maanantai 19. joulukuuta 2016

Tiistain tukeva:Stonesien kultakauden vuoden 1973 pitkäsoitto


Rolling Stones:Goats Head Soup

Elokuussa 1973 ilmestynyt Goats Head Soup on The Rolling Stonesin diskografiassa Britanniassa yhtyeen 11. ja Yhdysvalloissa 13. pitkäsoitto. Edeltäjänsä, tupla-albumi Exile on Main St.:n tavoin longarin äänitykset ja osittain myös sävellystyö tapahtuivat ulkomailla; tällä kertaa Jamaikalla ja Alankomaissa. Kaikki Goats Head Soupin kymmenestä kappaleesta olivat Mick Jaggerin ja Keith Richardsin käsialaa. Singleformaatissa albumilta julkaistu balladi Angie nousi Yhdysvalloissa listakärkeen ja oli myös Britanniassa viiden suosituimman joukossa. Kappaleen tulkittiin olevan omistettu David Bowien vaimolle Angelalle, mutta niin Jagger kuin Richards ovat kiistäneet kyseisen seikan. Itse pitkäsoitto nousi listaykköseksi Atlantin molemmin puolin ja myös monissa muissa markkina-arvoltaan keskeisissä maissa. Yhdysvalloissa top 20:n tavoitti myös albumilta julkaistu toinen pikkulevy Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) Rullaavan iskevän rockkappaleen aiheena oli kritiikki New Yorkin poliisin vahinkolaukausta kohtaan. Laukauksen seurauksena kymmenvuotias lapsi menetti henkensä. Goats Head Soupin musiikillista ilmettä voi pitää yleisestikin tummasävyisenä. Jo avausraita Dancing with Mr D käsittelee kuolemaa ja kappaleen bootleg-versioilla on tarjottavanaan viralliselta julkaisulta uupuva Mick Taylorin kitarasoolo. Upean melodisesti käynnistyvä 100 Years Ago kehkeytyy erinomaisesti toimivaksi jamittelunumeroksi. Balladiosastolla Coming Down Againia voinee kohottaa pitkäsoiton unohdetuksi klassikkokappaleeksi. Bluesorientoituneisuudessaan Stonesin vanhaa perustaa edustava pitkäsoiton kakkospuolen avausraita Silver Train päätyi jo samaisena vuonna Johnny Winterin coveroimaksi ja kappale oli äänitetty jo aikaisemmin 70-luvulla Olympic Sound – studioilla. Hide Your Love toimii pianovoittoisuudessaan melkoisen onnistuneesti ja se nauhoitettiin jo harjoituksissa Rotterdamissa.

 Ensimmäinen pitkäsoittoa varten Dynanic-studioilla Jamaikalla äänitetty kappale Winter sai ideansa Jaggerin kitarajutusta kaikkien muiden osatekijöiden asetuttua paikoilleen kuin itsestään. Can You Hear the Music edustaa kenties hienoista täytemateriaalia, mutta Mick Taylor soittaa siinä tyylillisesti King Crimsonin Robert Frippin suosimaa viritystä hyödyntäen. Päätösraidalla Star Star Stonesien voi todeta tekevän kunniaa eräälle suurimmista esikuvistaan, eli Chuck Berrylle. Joan Jett & The Blackhearts versioi mainitun kappaleen vuonna 1983 ilmestyneelle pitkäsoitolleen Album.  Goats Head Soupin kappalemateriaalista keikkavakioiksi muodostuivat Angie, Star Star, Doo Doo Doo Doo Doo (Heartbreaker) sekä Dancing with Mr D. Silver Trainia ja 100 Years Agota on soitettu silloin tällöin, mutta mitkään muut Goats Head Soupin kappaleista eivät ole koskaan kuuluneet Stonesien keikkaohjelmistoon. Yhtyeen kiertue Euroopassa käynnistyi uutuusalbumin julkaisemisen jälkeen ja sen tuloksena oli suosittu bootlegalbumi Brussels Affair. Goats Head Soupin on ajoittain todettu päättäneen Stonesien uran kultaisen kauden. Pitkäsoitto saavutti ilmestymisaikanaan vaihtelevat arviot yleissävyn kallistuessa silti positiiviseen suuntaan. Kyseessä oli ensimmäinen Stonesien albumi, joka sisälsi pelkästään yhtyeen omaa käsialaa edustanutta tuotantoa sitten vuonna 1967 ilmestyneen albumin Their Satanic Majestic Request. Pitkäsoitolla vierailleista muusikoista mainittakoon kosketinsoittajat Billy Preston, Ian Stewart ja Nicky Hopkins, joista viimeksi mainittu vastaa pianosoolosta Angiesssa. Levy-yhtiö Atlantic Records vastusti aluksi balladikappaleen julkaisua singleformaatissa ja olisi toivonut singlekappaleeksi iskevää Brown Sugarin tapaista rockpalaa. Goats Head Soup oli viimeinen Jimmy Millerin tuottama Stonesien pitkäsoitto. Hän oli työskennellyt yhtyeen kanssa vuonna 1968 julkaistusta klassikkoalbumista Beggars Banquet lähtien. Goats Head Soupin sessioista jäi runsaasti outtakeseja. Niistä Tops ja Waiting on a Friend pääsivät mukaan vuonna 1981 ilmestyneelle Stones-albumille Tattoo You ja sisältävät Mick Taylorin kitarointia. Niin ikään slovarituotantoa edustava Through the Lonely Nights julkaistiin It’s Only Rock N’ Roll – singlen kakkospuolella ja cd-formaatissa se julkaistiin vuonna 2005 kokoelmalla Rarities 1971–2003. Remasteroidut uusintajulkaisut Goats Head Soupista ilmestyivät vuosina 1994 ja 2009 Virgin Recordsin ja Universal Musicin julkaisemina. Vuoden 2009 uudelleenjulkaisun ensimmäinen painos sisälsi Star Starista sensuroidun version , joka oli ollut mukana pitkäsoiton originaalilla Yhdysvaltain-painoksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti