torstai 15. joulukuuta 2016

Perjantain pohjat:Teksasin boogiekoneen 80-luvun ensimmäinen suurmenestys



ZZ-Top:Eliminator

23. maaliskuuta 1983 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Eliminator on Teksasin boogiekoneen ZZ-Topin kahdeksas studioalbumi. Edeltäneenä vuotena Tennesseessä äänitetty ja yhtyeen managerin Bill Hamin tuottama pitkäsoitto nousi listakärkeen useissa maissa. Sen suurimpia singlehittejä olivat Gimme All Your Lovin’, Sharp Dressed Man ja Legs. Nelivitosina albumilta julkaistiin lisäksi kappaleet Got Me Under Pressure ja TV Dinners. Eliminator on ZZ-Topin suosituin albumijulkaisu. Yksistään Yhdysvalloissa sitä on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta ja pitkäsoitto on saavuttanut timanttilevyn. Eliminatorilla yhtye halusi laajentaa jo edellisellä pitkäsoitollaan, vuonna 1981 ilmestyneellä El Locolla hyödyntämäänsä syntetisaattorisoundia. Niinpä Eliminatorilla kuultiin syntetisaattoria, sekvensseriä ja rumpukonetta. Suurimmista singlehiteistä työstetyt videot saavuttivat huomattavaa rotaatiota MTV:llä. Myös Eliminatorin kannessa nähty 30-luvun Ford Coupe – malli pääsi mukaan singlemenestysten videoversioihin. Eliminatorin julkaisua seurasi maailmankiertue. Albumi saavutti sijan 398. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla ja sadan 80-luvun parhaan albumin listalla Eliminator sijoittui upeasti sijalle 39. Vuonna 2008 albumista julkaistiin remasteroitu ja laajennettu, bonuskappaleita sisältänyt versio. Lisäksi seurasi DVD, jolla olivat mukana albumin kappaleista tehdyt musiikkivideot sekä liveversioita. Pitkäsoiton äänitykset tapahtuivat vuonna 1982 Tennesseen Ardent – studioilla, jotka olivat olleet ZZ-Topin keskeisin äänityspaikka vuodesta 1973 lähtien. Äänityksissä Billy Gibbons hyödynsi Dean Z – sähkökitaraa. Albumin nimi viittaa kiihdytyskisojen voittoon ja sen suurimmat singlehitit nousivat kaikki top teniin; Gimme All Your Loving korkeimmalle, eli sijalle kaksi. Sen musiikkivideo kuvattiin bensa-asemalla Little Rockissa, Sharp Dressed Manin vastaava öiseen aikaan Los Angelesin Downtownin kaduilla ja Legsin video ravintolassa ja kenkäsalongissa Newhallissa Kaliforniassa. Videoista viimeksi mainittu voitti vuonna 1984 MTV Music Awardsin parhaan yhtyevideon palkinnon. Kriitikoiden keskuudessa Eliminator sai ristiriitaisen vastaanoton yhtyeen vanhaan tuotantoon verrattuna. Vuonna 2005 albumi pääsi Rock Hard – musiikkilehden laatimaan, 500 parasta rock- ja metallialbumia listaavaan kirjaan. Kymmentä vuotta myöhemmin yhtye Electric Six coveroi albumin kappaleen I Got Six lainamateriaalista koostuneelle pitkäsoitolleen Mimicry and Memories.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti