Lauantain pitkä:Eräs countryrockin keskeisimmistä tekijöistä ja paljon muuta

30. joulukuuta 1942 syntynyt ja kymmenes joulukuuta 2021 78-vuotiaana edesmennyt Robert Michael Nesmith oli amerikkalainen muusikko, lauluntekijä, näyttelijä, tuottaja ja novellisti. Ensisijaisesti hän identifioituu popyhtye The Monkeesin ja samannimisen tv-sarjan jäseneksi. The Monkeesissa Nesmith vaikutti vuosina 1966–1970. Hänen kirjoittamistaan kappaleista mainittakoon Linda Ronstadtin varhaisen yhtyeen The Stone Poneysin ohjelmistoon kuulunut Different Drum. Vuonna 1984 Nesmith osallistui kulttielokuva The Repo Manin tuottamiseen. Vuonna 1981 hän voitti vuoden videon Grammyn tunnin mittaisesta tv-elokuvastaan Elephant Parts. Kitaran Nesmith sai joululahjaksi äidiltään ja isäpuoleltaan. Itseoppineena hän soitti soolona sekä useissa yhtyeissä esittäen folkia, countrya ja ajoittain myös rockia. Hänen käsialaansa olleet runot muodostivat perustan lauluteksteille ja muutettuaan ystävänsä John Londonin kanssa Los Angelesiin Nesmith solmi julkaisusopimuksen kappaleilleen. Nesmithin biiseistä Paul Butterfield Blues Band levytti Mary Maryn ja Linda Ronstadtin & Stone Poneysin ohjelmistoon päätyi myös Some of Shelly’s Blues. Frankie Laine levytti vuonna 1968 kolme vuotta aikaisemmin kirjoitetun Little Princessin singleformaatissa ABC Recordsille. Some of Shelly’s Blues ja Propinquity tulivat myös Nitty Gritty Dirt Bandin popularisoimiksi yhtyeen vuonna 1970 ilmestyneellä pitkäsoitolla Uncle Charlie & His Dog Teddy. Nesmith aloitti oman levytysuransa vuonna 1963 julkaisemalla singlen Highness-yhtiön kautta. Kahta vuotta myöhemmin hän julkaisi Edan Recordsilla yhden singlen. Nesmith levytti vielä kaksi singleä, joista toinen oli nimellä Michael Blessing Colpix Recordsille levytetty The New Recruit. Kyseessä oli myös Davy Jonesin levy-yhtiö, mutta kaksikko ei tavannut ennen The Monkeesin kasaamista. 

Nesmithin jätettyä Monkeesin vuonna 1970  The Corvettes-yhtyeen John Ware lähestyi häntä. Samaisessa yhtyeessä vaikutti Nesmithin ystävä John London, joka oli soittanut Nesmithin varhaisilla singleillä ja myös monissa The Monkeesin äänityksissä ja työstänyt Dot-yhtiölle vuonna 1969 Nesmithin tuottamia singlejä. Ware halusi Nesmithin kasaavan yhtyeen. Nesmith oli kiinnostunut ainoastaan, jos merkittävä pedal steelen soittaja Orville Red Rhodes olisi mukana projektissa. Rhodesin ja Nesmithin musiikillinen yhteistyö jatkui ensin mainitun 90-luvun puoliväliin ajoittuneeseen kuolemaan saakka. Yhtyeen nimeksi tuli Michael Nesmith and the First National Band ja se levytti RCA Recordsille kolme pitkäsoittoa. Nesmithiä on pidetty eräänä countryrockin pioneereista. Hän saavutti myös kohtuullista menestystä First National Bandin riveissä. Toinen single Joanne nousi Billboardilla sijalle 21. ja Cashboxissa 17:ksi. Sitä seurannut Silver Moon oli Billboardilla 42. ja Cashboxissa 28. Kaksi muuta singleä, Nevada Fighter ja Propinquity nousivat listan loppupäähän. Myös The First National Bandin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa nousivat Billboardin listalle. Yhtyeen hajoamiselle ei ole annettu selkeää syytä. Seuraavaksi Nesmith kasasi The Second National Bandin, johon hänen itsensä lisäksi kuuluivat kosketinsoittimista ja Moogista vastannut Michael Cohen, basisti Johnny Meeks, jazzin saralla kunnostautunut rumpali Jack Ranelli sekä pedal steelistä vastannut Orville Rhodes. Congeja soitti laulaja/lauluntekijä Jose Feliciano. Kyseisen lineupin levyttämä pitkäsoitto Tantamount to Treason Vol 1 ei menestynyt kaupallisesti eikä kriitikoiden taholta. Sitä seuranneen albumin And the Hits Just Keep on Comin’ Nesmith levytti kaksistaan pedal steeliä soittaneen Red Rhodesin kanssa. 

Tuottajan ominaisuudessa Nesmith työskenteli esimerkiksi Ian Matthewsin albumilla Valley High sekä Bert Janchsin pitkäsoitolla LA Turnaround. Elektra Recordsin Jack Holzman lukeutui Nesmithin diggareihin ja viimeksi mainittu saikin Elektralta oman levy-yhtiönsä nimeltä Countryside. Sille levyttivät monet Nesmithin tuottamat artistit, kuten Garland Frady ja Red Rhodes. Countrysiden houseyhtye soitti taustat myös Nesmithin seuraavalla ja samalla viimeisellä RCA:lle levyttämällä pitkäsoitolla Pretty Much Your Standard Ranch Nash. Countryside lopetti toimintansa David Geffenin otettua Holzmanin paikan. 1970-luvun puolivälissä Nesmith teki laulunkirjoittajana yhteistyötä Linda Hargroven kanssa. Kappaleesta I’ve Never Loved Anyone More muodostui hitti Lynn Andersonille ja sen levyttivät myös monet muut artistit. Hargrove levytti kappaleet Winonah ja Will You Walk With Me, joista ensin mainittu päätyi myös Nesmithin itsensä levytysohjelmistoon. Samoihin aikoihin Nesmith aloitti multimediayhtiönsä Pacific Artsin, joka julkaisi äänilevyjä, kasiraitureita, kasetteja ja vuodesta 1981 lähtien myös videoita. Nesmith levytti yhtiölleen useita pitkäsoittoja ja saavutti vuonna 1977 maailmanlaajuisen hitin pitkäsoitolta From Radio Engine to the Photom Wing poimitulla kappaleella Rio. Vuonna 1983 Nesmith tuotti videon Lionel Richien kappaleeseen All Night Long ja neljä vuotta myöhemmin Michael Jacksonin singleen The Way You Make Me Feel. Vuonna 1992 Nesmith teki Pohjois-Amerikan-kiertueen, jonka yhteydessä hän promosi RCA:lle levyttämien sooloalbumiensa cd-uudelleenjulkaisuja. Kyseinen kiertue päättyi Brit Festivaalille Oregoon ja siitä julkaistiin sekä video että cd nimellä Live at the Britt Festival. Nesmith on jatkanut levytyksiä ja oman musiikkinsa julkaisemista. Hänen tähän mennessä tuorein pitkäsoittonsa on vuonna 2006 ilmestynyt Rays. Vuonna 2011 Nesmith palasi tuottamisen pariin. Hän tuotti blueslaulajan ja – kitaristin Carolyn Wonderlandin version Robert Johnsonin Dust My Broomista Wonderlandin pitkäsoitolle Peace Meal. Vuonna 2012 Nesmith teki kiertueen Euroopassa ennen liittymistään uudelleen The Monkeesin Yhdysvaltain-kiertueelle. Monkeesin konserttien lisäksi Nesmith teki siellä myös soolokeikkoja. Vuoden 1992 kiertue oli kappalevalinnoiltaan painottunut Nesmithin RCA-tuotantoon, mutta vuoden 2013 kiertueella hän esitti ensisijaisesti kappaleita, joita piti temaattisina, kronologisina ja diggareiden eniten pyytäminä. Red Rhodesin steel- kitaran varressa korvasi Earl Scruggsin pojanpoika Chris Scruggs. Kyseiseltä kiertueelta taltioitiin livealbumi Movies of the Mind. Vuonna 2017 ilmestyivät muistelmateos ja soundtrackalbumi Infinite Tuesday:An Autiobiographical Riff. Vuonna 2019 Nesmith konsertoi vuonna 1972 ilmestyneen albuminsa And The Hits Just Keep On Coming tiimoilta pedal steel-kitaristi Pete Finneyn kanssa. Seattlessa soitetussa kiertueen avauskonsertissa olivat lisäksi mukana Ben Gibbard ja Scott McCaughey.