Keskiviikon klassikko:Eräs amerikkalaisen boogie- ja hardrockin kulmakivistä

Cactus on amerikkalainen rockyhtye, jonka perustivat aikaisemmin Vanilla Fudgessa soittaneet rumpali Carmine Appice ja basisti Tim Bogert. Kaksikolla oli ollut tarkoituksena muodostaa yhteinen yhtye legendaarisimpiin brittikitaristeihin lukeutuvan Jeff Beckin kanssa, mutta jouduttuaan auto-onnettomuuteen Beck oli poissa musiikkikuvioista yli vuoden ajan. Alkuvuodesta 1970 Appien ja Bogertin uusiksi soittokumppaneiksi vakiintuivat Mitch Ryder & The Detroit Wheelsissa soittanut kitaristi Jim McCarty ja The Amboy Dukesissa aikaisemmin vokalisoinut Russel Edward Davidson, joka tunnettiin paremmin taiteilijanimelllään Rusty Day. Kyseinen yhtyeen lineup sai aikaan kolme laadukasta pitkäsoittoa; vuonna 1970 julkaistun yhtyeen nimeä kantaneen esikoisalbumin sekä seuraavana vuotena ilmestyneet pitkäsoitot One Way…Or Another ja Restrictions. Loppuvuodesta 1971 McCarty jätti yhtyeen sen sisäisten ongelmien vuoksi. Pian tämän jälkeen myös Day sai lähteä. Appicen ja Bogertin seuraksi Cactuksen uuteen kokoonpanoon tulivat kitaristi Werner Fritzschings, kosketinsoittaja Duane Hitchings sekä vokalisti Peter French, jonka varhaisempiin yhtyeisiin olivat lukeutuneet Leaf Hound sekä Atomic Rooster. Kyseinen lineup julkaisi vuonna 1972 pitkäsoiton ’Ot and Sweaty, jonka toinen puoli oli nauhoitettu livenä. Jo samaisena vuotena Cactus tuli tiensä päähän. Bogertin ja Appicen suunnitelmat yhteisestä yhtyeestä Jeff Beckin kanssa konkretisoituivat viimein. Superbändi Beck, Bogert & Appice julkaisi vuonna 1973 nimeään kantaneen pitkäsoiton. Ainoastaan Japanissa samaisena vuotena ilmestyi konserttitaltiointi Beck, Bogert & Appice Live (in Japan). Yhtyeen toista pitkäsoittoaan varten äänittämät kappaleet ovat tähän mennessä säilyneet julkaisemattomina, samoin yhtyeen nauhoitettu jäähyväiskonsertti Lontoon Rainbow Theatressa 26. tammikuuta 1974. Rusty Day oli tehnyt itsensä tunnetuksi Detroitin rockskenessä ja Cactuksen jälkeen hän luotsasi erästä moottorikaupungin legendaarisimmista yhtyeistä, eli The Band Detroitia. Hänen lisäkseen siinä vaikuttivat esimerkiksi Steve Gaines, Ted ”T-Mel” Smith, Nathaniel Peterson, Terry Emery ja Bill Hodgeson. Useiden samanaikaisten seikkojen vuoksi yhtyeen liekki lakkasi lepattamasta suhteellisen nopeasti. Jälkipolville on sentään säilynyt vuonna 1973 tehty nauhoitus The Band Detroit- The Driftwood Tapes, jolla ovat mukana esimerkiksi Day ja Gaines. Duane Hitchingsin johtama Cactuksen uusi kokoonpano julkaisi yhden pitkäsoiton Son of Cactus. Sillä ei ollut mukana ainuttakaan originaalia yhtyeen jäsentä. Mukaan tulivat aikaisemmin Blues Imagessa ja Iron Butterflyssa soittanut kitaristi Mike Pinera, basisti Roland Robinson ja rumpali Jerry Noris. Vuonna 1973 yhtye konsertoi keski-lännessä ja itärannikolla kokoonpanolla, jonka rytmiryhmän muodostivat Captain Beyondissa rumpaloinut Bobby Caldwell ja aikaisemmin Gregg Allmanin yhtyeessä bassotellut Charlie Souza. The New Cactus Bandin elinkaari jäi lyhyeksi. Billboardin listalla Son of Cactus saavutti 183. sijan. 

Vuonna 1976 Rusty Day perusti uuden Cactuksen kokoonpanon Longwoodissa, Floridassa, minne hän oli asettunut asumaan. Kyseiseen lineupiin tulivat mukaan kitaristi Steve ”Kanoutek” Dansby, myöhemmin Ted Nugentin pitkäsoiton Weekend Warriors levytykseen osallistunut basisti John ”Soybean Slim” Sauter sekä myöhemmin 38 Specialissa rummuttanut Gary ”Madman” Moffatt. Kyseessä oli Cactuksen 70-luvun pitkäikäisin kokoonpano, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1979 saakka. Kolmas kesäkuuta 1982 Rusty Day ja hänen poikansa ammuttiin kuoliaiksi. Kuolemantapausten aiheuttajina oli huumediilereiden joukko, mutta tapauksen yksityiskohtia ei ole tähän mennessä saatu selvitetyiksi.  Pitkän hiatuksen jälkeen Cactus teki vuonna 2006 reunionin kokoonpanolla, jossa oli originaalijäsenten Bogertin, Appicen ja McCartyn lisäksi mukana Savoy Brownista tuttu vokalisti Jimmy Kunes. Kolmas kesäkuuta Cactus heitti ensimmäisen konserttinsa sitten vuoden 1972 ja keikkapaikkana oli BB Kingin Blues Club Times Squarella. Yhdeksäs kesäkuuta vuorossa oli esiintyminen Sweden Rockissa ja molemmissa konserteissa yhtyeen lineupia täydensi lisäksi huuliharpisti Randy Pratt. Samaisena vuotena julkaistiin myös uusi pitkäsoitto Cactus V. Vuonna 2008 McCarty jätti yhtyeen jälleen ja hänen paikkansa otti jo tuttuun tapaan Fritzhings. Tim Bogert vetäytyi keikkailusta ja hänen paikkansa otti Elliot Dean Rubinson. Vuonna 2011 McCarty teki paluun Cactukseen ja basistiksi yhtyeeseen vaihtui Pete Bremy, joka otti Bogertin paikan myös Vanilla Fudgen riveissä. Bremy onkin nykyisin ainoa sekä Fudgessa että Cactuksessa soittanut jäsen, joka ei ole kuulunut kummankaan yhtyeen originaalikokoonpanoon. Cactuksen vuoden 2012 lineupin muodostivat Appice, Kunes, Bremy sekä Pratt. Kuluvan vuoden alussa Carmine Apppice on ilmoittanut uudesta Cactuksen pitkäsoitosta Black Dawn, jonka pitäisi ilmestyä lähiaikoina. Kyseessä on ensimmäinen uutta tuotantoa sisältävä Cactuksen pitkäsoitto kymmeneen vuoteen, joten yhtyeen diggareiden keskuudessa kyse on varsin odotetusta albumijulkaisusta. Jim McCarty kertoi podcastshown haastattelussa uuden albumin sisältävän kahdeksan uutta kappaletta sekä kaksi aikaisemmin julkaisematonta raitaa originaalilta yhtyeeltä. Cactukselta saamansa musiikilliset vaikutteet ovat tunnustaneet esimerkiksi Aerosmith, 38 Special, The Black Crowes, Ac/Dc sekä Lynyrd Skynyrd.