The Beatles:Rubber Soul
Kolmas joulukuuta 1965 julkaistu Rubber Soul on The
Beatlesin kuudes studioalbumi. Se saavutti varsin myönteiset arvostelut ja
nousi usean viikon ajaksi listojen kärkeen Atlantin molemmin puolin.
Yhdysvalloissa pitkäsoitosta julkaistiin brittipainoksesta eroavan kappalelistan
sisältänyt versio. Jo tutuksi tulleeseen tapaan George Martinin tuottama Rubber
Soul sisälsi vaikutteita 60-luvun popista, soulista ja myös folkista. Albumi
otti nimensä ilmauksesta muovisielu, jota afrikanamerikkalaiset soulmuusikot
käyttivät kuvatessaan Mick Jaggeria, valkoista muusikkoa laulamassa soulia.
Kyseessä on A Hard Day’s Nightin brittiversion jälkeen toinen pelkästään
originaalimateriaalista koostunut Beatlesin albumi ja se nauhoitettiin
ainoastaan neljän viikon aikana, jotta pitkäsoitto ehti julkaisuvuotensa
joulumarkkinoille. Edeltäjistään poiketen Rubber Soul äänitettiin jatkuvan
periodin aikana. Aikaisemmat yhtyeen pitkäsoitot oli nimittäin nauhoitettu useammissa
jaksoissa kiertueiden ja muiden velvoitteiden välisenä aikana. Kyseessä oli
ensikerta, jolloin Beatles keskittyi luomaan albumin taiteellisena työnä.
Kyseistä lähestymistapaa yhtye kehitti eteenpäin Rubber Soulia seuranneilla
pitkäsoitoillaan Revolver ja Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band. Rubber
Soul on päässyt lukuisille kaikkien aikojen parhaat levyt -tyyppisille listoille. Monet keskeiset musikologit ovat pitäneet albumia merkittävänä
taiteellisena saavutuksena, joka jatkoi yhtyeen taiteellista kypsymistä, mutta
piti silti yllä laajalle levinnyttä suosiota kriitikoiden ja ostavan yleisön
keskuudessa. Vuonna 2012 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin
listalla Rubber Soulin sijoitus oli todella korkea, eli viides. Rubber Soulin
kappaleet kirjoitettiin Beatlesin palattua Lontooseen Pohjois-Amerikan
kiertueeltaan. Albumilla oli vaikutteita soulmusiikista ja erityisesti Bob
Dylanin ja The Byrdsin popularisoimasta folkrockista.
Rockin
instrumenttivalikoimaa Beatles laajensi erityisesti kappaleessa Norwegian Wood
(This Bird Has Flown), joka teki länsimaiselle yleisölle tutuksi intialaisen
sitarin. Eksoottisia vaikutteita albumille toivat myös Michellen ranskalais- ja
Girlin kreikkalaistyyppinen kitarointi ja In My Lifen barokkityyppinen pianolla
soitettu bridge. Harrisonin käsialaa olleessa If I Needed Someonessa Beatles
teki kunniaa The Byrdsille, joka oli puolestaan aikaisemmin ottanut vaikutteita
George Harrisonin soittotyylistä. Vaikka Rubber Soulin tekstit olivat edelleen
rakkausaiheisia, käsittelivät ne aihettaan varhaisempaa syvällisemmin ja
katkerammin. John Lennon totesi myöhemmin Rubber Soulin olleen ensimmäinen Beatlesin
albumi, jonka äänitysten aikana yhtyeellä oli täydellinen luova kontrolli ja
riittävästi studioaikaa kehittää uusia soundeihin liittyneitä ideoita. Rubber
Soulin äänityssessioissa nauhoitetut Day Tripper ja We Can Work It Out
julkaistiin pitkäsoiton ulkopuolella kaksi a-puolta sisältäneenä singlenä.
Rubber Soul oli ensimmäinen Beatles-albumi, jonka kannessa ei mainittu yhtyeen
nimeä ja ilmestymisaikanaan kyseessä oli tavanomaisesta poikennut taktiikka. Amerikan
julkaisuna Rubber Soul oli Beatlesin kymmenes albumi ja samalla ensimmäinen
pelkästään yhtyeen omasta tuotannosta koostunut pitkäsoitto. Albumin
brittiversion kappaleista neljä; Drive My Car, Nowhere Man, What Goes On ja If
I Needed Someone siirrettiin Beatlesin seuraavalle Amerikan-julkaisulle The
Beatles Yesterday and Today. Tilalle otettiin edeltäneeltä pitkäsoitolta Help
kappaleet I’ve Just Seen a Face ja It’s Only Love. Rubber Soulin jenkkiversion
kestoksi tuli ainoastaan reilut 28 minuuttia, mikä oli lähes seitsemän
minuuttia brittipainosta vähemmän. Brittilistalla Rubber Soul viihtyi 42 viikon
ajan 12. joulukuuta 1965 alkaen. Seuraavalla viikolla pitkäsoitto syrjäytti
Sound of Musicin soundtrackin listakärjestä. Rubber Soul saavutti erinomaiset
arviot heti ilmestyttyään ja vuonna 2000 albumi pääsi mukaan Grammy Hall of
Fameen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti