Maanantain mainio:Alvin Leen ensimmäinen sooloprojekti

Alvin Lee & Mylon LeFevre:On the Road to Freedom

Marraskuussa 1973 ilmestynyt On the Road to Freedom on Alvin Leen ja amerikkalaisen gospellaulajan Mylon LeFevren yhteistyötä edustava albumi. Kyseessä on englantilaisen bluesrockyhtyeen Ten Years Afterin johtohahmona tunnetuksi tulleen Leen ensimmäinen sooloprojekti. Pitkäsoitto äänitettiin eteläisessä Oxfordhiressa Leen kotistudiossa, jonka kaksikko oli rakentanut juuri kyseistä projektia varten. Nauhoitussessioissa vierailleita muusikoita olivat esimerkiksi George Harrison, Stevie Winwood, Jim Capaldi, Ron Wood, Boz Burrell ja Mick Fleetwood. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin Fallen Angel ja Harrisonin käsialaa ollut So Sad (No Love of His Own) Kappaleista viimeksi mainittu nauhoitettiin elokuussa 1973 ja myös Mick Fleetwood osallistui sen äänityksiin. Pitkäsoiton toinen vierasmateriaalia edustanut kappale oli Ron Woodin Let ’em Say What They Will; muilta osin albumin kappaleet olivat Leen ja LeFevren käsialaa. Musiikkikriitikot suhtautuivat On the Road to Freedom – albumiin myönteisesti, mutta musiikillinen tyylinvaihdos ja Leen seesteinen kitaransoittotyyli eivät miellyttäneet Ten Years Afterin diggareita. Vuonna 2012 Lee ehti julkaista albumin sisarteoksen, soolona toteutetun pitkäsoiton Still on the Road to Freedom. Päätös sooloprojektista Leelle syntyi vuoden 1972 loppupuolella. Hän oli kyllästynyt rutiininomaiseen konsertointiin ja levyttämiseen Ten Years Afterin kanssa ja piti taloudellista hyötyä ainoana tekijänä yhtyeen toiminnan jatkuvuudelle. Lee oli tavannut LeFevren tämän toimittua Ten Years Afterin lämmittelyesiintyjänä. Lee kutsui LeFevren Jamaikalle, missä kaksikko alkoi kirjoittaa kappaleita ja äänittää niistä raakademoversioita paikallisen reggaeyhtyeen kanssa. Leen kehotukesta LeFevre muutti Englantiin ja auttoi Leen omistuksessa olleen navetan muuttamista äänitysstudioksi. Leen Space Studion rakennusvaiheessa kaksikko työsti kappaleitaan Roger Daltreyn kotistudiossa. Vuonna 1974 Zoo Wordille antamassaan haastattelussa Lee mainitsi, ettei hänen musiikillinen yhteistyönsä LeFevren kanssa ollut kaupallinen, vaan kyseessä oli ainoastaan albumi, jonka kaksikko äänitti joidenkin naapureidensa kanssa. Musiikillisena lähtökohtana Leen mukaan oli country & western. Musiikkikriitikot tosin toivat esiin myös rockista, rhythm and bluesista ja bluegrassista saadut vaikutteet.

Musiikkitoimittaja Chris Welshin mukaan äänitysten tunnelma oli rauhallinen. Poikkeuksen muodosti tilanne, jolloin sademyrsky hajotti Leen kaikuhuoneen katon. Äänityslaitteisto oli onneksi ehditty siirtää turvaan. Kyseiset tapahtumat tallentuivat myös runoilija George Kalamarasin Alvin Leen muistoksi kirjoittamaan tribuuttiin The Bluest Blues.  Tietynlainen superyhtyeaspekti miellytti Leen manageriporrasta, joka oli aluksi vastustanut sooloprojektia ja toivonut Leen jatkavan tiivistä keikkailuaan Ten Years Afterin kanssa. Leen mukaan joidenkin albumilla vierailleiden artistien levy-yhtiöt asettivat kohtuuttomia taloudellisia vaatimuksia, eikä kyseisten artistien osuutta albumilla mainittu. George Harrison esiintyi On the Road to Freedomilla salanimellä Hari Georgeson. Chrysalis Records julkaisi pitkäsoiton Britanniassa marraskuun alussa 1973 ja Columbia Records Yhdysvalloissa kuukautta myöhemmin. Arvostelut olivat myönteisiä ja Leen ja LeFevren yhteisen albumin todettiin olevan enemmän kuin osiensa summa. Rolling Stoneen kirjoittamassaan arviossa Bud Scoppa nimeisi albumin oman tuotannon parhaimmistoon kuuluviksi nimikappaleen, Fallen Angelin sekä Carry My Loadin ja ylisti myös Harrisonin ja Woodin sävellyksiä. Samaisen lehden helmikuun 1975 numerossa Barbara Charone mainitsi albumin olevan Alvin Leen ensimmäinen askel pois siitä musiikillisesta vankilasta, jollainen Ten Years Afterista oli hänelle muodostunut. On the Road to Freedomin saavuttamista myönteisistä arvosteluista rohkaistuneena Lee julkaisi Lontoon Rainbow-teatterissa taltioidun tuplalivealbumin In Flight. On the Road to Freedomin levytykseen osallistuneista muusikoista livetaltioinnilla mukana olivat rumpali Ian Wallace ja kosketinsoittaja/urkuri Tim Hinkley. Lee palasi Ten Years Afterin riveihin yhtyeen vuoden 1974 Yhdysvaltain-kiertueen ajaksi. Sen päätyttyä hän ilmoitti yhtyeen toiminnan loppumisesta manageriportaansa toiveiden vastaisesti. LeFevre palasi gospeljuurilleen, eikä musiikillinen yhteistyö hänen ja Leen välillä saanut jatkoa. LeFevre palasi gospeljuurilleen ja Repertoire Records julkaisi On the Road to Freedomin uudelleen vuonna 2003. Mukana olivat Chris Welschin käsialaa olleet kansitekstit sekä yksi bonuskappale, Britanniassa julkaistu lyhennetty singleversio So Sadista. Vuonna 2012 julkaistuaan jatko-osaksi tulkittavissa olevan albumin Still on the Road to Freedom Lee antoi Rock’s Backpagesille haastattelun, jossa hän mainitsi kestäneen kymmenen vuotta ennen kuin hänen yleisönsä oppi täysin arvostamaan On the Road to Freedomia. Lisäksi Lee totesi albumin myyneen hyvin myöhempien vuosikymmenten aikana.