maanantai 30. marraskuuta 2020

Tiistain tukeva:Roger Gloverin esikoissoolo

Roger Glover:The Butterfly Ball and the Grasshopper's Feast

Britanniassa marraskuussa 1974 Purple Recordsin julkaisemana ilmestynyt Butterfly Ball and the Grasshopper's Feast on Deep Purplesta edellisenä vuonna erotetun Roger Gloverin esikoissooloalbumi. Samalla kyseessä on konseptialbumi ja vuosina 1974 ja 1975 esitetty rockooppera, joka perustuu samannimiseen lastenrunoon. Albumin kansikuva on Alan Aldridgen käsialaa ja se on alun perin työstetty vuonna 1973 ilmestynyttä, kyseiseen runoon perustuvaa kirjaa varten. Albumilta poimittu single Love Is All nousi listakärkeen Alankomaissa ja Belgiassa. Pitkäsoittoa oli aluksi kaavailtu Purplen kosketinsoittajan Jon Lordin työksi, mutta koska hänellä oli kiireitä varsinaisen yhtyeensä kanssa, albumista muodostui Gloverin soolodebyytti. Tämä hyödynsi kontaktejaan ja albumille mukaan päätyi useita merkittäviä rockmuusikoita, kuten solisteina vaikuttaneet David Coverdale ja Glenn Hughes. Singlekappaleella Love Is All vokalistina oli Ronnie James Dio. Halas&Bachelor Company työsti kappaleeseen liittyvän lyhytanimaation, josta muodostui varsin suosittu lasten keskuudessa erityisesti Ranskassa. Mainittu animaatio nähtiin useissa lastenohjelmissa, joista mainittakoon The Great Space Coaster ja Nickelodeon-aamushowt. Love Is Allin musiikkianimaatio osoittautui varsin suosituksi myös australialaisessa, vuosien 1974 ja 1987 välillä nähdyssä musiikkishowssa Countdown. Konserttikontekstissa rockooppera esitettiin Lontoon Royal Albert Hallissa 16. lokakuuta 1975. Viime hetkellä paikalle saatu Ian Gillan korvasi Ritchie Blackmore's Rainbow-kiireidensä vuoksi estyneen Ronnie James Dion. Gillan ei ollut vokalisoinut livenä Deep Purplesta eroamisensa jälkeen. Vuonna 1999 Dio esitti Love Is Allin Deep Purplen vieraana juuri Royal Albert Hallissa. Kertojana The Batterfly Ball and the Grasshopper's Festin live-esityksessä oli Vincent Price ja solistina ja näyttelijänä Twiggy. Albumilla mukana olleiden muusikoiden lisäksi konserttiin osallistui myös Jon Lord. Konsertti kuvattiin ja julkaistiin seuraavana vuonna Tony Klingerin tuottamana.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Maanantain mainio:Southern rockin klassikon originaalirumpali

24. marraskuuta 1950 syntynyt ja kolmas huhtikuuta 2015 auto-onnettomuudessa tapaturmaisesti menehtynyt Robert Lewis Burns Jr. oli Lynyrd Skynyrdin originaalijäseniin lukeutuneena muistettu yhdysvaltalaisrumpali. Gainesvillessa, Floridassa syntynyt Burns lukeutui vuonna 1964 Skynyrdin perustajajäseniin Ronnie Van Zantin, Gary Rossingtonin, Allen Collinsin ja Larry Junstromin tavoin. Burns jatkoi Skynyrdin jäsenenä vuoteen 1974 saakka, tosin joidenkin lähteiden mukaan hän erosi yhtyeestä väliaikaisesti 70-luvun alussa. Burns oli mukana Skynyrdin varhaisilla levytyksillä, mutta vuonna 1978 ilmestyneellä ja varhaisia demoja sisältävällä kokoelma-albumilla Skynyrd's First and... Last vuonna 1971 nauhoitetuilla kappaleilla rumpalina vaikutti Rickey Medlocke. Vuoden 1972 satoa edustavilla nauhoituksilla Burns sitä vastoin oli mukana. Niinpä voi pitää todennäköisenä, että hän erosi yhtyeestä väliaikaisesti vuoden 1971 aikana ja palasi sen riveihin seuraavana vuonna. 70-luvun alussa Burns ja Medlocke vaikuttivat jonkin aikaa molemmat Skynyrdin rumpaleina. Yhtyeessä oli näin ollen kaksi rumpalia The Allman Brothers Bandin tavoin. Burns oli lisäksi mukana Skynyrdin kahdella ensimmäisellä studioalbumilla; vuosina 1973 ja 1974 ilmestyneillä pitkäsoitoilla Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd ja Second Helping. Burns sai hermoromahduksen Skynyrdin vaikeaksi koetulla Euroopan-kiertueella ja lähti yhtyeestä vuonna 1974. Hän ei näin ollen kuulunut yhtyeeseen vuonna 1977, jolloin kaksi sen keskeistä jäsentä, eli Ronnie Van Zant ja Steve Gaines sekä viimeksi mainitun sisko, taustakuorossa laulanut Cassie Gaines menehtyivät lentokone-onnettomuudessa. Vuonna 1996 Burns osallistui elokuvan Freebird:The Movie promoamistyöhön. 13. maaliskuuta 2006 Burns soitti vielä Skynyrdin riveissä Gary Rossingtonin, Billy Powellin, Ed Kingin, Artimus Pylen ja The Honkettesin kanssa yhtyeen päästessä Rock and Roll Hall of Fameen. Burns menehtyi auto-onnettomuudessa Carersvillessa, Georgiassa lähellä kotiaan kolmas huhtikuuta 2015.

torstai 26. marraskuuta 2020

Sunnuntain extra:Queenin vuoden 1975 suurmenestysalbumi

 Queen:A Night at the Opera


21. marraskuuta 1975 Britanniassa EMI Recordsin ja Yhdysvalloissa Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt A Night at the Opera on Queenin neljäs studioalbumi. Roy Thomas Bakerin yhdessä yhtyeen kanssa tuottama pitkäsoitto otti nimensä Marx-veljesten samannimisestä elokuvasta. A Night at the Opera nauhoitettiin neljän kuukauden kuluessa eri studioissa vuoden 1975 aikana. Tyylillisesti kyseessä on varsin monipuolinen albumi, jossa on kuultavissa elementtejä balladeista, music hall-perinteestä, dixielandista, hardrockista ja progressiivisesta rockista. Ilmestyttyään A Night at the Opera pysytteli brittien albumilistan kärjessä neljän yhtäjaksoisen viikon ajan. Billboardin albumilistalla albumi oli parhaimmillaan neljäntenä ja ylsi Yhdysvalloissa platinamyyntiin. Maailmanlaajusesti A Night at the Operaa on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta. Albumi sisältää muun muassa yhtyeen suurimman singlehitin Britanniassa, Bohemian Rhapsodyn, josta tuli yhtyeen ensimmäinen saarivaltakunnassa listakärkeen noussut single. Selkeästi tavanomaista pitemmästä kestostaan huolimatta kappaleesta tuli maailmanlaajuisesti varsin suosittu. A Night at the Operan toinen single on basisti John Deaconin käsialaa oleva tyylitajuinen popkappale You're My Best Friend. Ilmestymisaikanaan A Night at the Opera vastaanotti ristiriitaisia arvioita, mutta myöhemmin pitkäsoitto on kohotettu Queenin uran laadukkaimmaksi albumiksi ja jopa erääksi kaikkien aikojen parhaista. Vuonna 2018 A Night at the Opera pääsi Grammy Hall of Fameen ja kuluvana vuonna pitkäsoitto saavutti sijan 128. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla.

Lauantain pitkä:Eräs kaikkien aikojen keskeisimmistä naisartisteista

26. marraskuuta 1939 syntynyt, paremmin taiteilijanimellään Tina Turner tunnettu ja 24. toukokuuta 2023 Sveitsissä pitkäaikaisen sairauden jälkeen edesmennyt Anna Mae Bullock oli Yhdysvalloissa syntynyt sveitsiläinen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijätär. Hän tuli ensiksi tunnetuksi Ike Turnerin yhtyeen The Kings of Rhythmin jäsenenä ja saavutti hittejä sekä Iken kanssa että sooloartistina. Yli 200 miljoonan myydyn albuminsa ansiosta Tina on eräs kaikkien aikojen parhaiten myyneistä artisteista, joka on tullut tunnetuksi energisistä lavaesiintymisistään, voimakkaista laulusuorituksistaan, pitkäkestoisesta urastaan ja tavaramerkistään käyneistä sääristään. Nutbushissa, Tennesseessä syntynyt Bullock aloitti uransa vuonna 1958 Ike Turnerin Kings of Rhythm-yhtyeessä. Ensimmäiset levytyksensä hän teki nimellä Little Ann. Tina Turnerin nimellä hänet esiteltiin vuonna 1960 Ike Turner Revuessa. Kaksikon keskeisimpiin hitteihin lukeutuivat vuonna  1960 ilmestynyt A Fool in Love, seuraavana vuonna julkaistu It's Gonna Work Out Fine, vuonna 1966 ilmestynyt Phil Spectorin tuottama klassikko River Deep Mountain High, vuonna 1971 ilmestynyt nopeatempoiseksi kiihtyvä näkemys Creedence Clearwater Revivalin ensimmäisestä John Fogertyn käsialaa olevasta yhtyeen hitistä Proud Mary ja vuonna 1973 julkaistu Tinan itsensä kirjoittama Nutbush City Limits. Avioero Ikesta ajoittui vuoteen 1978. Tina julkaisi vuosikymmenen lopussa albumit Rough ja Love Explosion, mutta hänen uransa painottui tuossa vaiheessa livekeikkoihin. 80-luvulla Tina teki sooloartistina merkittävän paluun. Vuonna 1983 ilmestynyt näkemys Al Greenin kappaleesta Let's Stay Together muodostui hitiksi ja seuraavana vuonna julkaistu albumi Private Dancer oli maailmanlaajuinen menestys. Siltä poimitusta kappaleesta What's Love Got to Do with It muodostui Turnerin suurin hitti, joka vastaanotti neljä Grammya mukaan lukien vuoden levy. Turnerin soolomenestys jatkui 80- ja 90-luvuilla platinaa myyneillä albumeilla, joista mainittakoon Break Every Rule ja Foreign Affair. Singlemenestyksiin lukeutuivat esimerkiksi We Don't Need Another Hero, Typical Male, The Best, I Don't Wanna Fight sekä James Bond-tunnari Golden Eye. Vuonna 1993 ilmestyi Turnerin elämäkerran elokuva-adaptaatio What's Love Got to Do with It, josta julkaistiin myös soundtrackalbumi. Tinan vuoteen 2008 ajoittunut 50-vuotistaiteilijajuhlakiertue oli eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä. Turner on menestynyt myös näyttelijättärenä. Vuonna 1975 hän esitti happokuningattaren roolin The Whon rockooppera Tommyn elokuvaversiossa ja kymmentä vuotta myöhemmin hänellä oli Mel Gibsonin kanssa tähtirooli elokuvassa Mad Max Beyond Thunderdrome sekä rooli vuoden 1993 elokuvassa Last Action Hero. Turner on voittanut 12 Grammya. Ainoana naisartistina hän on saavuttanut mainitut palkinnot pop, rock ja R&B-kategorioissa. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan artistin listalla Turner saavutti sijan 63. ja sijan 17. kaikkien aikojen sadan parhaan solistin listalla. Rock and Roll Hall of Fameen hän pääsi vuonna 1991. Turnerin elämään liittyvä musikaali Tina aloitti Broadwaylla syksyllä 2019.

Perjantain pohjat:Eräs vaikutusvaltaisimmista bluesalbumeista

 Albert King:Born Under a Bad Sign

Vuonna 1967 ilmestynyt Born Under a Bad Sign on toinen Albert Kingin tuotannosta kasattu kokoelma-albumi. Sen yksitoista sähköistä blueskappaletta on äänitetty maaliskuun 1966 ja seuraavan vuoden kesäkuun välisenä aikana viidessä eri nauhoitussessiossa. Säestysyhtyeinä niillä kuultiin Booker T and the MG's:iä ja The Memphis Hornsia. Vaikka Born Under a Bad Sign ei noussut listoille, mainittu pitkäsoitto on tunnustettu erääksi kaikkien aikojen arvostetuimmista bluesalbumeista. Vuonna 2012 albumi saavutti sijan 491. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Bluesin lisäksi Born Under a Bad Sign sisältää elementtejä soulista ja funkista. Albert Kingin mainitulla albumilla harjoittama kitaransoitto sai kunnian olla inspiraation lähteenä  esimerkiksi Eric Claptonille, Mike Bloomfieldille, Jimi Hendrixille ja Stevie Ray Vaughanille. Born Under a Bad Signin ykköspuoli sisältää kuusi kestoltaan alle kolmeminuuttista kappaletta. Albumin kakkospuolelta löytyy pidempiä, balladivoittoisempia kappaleita, joista Personal Manager sisältää erään albumin harvoista kitarasooloista. William Bellin ja Booker T. Jonesin käsialaa oleva pitkäsoiton nimikappale Born Under a Bad Sign on sen tunnetuin. Stax Recordsin elokuussa 1967 julkaisema Born Under a Bad Sign ilmestyi uudelleen vuonna 2013 Staxin ja Concord Recordsin julkaisemana. Originaalin julkaisun kappaleet on remasteroitu  ja lisäksi mukana on neljä vaihtoehtoista versiota sekä yksi nimetön instrumentaalikappale.

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Torstain terävä:Sensational Alex Harvey Bandin ainoa Britanniassa top teniin kohonnut albumi

 The Sensational Alex Harvey Band:Tomorrow Belongs to Me

Huhtikuussa 1975 Vertigo Recordsin julkaisemana ilmestynyt Tomorrow Belongs to Me on The Sensational Alex Harvey Bandin neljäs studioalbumi. Vaikka mainitulta pitkäsoitolta ei julkaistu singlejä, kolme sen kappaleista, eli Soul in Chains, Shake That Thing ja Snakebite ilmestyivät Sensational Alex Harvey Bandin muiden singlekappaleiden b-puolina. Albumin nimibiisi on cover vuonna 1966 ilmestyneen musikaalin Cabaret tunnussävelmästä ja sen vuoden 1972 elokuva-adaptaatiosta. Vuonna 2002 ilmestyneessä teoksessaan The Sensational Alex Harvey John Neil Munro olettaa, että Tomorrow Belongs to Men kappaleet on kirjoitettu Sensational Alex Harvey Bandin ollessa kiertueella Yhdysvalloissa esimerkiksi Iggy Popin lämmittelijänä. Nauhoitukset tapahtuivat Scorpio ja Air-studioilla vuoden 1975 ensimmäisten kuukausien aikana. Munron mukaan Tomorrow Belongs to Mestä Britanniassa laaditut arviot olivat myönteisiä. Esimerkiksi New Musical Expressiin albumista arvon kirjoittanut Charles Shaar Murray piti pitkäsoiton kappaletta Give My Compliments to the Chef Sensational Alex Harvey Bandin parhaana yksittäisenä suorituksena. Charleston Gazette-Mailiin kirjoittanut JIC piti Tomorrow Belongs to Metä futuristisena konseptialbumina ja Sensational Alex Harvey Bandillä oli hänen mielestään hyvät mahdollisuudet nousta suureksi nimeksi mainitun albumin myötä. Vaikka Tomorrow Belongs to Meltä ei siis poimittu singlehittiä, kyseinen albumi nousi The Sensational Alex Harvey Bandin pitkäsoitoista ainoana Britanniassa kymmenen suosituimman joukkoon.

tiistai 24. marraskuuta 2020

Keskiviikon klassikko:Jimi Hendrixin ensimmäinen oma sävellys Jimi Hendrix Experiencelle

 Stone Free on Jimi Hendrixin kirjoittama ja The Jimi Hendrix Experiencen järjestyksessään toinen levyttämä kappale. Sen lyriikoissa kuvattiin Hendrixin liikkuvaista elämäntyyliä. Musiikillisesti Mitch Mitchellin terhakka ja jazzista vaikutteita ominut rumputyöskentely on kappaleessa Hendrixin kitaroinnin ohella keskeisessä osassa. Stone Free julkaistiin 16. joulukuuta 1966 The Jimi Hendrix Experiencen esikoissinglen Hey Joen b-puolella. Lisäksi kappale pääsi mukaan Hendrixin varhaiselle kokoelma-albumille Smash Hits. Huhtikuussa 1969 Hendrix nauhoitti Stone Freestä uuden version mahdollista singlejulkaisua varten. Sitä ei kuitenkaan julkaistu ja syyskuun puolivälissä 1969 Reprise Records julkaisi kappaleen originaalin version singlen a-puolena. Stone Freen uusioversio julkaistiin 70-luvun puolivälissä albumilla Crash Landing. Mainitussa versiossa taustavokalisteina olivat Family-yhtyeen Roger Chapman sekä Amen Cornerin Andy Fairweather-Low. The Jimi Hendrix Experience oli konsertoinut molempien yhtyeiden kanssa. Stone Free oli myös varsin keskeinen kappale Hendrixin keikkaohjelmistossa. Kyseisessä biisissä Hendrix hyödynsi pitkiä sovituksia ja kappaleen liveversio venyikin usein lähes 15 minuutin mittaan. Myöhemmin Stone Freen useita livetulkintoja julkaistiin myös levyformaatissa. Kyseessä oli Hendrixin ensimmäinen Experiencen ohjelmistoon kirjoittama kappale, joka syntyi 24. lokakuuta 1966 Lontoossa clubissa tapahtuneen jamisession jälkeen. Stone Free nauhoitettiin Lontoossa De Lane Lea -studioilla marraskuun toisena 1966. Hey Joe-singlestä muodostui menestys, sillä kappale sijoittui brittilistan kuudenneksi. Stone Freestä julkaistuista liverversioista mainittakoon pikaisesti Saturday Clubissa, Lontoossa taltioitu ja BBC Sessionsilla julkaistu näkemys sekä Lontoon Royal Albert Hallissa vuonna 1969 soitettu ja vuonna 1982 laadukkaalla tupla-albumilla Jimi Hendrix Concerts ilmestynyt versio. Stone Freestä levytetyistä coverversioista nostettakoon esiin Eric Claptonin vuonna 1993 albumilla Stone Free:A Tribute to Jimi Hendrix julkaistu ja varsin onnistunut versio.

maanantai 23. marraskuuta 2020

Tiistain tukeva:Haastattelussa Minna Ora

 The Rack Dollin solistina vaikuttava ja myös soolouraansa luova Minna Ora saapui haastatteluun Johnnyn kadulle.


Aloititte musisoinnin Kari Oran kanssa Suzy Gang -yhtyeessä ja teitte joitakin kimppakeikkoja Remun kanssa – esimerkiksi Salossa ja Turussa. Remu auttoi myös levytyssopimuksen solmimisessa Fazer Musiikin kanssa.

"Suzy Gang perustettiin 1990, ja se esitti omaa suomenkielistä rock-ohjelmistoa. Lähetin demomme Remulle 1993 ajatuksena esitellä bändimme hänelle. Maestro diggasi meiningistämme, ja sattumoisin hän oli tulossa Remu and His All Stars -bändin kanssa Somerolle keikalle. Ehdotin tapaamista siellä, ja sainkin kutsun takahuoneeseen. Olimme päättäneet bändin kanssa esittää Remulle yksinkertaisen kysymyksen: haluaisiko hän lähteä kanssamme heittämään Hurriganes-keikan Saloon uuteen ravintolaan, joka siellä juuri silloin avattiin. Remu ei ollut tehnyt aikoihin Ganes-keikkaa. Remu katsoi minua pöydän takaa ja söi samalla pizzaa. Minua jännitti ihan hirveästi, että hän nauraisi ehdotukselleni, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen Remu sanoi: ”Kyllä lähden!” Siitä alkoi Remun keikkailut Remu Plays Hurriganes -tyylisesti. Suzy Gang -yhtyeemme oli ensimmäinen bändi, jonka kanssa hän teki upeat Remu Plays Hurriganes -keikat Salossa ja Turussa. Ystävystyimme, ja hän vei demomme Fazer Musicin Timo Lindströmille, joka myös ihastui musiikkiimme, ja teimme Fazerille kaksi singleä. Bändi ei kuitenkaan lähtenyt lentoon, vaan hiipui 1997 tietämillä. Jälkeenpäin olemme tehneet Remun kanssa muita yhteisiä keikkoja esim. Acoustic Lady -duon kanssa ja Teendreams-bändimme kanssa, joka esitti Cisse Häkkisen levyttämiä biisejä."



Seuraava yhteinen yhtyeenne oli Acoustic Lady. Minkä tyyppistä ohjelmistoa se esitti Hurriganes-klassikoiden lisäksi?  

"Perustimme Kari Oran kanssa Acoustic Lady -duon Suzy Gangin lopettamisen jälkeen 1998. Kari soitti elektroakustista kitaraa, ja minä 12-kielistä kitaraa ja lauloin. Aloimme kasata ohjelmistoa rock-, blues- ja pop-painoitteisista cover-biiseistä. Mukana ohjelmistossa muutamien Hurriganes-klassikoiden lisäksi oli mm. Janis Joplinia, 4 Non Blondesia, Rolling Stonesia, Uriah Heepiä, Stevie Ray Vaughania ym. Keikkailimme todella paljon ympäri Suomea ja edelleenkin teemme keikkaa silloin tällöin. Eräällä Helsingin-keikallamme paikalle sattui tulemaan Remun ystävä, rumpali Biitti Nieminen, joka kuuli keikkamme ensimmäistä kertaa. Hän piti kuulemastaan ja varsinkin ajatuksesta, että nainen laulaa Hurriganesin biisejä. Hänen päässään alkoi myllertää ajatus Hurriganes-bändistä, jossa on naissolisti. Näin Rack Doll -yhtye sai alkunsa. Alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Kari Ora (kitara), Biitti Nieminen (rummut), Esa Tokola (basso) ja Minna Ora (laulu).
Ensimmäinen sinkkulohkaisumme Hot City julkaisitiin 2013, ja sen jälkeen tuli kakkossingle Shanandoah. 2014 aloimme äänittää ensimmäistä pitkäsoittoa. 2014 oli minulle itselleni vaikea vuosi, koska sairastuin silloin vakavasti rintasyöpään. Sytostaattihoitojen välissä jaksoin kuitenkin painaa rec-nappia ja laulaa raidat itsekseni omassa studiossa. Se antoi sillä hetkellä valtavasti iloa ja tsemppiä elämääni. Kaikki Rack Dollin levyt olen äänittänyt itse. Miksauksista ja masteroinneista vastasivat ensin Petri Majuri ja myöhemmin Bobby Nieminen."


Rack Dollin basistina on vaikuttanut ensisijaisesti Esa Tokola, mutta yhtyeessä on ehtinyt vierailla myös etenkin Barbe-Q-Barbiesin nelikielisen taitajana tunnettu Minttu Muranen.

"Kyllä, Esa Tokola joutui jäämään hetkeksi pois bändistä, ja Minttu Muranen tuurasi häntä vuonna 2016. Tapasimme Mintun 2016 yhteisellä keikalla Virossa, ja hän jäi vahvasti mieleen loistavana basistina ja mukavana ihmisenä. Otin yhteyttä häneen, hän muisti Rack Doll -bändimme, ja pidimme ekat treenit kesällä 2016. Teimme muutamia keikkoja yhdessä, kunnes Esa Tokola palasi takaisin basson varteen."


Rack Dollin diskografia käsittää tähän mennessä kaksi pitkäsoittoa. Vuonna 2015 ilmestyi esikoisalbuminne Hot City, ja vuonna 2018 julkaistulla toisella pitkäsoitolla Rowling and Bowling versioidaan Ganesin lisäksi mm. hieman harvinaisempaa CCR-tuotantoa It Came Out of the Sky -biisin ansiosta.

"Ensimmäiselle levyllemme valitsimme useita Hurriganes-klassikoita, jotka olivat hieman harvinaisempia biisejä. Emme halunneet levyttää Get Onia emmekä Roadrunneria, vaan niitä biisejä, jotka eivät ole itsestäänselviä valintoja. Totta kai myös valitsimme sellaisia biisejä, jotka sopivat äänelleni parhaiten. Hot City -levylle päätyivät mm. Shanandoah, Hot City, Tonite, Shorai Shorai ja Pain in My Heart. Sävelsimme ekalle levylle myös omia rock-kappaleita Ganes- biisien lisäksi. Rowling and Bowling -albumille päätyi enää muutama Ganes-biisi, sillä halusimme valita joukkoon myös muiden hyvien rock-artistien tai bändien biisejä, ja CCR:n It Came Out of the Sky oli sellainen biisi, jonka halusimme levyttää ja tehdä siitä Rack Dollin näköisen version. Mukaan levylle sävelsimme myös useita omia kappaleita. Vuodesta 2016 vuoteen 2019 Kai Schneider soitti bändissä rumpuja Biitti Niemisen tilalla."




Nimeä viisi itsellesi tärkeintä Hurriganesin biisiä perusteluiden kera.

"Tutustuin Ganesin tuotantoon vasta 1990-luvulla. Kaikkein rakkaimmiksi biiseiksi ovat tulleet minulle Rack Dollin myötä  Pain in My Heart, Shorai Shorai, Shannandoah, Tonite ja Hot City. Minulla ei ole niihin mitään suurempia elämäntarinoita yhdistettäväksi, mutta tykkään laulaa niitä eniten. Niissä on melodiaa ja rock`n rollia."


Omissa nimissäsi julkaisemasi tuotanto on suomenkielistä, seesteisempää ja tekstillisesti melko vakavaa. Kuinka tietoista soolotuotantosi voimakas irtiotto The Rack Dollin tyylistä on, ja koska on luvassa täyspitkä albumi? Keitä muusikoita soololevysi nauhoituksiin osallistuu? Jossakin tuli vastaan Neljän Ruusun Kämy Kämäräisen nimi. Ovatko kaikki sooloalbumisi kappaleet omaa käsialaasi?

"Olen koko ikäni säveltänyt ja sanoittanut lauluja. Pitkään olen mitettinyt, että haluaisin tuottaa, äänittää, säveltää ja sanoittaa täysin omalla nimelläni biisejä. Tänä vuonna täytin 50 vuotta ja vietän samalla 35. taiteilijajuhlavuotta. Juuri nyt elämäntilanne salli sen, että oli oikea aika alkaa julkaista omaa soolotuotantoa Rack Dollin ja Acoustic Ladyn rinnalla. Pääsoittimeni on 12-kielinen kitara, ja pitkään mietin, että haluaisin tehdä jotain akustisvoittoista ja folk-tyylistä mystistä, sielukasta musiikkia. Debyyttisingle Metsä julkaistiin maaliskuussa 2020, ja biisistä tehtiin myös rinnakkaisversio Forest pääosin ulkomaanjakelua varten. Tämä soolotuotanto poikkeaa täysin aikaisemmasta musiikkityylistä, mitä olen tehnyt. Minussa on monta eri puolta. Olen rock-laulaja henkeen ja vereen, mutta minusta on myös ihanaa leikkiä äänelläni sielukkaissa biiseissä. Omissa lauluissani kuuluvat omat elämänkokemukseni ja vahva itsereflektio. Toinen singleni Meri/Sea julkaistiin 13.11.2020. Meri sai alkunsa uuden ihmissuhteen alkutaipaleella, ja äänitin omassa studiossani ensiksi akustiset kitarat ja laulut. Sen jälkeen lähetin biisin Neljän Ruusun rumpali Kämy Kämäräiselle kuunneltavaksi, koska olimme puhuneet aikaisemmin, että hän olisi halukas soittamaan biiseihini lyömäsoittimia. Kämy piti biisistä ja soitti perkussiot, ja sen jälkeen biisi lähtikin tuotannollisesti kasvamaan uusiin ulottuvuuksiin. Tuulia Vihanto soitti Mereen pianot, lauloi taustalauluraidan ja käänsi kappaleen englannin kielelle, kuten aikaisemman Metsä-biisinkin. Kari Ora soitti sähkökitaravallit, ja Jussi Sinervo bassot. Molemmista sinkuista tehtiin myös videot. Metsä kuvattiin Teijon kansallispuistossa, ja Meren kuvitusvideon valokuvat otettiin Hangossa. Suomen luonto on tavattoman kaunis.
Olen hiljattain aloittanut myös trubakeikkojen tekemisen, ja cover-biisien lisäksi pääsen niillä esittämään omia uusia kappaleitani. Se on ollut ihanaa, ja yleisö on pitänyt biiseistäni."


Tulevaisuudensuunnitelmasi sekä soolourasi että Rack Dollin osalta?

"Tällä hetkellä suunnitelma on se, että etenen soolouralla biisi ja single kerrallaan kohti kokopitkää albumia. Haluan tehdä rauhassa tätä projektia ja nauttia matkasta kohti päämäärää. Voisin kuvitella, että ehkä 2022 levy saattaiai olla valmis, mutta sekään ei ole kiveen kirjoitettu. Kun materiaalia alkaa olla enemmän ja levy on jossain vaiheessa valmis, on tarkoitus myös päästä keikkailemaan soolona.
Rack Doll heittää keikkaa tulevaisuudessakin. Tämä koronatilanne nyt tietysti sotkee keikkasuunnitelmat pitkäksi aikaa, mutta sinä aikana on hyvä tehdä uutta musaa ja julkaista sinkkuja aika ajoin. Tällä hetkellä julkaisemme uutta musiikkia biisi kerrallaan. Just keep on rockin’!"

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Maanantain mainio:Eräs pubrockin keskeisen edustajan parhaista albumeista

Graham Parker & The Rumour:Squeezing Out Sparks

Squeezing Out Sparks on brittiläisen, pubrockin parissa uransa aloittaneen Graham Parker & The Rumour -yhtyeen neljäs studioalbumi. Pitkäsoiton kannessa mainitaan tosin ainoastaan Parkerin nimi. Ilmestymisvuonnaan 1979 se valittiin Village Voicessa vuoden albumiksi. Myöhemmin Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Squeezing Out Sparks saavutti sijan 334. Pitkäsoiton kappalesta Local Girlsistä ja Protectionista työstettiin musiikkivideot Discovering Japanin ja Passion is No Ordinary Wordin saavuttaessa radiosoittoa. Pitkäsoiton yleisestä musiikillisesta ilmapiiristä erityisen voimakkaasti eroaa akustinen kitaraballadi You Can't Be Too Strong, jonka teemana ovat miehen tuntemukset tyttöystävänsä aborttia kohtaan. Parkerin varhaisemmat pitkäsoitot olivat tulleet tunnetuiksi myös vahvoista soulvaikutteistaan ja monilla niiden keskeisistä kappaleista oli käytetty puhallinsektiota. Squeezing Out Sparksin tapauksessa tuottaja Jack Nitzsche hyödynsi aikaisempaa raaempaa soundia. Samoihin aikoihin brittipunkin keskeisin edustaja The Clash kulki juuri päinvastaiseen suuntaan rikastaessaan sovituksiaan. Kaiken lisäksi The Rumourin sessiosoittajat vastasivat kaikista puhallinosuuksista The Clashin ylistetyllä ja vuoden 1979 lopussa ilmestyneellä tupla-albumilla London Calling. Squeezing Out Sparks saavutti myönteiset arviot jo ilmestyessään, tosin ne eivät olleet yhtä varauksettomia kuin Parkerin ja The Rumourin varhaisempien pitkäsoittojen Howlin Wind ja Heat Treatment vastaanottamat arviot. New Musical Expressin äänestyksessä Squeezing Out Sparks sijoittui vuoden 1979 kymmenen parhaan albumin joukkoon. Protection valittiin samaisessa musiikkimediassa vuoden 50 parhaan kappaleen listalle. Vuosien myötä Squeezing Out Sparksin maine on ainoastaan kasvanut. Esimerkiksi Trouser Press on nimennyt sen Parkerin ja The Rumourin kovimmaksi ja samalla tekstiensä osalta hienostuneimmaksi albumiksi. Vertigo/Mercury julkaisi Squeezing Out Sparksin uudelleen Britanniassa vuonna 2001 kahdella bonuskappaleella ryyditettynä. Arista oli jo vuonna 1996 julkaissut Squeezing Out Sparks + Live Sparks -nimisen koosteen. Sillä originaalia kymmenestä kappaleesta koostuvaa albumia seurasivat samojen biisien liveversiot ja vieläpä samassa järjestyksessä. Lisäksi mukana olivat livetulkinnat Jackson 5-coverista I Want You Back (Alive) sekä kappaleesta Mercury Poisoning. Live Sparks oli alun perin julkaistu ainoastaan rajoitettuna painoksena promootiokäyttöön ja lisäksi kyseessä oli  kuvalevy. I Want You Backin ja Mercury Poisoningin studioversiot oli julkaistu seiskatuumaisella singlellä, joka seurasi Squeezing Out Sparksin varhaisten painosten kylkiäisenä.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Sunnuntain extra:Tavanomaisesta eroavaa Hurriganes-soundia vuodelta 1983

 Hurriganes:Seven Days, Seven Nights

Syyskuussa 1983 ilmestynyt Seven Days, Seven Nights on Hurriganesin 11. studioalbumi, jonka työstämisen aikaan Ile Kallio vaikutti kolmannen kerran yhtyeeen kitaristina korvaten samalla kahdella edellisellä Ganes-albumilla, eli pitkäsoitoilla Fortissimo ja Rockin' Hurriganes soittaneen Janne Louhivuoren. Tyylillisesti Seven Days, Seven Nightsia pidetään yhtyeen albumeista monipuolisimpana. Paroni Paakkunainen vastasi levyllä saksofonista ja lisäksi useissa kappaleissa kuullaan syntetisaattoria. Seven Days, Seven Nightsin kappaleissa on kuultu vaikutteita esimerkiksi ZZ-Topilta. Sen biisit ovat Remu Aaltosen säveltämiä ja koko yhtyeen sanoittamia  sekä Remun ja Ile Kallion sovittamia. Monipuolistumisesta huolimatta Seven Days, Seven Nightsilta on poimittavissa suorempia rockkappaleita, joihin lukeutuvat etenkin singlebiisi Love Me Only, Rock N' Roll Fever, On the Border Don't Cry sekä Come On and Rock. Hurriganesille harvinaisempaa soundia levyllä edustavat erityisesti I Get Up ja Keep on Dancin'. Ilmestymisaikanaan Seven Days, Seven Nightsin myynti jäi Hurriganesin asteikolla vähäiseksi. Se pysähtyi kymmeneen tuhanteen, eikä näin ollen saavuttanut kultalevyä, johon tuolloin olisi vaadittu 25 000 myytyä albumia. Cd-versiot mukaan lukien Seven Days, Seven Nightsia on tähän mennessä myyty yli 15 000 kappaletta. Albumin korkein listasijoitus oli kahdentenatoista tammikuussa 1984. Pitkäsoitto saavutti ristiriitaisia arvioita. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa Seven Days, Seven Nights lytättiin, mutta Rumbaan albumista arvion laatinut Rami Kuusinen piti kyseisestä albumista. Yhtyeen jäsenet ovat itse jälkikäteen olleet tyytyväisiä Seven Days, Seven Nightsiin. Silti pitkäsoiton kappaleista keikkaohjelmistoon päätyivät ainoastaan Indian Woman sekä Doreen. Cd-versio albumista ilmestyi Fazerin julkaisemana vuonna 1997 ja vuonna 2012 julkaistiin tuplacd, jonka toinen levy Seven Days, Seven Nightsin lisäksi on Fortissimo. Svartin julkaisemat musta ja punainen vinyyliuusintapainos ilmestyivät vuonna 2018.

perjantai 20. marraskuuta 2020

Lauantain pitkä:Kattavan uran tehnyt yhdysvaltalainen laulaja/lauluntekijä/pianisti

23. marraskuuta 1954 syntynyt Bruce Randall Hornsby on yhdysvaltalainen solisti, pianisti ja biisintekijä. Hänen musiikkinsa vaikutekirjo kattaa klassisen, jazzin, bluegrassin, folkin, Motownin, gospelin, rockin, bluesin ja jamittelun. Hornsby on vastaanottanut levytyksistään useita palkintoja. Esimerkiksi vuonna 1987 hän voitti parhaan uuden artistin Grammyn yhtyeensä Bruce Hornsby and The Rangen kanssa. Vuonna 1990 Hornsby palkittiin parhaasta bluegrass-albumista ja vuonna 1994 hän voitti parhaan popinstrumentaaliesityksen palkinnon. Hornsby on työskennellyt kiertueyhtyeensä Bruce Horsby and The Noisemakersin sekä bluegrass-projektissa Ricky Skaggsin kanssa. Lisäksi Horsby on työskennellyt vierailevana ja sessiomuusikkona. Hornsby vaikutti kiertuejäsenenä Grateful Deadissä syyskuusta 1990 maaliskuuhun 1992. Mainittuna aikana hän soitti yhtyeen riveissä yli 100 konserttia. Hornsbyn tuorein albumi on huhtikuussa 2019 ilmestynyt Absolute Zero, jolla vierailevat esimerkiksi Bon Iverin Justin Vernon ja Sean Carey. Valmistuttuaan Miamin yliopistosta vuonna 1977 Hornsby palasi kotikaupunkiinsa Williamsburghiin, jonka clubeissa hän konsertoi Vuonna 1980 Horsby siirtyi pikkuveljensä John Hornsbyn kanssa Los Angelesiin, missä kaksikko kirjoitti kolmen vuoden ajan musiikkia 20:th Century Foxille. Ennen paluumuuttoaan Hampton Roadsiin Hornsby vaikutti Los Angelesissa myös sessiomuusikkona. Vuonna 1982 Horsby liittyi yhtyeeseen Ambrosia ja oli mukana sen viimeisellä albumilla Road Island. Ambrosian lopetettua toimintansa Hornsby vaikutti basisti Joe Puertan kanssa Sheena Eastonin kiertuebändissä. Hornsby nähtiin myös Eastonin vuoden 1984 hittisinglestä Strut työstetyllä musiikkivideolla. Vuonna 1984 Hornsby perusti yhtyeen Bruce Hornsby and The Range, joka solmi seuraavana vuonna levytyssopimuksen RCA Recordsin kanssa. Hornsbyn lisäksi yhtyeen kokoonpanon muodostivat David Mansfield (kitara, mandoliini, viulu), kitaristi ja taustavokalisti George Marinelli, aikaisemmin Ambrosiasta tuttu basisti Joe Puerta sekä rumpali John Molo. Hornsbyn levytysura käynnistyi hänen uransa suurimmalla hitillä. Tektissään muun muassa kodittomuutta ja siviilioikeusliikettä käsitellyt The Way It Is nousi Billboardin singelistan kärkeen. Sittemmin kappaletta on sämplännyt kuusi rapartistia heidän joukossaan Tupac Shakur. Niin ikään nimeä The Way It Is totellut yhtyeen esikoisalbumi myi moninkertaisesti platinaa ja muita siltä poimittuja singlemenestyksiä olivat viiden suosituimman joukkoon kohonnut ja John Horsbyn kanssa kirjoitettu Mandolin Rain sekä niin ikään suhteellisen hyvin menestynyt Every Little Kiss. Muilta osin albumin kappaleet olivat yhdistelmä rockia, jazzia ja bluegrassia ja ne muurasivat osaltaan peruskiviä uudelle niin kutsutulle Virginia-soundille. Bruce Horsby and The Range voitti vuoden 1987 uuden artistin Grammyn päihittäen esimerkiksi Simply Redin ja Timbuk3:n. Hornsbyn ja The Rangen kakkosalbumilla, vuonna 1988 ilmestyneellä pitkäsoitolla Stories from the Southside Peter Harris oli The Rangen kokoonpanossa ottanut Mansfieldin paikan. Albumin singlekappaleita olivat Look Out Any Window ja The Valley Road, joiden avarammat sovitukset tarjosivat kriitikoiden mukaan Hornsbylle ilmaisuvoimaisempia pianosooloja. Stories from the Southside sisältää myös Hornsbyn veljesten Huey Lewisille kirjoittaman kappaleen Jacob's Ladder. Huey Lewis and the News levytti sen vuonna 1986 ilmestyneelle albumilleen Fore ja kappale nousi Billboardin singlelistan kärkisijalle. Americanaa ja pikkukaupungin nostalgiaa tarjonnut Stories from the Southside oli Bruce Hornsby and The Rangen viimeinen singlehittejä sisältänyt albumi. Vuonna 1988 Horsby vieraili ensimmäisen kerran stagella Grateful Deadin vieraana. Pari vuotta myöhemmin hänestä tuli yhtyeen kiertueline-upin pysyvä jäsen.  80-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa Horsby toimi ahkerasti tuottajana  muun muassa Leon Russellin comebackalbumilla Anything Can Happen. Hornsby osallistui Don Henleyn hitin End of the Innocence kirjoittamiseen ja hän lauloi kappaleessa myös tautoja, samoin kuin Bonnie Raittin hitissä I Can't Make You Love. Molemmat kappaleet ovat edelleen mukana Hornsbyn omassa keikkasetissä. Hornsbya kuultiin lisäksi esimerkiksi Bob Dylanin, Robbie Robertsonin, Crosby, Stills and Nashin, Stevie Nicksin ja Squeezen albumeilla. Tässä vaiheessa vaikutteet jazzista ja bluegrassista alkoivat hiljalleen ujuttautua Hornsbyn musiikkiin; ensiksi konserteissa ja myöhemmin myös hänen levyttämässään tuotannossa. Vuonna 1989 Hornsby esiintyi Telluride Bluegrass Festivaalilla. Nitty Gritty Dirt Bandin kanssa Hornsby levytti uudelleen hittinsä The Valley Road mainitun yhtyeen albumilla Will the Circle Be Unbroken Vol 2. Mainittu levytys palkittiin vuoden 1990 Grammy Awardseissa parhaana bluegrass-levytyksenä. Vuonna 1990 ilmestyneellä albumilla A Night on the Town olivat mukana jazzmuusikot tenorisaksofonisti Wayne Shorter ja pystybasisti Charlie Haden sekä banjosta vastannut bluegrass-pioneeri Bela Fleck. Tyylillisesti albumi oli edeltäjiään kitaravoittoisempi ja Jerry Garciaa kuultiin kepin varressa useissa kappaleissa, muun muassa albumin singlebiisillä Across the River. Konserttikontekstissa Hornsby ja The Range rikasti soundiaan entisestään. Kriitikot ylistivät viimeisimmän albumin tuotantoa, poliittista tärkeyttä ja Hornsbyn musiikillisia eleitä jazzin ja bluegrassin suuntaan. Rockyhtyeen soundi kuitenkin rajoitti Hornsbyn musiikillista ilmaisua ja Bruce Hornsby ja The Range lopetti toimintansa vuonna 1991 soitettuaan kolmeviikkoisen jäähyväiskiertueensa. Rumpali John Molo jatkoi musisointiaan Hornbyn kanssa muutaman vuoden ajan. Hornsby ja Molo vaikuttivat myös yhtyeessä The Other Ones ja myöhemmin Molo siirtyi Phil Lesh & Friendsin jäseneksi. Grateful Deadin riveissä Hornsby soitti yli sata konserttia vuoden 1988 ja Jerry Garcian vuoteen 1995 ajoittuneen kuoleman välillä. Heinäkuussa 1990 menehtyneen Grateful Deadin kosketinsoittajan Brent Mydlandin paikan yhtyeen riveissä otti tosin syyskuussa 1990 Vince Velnick, mutta Horsby esiintyi ajoittain yhtyeen riveissä vielä tämän jälkeenkin. Hornsbyn jazzvaikutteinen improvisaatio vaikutti myönteisesti Jerry Garcian kitarasooloihin osana yhtyeen soundia. Garcian ja Hornsbyn yhteistyö jatkui vielä useilla levyillä ja keikoilla. Hornsby on esittänyt tiettyjä Grateful Deadin kappaleita konserteissaan ja niitä on päätynyt mukaan myös hänen studio- ja livealbumeilleen. Vastaavasti Hornsbyn tuotannosta kappaleet The Valley Road ja Stander on the Mountain päätyivät osaksi Grateful Deadin keikkasettiä. Yhtyeen livekokoelmalla Infrared Roses Hornsby oli mukana improvisaatiossa Silver Apples of the Moon.

Hornsbyn ensimmäisellä vuonna 1993 ilmestyneellä sooloalbumilla Harbor Lights vierailivat muun muassa Jerry Garcia, Phil Collins ja Bonnie Raitt.Albumin kappaleista Barcelona Mona voitti parhaan popinstrumentaalin Grammyn. Vuonna 1995 ilmestyneen kakkossooloalbumin Hot House kannessa nähtiin fiktiivinen bluegrass-legenda Bill Monroen ja jazzlegenda Charlie Parkerin välinen jamisessio. Seuraavaksi Horsby työskenteli useissa Grateful Deadiin liittyneissä projekteissa. Niihin lukeutui The Other Onesin livealbumi The Strange Remain, jonka kappaleista Hornsby oli Jerry Garcian poissaollessa leadvokalistina Jack Strawssa ja Sugareessa. The Other Ones esitti Hornsbyn originaalituotantoon lukeutuneet White-Wheeled Limousine ja Rainbow's Cadillac. Vuonna 1998 Hornsby julkaisi tupla-albumin Spirit Trail, jonka kappaleet sisälsivät muun muassa instrumentaaleja, tarinankerrontaa, rockia ja jazzia. Mainittujen sooloalbumiensa tiimoilta Hornsby teki minikiertueita, joissa hän esiintyi soolona. Kyseisissä konserteissa Hornsby esitti klassista, jazzstandardeja, bluegrass-klassikoita, Grateful Deadin kappaleita ja sovituksia omasta tuotannostaan. 20 peräkkäistä konserttia, jotka Hornsby soitti yhtyeineen Yoshi's Jazz Clubissa, Oaklandissa soittamaa konserttia osoittautuivat innovatiivisiksi Hornsbyn livekeikkojen kehittymisen kannalta. Näihin aikoihin Hornsby ei tehnyt lainkaan settilistoja, vaan keikat muodostuivat osittain yleisön esittämien toivomusten pohjalta. Mukana olleisiin muusikoihin lukeutui esimerkiksi kitaristi Steve Kimock ja tätä kautta uusi yhtye The Noisemakers alkoi muodostua. Vuonna 2000 Horsby kronikoi kyseistä musiikillista matkaa livekokoelma-albumilla Here Come The Noisemakers. Hornsby teki tiiviin kiertueen uuden yhtyeensä kanssa. Siihen kuuluivat lisäksi kosketinsoittaja/urkuri John "JT" Thomas, saksofonisti/huilisti Bobby Reed, basisti JV Collier, kitaristi/mandoliinin soittaja Doug Derryberry sekä useita rumpaleita ennen Sonny Emmoryn täysaikaista kiinnitystä. Vuonna 2002 ilmestynyt albumi Big Swing Face oli Hornsbyn siihen mennessä kokeellisin, sillä piano oli rumpulooppien ja syntetisaattorien dominoimalla albumilla vähäisessä osassa. Oltuaan 19 vuoden ajan RCA Recordsin artisti Hornsby siirtyi Columbia Recordsille ja mainitulle yhtiölle hänen esikoialbuminsa oli vuonna 2004 ilmestynyt Halcyon Days, jolla Hornsby palasi akustisvoittoisempaan ja pianon dominoimaan soundiin. Pitkäsoitolla vierailivat Eric Clapton, Sting ja Elton John. Albumin julkaisua seuranneilla soolo- ja Noisemakersin kanssa tehdyillä kiertueilla Hornsby laajensi pianon instrumentaalisia mahdollisuuksia eri musiikkigenreissä. Heinäkuussa 2006 Hornsby julkaisi neljän cd:n/dvd:n boxin Intersections (1985-2005), joka oli jaettu kolmeen kategoriaan: "Top 90 Time", "Solo Piano, Tribute Records, Country-Bluegrass, Movie Scores", ja "By Request (Favorites and Best Songs)". Kolmasosa boxin materiaalista oli aikaisemmin julkaisematonta. Syyskuun puolivälissä 2009 The Noisemakers julkaisi neljännen albuminsa Levitate. Toukokuussa 2011 ilmestyi yhtyeen tuorein livealbumi Bride of the Noisemakers. Kesäkuussa 2016 ilmestyi yhtyeen neljäs studioalbumi The Rehab Reunion, jolla Hornsby ei soita lainkaan pianoa. Kyseessä on lisäksi Hornsbyn ensimmäinen 429 Recordsin julkaisema albumi. Sen kappaleista Celestial Railroad on duetto Marvis Staplesin kanssa. Mukana on myös folkversio Bruce Hornsby and the Rangen vuoden 1988 hitistä The Valley Road. Maaliskuussa 2007 Hornsby lyöttäytyi yhteen bluegrass-muusikko Ricky Skaggsin kanssa yhteisen albumin merkeissä. Samaan aikaan bluegrass-projektinsa kanssa Hornsby levytti jazzalbumin Camp Meeting basisti Christian McBriden ja rumpali Jack DeJonetten kanssa.

torstai 19. marraskuuta 2020

Perjantain pohjat:Neljän Ruusun onnistunut paluualbumi

Neljä Ruusua:Uusi aalto

Syyskuussa 1999 ilmestynyt Uusi aalto on Neljän Ruusun yhdeksäs uudesta tuotannosta koostunut studioalbumi ja samalla ensimmäinen suomenkielistä tuotantoa sisältänyt pitkäsoitto sitten vuonna 1993 ilmestyneen Pop-uskonto-albumin. Englanninkielisen 4R-vaiheen kaupallinen floppaaminen sen jälkimmäisen Not For Sale -albumin jälkeen annettiin täydellisesti anteeksi ja Uusi aalto nousi jo ilmestymisviikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkisijalle. Tähän mennessä yhteensä yli 22 ja puoli tuhatta kappaletta myynyt albumi ylitti kultalevyyn tuolloin vaaditun 10 000 myydyn albumin rajan jo ilmestymisvuonnaan. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu, Kode Koistisen säveltämä Varjo ilmestyi jo reilusti  ennen pitkäsoittoa, eli toukokuussa 1999 ja se se saavutti singlelistalla sijan 15. Myös toinen single, Ilkka Alangon käsialaa oleva Hunningolla ehti julkaisuun ennen varsinaista albumia, eli samaisen vuoden elokuussa. Singlelistan kolmanneksi nousseesta kappaleesta työstettiin myös Miikka Lommin ohjaama musiikkivideo, jolla vierailivat Hassisen Kone, Popeda, Yö, Tehosekoitin ja HIM. Mainittu video palkittiin myöhemmin Jyrki Hit Awards-gaalassa vuoden 1999 parhaana kotimaisena musiikkivideona. Albumilta poimittu kolmas single, niin ikään Ilkan säveltämä Luotsivene ilmestyi lokakuussa 1999 ja saavutti singlelistalla sijan 14. Neljäntenä singlenä joulukuussa 1999 ilmestyi niin ikään Ilkan sävelkynästä lähtöisin ollut Uusi aalto-albumin avauskappale Olen niin pop. Pitkäsoiton kappaleista keikkasuosikkeihin lukeutui myös Koden säveltämä Kun kaipaus iskee ja niin ikään sävellyksensä osalta Koistisen käsialaa oleva balladikaunokki Uusi aika. Elämä on ihanaa -kappaleessa Don Huonot-yhtyettä kuullaan taustavokalisteina. Neljän Ruusun paluuta suoraviivaisempaan rockilmaisuun pidettiin onnistuneena ja tuottaja Rauli Eskolinin ajoittaisia moderneja konerytmejä piristävänä lisänä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Torstain terävä:Kim Wilden ensimmäinen uudelle levy-yhtiölleen työstämä albumi

 Kim Wilde:Teases & Dares

Viides marraskuuta 1984 MCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Teases & Dares on Kim Wilden neljäs studioalbumi. Sen kappaleista Is It Over pääsi mukaan elokuvaan Fletch. Jätettyään RAK Recordsin, joka oli julkaissut artistin kolme ensimmäistä albumia, Kim Wilde solmi uuden levytyssopimuksen MCA Recordsin kanssa vuoden 1984 aikana. Hänen veljensä Ricky Wilde jatkoi tuottajan tehtävissä ja myös isä Marty Wilde osallistui edelleen kappaleiden kirjoitustyöhön. Kim osallistui ensi kertaa albuminsa tuotantoon ja kaksi Teases & Daresin kappaleista, eli Fit In ja Shangri-La olivat täysin hänen itsenäisesti kirjoittamiaan. Pitkäsoitolta poimittiin kolme singleä. The Second Time nousi Britanniassa top 30:een ja Saksassa top teniin. Yhdysvalloissa The Second Timesta muodostui Kim Wilden toinen Billboardin Hot 100 -listalle kohonnut single. Sen sijoitus oli 65. ja kappaleen uudeksi nimeksi oli valikoitunut Go For It. Toinen albumilta poimittu single The Touch ei ollut yhtä menestyksekäs, mutta kolmas, Dave Edmundsin remiksaama Rage to Love palautti Kimin Britanniassa top 20:een ensi kertaa kolmen vuoden aikana. Uuden levy-yhtiön myötä Kim Wilden imago vaihtui naapurintytöstä Barbarella-tyyppiseen sankarittareen. Mainittua imagoa oli aluksi tarkoitus hyödyntää ainoastaan The Second Time-singlen kannessa, mutta sellainen päätyi myös Teases & Dares-albumin kansikuvaan. Myöhäisemmillä pitkäsoitolta poimituilla singleillä Wilde palasi vanhempaan ja tutuksi käyneeseen imagoonsa, johon hän myös itse identifioitui paremmin. Rage to Lovea promotessaan Wilde hyödynsi erästä isänsä teddyboy-takkia, joka sopi myös kappaleen retrohenkiseen rockabillykuvastoon. Billboard Magazine suhtautui Wilden Teases & Daresilla esittelemään soundimaailmaan myönteisesti ja kuvasi sen sijoittuvan Sheena Eastonin ja Deborah Harryn välimaastoon. Rolling Stoneen laaditussa arviossa kehuttiin Wilden itsenäisesti Teases & Daresille kirjoittamia raitoja Fit In ja Shangri-La.

tiistai 17. marraskuuta 2020

Keskiviikon klassikko:Merkittävän hard/glamrockyhtyeen esikoisalbumi

Vixen:Vixen

Elokuun viimeisenä 1988 Yhdysvalloissa ja Euroopassa  ilmestynyt Vixen on samannmisen hardrock/glammetal-yhtyeen esikoisalbumi. Kyseiseltä pitkäsoitolta poimittiin singlemenestykset Edge of a Broken Heart ja Cryin'. 80-luvun lopun suosituimpiin levyttäneisiin artisteihin lukeutunut Richard Marx vaikutti voimakkaasti Vixenin varhaiseen uraan. Hän osallistui yhtyeen esikoisalbumin tuottamiseen ja oli mukana kirjoittamassa Edge of a Broken Heart-hittiä. Jeff Parisin albumille kirjoittamat kappaleet Cryin', One Night Alone sekä bonuskappale Charmed Life olivat ilmestyneet vuonna 1987 Parisin sooloalbumilla Wired Up. Give It Away on kreditoitu Parisin oikealle nimelle Geoffrey Leib ja se ilmestyi hänen vuonna 1986 julkaistulla albumillaan Race to Paradise. Rolling Stonen laatimalla 50 kaikkien aikojen parhaan tukkametallialbumin listalla Vixenin esikoisalbumi saavutti sijan 43. Kyseessä onkin varsin vahva albumikokonaisuus, jonka kappaleista nostettakoon vielä esiin Desperate, jossa kitaristina vieraili Vivian Campbell. Esikoisalbuminsa tiimoilta Vixen konsertoi esimerkiksi Scorpionsin lämmittelijänä mukaan lukien konsertti Helsingin jäähallissa tammikuussa 1989. Vuonna 1990 ilmestyneellä kakkosalbumillaan Rev It Up Vixenin jäsenet; solisti/rytmikitaristi Janet Gardner, soolokitaristi Jan Kuehnemund, basisti Share Ross ja rumpali Roxy Petrucci osallistuivat biisien kirjoittamiseen selkeästi esikoisalbumiaan runsaammin.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Tiistain tukeva:Bon Jovin vuoden 1988 menestysalbumi

 Bon Jovi:New Jersey


19. syyskuuta 1988 Mercury Recordsin julkaisemana ilmestynyt New Jersey on Bon Jovin neljäs studioalbumi. Vancouverissa, Little Mountain Sound-studioilla nauhoitetun pitkäsoiton tuottajana oli Bruce Fairbairn. New Jersey on Bon Jovin vuonna 1986 ilmestyneen menestysalbumi Slippery When Wetin seuraaja. Billboardin listalla mainittu pitkäsoitto debytoi kahdeksantena. Seuraavalla listaviikollaan New Jersey nousi listakärkeen ja säilytti sijoituksena neljän yhtäjaksoisen viikon ajan. Bon Jovin albumeista vastaavanalaiseeen menestykseen ylsi seuraavaksi vasta vuonna 2007 ilmestynyt pitkäsoitto Lost Highway. New Jerseyltä poimittiin viisi Billboardin singlelistalla top teniin noussutta singleä, joista Bad Medicine ja I'll Be There for You nousivat listakärkeen. Yhdysvalloissa New Jersey on saavuttanut seitsenkertaisesti platinaa ja Britanniassa albumi nousi suoraan listakärkeen ollen saarivaltakunnassa Jovin ensimmäinen listaykkösalbumi. Siitä muodostui myös ensimmäinen virallisesti Venäjällä julkaistu yhdysvaltalainen albumi. New Jersey nauhoitettiin pian Slippery When Wetin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen, sillä Jovi halusi todistaa olevansa enemmän kuin yhden hitin ihme. New Jerseystä, jonka yksi työnimistä oli Slippery When Wetiä parodioinut Son of Bitches, kaavailtiin aluksi tuplalevyä. Levy-yhtiö oli kuitenkin skeptinen kalliista hinnasta ja niinpä pitkäsoitto päädytiiin julkaisemaan yksittäisenä albumina. Slippery When Wetin tiimoilta tehdyn kiertueen päätyttyä lokakuussa 1987 Jon Bon Jovi ja Richie Sambora kirjoittivat aluksi 17 kappaletta uutta albumia varten, mutta vasta Desmond Childin kanssa työstetyt Bad Medicine ja Born to Be My Baby kuulostivat toden teolla uusilta hiteiltä. Kappaleista jälkimmäinen nauhoitettiin ensiksi akustisena versiona. Tyylillisesti kyseessä on edeltäjäänsä monipuolisempi albumi, jonka kappaleista Homebound Train edustaa juurevaa rockia ja Wild is the Wind sisältää flamenco-kitaralla soitetun intron. Britannian lisäksi New Jersey debytoi listakärjessä Kanadassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Viiden top teniin nousseen singlensä ansiosta New Jersey on menestynein glam/hardrockalbumi. Top teniin siltä julkaistuista singleistä nousivat Born to Be My Baby, Lay Your Hands on Me sekä Living in Sin. Heinäkuun ensimmäisenä 2014 New Jerseystä julkaistiin tuplacd Deluxe Edition-versio. Originaalin albumin lisäksi se sisälsi singlejen b-puolia sekä kappaleiden demoversioita. Super Deluxe Editionilla ovat lisäksi mukana alun perin VHS:nä ilmestynyt dokumentti Access All Areas:A Rock and Roll Odyssey sekä New Jersey:The Videos.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Maanantain mainio:Jethro Tullin 70-luvun päätös

 Jethro Tull:Stormwatch

14. syyskuuta 1979 Chrysaliksen julkaisemana ilmestynyt Stormwatch on Jethro Tullin 12. studioalbumi. Tyylillisesti sitä on pidetty kolmantena levynä yhtyeen folkrocktrilogiassa, jonka muut osat ovat vuosina 1977 ja 1978 ilmestyneet pitkäsoitot Songs from the Wood ja Heavy Horses. Tekstiensä osalta Stormwatchin keskeisiin teemoihin lukeutuvat ympäristöongelmat, öljy ja raha. Stormwatch jäi Jethro Tullin diskografiassa viimeiseksi albumiksi, jolla kuultiin yhtyeen legendaarista 70-luvulla vaikuttanutta line-upia. Rumpali Barriemore Barlow ja kosketinsoittajat John Evan sekä Dee Palmer nimittäin jättivät kaikki yhtyeen sen jälkeen, kun albumin tiimoilta tehty kiertue oli huhtikuussa 1980 saatu päätökseen. Basisti John Glascock oli menehtynyt sydämen komplikaatioihin kiertueen aikana marraskuussa 1979. Vuonna 2004 Stormwatchista julkaistiin remasteroitu ja neljä bonuskappaletta sisältänyt versio. Lokakuussa 2019 oli vuorossa aina kuudesta albumista koostunut versio, jossa uudesta stereoremiksauksesta vastasi Steven Wilson. Lisäksi mukana oli useita ennenjulkaisemattomia kappaleita ja Alankomaissa maaliskuussa 1980 soitettu konsertti. Stormwatchin kappaleista John Glascock ehti soittaa ainoastaan raidoilla Flying Duchman, Orion sekä Elegy. Ian Anderson soitti bassoa muilla albumin kappaleilla ja Stormwatchin tiimoilta tehdyllä kiertueella basistiksi oli vaihtunut Dave Pegg. Stormwatchin biiseistä instrumentaalikappale Elegy on Dee Palmerin kirjoittama ja se on omistettu hänen isälleen. Dun Rungill viittaa Isle of Skyessa sijainneeseen historialliseen nähtävyyteen, eli rauta-ajan linnakkeeseen, joka oli Clan MacKinnonin alkuperäisenä istuimena.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Sunnuntain extra:Eppujen studioalbumeista menestynein

 Eppu Normaali:Kahdeksas ihme


19. elokuuta 1985 Poko Rekordsin julkaisemana ilmestynyt Kahdeksas ihme on nimensä mukaisesti Eppu Normaalin järjestyksessään kahdeksas ja samalla myydyin studioalbumi. Kahdeksas ihme on nimittäin saavuttanut tuplaplatinaa. Albumi pysytteli maamme albumilistan kärjessä kuuden viikon ajan ja kaikkiaan listaviikkoja kertyi 35. Pitkäsoittoa oli yhtyeen diskografiassa edeltänyt hittisingle Kitara, taivas ja tähdet b-puolellaan pitkäsoitolta löytymätön, mutta silti varsin onnistunut Kivenä kengässä. Kahdeksannen ihmeen muita suuria hittejä olivat niin ikään singleformaatissa ilmestyneet Voi kuinka me sinua kaivataan ja Vuonna '85 sekä Vihreän joen rannalla (kauan sitten) Kahdeksannella ihmeellä Eppu-soundi saavutti siihenastisen huipentumansa ja yhtyettä verrattiin jopa Dire Straitsiin. Rakkausaiheiset kappaleet ovat albumilla keskeisessä osassa, mutta vanhaa Eppu-henkeä on annosteltu ensisijaisesti raidoille Elämän tarkoitus ja Tihkumme seksiä, joista ensin mainittu on niin ikään kohotettu Kahdeksannen ihmeen klassikkokappaleiden joukkoon. Myös avausraita Tien päällä taas sijoittuu terävimmän kärjen tuntumaan. Kahdeksannen ihmeen sävellykset ovat Pantse Syrjän käsialaa Juha Torvisen sävelkynästä kotoisin olevaa  kappaletta Yöjuttu lukuun ottamatta ja tekstit totutusti Martti Syrjän väsäämiä. Synkimpiä elementtejä tarjoillaan pitkäsoiton päätöskappaleessa Läpivalaistu. Vuonna 2005 Kahdeksannesta ihmeestä ilmestyi 30-vuotisjuhlapainos. Perusalbumin lisäksi mukana on alun perin VHS-videokasettina julkaistu dvd Video, taivas ja tähdet, joka sisältää Tampereen työväenteatterissa syyskuussa 1985 soitetun ja kuvatun konsertin. Mukana mainitusta konsertista on ennen julkaisematon ääniraita kappaleesta Vihreän joen rannalla (kauan sitten).

perjantai 13. marraskuuta 2020

Lauantain pitkä:Mount Mary haastattelussa

 Kotimaisen rockin pitkän linjan tekijä Maria Hänninen vastasi haastattelukysymyksiin Mount Mary-yhtyeensä tiimoilta.


Kuinka Mount Maryn kokoonpano muodostui ja kuinka pitkään olette soittaneet kimpassa?

"Basisti Jukka Jyllin kanssa olimme vuosien varrella törmäilleet erinäisissä yhteyksissä keikoilla ja jameissa. Usein tuli puhetta, että olisi nasta tehdä jotain yhdessä.
Elokuun 2018 alussa sain kutsun mennä uuden E-Studion avajaisiin Sipooseen. Petri Majuri tekee töitä siellä, ja avajaisjuhlissa  tuli puheeksi, että biisiaihioita on olemassa ja niitä sitten sähköpostitse läheteltiin. Petri innostui biiseistäni, joita alkoi syntymään todella ripeässä tahdissa loppukesästä/syksystä 2018.
Rumpuihin löytyi Otto Haapanen, johon olin tutustunut ollessani vierailemassa solistina Tom Eklund&Liivit Boys-klubilla.
Mietimme Petrin ja Jukan kanssa rumpaliasiaa, ja muistui mieleeni, että olin törmännyt hyvään rumpaliin.
Kysyimme Ottoa mukaan, ja varsinaisesti pääsimme tiiviimmin  työn touhuun 2019 vuoden alkupuolelta. Kyseessä on siis varsin tuore orkesteri. Ensimmäinen sinkkumme "I'm Like a Mountain" näki päivänvalon nopeasti, elokuussa 2019.
Olemme toki jokainen soittaneet useassa bändissä. Petri tunnetaan esim. Havana Blackin ja Dimension 4 kitaristina, Jukka soittanut lukemattomissa yhteyksissä. Hänen bändeistään mainittakoon vaikkapa Kingston Wall,Zook, Saunabadh, Mannerheim. Otto on mukana monessa myös, mm. The Empire Strikes, Tom Eklund & Liivit Boys, Jenna & Jytäurpot- orkestereissa."

Vastaat tähän mennessä kaikesta yhtyeen kappalemateriaalista. Kuinka Mount Maryn kappaleet syntyvät ja miten runsaasti yhtyeellä on tällä hetkellä valmista materiaalia? Kuinka päädyitte yhteistyöhön Michael Monroen kanssa biisissä Holy Matrimony? Kappaleesta työstetyssä musiikkivideossa vilahtavat myös Costello Hautamäki ja Sami Yaffa. Osallistuiko kumpikaan heistä kyseisen kappaleen nauhoituksiin? Kuinka tärkeitä biisienne tekstit ovat ja voisiko niistä nostaa esiin keskeisiä ydinteemoja?

"Mount Maryn kappaleet ovat tähän mennessä tosiaankin kynästäni lähtöisin. Luomisprosessi debyyttilevyn biiseille oli todella voimallinen - loppukesällä/syksyllä 2018 riffejä alkoi suorastaan valua päästäni, ja samantien syntyi yleensä koko biisi sointuineen ja hyvä että ehdin edes kynää käteeni ottaa, kun suuri osa teksteistä pursusi paperille.
Onneksi kotonani on äänityslaitteistoa, että sain tehtyä biiseistä demoja, yökaudet soittelin kitaroita ja bassoja, karjuin lauluraitoja mikkiin peittokyhäelmän alla jos kello oli vierähtänyt jo kerrostalohiljaisuuden alkuajan ulkopuolelle. Rytmeiksi saatoin löytää joitain valmiita looppeja tai sampleja. Joka tapauksessa demot olivat suhteellisen järjellisiä, joiden pohjalta oli helppo lähteä bändin kanssa niitä työstämään. Tuossa demorupeamassani taisi syntyä kuusi biisiä aivan kokonaan. Pari kokonaan uutta tuli hieman myöhemmin ja pari muuta on ollut jonkinlaisina demoina pöytälaatikossani jo aiemmin. Nyt sitten nämä kaikki ovat tulevalla debyytillä Mount Mary : Mount Mary. Uusia biisejä on jossain muodossa jo päässäni ja "puhelindemoina", mutta niitä emme ole vielä ottaneet treenattaviksi.
Lopulliset sovitukset ovat syntyneet treenikämpällä ja äänitystilanteissa. Kaikki bändin jäsenet ovat tuoneet näkemyksiään ja oman soittonsa kautta luoneet sen soundin mikä Mount Maryn kappaleissa on kuultavissa. Minulla saattoi olla vaikkapa joku bassoidea, mikä osoittautui loppujen lopuksi liian levottomaksi. Jukka Jylli pitkällä kokemuksellaan ja taidollaan löysi bassolinjoihin aivan erilaista jämäkkyyttä. Myöskin rumpuluuppidemoiluni oli samalla tavalla usein liiallista "räpinää", jonka Otto tukevoittanut rumputyöskentelyllään uuteen uskoon.
Kitararaitoja äänittelimme Petrin kanssa narulle ja hänellä on pitkä kokemus ja hyviä ideoita, minkätyylistä soitantoa kannattaa johonkin kohtaan tarjota, ja soundeista selkeä kuva.
Samoin kämpillä treeneissä kundeilla on monesti ollut sanansa sanottavana, jos yritän kauhoa liian suurta kakkupalaa tauluuni yrittämällä soittaa jatkuvasti riffejä joka koloon ja laulamalla siihen vielä päälle. Tässä voisi ehkä käyttää sanontaa "less is more".
Tämä tuleva debyytti on syntynyt tällä metodilla. En tosiaankaan halua olla mikään despootti biiseineni, seuraavaa levyä varten ovat riffit, biisit , ideat tervetulleita myös muilta bändiläisiltä. Nämä nyt vain sattuivat tässä kohtaa putoamaan päästä tiuhaan, ja niillä on lähdetty liikkeelle.

Ilman Petri Majurin taitoa ja kokemusta äänittämisestä, miksaamisesta ja masteroinnista, soitttamisen lisäksi, tämä levy olisi todennäköisesti jäänyt vain haaveilun asteelle. Petri teki tuon kaiken, loihtien treenikämpällämme äänitetylle levylle maailmanluokan soundit.

"Holy Matrimony" oli jo lähes valmiiksi äänitettynä tulevaa levyä varten tämän vuoden alkupuolella. Kuitenkin tuntui myöhemmin miksausta kuunnellessa, että siitä puuttuu jotakin. Biisihän on bluesrock-tyyppinen jyräys, jotein mietimme että joku rujo huuliharppu voisi olla paikallaan. Petri on tehnyt vuosikaudet yhteistyötä Michael Monroen kanssa, miksannut viimeisten yli 18 vuoden ajalta kaikki hänen levynsä, joten Petri kysyi Michaelilta olisiko tämä innostunut vetäisemään biisille munnaria. Iloksemme Michael suostui, ja teki mielettömän hienon ja suorastaan räjähtävän huuliharppuraidan  . Itselläni on Michael Monroen kanssa sen verran historiaa että v. 1996 Avanti!Rockover-konsertissa oman solistinhommani lisäksi olin myös Michaelin taustoja laulamassa. Suomenlinnan Seawolf Studioissa tehtiin myös Michaelin soololevy Whatcha Want (2003) ja Hanoi Rocksin "Twelve Shots On The Rocks"( 2002), joilla sain laulaa taustoja.

Kimi Nordström (TwentyOne.fi) kuvasi molempia MMiä erikseen videolle. Mount Marylla oli debyyttikeikka On The Rocksissa syyskuussa 2020 ja sieltä Kimi sai keikkamateriaalia. Michaelilla oli Sellosalissa hieman myöhemmin keikka Sami Yaffan ja Costello Hautamäen kanssa, joten he päätyivät Kimin kuviin tätä kautta. Muuten he eivät ole olleet äänityksissä mukana. Lisämateriaalia käytiin vielä alikulkutunnelissa ja moottoritien varrella kuvaamassa. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä.

Biisien tekstit toimivat mielestäni hyvin yhteen biisien painavien tunnelmien kanssa. Alavirekitarat (kaikki biisit tehty D-vireellä) ovat omiaan tuomaan biiseihin lisää raskautta ja tekstitkään eivät ole kevyemmästä päästä.
Aiheet liikkuvat kaipuusta kapinaan, riippuvuussuhteista luonnonkauneuden ihailuun ja metsän hoitavaan voimaan."


Mitkä ovat Mount Maryn musiikin keskeisimmät erot varhaisempaan raskaampaa rockia edustaneeseen yhtyeeseesi Extra Virginiin verrattuna sen lisäksi, että Mount Maryssä kaikki kappaleet ovat omaa käsialaasi?

"Keskeisin ero on varmaankin ainakin se, että tässä instrumenttini on laulun lisäksi kitara ja kitaralla olen säveltänyt myös kaikki MM- riffit. OLihan EV:lläkin riffejä biiseissä , ne olivat syntyneet bassolla, ainakin niissä kappaleissa jotka olivat enemmän kynästäni lähtöisin. EV:ssä jaettiin tosiaankin biisintekoa. Kai Järvisellä oli omia biisejään olemassa , minulla omia ja sitten on biisejä jotka syntyivät yhteistyönä kokonaan treenikämpällä meidän kolmen orkesterin jäsenen kesken, rumpali Pete Lehtelän osallistuessa myös biisintekoon. Tekstit olivat EVssä tekeleitäni.

EV.n levy tehtiin kokonaan triona, tässähän ovat vierailijoina mukana Michael Monroe "Holy Matrimonylla" ja ruotsalainen kosketinsoittaja/multi-instrumentalisti Per Wiberg (Opeth, Spiritual Beggars, Kamchatka, Mojobone , Candlemass jne) lähes kahdeksanminuuttisella progentuoksuisella levyn lopetusraidalla "Footprints in the Dark", soittaen kaikenlaisia kosketinsoittimia. Lisäksi vilautamme myös muitakin kuin "perusinstrumenttejamme" levyllä. Jukka Jylli on kaivanut jopa klarinetin naftaliinista ja itse soitan viululla jousiorkesteriosuudet parissa biisissä."


Voisiko Mount Maryn musiikille nimetä referenssiksi muutamia yhtyeitä?

"Olemme saaneet palautetta että musiikissa väikkyy vahvasti mukana fiiliksiä Led Zeppeliniltä ja Black Sabbathilta. Hannu Leidén toi biisejä kuultuaan esille näkemyksensä, että edustamme ns. new wave hard rockia ja mainitsi yhtyeitä kuten Rival Sons ja The Temperance Movement. Mielestäni hän osuu arviossaan varsin oikeaan. Petri Majurilla on niin pitkä historia eri bändien ja musiikkityylien parissa työskentelystä, äänittämisestä, miksauksesta, masteroinnista, että hän on osannut kaivaa uutta kulmaa, ettemme ole pastissi mistään bändeistä. Levyllä on rähisevien rockpalojen lisäksi myös synkeämpiä , painavampia biisejä sekä  vankkaa viittausta progenkin suuntaan."

Koska Mount Maryn esikoisalbumi ilmestyy ja toteutetaanko sen tiimoilta julkaisukeikka? Onko yhtyeellä luvassa myös virtuaalikeikkoja? 


"Mount Maryn esikoinen saa päivänvalon vinyyliLP:nä 29.1.2021 ja digiväyliltä se tulee löytymään myös. Korona on hieman viivästyttänyt julkaisua, mutta ensi vuoden alussa siis alkaa tapahtua. Alustavasti on helmikuulle buukattu keikka Bar Looseen, ja muitakin on tarkoitus siinä saada tehtyä, levyn ilmestymisen tienoilla ja pitkin kevättä.
Saamme myös ilon olla soittamassa On The Rocksissa 8.5.2021, loistavan ruotsalaisen "Electric Boys" -orkesterin lämppärinä. Electric Boysin solisti/kitaristi Conny Bloom on suomalaisille tuttu myös kitaroinnissaan Hanoi Rocksissa.
Nämä kaikki tietenkin ottavat toteutuakseen, koronatilanteen niin salliessa.
Virtuaalikeikoista emme ole toistaiseksi keskustelleet".

torstai 12. marraskuuta 2020

Perjantain pohjat:Psykedeelinen ja menestyksekäs cover soulklassikosta

 New Yorkin Long Islandilla perustettu rockyhtye Vanilla Fudge-yhtye levytti vuonna 1967 psykedeelisen näkemyksen The Supremes-yhtyeen edellisenä vuonna alun perin julkaisemasta kappaleesta You Keep Me Hanging On. Vanilla Fudgen esikoisalbumilla mainitusta kappaleesta ilmestynyt versio oli kestoltaan yli seitsemänminuuttinen, mutta singlelle siitä editoitiin hieman vajaata kolmea minuuttia kestävä näkemys. Kyseinen singleversio saavutti Billboardin listalla kuudennen sijan ja samalla siitä muodostui Vanilla Fudgen suurin singlemenestys. Yhdellä otolla nauhoitettu coverversio julkaistiin Vanilla Fudgen ensimmäisenä singlenä.Yhtyeen rumpalin Carmine Appicen mukaan You Keep Me Hanging Onin nauhoittaminen oli Vanilla Fudgen kosketinsoittajan Mark Steinin ja basistin Tim Bogertin idea. Vanilla Fudgen tyyppistä sovitusta kappaleesta hyödynsi myös Rod Stewart vuonna 1977 ilmestyneeellä albumillaan Footloose and Fancy Free julkaistulla, You Keep Me Hanging Onista levyttämällään versiolla. Mainittuun seikkaan saattoi osaltaan vaikuttaa se, että Carmine Appice vaikutti tuossa vaiheessa Stewartin yhtyeen rumpalina. Vanilla Fudgen You Keep Me Hanging Onista levyttämä versio pääsi mukaan esimerkiksi The Sopranosin vuonna 2007 valmistuneeseen päätösjaksoon.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Torstain terävä:Ankin vuoden 1973 sooloalbumi

 Anki:Aikalintu

Vuonna 1973 ilmestynyt Aikalintu on Anki Lindqvistin kuudes sooloalbumi. Kappalemateriaaliltaan se sisältää runsaasti käännöksiä aikakautensa keskeisten naisartistien, kuten Carly Simonin,  Carole Kingin sekä Joni Mitchellin tuotannosta. Ensiksi mainitulta Aikalinnulla versioituvat suurhitti You're So Vain (Niin luulet vain), Legend of Your Own Time ( Hetken legenda) He's Friends Are More than Fond of Robin (Robin) sekä That's The Way I've Heard It Always Should Be (Tiedän paljon jäävän taa) Carole Kingin ohjelmistosta mukana on kyseisen merkittävän singer/songwriterin vuonna 1972 ilmestyneeltä albumilta Rhymes and Reasons alun perin löytyvä Been to Canaan (Olet nähnyt Kaanan) Aikalinnun ainoaksi valinnaksi Joni Mitchellin tuotannosta on päätynyt albumilta For the Roses löytyvä veikeä You Turn Me on I'm a Radio (Olet päivän peili ja viikon sää). Laulaja/lauluntekijöiden ytimeen niin ikään lukeutuvalta James Taylorilta Aikalinnun päätteeksi versioituu  Don't Let Me Be Alone Tonight nimellä Yhdessä illalla taas. Elton Johnin Honky Chateau-pitkäsoitolla alkuaan ilmestyneistä kappaleista mukana on Hectorin suomennos Honky Catista nimellä Katti mokoma. Kotimaista alkuperää olevista Aikalinnun biiseistä albumin nimiraita on Ankin oma sävellys ja Hectorin, joka vastaa noin puolesta albumin lyriikoista, teksti. Sven on Cay Karlssonin sävellys ja Jyrki Lindströmin teksti ja Sinä kokonaan Hectorin käsialaa. Ensisijaisesti laadukasta poppia edustavalla pitkäsoitolla musisoivat Bergtrömin pariskunta Matti ja Pirjo, Antero Jakoila, Cay Karlsson, Junnu Aaltonen, Sakari Lehtinen sekä Nappi Ikonen. Seuraajansa, kahta vuotta myöhemmin, eli vuonna 1975 ilmestyneen pitkäsoiton En annna heille anteeksi tavoin Aikalintu lukeutuu vaivattomasti Ankin 70-luvulla ilmestyneiden sooloalbumien parhaimmistoon.

tiistai 10. marraskuuta 2020

Keskiviikon klassikko:Hassisen Koneen mestariteos

Hassisen Kone:Rumat sävelet

Keväällä 1981 Poko Rekordsin julkaisemana ilmestynyt joensuulaisyhtye Hassisen Koneen toinen pitkäsoitto Rumat sävelet on ajoittain kohotettu yhtyeen kolmen albumin mittaisesta levytystuotannosta kaikkein onnistuneimmaksi. Edeltäjäänsä, elokuussa 1980 ilmestynyttä esikoisalbumia Täältä tullaan Venäjä synkempi ja musiikillisesti monimuotoisempi pitkäsoitto tuli myös valituksi Yleisradion vuoden levyksi. Rumien sävelien neljä ensimmäistä raitaa, joista keskeisintä tuotantoa edustanevat avausraita Oikeus on voittanut taas ja jo aikaisemmin singleformaatissa ilmestynyt Jurot nuorisojulkkikset äänitettiin Turussa Studio 55:ssä lokakuussa 1980, pitkäsoiton tekstillisesti synkimpään antiin lukeutuvat Jeesus tulee, Tuomiopäivä sekä Odotat? maaliskuussa 1981 ja albumin viimeiset neljä raitaa MSL -studiossa Lempäälässä samaisen vuoden toukokuussa. Rumien sävelien loppuosan kirkkain klassikko lienee Reijo Heiskasen upealla kitarasoololla kruunattu balladihelmi Tällä tiellä. Jurot nuorisojulkkikset-singlen b-puolella julkaistiin alun perin pitkäsoitolta löytymättömät Raha ratkaisee ja Läskit lompakot, joista ensin mainittu on cover Irwin Goodmanin ohjelmistosta. Vuoden 2004 remasteroidulle Rumien sävelien cd-versiolle kyseiset kappaleet on lisätty, kuten myös todella kaunis jouluhymni, vuoden 1981 lopussa singlenä alun perin ilmestynyt On jouluyö, nyt laulaa saa. Rumilta säveliltä julkaistiin jukebox-käyttöön singleformaatissa myös Pelkurit/Tällä tiellä sekä Rajat/Oikeus on voittanut taas. Albumin tuottajana toimi Hassisen Koneen debyyttipitkäsoiton tavoin Eppu Normaalin kitaristi ja säveltäjä Pantse Syrjä.

maanantai 9. marraskuuta 2020

Tiistain tukeva:Cliftersin erinomainen esikoisalbumi

Clifters:Kuningas

 Syksyllä 1987 ilmestynyt Kuningas on Cliftersin varsin onnistunut esikoispitkäsoitto. Mainittu albumi työstettiin surimmaksi osaksi kokoonpanolla, johon yhtyeen ytimen muodostavan solisti/kitaristi Jiri Nikkisen ja basisti/solisti Ari "Luri" Luokkalan lisäksi lukeutuivat kitaristit Lare Murtomaa ja Petri Peevo sekä rumpali Sami "Sande" Vettenranta. Kaksi viimeksi mainittua on myöhemmin vaikuttanut useissa muissa keskeisissä kotimaisissa yhtyeissä, joista mainittakoon pikaisesti Balls, Flaming Sideburns ja Problems. Cliftersin esikoisalbumin kappaleista useampia ehti ilmestyä singleformaatissa ennen yhtyeen debyyttipitkäsoiton julkaisua. Kulttimainetta saavuttaneella esikoissinglellä Hyvä Bore rumpalina oli sittemmin Melrosesta tutuksi tullut Jami Haapanen ja kakkossinkulla Yeah, sun tyrkky oon Timo Nissinen. Kaikista Cliftersin esikoisalbumin teksteistä vastasi sen seuraajien tavoin Jaana Rinne. Oman ja varsin laadukkaan tuotantonsa lisäksi Kuningas sisältää kolme lainakappaletta. Britti-invaasion klassikko-osastoa edustavat näkemykset The Kinksin Set Me Freestä (Et mua saa) ja The Whon debyyttisinglestä Can't Explain (En voi selittää). Harvinaisempiin covereihin lukeutuu sitä vastoin näkemys yhdysvaltalaisen ja huomattavan Beatles-vaikutteisen The Knickerbockersin tuotantoa edustavasta kappaleesta One Track Mind (Latva Bee) Knickerbockersin tunnetuin levytys ja samalla ainoa hitti oli suoranaisesta Beatles-pastissista käynyt Lies. Alun perin Cliftersillä oli tarkoitus ujuttaa jo esikoisalbumilleen pitempiä teoksia, mutta ne saivat odottaa vuotta myöhemmin ilmestynyttä ja niin ikään varsin onnistunutta yhtyeen toista albumia Kuningatar. Soundillisesti Kuninkaasta tuli kitaroiden dominoima bailulevy, jonka ainoa selkeästi kokeellisempi kappale on sen hienoisesti psykedeliaan kallistuva nimiraita. Pitkäsoiton huippuhetkistä nostettakoon esiin myös singlenä ilmestynyt, Lurin urkusoololla kruunattu Please, viis kaljaa, rakkauden mielikuvitusleikeistä veikeästi kertova Bonnie and Clyde ja suoranaista kitaratulitusta tarjoava Tyhjä arpa. Pitkäsoiton loppupuolelle sijoitettu slovarikaunokki Kenkää on Lurin sävellys ja mukana on useampia sävellystensä osalta Jirin ja Lurin yhteistyötä edustavia kappaleita. Kuninkaan aikainen Clifters keikkaili ahkerasti, mutta kyseinen lineup tuli tiensä päähän keväällä 1988. On olemassa koulukunta, jolle Kuningas säilyy Cliftersin tuotannon parhaana albumina.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Maanantain mainio:Creedence Clearwater Revivalin vuoden 1969 anthem

 Fortunate Son on yhdysvaltalaisyhtye Creedence Clearwater Revivalin kappale, joka julkaistiin bändin neljännellä, marraskuussa 1969 ilmestyneellä albumilla Willy and the Poor Boys. Singleformaatissa Fortunate Son oli ilmestynyt jo samaisen vuoden syyskuussa Down on the Cornerin b-puolella. Kappaleesta muodostui eräs keskeisimmistä Vietnamin sotaa vastustaneista anthemeista. 22. marraskuuta 1969 Fortunate Son saavutti sijan 14. Billboardin listalla. Viikkoa myöhemmin Billboard muutti metodologiaansa kaksipuoleisten hittisinglejen osalta. Seuraavalla viiikolla kaksi a-puolta sisältänyt Creedencen single saavutti Billboardin listalla yhdeksännen sijan ja parhaimpaan listasijoitukseensa, joka oli kolmas, single ylsi 20. joulukuuta 1969. Kultalevyn mainittu single saavutti joulukuussa 1970. Pitchfork Median laatimalla 60-luvun 200 parhaan kappaleen listalla Fortunate Son sijoittui seitsemänneksitoista. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla Fortunate Sonin sijoitus oli 99. Vuonna 2013 Kongressin kirjasto valitsi Fortunate Sonin kansalliseen ääniterekisteriin kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä. Fortunate Sonista levytetyistä coverversioista mainittakoon Bob Seger & The Silver Bullet Bandin albumilla Like A Rock vuonna 1986 ilmestynyt näkemys. U2 levytti Fortunate Sonin singlensä Who's Gonna Ride Your Wild Horses kakkosbiisiksi ja versio pääsi myös mukaan Achtung Baby-albumin vuonna 2011 ilmestyneelle Deluxe Editionille. Cat Power levytti Fortunate Sonin vuonna 2008 ilmestyneelle ep:lleen Dark End of the Street. John Fogerty nauhoitti itse kappaleesta uusioversion Foo Fightersin kanssa vuonna 2013 ilmestyneelle albumilleen Wrote a Song for Everyone.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Sunnuntain extra:Merkittävän brittiläisen biisintekijän ja solistin vuoden 1973 soolohitti

16. marraskuuta 1973 Harvest Recordsin julkaisemana ilmestynyt Forever on ensisijaisesti yhtyeistä The Move ja Wizzard muistetun Ronnie Woodin soolosingle, jolla hän vastasi itse kaikista instrumenteista ja lauluosuuksista. Forever on lisäksi sekä Woodin kirjoittama että tuottama kappale. Brittilistalla Forever sijoittui parhaimmillaan kahdeksanneksi ja mainittu biisi pysytteli listoilla 13 viikon ajan, niistä koko joulukuun 1973. Seuraavan vuoden tammikuussa Forever menestyi samaisella listalla paremmin kuin Wizzardin single I Wish It Could Be Christmas Everyday. Foreverin kannessa mainitaan erityiskiitokset Brian Wilsonille ja Neil Sedakalle heidän tuomastaan vaikutuksesta. Forever ilmestyi singleformaatissa myös Uudessa Seelannissa, Alankomaissa, Portugalissa ja Etelä-Afrikassa. Kappale on päässyt lisäksi mukaan useille Woodin tuotannosta kasatuille kokoelma-albumeille, kuten Connoisseur Recordsin julkaisemalle The Singlesille sekä toiselle kokoelmalevylle Through the Years:The Best of Roy Wood. The Guardianiin kirjoittaneen brittiläisen rockjournalistin Alexis Petridisin mukaan Forever on soolohitti, joka kuulostaa siltä, kuin Neil Sedaka olisi liittynyt The Beach Boysiin ja saavuttanut kauniita tuloksia.

perjantai 6. marraskuuta 2020

Lauantain pitkä:Pitkän uran tehnyt yhdysvaltalaislaulajatar

Seitsemäs marraskuuta 1954 syntynyt Robin Beck on yhdysvaltalaislaulajatar, joka vuonna 1988 nosi Yhdysvaltojen ja seuraavana vuonna Saksan singlelistan kärkeen myös Coca Cola-mainoksessa hyödynnetyllä kappaleellaan First Time. Mainittua biisiä on myös versioitu ja sämplätty menestyksekkäästi. Viimeksi vuonna 2006  Sunblock nousi First Timesta levyttämällään coverilla brittilistan yhdeksänneksi. Beck on lisäksi esittänyt mainitun kappaleen saksalaisen poptähden Helene Fischerin kanssa. Beckin tunnetuimpaan tuotantoon lukeutuvat lisäksi kappaleet Save Up All Your Tears, In My Heart to Stay, Tears in the Rain ja Close to You. Ennen mainittua menestystään Beck oli ollut taustavokalistina esimerkiksi Melissa Manchesterille, Chaka Khanille ja Leo Sayerille. Hän lauloi myös mainoksia Jam Creative Productionsille. Beckin ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 1979 ja taustavokalisteina sillä kuultiin Irene Caraa ja Luther Vandrossia. Albumin kappaleisiin luketui muun muassa soulhenkinen cover Nazzin levyttämästä ja Todd Rundgrenin käsialaa olleesta ja myöhemmin myös säveltäjänsä levyttämästä kappaleesta Hello It's Me. Billboardin tanssilistalla kappale Sweet Talk saavutti sijan 31. ja kyseessä oli Beckin ainoa Yhdysvalloissa listoille noussut single. Britanniassa Beckin esikoisalbumilta ei poimittu hittejä, mutta myöhemmin Save Up All Your Tears nousi Saksassa top teniin. Beckiä kuultiin taustavokalistina Cherin suuressa hitissä If I Could Turn Back Time ja myös hänen versiossaan Save Up All Your Tearsistä. Vuonna 1988 brittien singlelistan kärkeen nousi kolme peräkkäistä naissolistia, eli Belinda Carlisle, Tiffany ja Kylie Minogue. Seuraavaksi vastaavanlaisen kolmen singlelistan kärkeen nousseen naisartistin sarjan muodostivat Whitney Houston, Enya ja Robin Beck. Vaikka First Time jäi Beckin ainoaksi brittihitiksi, artisti saavutti Saksassa vähintään kolme muuta listahittiä. Beckin albumi Trouble Or Nothin' oli Desmond Childin tuottama ja sen kappaleista Hide Your Heart saavutti menestystä Kissin levyttämänä versiona. Bonnie Tyler levytti samaisen kappaleen vuonna 1988 ilmestyneen albuminsa nimikappaleeksi ja vuonna 1989 Hide Your Heartista levyttivät versionsa myös Ace Frehley ja Molly Hatchet. Bonnie Tyler levytti Beckin albumin kappaleista myös singleformaatissa julkaistut If You Were a Woman (And I Was a Man) ja Save Up All Your Tears. Beckin biiseistä John Waite levytti vuonna 1987 niin ikään singleformaatissa julkaistun kappaleen Don't Lose Any Sleep. Mikään mainittujen kappaleiden levytetystä versioista ei ollut erityisen suuri menestys Yhdysvalloissa ja Mercury pudotti Beckin palkkalistoiltaan. Beckin repertuaarista Neil Giraldon kanssa kirjoitettu kappale Crazy World Like This oli ollut albumiraita myös Pat Benatarille. Beckin myöhäisempi soolotuotanto sai erityisen myönteisen vastaanoton Saksassa ja hän levytti myös duettoja muiden artistien kanssa. Vuonna 2003 Beck palasi yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen albumilla Wonderland. Hän on sittemmin jatkanut levytyksiään muutaman vuoden tauon välein. Helmikuussa 2009 Trouble Or Nothingista ilmestynyt 20-vuotisjuhlapainos sisälsi uudet versiot albumin kappaleista sekä neljä uutta raitaa. Niiden kirjoittamisessa mukana ollut Tommy Denander vastasi myös albumin kitaroista ja uusien kappaleiden tuotannosta. Vuonna 2011 Beck julkaisi kahdeksannen albuminsa The Great Escape ja nauhoitti myös lauluosuudet syyskuussa 2011 ilmestyneelle brittiläisen heavy-yhtyeen Saracenin albumille Marilyn. Vuonna 2012 Beck oli mukana Firefestissä ja Rock Meets Classic-kiertueella. Elokuussa 2013 ilmestyi Beckin yhdeksäs albumi Underneath. Maaliskuussa 2014 alkaneella Perfect Storm-kiertueella pääesiintyjiä olivat House of Lords ja Estrella. Toukokuussa 2015 alkanut All That Glitters-kiertue toi Beckin esiintymään Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.Samaisen vuoden elokuussa Beck oli mukana Alicantessa, Espanjassa järjestetyssä Rock Iconsissa. Lokakuun lopussa Beck oli Nottingham Rock Cityn Rockingham-lineupin jäsen esimerkiksi Cinderellan Tom Keiferin tavoin. Beckin kymmenes pitkäsoitto Love Is Coming ilmestyi lokakuussa 2017.

torstai 5. marraskuuta 2020

Perjantain pohjat:Alice Cooperin esikoisalbumi

 Alice Cooper:Pretties for You

25. kesäkuuta 1969 Straight Recordsin julkaisemana ilmestynyt Pretties for You on Alice Cooperin debyyttistudioalbumi. Nimellä Alice Cooper viitattiin tuossa vaiheessa vielä koko yhtyeeseen, eikä sen solistiin Vincent Furnieriin. Tyylillisesti Alice Cooperin esikoinen edustaa vielä melko voimakkaasti psykedeelistä rockia eikä sitä hardrocksoundia, jonka esittäjänä yhtye muutamaa vuotta myöhemmin löi itsensä lopullisesti läpi. Suurella osalla albumin kappaleista hyödynnetään tavanomaisesta poikkeavia tahtilajeja ja sovituksia, ääniefektejä ja monenkirjavia musiikillisia vaikutteita. Muutamat Pretties for Youn kappaleista, kuten Levity Ball, tuovat esiin vaikutteita Syd Barrettin aikaiselta Pink Floydilta. Alice Cooper vietti aikaa kyseisen brittiyhtyeen kanssa sen ollessa kiertueella Yhdysvalloissa. Alice Cooperin kitaristi Glen Buxton on maininnut pystyneensä kuuntelemaan Barrettin kitarointia tuntikausia. Pretties for Youn kannessa nähdään Edward Beardsleyn käsialaa oleva maalaus, joka oli sijoitettu Frank Zappan kodin makuuhuoneeseen. Pretties for Yousta ei muodostunut menestystä kaupallisesti eikä kriitikoiden keskuudessa. Albumi käväisi Billboardin Hot 200 -listalla, mutta mitään sen kappaleista ei ole soitettu keikkakontektissa sen jälkeen, kun Alice Cooper oli julkaissut läpimurtoalbuminsa Love It to Death. Alice Cooperin debyyttisinglenä Pretties for Youlta julkaistu Reflected sai uudeksi nimekseen Elected ja se ilmestyi vuonna 1973 Alice Cooperin albumilla Billion Dollar Babies. Alice Cooperin yhtyeen managerin Shep Gordonin mukaan Frank Zappa jätti Whitney-studioilla Burbankissa tapahtuneet nauhoitukset veljensä vastuulle. Gordonin mukaan nauhoituksissa ei ollut varsinaista tuottajaa ja yhtyeen esikoisalbumi koostui treeninauhoituksesta   livenä nauhoitettua kappaletta Levity Ball lukuun ottamatta.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Torstain terävä:Skotlantilaisartistin vuoden 1967 suurhitti

To Sir with Love on tunnusmelodia James Clavellin  vuonna 1967 ohjaamasta samannimisestä elokuvasta. Sen esitti myös mainitussa elokuvassa esiintynyt skotlantilaislaulajatar Lulu. Kappaleen kirjoitustyöstä vastasivat Don Black ja Mark London, joista viimeksi mainittu oli Lulun pitkäaikaisena managerina toimineen Marion Masseyn aviomies. To Sir with Loven tuottajana oli Mickie Most ja sovittajana Mike Leander. To Sir with Love nousi Billboardin singlelistan kärkeen ja kappaleesta muodostui vuoden 1967 suosituin single. To Sir with Loven menestyksen myötä Lulusta tuli Petula Clarkin jälkeen järjestyksessään toinen brittiläinen laulajatar, jonka single nousi Yhdysvalloissa listakärkeen. Clarkin levyttämä Downtown oli kohonnut ykkössijalle vuonna 1965. To Sir with Love edusti Lulun ja myös samaisessa elokuvassa esiintyneen The Mindbenders-yhtyeen yhteistyötä. Kappale nousi Billboardin listakärkeen lokakuussa 1967 ja piti sijoituksensa viiden viikon ajan. Kanadalaisen RPM-aikakauslehden listauksessa To Sir with Love rankattiin ilmestymisvuotensa toiseksi suurimmaksi hitiksi. Britanniassa To Sir with Love ei saavuttanut listasijoitusta, sillä kappale ilmestyi ainoastaan kesäkuussa 1967 julkaistun singlen Let's Pretend b-puolella. Kyseinen sinkku saavutti brittilistalla yhdennentoista sijan. To Sir with Lovesta on julkaistu useita coverversioita, joista mainittakoon Jackson Fiven Diana Ross Presents The Jackson 5-nauhoituksissa vuonna 1969 taltioima näkemys. Al Green levytti kyseisen  kappaleen vuonna 1978 ilmestyneelle albumilleen Truth N' Time. Soul Asylum esitti To Sir with Loven Lulun itsensä kanssa MTV Unplugged-showssaan. The Banglesin solistin/rytmikitaristin Susanna Hoffsin versio ilmestyi artistin nimeä kantaneella, järjestyksessään toisella ja vuonna 1996 ilmestyneellä albumilla. Chaka Khan levytti To Sir with Loven Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 2004 ilmestyneelle albumilleen ClassiKhan. Skotlantilaisen Midge Uren näkemys ilmestyi vuonna 2008 julkaistulla coveralbumilla 10.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Keskiviikon klassikko:Keskeisen blueskitaristin ja solistin kolmas albumi

Bonnie Raitt:Takin' My Time

Lokakuussa 1973 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Takin' My Time on yhdysvaltalaisartisti Bonnie Raittin kolmas studioalbumi. Tyylikirjoltaan kyseessä on varsin monipuolinen pitkäsoitto, joka sisältää bluesia, folkia, jazzia, New Orleans rhythm and bluesia ja calypsoa. Kaikki albumin kymmenen kappaletta edustavat covertuotantoa ja tyylillisesti ne vaihtelevat sentimentaalisista balladeista nopeatempoisiin ja melko raskaisiinkin kappaleisiin. Alun perin Takin' My Timen tuottajaksi kaavailtiin Little Feat-yhtyeen johtohahmoa Lowell Georgea. Raitt ei kuitenkaan ollut tyytyväinen hänen kanssaan saavutettuihin tuloksiin ja niinpä albumin tuotannosta tuli lopulta vastaamaan John Hall. Musiikkikriitikoiden keskuudessa Takin' My Time saavutti myönteiset arviot ja Billboardin listalla albumi saavutti sijan 87. Takin' My Timesta myöhemmin laaditut arviot ovat niin ikään olleet positiivisia. Kyseisen pitkäsoittonsa tiimoilta Raitt teki kiertueen Yhdysvalloissa. Vuoden 1973 aikana hän oli muuttanut Los Angelesiin ja ystävystynyt Little Feat-yhtyeen jäsenten kanssa. Lowell Georgen sijaan Sunset Sound Recordersilla Los Angelesissa tapahtuneiden Takin' My Timen nauhoitusten tuotannosta vastasi muusikko John Hall. Raittin edellisen, vuonna 1972 ilmestyneen pitkäsoiton Give It Up tavoin Takin' My Time koostuu sekä balladeista että nopeatempoisista kappaleista. Takin' My Timen biisien originaaliesittäjistä tunnetuimpia lienevät Jackson Browne ja Randy Newman. Heistä ensiksi mainitulta Raitt versioi kappaleen I Thought I Was a Child ja jälkimmäiseltä biisin Guilty. Esimerkiksi Record Worldiin Takin' My Timesta laaditussa arviossa kehuttiin paitsi Raittin laulusuorituksia ja hänen blueskitarointiaan, myös albumin onnistuneita kappalevalintoja.

maanantai 2. marraskuuta 2020

Tiistain tukeva:Merkittävä psykedeelistä soulia edustanut yhdysvaltalaisyhtye

Rotary Connection oli vuonna 1966 Chicagossa perustettu, psykedeelistä soulia edustanut yhtye. Omien levytystensä, joihin lukeutui muun muassa vuonna 1967 ilmestynyt ja yhtyeen nimeä kantanut esikoisalbumi, lisäksi Rotary Connection oli säestysyhtyeenä muun muassa Muddy Watersin vuonna 1968 ilmestyneellä, psykedeelistä bluesia edustaneella albumilla Electric Mud. Yhtyeen jäsenistä Minnie Riperton loi myöhemmin varsin merkittävän soolouran. Ajatus huomattavan kokeellisesta yhtyeestä oli Chess Recordsin perustajan Leonard Chessin pojan Marshall Chessin idea. Marshall oli perustanut Cadet Consept Recordsin ja sen kanssa hän halusi julkaista bluesin ja rockin, jotka olivat tehneet Chess Recordsista tunnetun, ulkopuolelle tyylillisesti sijoittunutta musiikkia. Tämä johti Marshallin huomion nousevaan psykedeeliseen liikkeeseen. Mukaan tuli klassisen musiikin koulutuksen saanut sovittaja ja tuottaja Charles Stepney. Lisäksi Marshall kutsui mukaan melko tuntemattoman valkoisen rockyhtyeen Proper Strangersin jäsenet  Bobby Simmsin, Mitch Aliottan, ja Ken Venegasin. Chess- organisaation laulunkirjoittaja Sidney Barnes, Judy Hauff ja myöhemmin soolourallaan menestynyt Minnie Riperton liittyivät myös mukaan. Chess-yhtiön studiomuusikoista Marshall kutsui mukaan kitaristi Phil Upchurchin ja rumpali Morris Jenningsin. Rotary Connectionin nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi loppuvuodesta 1967. Monipuolisella pitkäsoitolla oli vaikutteita rockista, popista ja soulista, mutta sen sisältämä musiikki ei ollut radioystävällistä. Itämaisia vaikutteita albumille toi sitarin hyödyntäminen instrumentaatiossa kappaleissa Turn Me On ja Memory Band. Stepneyn käsialaa olleet sovitukset toteutti varsin onnistuneesti Chicago Symphony Orchestra. Vuoden 1968 aikana ilmestyivät Rotary Connectionin toinen ja kolmas albumi Rotary ja Piece. Niistä ensin mainitulla Minnie Ripertonin osuus solistina kasvoi voimakkaasti. Jälkimmäinen albumeista oli joululevy ja se sisälsi voimakasta rakkauden ja ymmärtämyksen sanomaa Vietmamin otteessa olleelle kansalle. Elokuun viimeisenä 1969 Rotary Connection esiintyi Texas International Pop Festivaalilla ja 29. marraskuuta Palm Beach Pop Festivaalilla. Rotary Connection julkaisi vielä kolme pitkäsoittoa. Vuonna 1969 ilmestynyt Songs sisälsi voimakkaasti sovitettuja coverkappaleita, kuten näkemykset Otis Reddingin Respectistä ja The Bandin The Weightistä. Vuonna 1970 ilmestyneellä albumilla Dinner Music sähköiseen kokeilevuuteen yhdistyi elementtejä folkista ja countrysta. Vuonna 1971 ilmestynyt jazz-orientoituneemi albumi Hey, Love julkaistiin nimellä The New Rotary Connection. Mainitun pitkäsoiton ydintuotantoon lukeutuu kappale I Am the Black Gold of the Sun. Vuonna 2003 valmistuneessa ja Martin Scorcesen ohjaamassa dokumenttisarjassa The Blues Rotary Connection heijasti Muddy Watersin kanssa vuonna 1968 levyttämänsä albumin Electric Mud perintöä. Niinpä yhtye levytti rappari Jack D:n ja The Roots -yhtyeen jäsenten kanssa.