Lauantain pitkä:Jefferson Airplanen ensimmäinen livealbumi

Jefferson Airplane:Bless Its Pointed Little Head

Helmikuussa 1969 ilmestynyt Bless Its Pointed Little Head on Jefferson Airplanen ensimmäinen livealbumi, jonka nauhoitukset ovat edellisen vuoden syksyltä sekä Fillmore Eastistä että Westistä albumin Crown of Creation tiimoilta tehdyltä kiertueelta. Maaliskuussa 1969 albumi saavutti Billboardin listalla parhaan sijoituksensa, joka oli seitsemäntenätoista. Bless It Pointed Headin kappaleet ovat covereita sekä biisejä, jotka on alun perin julkaistu Jefferson Airplanen kahdella ensimmäisellä albumilla; vuosina 1966 ja 1967 ilmestyneillä pitkäsoitoilla Jefferson Airplane Takes Off ja Surrealistic Pillow. Bless Its Pointed Little Headin cd-version bonuskappaleina on useita biisejä, joiden originaalit studioversiot ilmestyivät albumilla After Bathing at the Baxters. Covereista Fat Angel on Donovanin vuonna 1966 kirjoittama. Mainitussa kappaleessa Marty Balin soitti bassoa, mikä mahdollisti Jack Casadyn siirtymisen kitaran varteen. Fred Neilin The Other Side of This Lifen on uskottu lukeutuneen Jefferson Airplanen keikkasettiin jo yhtyeen ensimmäisessä konsertissa Matrixissa elokuussa 1965. Rock Me Babyssä Jorma Kaukonen toi esiin bluesjuuriaan. Kyseistä traditionaalia Jefferson Airplane oli soittanut jo vuoden 1966 aikana. Bless It Pointed Little Headin päätöskappale Bear Melt oli kehittynyt pitkästä instrumentaalijamista nimeltä Thing. Se oli kehittynyt vuosien aikana ja sisälsi nyt Grace Slickin improvisoidun lauluintron. Toukokuussa 1968 ilmestyneellä albumilla Live at the Fillmore East Thingistä on mukana versio, joka ei sisällä Slickin vokaali-introa. Monet Bless Its Pointed Little Headillä ilmestyneet versiot olivat originaaleja studio-ottojaan pidempiä, tempoltaan nopeampia ja sisälsivät lisäksi improvisaatio-osuuksia. Hittisingleistä White Rabbit ei sisälly Bless Its Pointed Little Headille, mutta Somebody to Lovesta sitä vastoin kuullaan voimakkaasti sovitettu näkemys. Yhtyeen studioalbumeihin verrattaessa Bless Its Pointed Little Head paljasti yhtyeen livesoundin fokuksen olleen toisaalla. Vaikka albumi vastaanotti ristiriitaisia arvioita, yhtyeen jäsenet ovat itse pitäneet sitä laadukkaana levynä. Studioversiotaan selkeästi funkhenkisempi näkemys kappaleesta Plastic Fantastic Lover julkaistiin Bless Its Pointed Little Headiltä singleformaatissa. Se saavutti myönteisiä arvioita, mutta ei listasijoitusta. Billboard kuvasi kappaletta raskaaksi rockiksi, Cash Box kehui version lauluosuuksia ja Record World kuvasi Plastic Fantastic Loveria erääksi yhtyeen omista suosikeista.

Perjantain pohjat:U2:n ensimmäinen Britanniassa listakärkeen kohonnut single

19. syyskuuta 1988 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Desire on ensimmäinen U2:n tupla-albumilta Rattle and Hum poimituista singleistä. Australiassa ja Britanniassa kyseessä oli U2:n tuotannon ensimmäinen listakärkeen kohonnut single. Ykkössijan kappale tavoitti lisäksi Irlannissa, Italiassa ja Kanadassa. Suomen virallisella singlelistalla Desire tavoitti parhaimmillaan toisen sijan. Billboardin singlelistalla Desire oli parhaimmillaan kolmantena ja nousi kaikista singleistä ensimmäisenä samanaikaisesti sekä Modern Rock Tracks että Mainstream Rock Tracks-listojen kärkisijalle. Desiresta työstetyn musiikkivideon ohjauksesta vastasivat Richard Lowenstein ja Lynn-Maree Milburn. Vuoden 1989 Grammy Awardseissa Desire palkittiin parhaana laulettuna rockesityksenä. U2:n tuotannosta kasatuista kokoelma-albumeista Desire on mukana vuonna 1998 ilmestyneellä koosteella Best of 1980-1990 sekä vuonna 2006 julkaistulla albumilla U218 Singles.

Torstain terävä:Judas Priestin varhaistuotantoon lukeutuva klassikkokappale

Victim of Changes on brittiläisen heavy metal -yhtyeen Judas Priestin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin sen toisella ja maaliskuussa 1976 ilmestyneellä albumilla Sad Wings of Destiny. PopMattersiin kirjoittaneen Adrian Begrandin mukaan Victim of Changes muutti metallin kehityksen suunnan. Rob Halfordin laulusuoritusta on pidetty eräänä hänen parhaimmistaan ja myös kitaratyöskentelyä on pidetty yhtenä kappaleen huippukohdista. Chicago Tribunen Bob Gendron on ylistänyt kappaleen riffejä. Victim of Changes on kohotettu erääksi Judas Priestin tuotannon klassikoista ja Martin Popoffin laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan heavy metal-kappaleen listalla Victim of Changes sijoittui niinkin korkealle, kuin sijalle 17. Kappale on yhdistelmä kahdesta kappaleesta, jotka ovat Priestin eri solistien käsialaa, eli Priestin perustajajäsenen Al Atkinsin ja kitaristi K. K. Downingin Whiskey Womanista sekä yhtyeen myöhäisemmän solistin Rob Halfordin Red Light Ladystä, jonka Halford kirjoitti edelliselle yhtyeelleen Hiroshimalle. Victim of Changes on päässyt lisäksi mukaan useille Judas Priestin livealbumeille, kuten Unleashed in the East (1979), ’98 Live Meltdown sekä Live in London (2003). Judas Priest demotti Victim of Changesin jo esikoisalbuminsa Rocka Rollan (1974) aikaan, mutta kappale pääsi siis mukaan vasta yhtyeen kakkosalbumille Sad Wings of Destiny. Kappaleesta muodostui eräs Priest-diggareiden ehdottomista suosikeista. Kun Rob Halford jätti Priestin väliaikaisesti, hänen seuraajansa Tim ”Ripper” Owens esitti koelaulutilaisuudessaan Priestin tuotannosta juuri Victim of Changesin ja lisäksi The Ripperin. Van Halen soitti Victim of Changesiä clubeissa uransa alkuvaiheessa ja Al Atkins nauhoitti kyseisen biisin vuonna 1998 ilmestyneelle samannimiselle sooloalbumilleen.

Keskiviikon klassikko:Fleetwood Macin ainoa listaykkössingle Britanniassa

Albatross on englantilaisyhtye Fleetwood Macin levyttämä kitarainstrumentaali, joka julkaistiin singleformaatissa marraskuussa 1968. Bändin kitaristin Peter Greenin sävellystuotantoa edustava kappale on päässyt lisäksi mukaan Britanniassa ja Yhdysvalloissa ilmestyneille Fleetwood Macin kokoelma-albumeille The Pious Bird of Good Omen ja English Rose. Santon ja Johnnyn vuonna 1959 levyttämän instrumentaalikappaleen Sleep Walk on mainittu inspiroineen Greeniä kirjoittamaan Albatrossin. Lisäksi kappale muistuttaa Chuck Berryn vuonna 1957 levyttämää instrumentaalia Deep Feeling, joka itsessään on johdannainen Andy Kirkin ja hänen yhtyeensä 12 Clouds of Joy kappaleesta Floyd's Guitar Blues. Mainitun yhtyeen kitaristina vaikutti Floyd Smith. Celminsin vuonna 1998 ilmestyneen Greenin biografian mukaan varhaisena inspiraation lähteenä Albatrossille olivat olleet erään Eric Claptonin soolon nuotit, jotka Green soitti hitaammin. Albatross koostuu neljästä soinnusta, Mick Fleetwoodin lautaset imitoivat aaltoja Greenin soittaessa kappaleeseen unenomaisen soolon. Green oli työskennellyt Albatrossin parissa jo jonkin aikaa ennen kuin tuossa vaiheessa 18-vuotias kitaristi Danny Kirwan täydensi Fleetwood Macin kokoonpanon. Greenille oli tuottanut vaikeuksia selvittää sitä kokonaiskuvaa, jota hän kyseiseltä kappaleelta toivoi. Kirwanin avustuksella Green viimeisteli Albatrossin ja kappale levytettiin ainoastaan kaksi kuukautta Kirwanin Fleetwood Maciin liittymisen jälkeen. Jeremy Spencer ei osallistunut Albatrossin levytykseen, mutta hänen käsialaansa oleva ja niinikään instrumentaalikappale Jigsaw Puzzle Blues julkaistiin singlen kakkospuolella useimpien maiden singlejulkaisuissa. Sittemmin Albatross on julkaistu useita kertoja uudelleen useiden eri b-puolien kera. Runoilija Coleridgen runossa Rime of an Ancient Mariner esiintynyt Albatross inspiroi Greeniä osaltaan mainitun kappaleen kirjoittamisessa. Se on myös eräs niistä harvoista Peter Greenin aikaisen Fleetwood Macin kappaleista, joka on päässyt mukaan yhtyeen myöhäisemmille Best of ja Greatest Hits-tyyppisille kokoelmille. Ainoana Fleetwood Macin kappaleista se on ollut inspiraation lähteenä Beatlesin tuotannolle ja tarkemmin sanottuna Abbey Road-albumilla ilmestyneelle kappaleelle Sun King. Brittilistalla Albatrossista muodostui Fleetwood Macin ainoa listakärkeen kohonnut single. Se oli ykkösenä viikon ajan tammikuussa 1969. Huhtikuussa 1973 Albatross julkaistiin Britanniassa uudelleen osana CBS Recordsin Hall of Fame Hits- sarjaa. Tälläkin kertaa kappale ylsi listan kakkossijalle. Vuoteen 2019 mennessä Albatrossia oli myyty Briteissä yli 900 000 kappaletta.

Tiistain tukeva:1990-luvun puolivälissä ilmestynyt Albert Järvisen tuplakokoelma

Albert Järvinen:Aspects of Albert Järvinen

1990-luvun puolivälissä Polarvoxin julkaisemana ilmestynyt Aspects of Albert Järvinen on Albert Järvisen tuotannosta koostuva ja 32 kappaletta sisältävä triplacd, jonka viimeinen levy tosin sisältää Timo Ukkolan Albertista työstämän haastattelun. Tuplacd:n iäkkäintä tuotantoa edustavat Say Mama Hurriganesin esikoisalbumilta Rock and Roll All Night Long ja Roadrunnerin nimikappale sekä itseoikeutettu Get On. Aspectsilla julkaistut muut Hurriganesin tuotantoon lukeutuvat kappaleet edustavat sitä vastoin Flashbackslidersin, eli Albertila vahvistetun Backslidersin levyttämiä versioita. Niihin lukeutuvat Little Richardin originaalituotantoa edustava ja Hurriganesin levytyksenä Roadrunnerilla julkaistu Slippin’ and Slidin, samaisen kotimaisen rockin merkkipaalun tuotantoon alun perin lukeutuva Mr X sekä merkityksellistä paluuta Hurriganesille osoittaneen 10/80-albumin tuotantoon lukeutuva Let’s Go Rocking Tonight, joka on lisäksi Flashbackslidersin albumin nimikappale. Aspectsille ovat Flashbackslidersin tuotannosta päätyneet lisäksi alun perin Ile Kallion aikaa Hurriganesissa edustaneet ja Crazy Days -albumille levytetyt Chinatown, I’m Talkin’ Bout You ja Bye Bye Birdie. Albertin vuonna 1974 ilmestyneen esikoissooloalbumin Ride On osuus Aspectsilla on melko runsas. Mainitulta pitkäsoitolta mukana ovat sen avaava Little Feat-cover Teenage Nervous Breakdown, Dave Lindholmin vokalisoima Goin’ to Louisiana, upeasti instrumentaaliversiona toteutettu The Train Kept a-Rollin’ sekä kunnianhimoista tuotantoa edustava Whorehouse Queen. Royalsin tuotannosta mukana ovat itseoikeutettu High esikoisalbumilta Spring ’76, Kings of Power kakkoslevyltä Out sekä Royals Liveltä coverit Fire ja I Got You (I Feel Good), joiden originaaliversioista ovat vastanneet The Jimi Hendrix Experience ja James Brown. Mama Keep Your Big Mouth Shut on alkuaan singleformatissa vuonna 1978 ilmestynyt The PrettyThings-cover, jossa solistina vaikutti Timo Kojo ja Countdown vuonna 1984 Motörheadin johtohahmon Lemmy Kilmisterin kanssa työstetty ja melko harvinainen maxisingle. Aspectsille sisältyy Järvisen lisäksi Cisse Häkkisestä, Mato Valtosesta ja Twist Twist Erkinharjusta koostuneen Bad Boys Club-ryhmän vuonna 1987 nauhoittaman singlen Ragin’ On/Singing the Memory molemmat puolet. Vuonna 1988 ilmestyneen Järvisen kakkossooloalbumin Braindamage-Or Still Alive osuus on niin ikään merkittävä. Mainitulta albumilta mukana ovat nimittäin sen avaava Little Featin Let It Roll, nimikappale, rocklataukset Jeanie Jeanie Jeanie ja alun perin Mick Abrahamsin soolotuotantoa edustava It’s Only Love, joissa solisteina kuultiin Tommi Läntistä ja Havana Blackin Hannu "Guts" Leideniä, William Clarken huuliharpismin dominoima Mr Clarke, Albert Kingin harvinaislaatuinen vierailu Don’t Lie to Me sekä Jim Pembroken käsialaa oleva Song for the Sons. Rock N’ Roll Hootchie Koo on Albert Järvinen Bronxin maxisinglen paraatipuoli vuodelta 1989 ja The Tribe sekä Rise of the Kantele edustavat vuonna 1991 ilmestyneen ja Albertin edemenon jälkeen viimeistellyn albumin Mirror Tower tuotantoa.

Maanantain mainio:Duran Duranin ensimmäinen listaykkössingle Yhdysvalloissa

 16. huhtikuuta 1984 singleformaatissa ilmestynyt The Reflex on Duran Duranin yhdestoista single. Kappaleen singleversio oli voimakkaasti remiksattu ja kyseessä oli kolmas ja samalla viimeinen  yhtyeen vuonna 1983 ilmestyneeltä kolmannelta albumilta Seven and the Ragged Tiger poimittu singlekappale. The Reflex nousi listakärkeen Atlantin molemmin puolin. Billboard Hot 100 -listalla kyseessä oli Duraneiden ensimmäinen ja Britanniassa toinen paalupaikan saavuttanut single. The Reflexistä muodostui Duran Duranin tuotannon suosituin single, joka nousi yhtyeen kotimaassa listakärkeen toukokuun viidentenä 1984. Britanniassa Duraneiden singleistä oli aikaisemmin kohonnut listakärkeen vuonna 1983 ilmestynyt Is There Something I Should Know. Yhdysvalloissa The Reflex nousi Billboardin listalle 21. huhtikuuta sijalle 46. Listakärkeen kappale nousi kahden viikon ajaksi 23. kesäkuuta 1984 alkaneella viikolla. Toinen Billboardin listakärkeen kohonnut Duran Duranin single oli vuoden 1985 James Bond-tunnuskappale A View to a Kill. The Reflexistä muodostui myös kansainvälisesti suuri hitti. Yhdysvalloissa se esti Princen When Doves Cryn kanssa Bruce Springsteenin Dancing in the Darkin kohoamisen listakärkeen. Sekä The Reflixin seitsemän että 12-tuumaisen version remiksauksesta vastasi Chic-yhtyeen Nile Rodgers. Kyseessä oli hänen ensimmäinen tuotantotyönsä Duran Duranin kanssa. Sittemmin Rodgers tuli tuottamaan yhtyeelle vuoden 1984 singlen Wild Boys, vuonna 1986 ilmestyneen albumin Notorious ja useita kappaleita vuonna 2004 ilmestyneellä pitkäsoitolla Astronaut. Cash Boxiin The Reflexistä laaditussa arviossa mainittiin funkbeattiä edustavien Euro-poprytmien mahdollisesti hämmentävän Duran Duranin nykyistä kuulijakuuntaa ja yhtyeen todennäköisesti tavoittavan mainitulla kappaleella uutta tanssiorientoituneempaa yleisöä. The Reflexin 12-tuumainen versio sisältää kappaleesta neljä minuuttia ja 26 sekuntia kestävän remixin lisäksi reilut kuusi ja puoliminuuttisen tanssimiksauksen. Kakkospuolen livebiisi Make Me Smile (Come Up and See Me) on cover Steve Harley & Cockney Rebelin originaalituotantoa edustavasta hittikappaleesta. Mainittu versio on taltioitu 16. marraskuuta 1982 Lontoossa Hammersmith Odeonissa ja Steve Harley on itse siinä mukana. Yhdysvalloissa julkaistun singlen kakkosbiisinä on Los Angelesissa The Forumilla seitsemäs helmikuuta 1984 taltioitu liveversio kappaleesta New Religion. Kyseessä on eri versio kuin vuonna 1984 ilmestyneellä albumilla Arena julkaistu. The Reflexistä työstetty musiikkivideo on ensisijaisesti konserttivideo, joka kuvastaa Duran Duranin esiintymistyyliä Sing Silver Blue -kiertueella.

Sunnuntain extra:Spooky Tooth -yhtyeen vuonna 1999 ilmestynyt paluualbumi

Spooky Tooth:Cross Purpose

23. helmikuuta 1999 Ruf Recordsin julkaisemana ilmestynyt Cross Purpose on Spooky Tooth -yhtyeen kahdeksas ja samalla viimeinen studioalbumi. Sen edeltäjä The Mirror oli ilmestynyt 25 vuotta aikaisemmin, eli vuonna 1974. Cross Purposea oli alun perin kaavailtu julkaistavaksi jo vuonna 1997, jolloin albumin kappaleista valmistuivat Mike Harrisonin, Mike Kellien, Greg Ridleyn ja Luther Grosvenorin Britanniassa nauhoittamina How, Kiss It Better ja Sunshine. Albumin nimenä olisi ollut Sunshine ja kolmen uuden kappaleen lisäksi siihen oli sisältynyt Spooky Toothin vuonna 1998 BBC:lle soittama konsertti sekä yksi biisi 1960-luvulla vaikuttaneelta yhtyeeltä Deep Feeling, jonka jäsenistöön kuuluivat Grosvenor sekä Dave Mason. Ruf Recordsilla vakuututtiin kuitenkin Spooky Toothin tuoreesta tuotannosta ja syyskuussa 1998 yhtye nauhoitti seitsemän tuoretta kappaletta lisää. Levy-yhtiö jopa maksoi yhtyeen nauhoituskustannukset Weimarissa, Saksassa. AllMusicin Cross Purposesta laatiman retrospektiivisen arvion mukaan pitkäsoitto ei lukeutunut yhtyeen parhaimpiin, mutta bändin soundi oli säilynyt ennallaan. Cross Purposen uskottiin joka tapauksessa kiinnostavan yhtyeen vanhoja diggareita; ei satunnaiskuuntelijoita.