tiistai 24. toukokuuta 2022

Keskiviikon klassikko:Brittiläisen boogierockin instituution vuoden 1979 merkkialbumi

Status Quo:Whatever You Want

Vuonna 1979 ilmestynyt brittiläisen boogierockin instituution Status Quon 12. studioalbumi Whatever You Want on joidenkin mielestä yhtyeen viimeinen sen originaalikvartetin (Francis Rossi, Rick Parfitt, Alan Lancaster ja John Couglan) työstämä klassikkotasoinen albumikokonaisuus. Pitkäsoiton nauhoitukset käynnistyivät joulukuussa 1978 Hilversumin Wisseloord -studioilla. Miksaukset saatettiin päätökseen Lontoossa seuraavan vuoden maaliskuussa. 12. lokakuuta 1979 ilmestynyt ja ilmestymiskuukautensa 20. päivä listoille noussut Whatever You Want saavutti parhaimmillaan brittilistan neljännen sijan. Sen nimikappale oli ilmestynyt singleformaatissa jo syyskuun puolivälissä ja saavutti nin ikään parhaimmillaan neljännen sijan. Pikkulevyn b-puolella julkaistiin basisti Alan Lancasterin sekä Mick Greenin yhteistyötä edustava ja pitkäsoitolta löytymätön kappale Hard Ride. Toinen albumilta julkaistu single oli lokakuun puolivälissä ilmestynyt Rick Parfittin vokalisoima balladi Living on an Island b-puolellaan tällä kertaa myös albumille sisällytetty Runaway. Mainitun singlen paras sijoitus brittilistalla oli 16.  Kymmenestä kappaleesta koostuvan Whatever You Wantin huippuhetkiin lukeutuvat singlekappaleiden lisäksi erityisesti Rossin upean riffin kruunaama Shady Lady sekä Alan Lancasterin käsialaa olevat, terhakasti svengaava Who Asked You sekä tyylitajuisen melodista tuotantoa edustava High Flyer. Vuonna 1980 Whatever You Wantista julkaistiin Yhdysvaltain markkinoille remiksattu versio, joka totteli nimeä Now Hear This. Cd-versio kyseisestä albumista julkaistiin vasta vuonna 2016 remaster deluxe-version osana. Siltä puuttuivat kuitenkin raidat Shady Lady ja Your Smiling Face ja kappaleet Whatever You Want ja Living on an Island olivat vaihtaneet biisilistassa paikkaa. Ensimmäinen cd-versio Whatever You Wantista ilmestyi vuonna 1991 samalla cd:llä sen seuraajan, alun perin vuonna 1980 ilmestyneen albumin Just Supposin' kanssa. Jotta kyseiset albumit olisivat mahtuneet yhdelle cd:lle, kummaltakin pitkäsoitolta poistettiin yksi raita. Whatver You Wantilta pois jäänyt kappale on High Flyer ja Just Supposin' -levyltä biisi The Wild Ones. Vuonna 2005 Whatever You Wantista ilmestyi kuusi bonusraitaa sisältänyt remasteroitu versio. Mukana oli singlenä julkaistun nimikappaleen b-puoli Hard Ride, useita demoversioita ja Living on an Islandin singleversio. Britanniassa mainitun remasteroidun version julkaisijana oli maaliskuussa 2005 Mercury Records ja Yhdysvalloissa ja muualla samaisen vuoden heinäkuussa Universal Records International.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Tiistain tukeva:Useita hittejä työstänyt Detroitissa vaikuttava soulyhtye

 Chairmen of the Board on yhdysvaltalais-kanadalainen, Detroitissa, Michiganissa tukikohtaansa pitävä soulyhtye, jonka suurin suosio ajoittui 70-luvulle. Vuonna 1941 syntynyt ja vuonna 2010 edesmennyt General Johnson saavutti 1960-luvun alussa hitin The Showmen-yhtyeen jäsenenä New Orleansilaisen rockin anthemiksi muodostuneella kappaleella I Will Stand ja Carolina Beach-tyyliä edustaneella kappaleella 39-21-40 Shape. Hittejä työstänyt kolmikko Holland/Dozier/Holland jätti Motownin vuonna 1967 ja perusti oman Invictus/Hot Wax-levy-yhtiöidensä ryhmän. Sen lippulaivayhtyeeksi muodostui Johnsonista, Eddie Custisista, Danny Woodsista ja Kanadassa syntyneestä Harrison Kennedystä muodostunut Chairmen of the Board. Custis jätti yhtyeen sen toisen vuonna 1970 ilmestyneen albumin In Session jälkeen. Mainitusta pitkäsoitosta muodostui yhtyeen suurin menestyslevy, joka saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 16. Vaikka kaikki yhtyeen jäsenistä lauloivat vuorollaan leadia, Johnsonin vokalisointi ja myös hänen biisinkirjoittamisensa muodostuivat keskeisiksi Chairmen of the Boardille. Joulukuussa 1969 ilmestynyt single Gimme Just a Little More Time nousi Billboardin Hot 100-listan kolmanneksi ja saavutti seuraavan vuoden toukokuussa kultalevyn miljoonan kappaleen myynnillään. Chairmen of the Boardin muita singlemenestyksiä olivat (You've Got Me) Dangling on a String, Everything's Tuesday, Pay to the Piper ja Finders Keepers. Britanniassa yhtyeen singleistä listasijoituksen saavuttivat Working on a Building of Love ja Elmo James. Chairmenin levytystuotantoon lukeutuu myös originaaliversio kappaleesta Patches, josta muodostui vuonna 1970 hitti Clarence Carterin levytyksenä. Seuraavana vuonna kappale vastaanotti Grammyn. Kennedy, Woods ja Johnson levyttivät myös sooloalbumeita heistä viimeksi mainitun vaikuttaessa lisäksi biisintekijänä ja Greg Perryn kanssa tuottajana muille invictus/Hot Wax-yhtiön artisteille, heistä keskeisimpänä Honey Coneylle. Kennedyn lähdettyä Johnson ja Woods konsertoivat vuoden 1976 aikana kuuden muusikon kanssa Chairmen of the Boardin nimellä. Viimeinen konsertti oli Middleton Civic Hallissa 11. maaliskuuta mainittuna vuonna. Yhtye lopetti toimintansa sen jälkeen ja Johnson solmi levytyssopimuksen Arista Recordsin kanssa sooloartistina. Vuonna 1978 Johnson muodosti Chairmen of Boardin uudelleen Danny Woodsin ja Ken Knoxin kanssa. Kahta vuotta myöhemmin uusi yhtye perusti Surfside Recordsin ja alkoi levyttää surfmusiikkia saavuttaen suosiota mainitussa genressä. Surfside Records jatkaa toimintaansa itsenäisenä Charlottessa, North Carolinassa sijaitsevana levy-yhtiönä. Vuonna 1999 Chairmen of the Boardin viimeisin kokoonpano pääsi North Carolina Music Hall of Fameen. General Johnson jatkoi Chairmen of the Boardissa vuoteen 2010 ajoittuneeseen ja kurkkusyövästä johtuneeseen kuolemaansa saakka. Vuonna 2012 Chairmen of the Board julkaisi Knoxin kirjoittaman ja tuottaman singlen You. Seuraavana vuonna yhtyeen ex-jäsen Harrison Kennedy oli ehdolla Blues Music Awardin vastaanottajaksi akustisen artistin kategoriassa. Danny Woods menehtyi 12. tammikuuta 2018 75 vuoden ikäisenä. Vuonna 2021 Chairmen of the Board ryhtyi yhteistyöhön tuottaja Wheeler del Torron kanssa tuodakseen tavaramerkkisoundiinsa modernimpia elementtejä. Del Torro kokosi joukon remiksaajia, jotka vastasivat yhtyeen tuoreimman singlen Reach Out remiksaamisesta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Maanantain mainio:Eppujen kymmenes studioalbumi

 Eppu Normaali:Historian suurmiehiä


14. kesäkuuta 1990 Pokon julkaisemana ilmestynyt Historian suurmiehiä on Eppu Normaalin kymmenes studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto esitteli yhtyeen uusiutuneen kokoonpanon, jossa Sami Ruusukallio oli ottanut Mikko "Vaari" Nevalaisen paikan yhtyeen basistina. Maalis-toukokuussa 1990 nauhoitettua pitkäsoittoa oli edeltänyt listakärkeen kohonnut single Sydän tyhjää lyö, jonka mainio b-puoli Hihnalla ei ole mukana itse pitkäsoitolla. Albumin tunnetuin kappale on silti sen toisena singlenä julkaistu Tahroja paperilla, joka nousi niin ikään sinkkulistan kärkisijalle. Myös mainitun nelivitosen albumilta löytymätön b-puoli Puolustuksen puheenvuoro lukeutuu  Eppujen tuotannossa laadukkaiden flipsidejen kastiin. Slovariosastoa Historian suurmiehillä edustavat melkoisen tunnettu Kun olet poissa, Egotripin coverohjelmistoon päätynyt Lautturi sekä a-puolen päätöskappale Näissä sanoissa. Rivakampaan osastoon albumilla lukeutuvat Puu ja kuori, Hei Joe, Ajan kaupunkiin sekä Älä katso. Historian suurmiehiä -albumin ainoa selkeästi täytettä edustava kappale on Eppu-parodiaksi tarkoitettu Nyt käytämme valkoista takkia. Ilmestymiskuukautenaan Historian suurmiehiä oli kahden viikon ajan Suomen virallisen myyntilistan kärkisijalla. Albumi sisältää sekä vakavahenkisempää tuotantoa että muutaman rallin, jotka osoittivat Eppujen osanneen pitää lystiä vielä vanhoilla päivillään. Kappalemateriaalinsa vahvuudessa albumi päihitti ainakin joidenkin Eppu-diggareiden mielestä kaksi edeltäjäänsä; vuosina 1986 ja 1988 ilmestyneet pitkäsoitot Valkoinen kupla ja Imperiumin vastaisku. Historian suurmiesten ilmestymisen jälkeen Eput tekivät syksyyn 1990 ajoittuneen konserttisalikiertueen nimeltä Suuri kiertue, jonka pysähdyspaikkoihin lukeutui Kuopion Musiikkikeskus. Yhtyeen peruskokoonpanoa kyseisissä konserteissa täydensi kosketinsoittaja Eero "Safka" Pekkonen.Viimeisenä encorena soitettu Popedan Sukset sai Tampereen-konsertissa toiseksi solistikseen ansaitusti Pate Mustajärven.

lauantai 21. toukokuuta 2022

Sunnuntain extra:Dusty Hillin vokalisoima ZZ-Top-klassikko

Tush on ZZ-Topin tuotannon tunnetuimpiin lukeutuva kappale, joka julkaistiin ainoana singlenä yhtyeen vuonna 1975 ilmestyneeltä ja sekä live, että studionauhoituksia sisältävältä neljänneltä albumilta Fandango. VH1 on listannut Tushin kaikkien aikojen 67:ksi parhaaksi hardrockkappaleeksi. Basisti Dusty Hill on maininnut Tushin kirjoitetun soundcheckissä noin kymmenessä minuutissa. Kappaleen levytysversio on Bill Hamin tuottama ja Terry Manningin nauhoittama ja miksaama. Billy Gibbons on kertonut, että Tush kirjoitettiin Florencossa, Alabamassa sijainneella rodeoareenalla soundcheckin aikana. Kappaleen nimellä on kaksoismerkitys; se viittaa sekä adjektiivina ylenpalttisuuteen, että slangiterminä pakaroihin. Teksasilaissolisti Roy Head levytti vuonna 1966 singlensä b-puolelle kappaleen nimeltä Tush Hog. Tush oli ZZ-Topin repertuaarissa melko harvinaislaatuisesti Dusty Hillin leadvokalisoima kappale ja se soitettiin usein Teksasin pienen boogieyhtyeen konserttien päätösnumerona. Tush jäi myös keikkakontekstissa viimeiseksi Hillin vokalisoimaksi ZZ-Topin kappaleeksi.Hillin kuoleman jälkeen ZZ-Top soitti Tushin ensi kertaa Billy Gibbonsin vokalisoimana jo kahta päivää myöhemmin, eli 30. heinäkuuta 2021 Tuscaloosassa, Alabamassa. Tuosta eteenpäin ZZ-Top on esittänyt Tushia konserteissaan versiona, jossa leadvocalsit kuullaan audiona viimeisenä Hillin vokalisoimana liveversiona. Billboardin singlelistalla Tush saavutti kahdennenkymmenennen sijan ja nousi WLS-FM-listalla jopa viidenneksi. Tushista levytetyistä covereista mainittakoon naisrockin keskeisiin edustajiin lukeutuvien Girlschoolin ja Joan Jettin työstämät versiot. Niistä ensiksi mainittu löytyy Tyttökoulun vuoden 1981 menestysalbumilta Hit and Run ja jälkimmäinen Jettin vuonna 1990 ilmestyneeltä, pelkästään covereista koostuvalta pitkäsoitolta The Hit List.

perjantai 20. toukokuuta 2022

Lauantain pitkä:Monta tulevaa keskeistä muusikkoa kokoonpanossaan sisältänyt yhdysvaltalaisyhtye

Rising Sons oli Los Angelesissa, Kaliforniassa 60-luvun puolivälissä perustettu yhtye. Vaikka sen ura ei ollut pitkäkestoinen, yhtye on  jälkikäteen saanut osakseen arvostusta. Rising Sonsissa olivat nimittäin aloittaneet uransa sekä solisti Taj Mahal että kitaristi Ry Cooder. Heistä jälkimmäinen oli Rising Sonsin aloittaessa 17-vuotias ja hän vastasi kuusi ja 12-kielisestä kitarasta, mandoliinista, slidesta ja pullonkaulakitarasta, dobrosta sekä vokalisoinnista. Vokalisointinsa ohella Taj Mahal vastasi kitarasta ja pianosta. Muilta osin Rising Sonsin kokoonpanon muodostivat basisti Gary Marker, solisti/kitaristi Jesse Lee Kincaid sekä myöhemmin keskeisestä yhdysvaltalaisyhtyeestä Spiritistä muistettu rumpali Ed Cassidy. Viimeksi mainittu jätti yhtyeen vuonna 1965 loukattuaan ranteensa  soitettuaan yhtyeen riveissä monumentaalista versiota Statesboro Bluesista. Hänen paikkansa otti Kevin Kelley.  Rising Sons soitti usein Los Angelesin clubeissa The Troubadourissa ja The Ash Grovessa. Niistä jälkimmäinen paloi maan tasalle vuonna 1973, eikä sitä rakennettu uudestaan. Yhtye solmi sopimuksen Columbia Recordsin kanssa. Rising Sons nauhoitti toiminta-aikanaan yhden Terry Melcherin tuottaman albumin, jota ei kuitenkaan julkaistu tuoreeltaan. Ainoastaan single Candy Man/Devil's Got My Woman ehti ilmestyä ennen Rising Sonsin toiminnan loppumista vuonna 1966. Rising Sonsit olivat toisen merkittävän Los Angelesista kotoisin olleen yhtyeen The Byrdsin aikalaisia ja diggarit arvuuttelivat, kumpi yhtyeistä tulisi olemaan menestyksekkäämpi. Asia ratkesi The Byrdsin julkaistua esikoisalbuminsa Mr. Tambourine Man. Rising Sonsin levytykset olivat ahkerasti bootlegattuja ja lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin; vuonna 1992 Columbia Records julkaisi ne virallisesti nimellä Rising Sons featuring Taj Mahal and Ry Cooder. Marker on myöhemmin maininnut yhtyeen itsensä olleen ongelma. Sillä oli hankaluuksia tislata moninkertaista musiikillista agendaansa tuotteeksi, joka myisi. Rising Sonsilla ei ollut  lineupissaan johtohahmoa eikä selkeää musiikillista visiota. Marker arveli Mercherin lähteneen pois tehdäkseen yhtyeen jäsenet tyytyväisiksi tietämyksensä rajoissa. Hän teki kaikkensa mukaan lukien livenä akustisesti toteutettu nauhoitussessio, josta jälkipolville jäi muistoksi kappale 2:10 Train. Rising Sonsin toiminnan loputtua Mahalista tuli merkittävä sooloartisti bluesin ja folkin genreissä. Cooder ja Marker olivat mukana Captain Beefheartin Magic Bandissa. Cooderista tuli keskeinen sessiomuusikko ja hän levytti huomattavan määrän sooloalbumeita ja osallistui myös soundtrackien työstämiseen. Kincaid vaikutti Kalifornian taideinstituutissa, minne hän sai stipendin klassisen kitaran tiimoilta. Kincaid vaikutti välillä kuuden vuoden ajan Euroopassa. Hänen albuminsa Brief Moments Full Measure ja kirjansa Ibiza Chronicles julkaistiin molemmat vuonna 2014. Nykyisin Kincaid asuu Mill Valleyssa, Kaliforniassa. Kelley liittyi serkkunsa Chris Hillmanin yhtyeeseen The Byrdsiin ja oli mukana sen samana vuonna ilmestyneellä ja uraauurtavasti countryrockia sisältäneellä albumilla Sweetheart of the Rodeo. Marker jätti musiikkibisneksen, mutta säilytti aiheeseen liittyneen kiinnostuksensa erityisesti Captain Beefheartin liittyneiden toimien osalta aina kahdeksas joulukuuta 2015 ajoittuneeseen edesmenoonsa saakka. Marker oli 72-vuotias. All Music Guiden mukaan Rising Sonsin rauhallinen, blues- ja folktyylinen soitanta vaikutti esimerkiksi Moby Graben, Buffalo Springfieldin, The Grateful Deadin ja jopa The Byrdsin tuleviin levytyksiin.

torstai 19. toukokuuta 2022

Perjantain pohjat:Eräs Janet Jacksonin suurimmista singlehiteistä

Jimmy Jamesin ja Terry Lewisin kirjoittama Miss You Much on Janet Jacksonin kappale, joka julkaistiin 22. elokuuta 1989 ensimmäisenä singlenä hänen myynti- ja arviomenestykseksi osoittautuneelta albumiltaan Rhythm Nation. Listakärkeen nousseesta singlestä muodostui Janetin toinen listaykkönen. Se pysytteli kärkisijalla kuukauden ajan. Paremmin artistin singleistä ovat menestyneet ainoastaan vuoden 1993 That's The Way Love Goes ja vuonna 2001 ilmestynyt All for You, jotka pysyttelivät kärjessä kahdeksan ja seitsemän viikon ajan. Miss You Much saavutti platinaa yli miljoonan kappaleen myynnillään. Radiosoitossa se oli vuoden suosituin ja myynnillisesti toiseksi suosituin häviten ainoastaan Phil Collinsin Another Day in Paradiselle. Billboard on listannut Miss You Muchin Janet Jacksonin kaikkien aikojen suurimmaksi Hot 100-listalle nouseeksi hitiksi. Kappaleesta työstettiin Dominic Senan ohjaama musiikkivideo, jonka tuolikoreografiasta ovat ammentaneet inspiraatiota useat artistit Britney Spearsista lähtien. Billboardilla Miss You Much voitti vuoden singlen ja American Awardseissa vuoden tanssi- ja vuoden r&b-singlen palkinnot. Lisäksi kappale on päässyt mukaan kaikille Janetin kokoelma-albumeille, joihin lukeutuvat , Design of a Decade: 1986–1996 (1995), Number Ones (2009) ja Icon: Number Ones (2010). Kappale on ollut mukana biisilistassa kaikilla Janetin kiertueilla, eli  the Rhythm Nation 1814 Tourilla, janet. Tourilla, The Velvet Rope Tourilla, All for You Tourilla, Rock Witchu Tourilla, Number Ones: Up Close and Personal, Unbreakable World Tourilla, State of the World Tourilla ja Las Vegas Residency Janet Jackson: Metamorphosiksella. Vuonna 2019 Janet teki Rhytm Nationin tiimoilta 30-vuotisjuhlakiertueen, jonka biisilistassa Miss You Much oli odotustenmukaisesti mukana. Promotoidessaan toista kokoelma-albumiaan Number Ones Janet esitti vuoden 2009 American Music Awardseissa kahdeksan minuutin medleyn kuudesta kappaleestaan. Miss You Much oli tuolloin mukana Controlin, What Have You Done For Me Latelyn, Ifin, Make Men ja päätöskappale Together Againin tavoin.

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Torstain terävä:Keskeisen kotimaisen garagerockin edustajan joutsenlaulualbumi

 Thee Ultra Bimboos:Bimboo Wizard


Keväällä 2003 ilmestynyt Bimboo Wizard on melkoisen puhdashenkisenä garagerockyhtyeenä uransa aloittaneen, mutta sittemmin musiikillista palettiaan voimakkaastikin rikastaneen Thee Ultra Bimboosin neljäs ja samalla joutsenlauluksi jäänyt pitkäsoitto. Mainitulla Ruotsissa nauhoitetulla albumilla yhtye teki jossakin määrin tyylillisesti paluuta alkuaikojensa suoraviivaisuuteen. Bimboo Wizardia yhtyeen diskografiassa edeltäneen ja keväällä 2000 ilmestyneen pitkäsoiton Four Fans Can't Be Wrong tarjoamasta monipuolisuudesta oli hienoisessa määrin luovuttu. Revittelevän kitararockin saralla Bimboo Wizardilla on silti tarjottavaan useita suorastaan riemastuttavia biisejä. Sellaisiin lukeutuvat etenkin The Hellacoptersin Robert Dahlqvistin kitarasoololla ryyditetty Black Mustang, rytmiikaltaan rikas Sparkles ja albumin videobiisiksi päätynyt, varsin tarttuvalla kertosäkeellä kuorrutettu No Return. Melodisemmasta tuotannosta albumilta nousevat erityisen myönteisesti esiin myös singleformaatissa ilmestynyt Sleeping Dogs sekä pitkäsoiton päättävä balladihelmi Fadeaway.  Sleeping Dogs-singlen kakkosbiisinä on pitkäsoitolta löytymätön cover 80-lukuisen glam/hardrockin ikoneihin lukeutuvan Twisted Sisterin ehkäpä legendaarisimmasta hitistä We're Not Gonna Take It.Tummasävyinen Guided by Shadows lukeutuu Bimboo Wizardin sävykkäämmän tuotannon huippuhetkiin. Toinen albumilta singlenä julkaistu kappale on sen rivakka avausraita Get There Fast, jonka upea kakkosbiisi, niin ikään melodisempaan osastoon lukeutuva Hard to Say pääsi ansaitusti mukaan Bimboo Wizardista julkaistulle vinyyliversiolle. Albumin kappaleista Kallio Lovelle lienee annosteltu kaikkein runsaimmin teiniromantiikkaa ja melodiaansa mainittu kappale on lainannut hitusen Elton Johnin Crocodile Rockia. Rumpali Milla Palovaara  ja soolokitaristi Maria Laiho olivat Bimboosin keskeisimmät biisintekijät, mutta varsin iskevän kertosäkeen sisältävä Mars is Rising on tavanomaisesta poiketen solisti/rytmikitaristi Susanna "Suffeli" Rapinojan käsialaa. Bimboo Wizardin ainoa lainabiisi on Sleepy Sleepersin vuonna 1982 ilmestyneen In the Rio-albumin hitti, alun perin Tiina Tiikerin vokalisoima Tuu tuu juntti, jonka englanninkieliseksi nimeksi valikoitui Pa-Pa-Party. Albumin ärhäkimpiin garagerockrevityksiin lukeutuvat Jukka Perkele ja PMS 666 olivat ilmestyneet singleformaatissa jo selkeästi ennen pitkäsoittoa.  Vaikka Bimboo Wizardille sisältyy muutama hieman täytteenomaisempi kappale, on myös Thee Ultra Bimboosin joutsenlaulualbumi yhtyeen diskografiassa siinä määrin vahva kokonaisuus, että bändin levytysuran olisi suonut jatkuneen myös mainitun pitkäsoiton jälkeen.