Maanantain mainio:Pate Mustajärven puhutteleva muistelmateos

Tiina Finn:Pate Mustajärvi Testamenttini (Docendo)

Tiina Finnin Pate Mustajärven kanssa laatima Testamenttini on monipuolinen ja myös uutta informaatiota tarjoava Mustajärven muistelmateos. Kirjassa pääsevät Paten itsensä lisäksi ääneen esimerkiksi Popedan alkuaikojen kitaristin ja keskeisen biisintekijä Tapani ”Arwo” Mikkosen poika Matti Mikkonen ja Popedan varhainen basisti, jo Paten lapsuudenystävä Risto ”Eebo” Lehtinen. Mainitun kaksikon kanssa Pate vaikutti loppuaikoinaan Raswaa Koneeseen Vol 2-projektissa. 24. helmikuuta  1986 edesmenneen Arwo Mikkosen paikan oli ottanut hänen poikansa, mutta muilta osin lineup oli sama kuin helmikuussa 1980 ilmestyneen Popedan kakkosalbumin Raswaa koneeseen levyttänyt Popedan kokoonpano. Albumin kappaleista Älä kirjoita tauluun, Hautajaiset ja Kitara eivät aikaisemmin olleet kuuluneet Popedan keikkasettiin. Lisäksi Raswaa koneeseen Vol 2 esitti keskeistä tuotantoa muun muassa Popedan esikoisalbumilta sekä muutamia oleellisia varhaisia singleformaatissa ilmestyneitä kappaleita. Testamenttini-teoksesta selviää esimerkiksi, että niin Mustajärvelle kuin Lehtiselle varhaisiin keskeisiin vaikuttajayhtyeisiin oli lukeutunut detroitilainen esipunkyhtye MC5, jonka konsertin kaksikko todensi vuoden 1972 Ruisrockissa. Vielä suuremman vaikutuksen Pateen oli jättänyt samaisella festivaalilla skotlantilainen The Sensational Alex Harvey Band neljä vuotta myöhemmin. Luvussa Popedan Pate Mustajärvi summaa uransa Mansen Rolling Stonesissa varsin onnistuneesti vajaassa 30:ssa sivussa. Teoksen loppuosassa sanansa sanovat esimerkiksi Mustajärven kanssa melko loppuvaiheessa muusikillista yhteistyötä tehneet Ari ”Kankku” Kankaanpää, Esa Eloranta ja Mikko Kangasjärvi. Rockjournalisteista Pasi Kostiaisen osuus on varsin mielenkiintoinen ja viimeisistä puhuttelevista luvuista kirjassa vastaavat  tytär Jenni ja vaimo Tiina Mustajärvi. Testamenttini on ansiokas teos ja se tuo osaltaan esiin tapaninpäivänä 2026 edesmenneen Mustajärven huomattavaa laaja-alaisuutta taiteilijana.

Sunnuntain extra:Kaikilla U2:n kiertueilla soitettu vuoden 1980 singlebiisi

I Will Follow on irlantilaisyhtye U2:n tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin toisena singlenä yhtyeen esikoisalbumilta Boy lokakuussa 1980. Solisti Bono kirjoitti I Will Follown lyriikat tribuuttina äidilleen Irish Hewsonille, joka oli edesmennyt Bonon ollessa 14-vuotias. U2:n tuotannosta I Will Follow on ainoa kappale, jonka yhtye on esittänyt jokaisella kiertueellaan sen jälkeen, kun bändi julkaisi esikoisalbuminsa. I Will Followsta työstettin myös U2:n ensimmäinen musiikkivideo, jonka ohjauksesta vastasi Meiert Avis Dublinissa, Irlannissa. I Will Follow julkaistiin ensiksi seitsemäntuumaisena singlenä Irlannissa, Britanniassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Seuraavaksi kappale julkaistiin seiskatuumaisena Britanniassa ja Kanadassa, vuonna 1982 Alankomaissa toisena biisinään eräs kappale vuoden 1981 albumilta October. Vuonna 1983 I Will Followsta julkaistiin liveversio ja vielä vuonna 2011 Glastonbury Festivaalilla taltioitu liveversio.

Lauantain pitkä:Usean keskeisen brittiyhtyeen basisti

Elokuun ensimmäisenä 1958 syntynyt Paul Murray Granville Gray on brittiläinen basisti, joka on tullut tunnetuksi jäsenyydestään yhtyeissä Eddie and the Hot Rods, The Damned sekä UFO. Leigh-On-Seassa syntynyt Gray inspiroitui todentamastaan Hawkwindin keikasta ja alkoi opetella bassonsoittoa 13 vuoden ikäisenä. Häneen keskeisesti vaikuttaneisiin basisteihin lukeutuvat Stevie Currie, Lemmy, John Entwistle, Felix Pappalardi ja Roger Glover. Gray liittyi Eddie and the Hot Rodsin basistiksi vastattuaan Southend Evening Echo-lehteen jätettyyn ilmoitukseen. 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Eddie and the Hot Rods saavutti useita menestysalbumeita ja -singlejä, joista jälkimmäisistä tunnetuin on kakkosalbumilta Life on the Line poimittu Do Anything You Wanna Do. Ollessaan Eddie and the Hot Rodsin jäsen Gray teki nauhoituksia myös Larry Wallisin, Rob Tynerin ja Johnny Thundersin kanssa ja soitti väliaikaisesti yhtyeessä The Members. Alkuvuodesta 1980 Gray jätti Eddie and the Hot Rodsin Graeme Douglasin esimerkkiä seuraten. Captain Sensiblen ja Rat Scabiesin kehotuksesta Gray liittyi brittiläiseen punkrockyhtyeeseen The Damnediin, jossa hän otti aikaisemman basistin Algy Wardin paikan. Gray oli mukana The Damnedin pitkäsoitoilla Black Album ja Strrawberries, ep:llä Friday the 13:th ja useilla singleillä. Yhtyeen sisäiset konfliktit johtivat Grayn eroamiseen helmikuussa 1983. Pian tämän jälkeen hän liittyi UFO-yhtyeeseen, jossa vaikutti sen vuoteen 1987 ajoittuneeseen hajoamiseen saakka. Grayllä oli lyhyet pestit Heavy Loadissa, Fast Eddie Clarken Fastwayssä ja Andrew Ridgeleyn kanssa. Vuonna 1989 Gray palasi The Damnedin jäseneksi ja oli mukana Yhdysvaltoihin Britanniaan ja Japaniin suuntautuneella yhtyeen reunion-kiertueella. Mainitun rundin myötä Gray ja Captain Sensible tekivät jälleen yhteistyötä, joka jatkui Sensiblen soolomateriaalin ja sen tiimoilta tehdyn keikkailun myötä. Kyseinen Sensiblen johtama yhtye johti vielä yhteen The Damnedin reunioniin. Gray kasasi myös Eddie and the Hot Rodsin uudelleen. Tuloksena oli albumi Gasoline Days, jolla Gray osallistui biisinkirjoitustyöhön ja albumia promottiin useilla kiertueilla Britanniassa ja Saksassa. Grayllä oli lisäksi aikaa bassotella Canvey Island All Starsissa ja Rene Bergin kanssa. Lisäksi hän alkoi tuottaa paikallisia yhtyeitä. Community Music Walesissä Graystä tuli johtava tutori. Kyseessä on hyväntekeväisyys, jolla autetaan Cardiffin alueelta kotoisin olevia nuoria yhtyeitä. Gray osallistui useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin projekteihin vuosien 1995 ja 2004 välillä. Vuonna 1997 Gray muodosti Alan Lee Shawn kanssa studioprojektin Mischief. Vuonna 2005 Gray otti vastaan postivirkailijan tehtävän British Musician’s Unionissa, jossa hänen vastuualueitaan olivat Wales ja Lounais-Englanti. Vuonna 2013 Gray muodosti psykedeelisen rockyhtyeen The Sensible Gray Cells Captain Sensiblen ja rumpali Ant Thickettin kanssa. Esikoisalbumi A Postcard from Britain jälkeen Grayllä diagnosoitiin kurkkusyöpä ja hän joutui vetäytymään live-esiintymisistä. Gray on sittemmin toipunut. 27. helmikuuta 2014 Gray soitti Eddie and the Hot Rodsin jäsenten Barrie Mastersin, Steve Nicolin, ja Graeme Douglasin kanssa Canvey Islandilla tribuuttikonsertin kyseisen yhtyeen perustajajäsenelle Dave Higgsille. Vuonna 2017 Gray liittyi The Damnedin rumpalin Rat Scabiesin kanssa yhtyeeseen Professor and the Madman. Hän oli mukana yhtyeen albumeilla Disintegrate Me ja Live at the Hundred Club. Syyskuussa 2017 Gray palasi The Damnedin rumpaliksi Stu Westin lähdettyä, oli mukana albumilla Evil Spirits ja palasi sen jälkeen täysaikaiseen keikkailuun lähes 15 vuoden tauon jälkeen. Viimeisen keikkansa Eddie and the Hot Rods soitti huhtikuussa 2019. Grayn lisäksi lineupissa olivat mukana perustajajäsenet Barry Masters, Graeme Douglas ja Steve Nicol. Vuonna 2020 sekä The Damned että The Sensible Gray Cells julkaisivat uutta tuotantoaan. Jälkimmäiseen lukeutuva What’s the Point of Andrew? The Damnedin vuonna 2020 ilmestynyt ep The Rockfield Files sisältää Grayn käsialaa olevat kappaleet Manipulator ja The Spider & The Fly. Koronapandemian aikana Gray avasi nettisivuston Paul Gray Bass Online, jolla hän tarjosi palveluksiaan sessiobasistina nauhoituksia tehneille artisteille. Vuonna 2020 Gray perusti sivuprojektin The Wingmen, johon kuuluvat lisäksi kitaristit Baz Varne (The Stranglers) ja Leigh Heggarty (Ruts DC) sekä rumpali Marty Love (Johnny Moped). Vuonna 2023 yhtye julkaisi nimeään kantavan esikoisalbuminsa. Vuosina 2024-2025 Gray keikkaili The Damnedin legendaarisessa lineupissa Dave Vanianin, Scabiesin ja Sensiblen kanssa Britanniassa ja Euroopassa keikkasetin painottuessa yhtyeen 1980-luvun albumeihin Machine Gun Etiquette, The Black Album ja Strawberries.

Perjantain pohjat:The Guess Whon 1970-luvun alun rytmikitaristi ja muutakin

Viides elokuuta 1946 syntynyt Gregory Leskiw on kanadalainen solisti ja kitaristi, joka muistetaan etenkin jäsenyydestään yhtyeessä The Guess Who vuosien 1970 ja 1972 välisenä aikana rytmikitaristina ja taustavokalistina. Brandonissa, Manitobassa syntyneen ja Shilossa varttuneen Leskiwin isä oli jazzkitaristi, joka oli konsertoinut Manitobassa 1930- ja 40-luvuilla. Leskiw aloitti kitaransoiton ollessaan 12-vuotias. Hän oppi jazzsointuja ja -standardeja isältään. Lukioaikanaan Leskiw soitti Winnipegista kotoisin olleissa rockyhtyeissä The Shags, Logan Avenue ja Wild Rice. Niistä viimeksi mainittu oli lopettanut toimintansa vuoden 1969 aikana. Kesällä 1970 Leskiw liittyi The Guess Whon jäseneksi.. Eronneen Randy Bachmanin tilalle otettiin hänen lisäkseen myös toinen kitaristi; Kurt Winter. The Guess Whon vuonna 1971 ilmestyneelle albumille So Long, Bannatyne Leskiw kirjoitti kappaleen One Divided. Hän jätti The Guess Whon maaliskuussa 1972 muutaman albumin jälkeen ja perusti sittemmin yhtyeen Mood jga jga . 1970-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa Leskiw vaikutti yhtyeissä Crowcuss ja Kilowatt niin ikään The Guess Whossa soittaneen basistin Bill Wallacen kanssa. Vuosien 1986 ja 1997 välisenä aikana Leskiw vaikutti Vox Pop-studioilla Fort Garryssa. Kyseessä on suosittu äänitysstudio ja siellä nauhoittaneisiin yhtyeisiin lukeutuvat Crash Test Dummies, New Meanies ja Mood jga jga .

Torstain terävä:Ensimmäinen Bruce Dickinsonin vokalisoima Iron Maidenin single

Run to the Hills on Iron Maidenin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin yhtyeen kuudentena singlenä ja samalla ensimmäisenä nelivitosena yhtyeen kolmannelta ja 22. maaliskuuta 1982 ilmestyneeltä albumilta The Number of the Beast. Run to the Hills on Maidenin tuotannosta ensimmäinen aikaisemmin Samson-yhtyeen solistina vaikuttaneen Bruce Dickinsonin vokalisoima single. Kappale on kreditoitu ainoastaan basisti Steve Harrisin nimiin. Dickinson osallistui Run to the Hillsin kirjoitustyöhön, mutta ilman krediittiä Samsoniin liittyneistä sopimusteknisistä syistä johtuen. Run to the Hills on säilyttänyt asemansa eräänä Iron Maidenin tuotannon suosituimmista kappaleista. VH1:n laatimalla parhaiden hardrockkkappaleiden listalla se saavutti sijan 14., 40 parhaan metallikappaleen listalla sijan 27. ja Rolling Stonen laatimalla sadan parhaan heavy metal-kappaleen listalla Run to the Hillsin sijoitus oli kymmenentenä. Vuonna 1985 livetuplalta Live After Death julkaistiin singleformaatissa Run to the Hillsin livetulkinta. Vuonna 2002 originaali single julkaistiin uudelleen ja kaikki siitä saadut tulot lahjoitettiin yhtyeen varhaisemman rumpalin Clive Burrin MS Trust Fundille. Vuonna 1990 osana boxia The First Ten Years sekä originaali single että Run to the Hillsin vuoden 1985 satoa edustava liveversio julkaistiin uudelleen cd-formaatissa sekä 12-tuumaisena vinyylinä The Number of the Beastin nimikappaleen sekä Running Freen liveversion kanssa.

Keskiviikon klassikko:Creedence Clearwater Revivalin Green River-albumin ensimmäinen single

Bad Moon Rising on John Fogertyn käsialaa oleva ja Creedence Clearwater Revivalin levyttämä kappale, joka julkaistiin 16. huhtikuuta 1969 ensimmäisenä singlenä elokuun kolmantena samaisena vuonna ilmestyneeltä yhtyeen kolmannelta albumilta Green River. 28. kesäkuuta mainittuna vuonna Bad Moon Rising nousi Billboardin singlelistalla kakkossijalle, mikä oli kappaleen paras sijoitus Yhdysvalloissa. Britanniassa Bad Moon Rising nousi kolmeksi viikoksi listakärkeen ilmestymisvuotensa syyskuussa. Kyseessä on Creedencen tuotannon toinen kultalevyksi myynyt single. Bad Moon Risingista on levytetty parisenkymmentä coveria, jotka vaihtelevat tyylillisesti folkista reggaen kautta psykedeeliseen rockiin. Rolling Stonen vuonna 2010 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla Bad Moon Rising saavutti sijan 364. Kyseessä on yksi niistä Creedencen viidestä singlestä, jotka saavuttivat Billboardin listalla toisen sijan. Bad Moon Risingin nousun listakärkeen esti Henry Mancinin Love Theme from Romeo and Juliet. John Fogertyn on mainittu kirjoittaneen Bad Moon Risingin katsottuaan vuonna 1941 valmistuneen elokuvan The Devil and the Daniel Webster. Lisäksi hän on maininnut havainneensa kappaleen iloisen melodian ja apokalyptisen lyriikan välisen ristiriidan vasta selkeästi myöhemmin. Bad Moon Risingin kitarariffiä on inspiroinut Scotty Mooren soitto Elvis Presleyn vuoden 1955 singlellä I’m Left, You’re Right, She’s Gone. Bad Moon Risingista kirjoitettiin positiivissävyisesti esimerkiksi Billboardilla ja Cash Boxissa. Ultimate Classic Rockin Cliff M. Junior on nimennyt Bad Moon Risingin Creedence Clearwater Revivalin tuotannon viidenneksi parhaaksi kappaleeksi.

Tiistain tukeva:Toinen Wishbone Ashin kitaristeista ja paljon muuta

Toinen elokuuta 1950 syntynyt David Alan ”Ted” Turner on brittiläinen kitaristi ja solisti, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään Wishbone Ash-yhtyeessä. Mainitussa bändissä Turner vastasi kahden kitaran leadsoitosta ja sovituksista toisen kitaristin Andy Powellin kanssa. Turner vastasi lisäksi lap steel-kitaroinnista useilla Wishbone Ashin levytyksillä. David Turner syntyi Sheldonissa, itäisessä Birminghamissa. Hänen perheensä muutti Lydneyhin, Cloucestershireen, mutta palasi Birminghamiin Davidin ollessa kahdeksanvuotias. Kitaransoiton hän aloitti kuusitoistavuotiaana keskeisimpinä esikuvinaan Fleetwood Macin Peter Green sekä Cream-yhtye. Turner asui South Yardleyssä 19-vuotiaaksi. Tuolloin hän muutti Lontooseen ja aloitti uransa ammattimuusikkona. Ennen Wishbone Ashiä Turner soitti birminghamilaisyhtyeessä King Biscuit. Hän suoritti koesoittonsa Colosseum-yhtyeelle, mutta ei tullut valituksi mainitun yhtyeen jäseneksi. Wishbone Ashiin David liittyi vuoden 1969 aikana vastattuaan Martin Turnerin Melody Makeriin jättämään ilmoitukseen. Andy Powellin kanssa hän tuli tunnetuksi kahden kitaran harmonisesta sooloilusta. Seurasi ahkeraa keikkailua ja David Turner oli lisäksi mukana Wishbone Ashin albumeilla Wishbone Ash, Pilgrimage ja Argus. Hän jätti yhtyeen vuonna 1974 ilmestyneen albumin Wishbone Four jälkeen. John Lennonin vuonna 1971 ilmestyneellä toisella sooloalbumilla Imagine Turner vastasi akustisesta kitarasta kappaleissa Crippled Inside ja How Do You Sleep. Lisäksi Turner osallistui Cilla Blackin, George Harrisonin ja Al Stewartin levytyksiin. Jätettyään Wishbone Ashin Turner muutti Yhdysvaltoihin ja soitti paikallisissa yhtyeissä 1970-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Palattuaan Britanniaan vuoden 1980 aikana Turner teki studiotöitä Stewart Copelandin, Gene Octoberin sekä Brian Jamesin kanssa. Seuraavana vuonna Turner palasi Yhdysvaltoihin, avioitui ja perusti yhtyeen Choice, jossa hänen lisäkseen vaikuttivat Greg Cook (kitarat, kosketinsoittimet ja laulu), Robbie Hewlett (basso) ja Bobby Dean Wickland (rummut). Vuosien 1983 ja 1985 välillä Turner oli mukana erilaisissa äänitysprojekteissa. Vuonna 1985 hän muutti Chicagoon ja teki nauhoituksia eri artistien, esimerkiksi Sugar Bluen kanssa. Vuonna 1987 Turner teki paluun Wishbone Ashin riveihin ja osallistui Miles Copeland III:n yhtiön No Speak vuonna 1987 julkaiseman albumin Nouveau Calls levytykseen. Keväällä 1988 Wishbone Ashin originaali lineup konsertoi Britanniassa ja muualla Euroopassa ensi kertaa 15 vuoteen. Mainitun vuoden syksyllä Powell ja Turner kutsuttiin Copelandin Night of the Guitar -kiertueelle. Sen yhtyeeseen kuuluneista kitaristeista mainittakoon Randy California, Steve Howe, Robbie Krieger, Leslie West, Alvin Lee ja Jan Akkerman. David Alan Turner on vieraillut ajoittain Wishbone Ashin originaalin solistin ja basistin Martin Turnerin luotsaamassa yhtyeessä Martin Turner ex Wishbone Ash. Esimerkiksi vuonna 2012 David Alan oli mukana Birminghamissa soittamassa Wishbone Ashin esikoisalbumin 40-vuotisjuhlallisuuksien tiimoilta. Vaimonsa Majellan kanssa David Alan on työstänyt vuosina 2017 ja 2020 ilmestyneet albumit Better Together ja Divine Timing.