Keskiviikon klassikko:Merkittävän folkrockin edustajan kolmas albumi

Melanie:Candles in the Rain

Huhtikuussa 1970 Budahin julkaisemana ilmestynyt Candles in the Rain on folkartistiksi ensisijaisesti identifioituvan Melanie Safkan kolmas studioalbumi. Kyseisen pitkäsoiton eräänlaisesta nimiraidasta käyvästä kappaleesta Lay Down (Candles in the Rain) muodostui artistin ensimmäinen Billboardin listalla top teniin kohonnut single. Inspiraationsa mainittu biisi oli saanut yleisön reaktiosta Melanien esiintymiseen Woodstockin mammuttifestivaaleilla elokuussa 1969. Albumin kappaleista cover Rolling Stonesin vuoden 1967 hitistä Ruby Tuesday nousi vastaavasti Britanniassa kymmenen suosituimman joukkoon. Billboard Magazine laati Candles in the Rainistä  tuoreeltaan arvion, jossa mainittiin Melanien sävellysten ja laulutulkintojen olevan jo entuudestaan suosittuja laajalti Euroopassa ja mainitun albumin myötä  hänen suosionsa myös Yhdysvalloissa pitäisi oleman varmaa. Arvion mukaan The Edwin Hawkins Singersin taustoittama Lay Down (Candles in the Rain) on albumin tuorein single ja samalla jännittävin kappale. Muuhun keskeiseen originaalituotantoon albumilla lukeutuvat etenkin kappaleet Leftover Wine ja Citiest People. Melanien coverit Ruby Tuesdaysta ja James Taylorin Carolina in My Mindista ovat ehdottomia. Cashboxin arvion mukaan kauniisti poeettinen Candles in the Rain esittää Melanien tuotannosta tähän mennessä suurimman tarjouksen artistin albumimenestykselle. Melanien kyseisen erinomaisen albumin pitäisi löytää tiensä listoille. AllMusicin retrospektiivisen arvion mukaan Candles in the Rain oli Melanien tuotannosta se albumi, jolla artisti osui ensi kertaa maaliin. Albumin menestykseen ei vaikuttanut ainoastaan Melanien tuohon saakka suurin singlehitti, vaan se seikka, että kappalemateriaali ja tulkinnat olivat laadukkaampia kuin Melanien varhaisemmila pitkäsoitoilla. Candles in the Rain onkin eräs Melanien tuotannon parhaista töistä.

 

Tiistain tukeva:1970-luvulla huippusuosittu ja paluun tehnyt disco- ja funkyhtye

KC and the Sunshine Band on vuonna 1973 Hialehissa, Floridassa perustettu disco- ja funkyhtye, jonka keskeisimpiin hittisingleihin lukeutuvat Get Down Tonight, That’s The Way (I Like It), Shake Your Booty, I’m Your Boogie Man, Keep It Comin’ Love, Boogie Shoes, Please Don’t Go ja Give It Up. Yhtye otti nimensä solistinsa Harry Wayne Caseyn sukunimestä ja hänen kotiosavaltiostaan, Floridassa sijaitsevasta Sunshine Statesta. KC and the Sunshine Band on saavuttanut viisi Billboard Hot 100 -listalla kärkeen kohonnutta singleä, niistä neljä 1970-luvun aikana ja yhden heti seuraavan vuosikymmenenen alkajaisiksi. Perustajajäsen Harry Wayne Casey työskenteli osa-aikaisesti TK Recordsilla. Hänen yhtyeensä originaalinimi oli KC & The Sunshine Junkanoo Band, koska sen muusikoihin kuului paikallisen The Miami Junkanoo Bandin soittajia. Näihin aikoihin basisti Richard Finch oli toiminut ääni-insinöörinä TK:lla ja tästä alkoikin hänen sekä Harry Wayne Caseyn musiikillinen yhteistyö. Lineupia täydensivät pian niin ikään TK:n studiomuusikoihin lukeutuneet kitaristi Jerome Smith ja rumpali Robert Smith. Ensimmäiset singlet, syyskuussa 1973 ilmestynyt Blow Your Whistle ja helmikuussa 1974 seurannut Sound Your Funky Horn saavuttivat Billboardin R&B-listalla ja myös ulkomailla siinä määrin vastakaikua, että TK halusi julkaista yhtyeeltä pitkäsoiton ja uuden singlen. Käydessään läpi demoja KC and the Sunshine Bandille Casey sävelsi kappaleen Rock Your Baby. Se päätyi George McCraen levytysohjelmistoon ja nousi listakärkeen 51:ssä maassa kesän 1974 aikana. KC and the Sunshine Bandin tuotannosta kappale Queen of Clubs sisälsi kreditoimattomana McCraen vokalisointia. Se nousi brittilistalla seitsemänneksi ja bändi tek kiertueen Britanniassa vuoden 1975 aikana. Samana vuonna yhtye julkaisi toisen nimeään kantavan albumin. Siltä poimitusta Get Down Tonightista muodostui yhtyeen ensimmäinen suuri hitti, joka nousi Billboardin R&B-listan kärkeen huhtikuussa 1975 ja Hot 100 -listan kärkeen samaisen vuoden elokuussa. Marraskuussa julkaistu That’s The Way (I Like It) nousi niin ikään listakärkeen. Vuonna 1976 ilmestyneeltä albumilta Part 3 poimittiin listakärkeen kohonneet singlet I’m Your Boogie Man ja Shake Your Booty. Vuoden 1977 tuotantoa edustava Keep It Comin’ Love saavutti Yhdysvalloissa toisen sijan. KC and The Sunshine Bandin suosio jatkui yhtyeen viidenteen ja vuonna 1979 ilmestyneeseen albumiin saakka. Siltä poimittu Please Don’t Go kohosi viikon ajaksi listakärkeen tammikuussa 1980. Kyseessä oli kyseisen vuosikymmenen ensimmäinen Billboardin listaykkössingle. Vuonna 1980 yhtyeen levy-yhtiöksi vaihtui Epic Records ja se kokeili erilaisia musiikillisia tyylejä. Teri De Sarion kanssa levyttämästään duetosta Yes, I’m Ready Casey saavutti listakkosen maaliskuussa 1980. Adult Contemporary-tyylinen soundi erosi voimaasti KC and the Sushine Bandin edustamasta tyylistä ja mainittu single oli Caseyn ensimmäinen menestyskappale Sunshine Bandin ulkopuolella. Kaksi vuotta edellisen albumin julkaisun jälkeen yhtyeeltä ilmestyi vuoden 1981 aikana jopa kaksi pitkäsoittoa; The Painter ja Space Cadet Solo Flight. Mainitut albumit eivät saavuttaneet listasijoitusta, mutta vuonna 1982 ilmestyneeltä albumilta All in a Night’s Work poimittu kappale Give It Up palautti yhtyeen suosiota ja nousi seuraavana vuonna Bilboardilla top 40:ään. Kappale sisältyy myös KC and the Sunshine Bandin vuonna 1983 ilmestyneelle albumille KC Ten. Epic Records kieltäytyi kuitenkin julkaisemasta kappaletta Yhdysvalloissa sen varhaisemman menestymättömyyden vuoksi. Turhautuneena Casey perusti oman Meca Recordsinsa ja julkaisi Give It Upin singleformaatissa Yhdysvalloissa oman levy-yhtiönsä kautta. Menestystä seurasi, mutta albumi ei kokonaisuutena vastannut sille asetettuihin odotuksiin. Yhtye lopetti toimintansa Caseyn jätettyä musiikkibisneksen vuonna 1984. 1990-luvun alussa diskomusiikkiin oli kohdistunut uutta kiinnostusta ja Casey perusti Sunshine Bandin uudelleen kahden muun originaalijäsenen, perkussionisti Fermin Goytisolon ja vokalisti Beverly Champion-Fosterin kanssa ja aloitti jälleen keikkailun. Rhino Records on julkaissut uudelta yhtyeeltä useita uudelleen nauhoitettua tuotantoa sisältäviä albumeita. Vuonna 1993 ilmestynyt Oh Yeah! oli yhtyeen ensimmäinen uudesta tuotannosta koostunut albumi kymmeneen vuoteen. Kitaristi Jerome Smith edesmeni 28. heinäkuuta 2000. Elokuun toisena 2002 KC and the Sunshine Band sai tähtensä Hollywood Walk of Famelle. Vuosina 2001 ja 2007 ilmestyneet albumit I’ll Be There for You ja Yummy koostuivat yhtyeen ennen taukoaan työstämästä arkistomateriaalista. Vuonna 2003 elokuvasta The In-Laws työstettiin uusi versio, jossa KC and the Sunshine Band oli mukana. Kuudes heinäkuuta 2013 KC and the Sunshine Band sai tähtensä Palm Springs Walk of Starsiin. Heinäkuun ensimmäisenä 2024 oli KC and the Sunshine Bandista kertovan musikaalin Who Do Ya Love? ensi-ilta Edinburgh Festival Fringessä. Sen uusi versio nimeltä Get Down Tonight nähtiin Charing Cross Theatressa Lontoon West Endissä syyskuussa 2025.

Maanantain mainio:Public Image Ltd:n ensimmäinen virallinen livealbumi

Public Image Ltd:Paris au Printemps

Britanniassa 14. marraskuuta 1980 ja Japanissa seuraavan vuoden tammikuussa Virginin julkaisemana ilmestynyt Paris au Printemps on brittiläisen postpunk-yhtyeen Public Image Ltd:n ensimmäinen livealbumi. Otsikkonsa mukaisesti Paris au Printempsin nauhoitukset ovat Pariisista;ne kaksi konserttia, joista nauhoitukset ovat, soitettiin tosin jo tammikuussa 1980. Albumin nimen lisäksi sekä sen kappaleille että yhtyeelle itselleen on albumin kannessa annettu ranskankieliset nimet. Paris au Printemps jäi viimeiseksi täyspitkäksi albumiksi Public Image Ltd:n perustajajäseniin lukeutuneelle basistille Jah Wobblelle. Vastaavasti Pariisin-konsertit olivat ensimmäiset, joihin yhtyeen uusi rumpali Martin Atkins otti osaa. Brittilistalla Paris au Printempsin paras listasijoitus oli 61. John Lydon on maininnut Public Image Ltd:n työstäneen Paris au Printempsin ja lähettäneen sen Virgin Recordsille kattaakseen edellisestä studioalbumistaan Metal Box aiheutuneet kustannukset. Vuonna 1992 BBC Radiolle antamassaan haastattelussa John Lydon on maininnut Paris au Printempsin tulleen julkaistuksi juuri mainitusta syystä. Hän ei pitänyt mainittua livealbumia erityisen laadukkaana. Mainittua pitkäsoittoa on joka tapauksessa kuvattu vastaiskuna niille heikkotasoisille bootleg-nauhoituksille, joita Public Image Ltd:n konserteista oli ilmaantunut. Lydonin mukaan livealbumin tekeminen maksoi yhtyeelle tarkalleen yhden kelanauhurin hinnan. Nauhoitukset tehtiin Revox-kelanauhurilla, josta Public Image Ltd vastaanotti Virgin Recordsilta 30 000 puntaa. Mainitun summan on mainittu olleen täsmälleen sama, jonka yhtye investoi Metal Box-albuminsa julkaisemiseen. Paris au Printempsin kansikuva on John Lydonin käsialaa ja siinä nähdään hänen itsensä lisäksi Keith Levene ja Jeannette Lee.

Sunnuntain extra:Eräs The Everly Brothersin vuoden 1958 hiteistä

 27.lokakuuta 1958 Cadencen julkaisemana ilmestynyt ja 13. lokakuuta samaisena vuonna nauhoitettu Problems on The Everly Brothersin single, joka pysytteli Billboardin Hot 100 -listalla 15 viikon ajan. Sen nousun listakärkeen esti ainoastaan The Teddy Bearsin To Know Him is to Love Him. Kanadassa CHUM Hit Paradella ja Alankomaissa Problemsin paras sijoitus oli viidentenä ja Britanniassa New Musical Express-listalla yhtä sijaa alempana.

Lauantain pitkä:Eräs 90-luvun suosituimmista danceyhtyeistä

 

M People on vuonna 1990 perustettu brittiläinen tanssiyhtye, joka saavutti menestystä suurimman osan mainitusta vuosikymmenestä. Yhtyeen nimi on johdettu sen perustajajäsenen Mike Pickeringin etunimen ensimmäisestä kirjaimesta. Joulukuussa 2016 Billboard nimesi M Peoplen kaikkien aikojen 83:ksi suosituimmaksi tanssiyhtyeeksi. Vuoteen 2021 mennessä M Peoplen levyjä oli myyty yli 11 miljoonaa kappaletta. Pickeringin varhaisempi yhtye oli ollut Quando Quando, Paul Heard oli kuulunut acid jazz-yhtyeeseen Ace of Clubs ja Shovell kollektiiviin Natural Life. Uuden yhtyeen alkuperäisenä tarkoituksena olisi ollut hyödyntää eri solisteja eri biiseissä, mutta Pickering ja Heard plokkasivat Heather Smallin yhtyeen solistiksi. Tämä oli vaikuttanut aikaisemmin brittiläisessä soulyhtyeessä Hot House. Se oli julkaissut kriitikoiden arvostamia albumeita, jotka olivat kuitenkin jääneet vaille suurta kaupallista menestystä. M Peoplen ensimmäinen single oli rajoitettuna painoksena ilmestynyt Colour My Life, mutta yhtyeen ensimmäinen virallinen singlejulkaisu How Can I Love You More nousi Britanniassa top 30:een. Erityisesti yhtye huomioitiin Manchesterin clubisekenessä, jossa Pickering vaikutti edelleen dj:nä. Esikoisalbumi Northern Soul ilmestyi maaliskuussa 1992. Colour My Lifen täyspitkän version lisäksi albumin singlekappaleisiin lukeutuivat Someday ja Excited. Northern Soulista julkaistiin myös uusi painos. Tammikuussa 1993 ilmestynyt remiksattu How Can I Love You Moren uudelleenjulkaisu toi M Peoplelle ensimmäisen top ten-hitin kappaleen sijoittuessa brittilistalla kahdeksanneksi. Samaisen vuoden kesällä ilmestynyt seuraava single One Night in Heaven sijoittui kuudenneksi Seuraavasta singlestä Moving on Up muodostui vielä suurempi menestys ja lokakuun alussa 1993 ilmestynyt albumi Elegant Slumming oli parhaimmillaan brittilistan kakkosena. Pitkäsoitto pysytteli listalla seuraavan vuoden kesään saakka. Myöhemmin yhtye vastaanotti albumista Mercury Music-palkinnon. Dennis Edwards-cover Don’t Look Any Further ja BBC 2:llä lähetetyn Living Soap-ohjelman tunnuskappaleeksi päätynyt Renaissance olivat molemmat top ten -hittejä niistä viimeksi mainitun saavuttaessa viidennen sijan. Vuosina 1994 ja 1995 M People voitti parhaan tanssiyhtyeen Brit Awardin. Niistä jälkimmäisen yhtye vastaanotti seuraavasta albumistaan Bizarre Fruit. Ensimmäinen siltä poimittu single Sight for Sore Eyes saavutti kuudennen sijan, itse pitkäsoitto nousi neljänneksi ja pysytteli top tenissä neljän kuukauden ajan. Sen seuraavasta singlestä Open Your Heart M People sai seitsemännen peräkkäisen top ten -hittinsä. Vuoden 1995 Brit Awardseissa M People esitti Stingin kanssa hänen tuotantoaan edustavan kappaleen If You Love Somebody Set Them Free. Kolmas single Search for the Hero saavutti yhdeksännen sijan. Vuonna 1995 M People teki ensimmäisen maailmankiertueensa Come Again Tourin. Uudelleenjulkaistulta albumilta Bizarre Fruit II julkaistiin singlet Love Rendezvous ja Itchycoo Park. Itse albumi nousi kolmanneksi ja siltä poimituista singleistä ensiksi mainittu saavutti sijan 32.ja jälkimmäinen, joka oli cover Small Facesin vuoden 1967 hitistä, yhdennentoista sijan. Yhdysvalloissa M Peoplen singleistä viisi nousi Hot Dance Music/ Club Play -listalla viiden suosituimman joukkoon ja niistä neljä kärkisijalle. Bizarre Fruit II:n kiertue ja promootio veivät puolitoista vuotta ja yhtye piti taukoa vuoden 1996 aikana. Marraskuussa 1995 julkaistu pitkäsoitto pysytteli listalla huhtikuuhun 1997 ja siitä muodostui eräs vuosikymmenensä menestyneimmistä albumeista. Kesäkuussa 1996 M People esiintyi Summer M Partiesissa ja Manchesterissa The Crowd Are on a Pitch:The Euro ’96 Extravaganzassa Dodgyn, Madnessin ja Simply Redin kanssa. Syyskuussa 1997 yhtye julkaisi seuraavan singlensä Just For You. Se saavutti kahdeksannen sijan ja kahta viikkoa myöhemmin ilmestynyt albumi Fresco nousi kakkossijalle ja myi miljoona kappaletta saavuttaen platinalevyn. Heather Small oli eräs solisteista menestyneellä hyväntekeväisyyssinglellä Perfect Day. Frescolta poimittu single Fantasy Island saavutti sijan 33. ja M People promosi uusinta albumiaan 15 konsertista koostuneella kiertueella Britanniassa. Viimeinen albumilta poimittu single Angel St. Saavutti kahdeksannen sijan ja siitä muodostui maaliskuussa 1998 M Peoplen kymmenes top teniin kohonnut single. Sekä levymyyntinsä että radiosoittonsa osalta yhtyeestä muodostui eräs 90-luvun suosituimmista. Maaliskuussa 1998 ilmestyi M Peoplen ensimmäinen kokoelma-albumi Best of M People, jolle sisältyi myös kolme uutuuskappaletta; Testify, Dreaming sekä What a Fool Believes, joista viimeksi mainittu on cover The Doobie Brothersin originaalikappaleesta. Kaksi ensiksi mainittua julkaistiin lisäksi singleformaatissa ja ne saavuttivat sijat 12. ja 13.; Testify lokakuussa 1998 ja Dreaming seuraavan vuoden helmikuussa ollen samalla yhtyeen viimeinen listasijoituksen saavuttanut single. Kokoelma-albumin jälkeen M People piti pitkän tauon. Heather Small julkaisi sooloalbumin Proud ja vaikutti siltä, että M People oli lopettanut toimintansa. Vuonna 2005 yhtyeeltä julkaistiin toinen kokoelma The Ultimate Collection. Seuraavana vuonna ilmestyi Smallin toinen sooloalbumi Close to a Miracle. Vuonna 2007 M People konsertoi osana metsäkomission vuoden 2007 kiertueita Cheshiressa, Suffolkissa ja Wiltshiressa. Vuosiin 2007 ja 2008 ajoittui lisää festivaalikeikkoja. 3.-8. heinäkuuta 2012 M People oli yksi niistä viidestä artistista Status Quon, James Morrisonin, Will Youngin ja Gipsy Kingsin tavoin, joka esiintyikaikkina mainittuina viitenä päivänä osana Kew Gardensin kesäkonserttisarjaa. Neljäs kesäkuuta M People soitti 60 minuutin konsertin Chicin ja Nile Rodgersin lämmittelemänä. Vuoden 2013 lokakuuhun ajoittui 14 konsertista koostunut Greatest Hits Tour. Tuolloin Mercury Music Pricen voittanen albumin Elegant Slumming ilmestymisestä oli kulunut 20 vuotta. Kyseessä oli M Peoplen ensimmäinen brittikiertue vuoden 2005 The Ultimate Collection Tourin jälkeen, tosin Piercing ei ottanut siihen osaa. Maaliskuussa 2020 M Peoplelta julkaistiin boxi Renaissance, jolle sisältyivät kaikki yhtyeen viisi albumia, suuren määrän bonusremixejä ja dvd:tä, jotka sisälsivät yhtyeen musiikkivideoita ja livebiisejä Come Again-kiertueelta. Lisäksi mukana oli kirja, joka sisälsi yhtyeen jäsenten merkintöjä, harvinaisia valokuvia ja kopion kappaleen Search for the Hero käsinkirjoitetusta lyriikasta.

Perjantain pohjat:Kiehtovan yhdysvaltalaisyhtyeen kolmas pitkäsoitto

 The Tubes:Now

Toukokuussa 1977 A&M:n julkaisemana ilmestynyt Now on The Tubes-yhtyeen kolmas studioalbumi. John Anthonyn tuottama pitkäsoitto oli hänen Bill Spoonerin, Don Woodin ja Bud Scoppan kanssa viimeistelemänsä. Now-albumille sisältyy coverversio Captain Beefheartin kappaleesta My Head is My Only House Until It Rains. Beefheartia kuultiin lisäksi saksofonistina kappaleessa Cathy's Clone. Nowsta kaavailtiin aluksi tupla-albumia, mutta lopulta päädyttiin julkaisemaan yksittäinen pitkäsoitto, jolta jäi puuttumaan muun muassa valmiin puhallinsovituksen sisältänyt versio Gene Pitneyn kappaleesta Town Without Pity. Nown kansi, joka on otsikoltaan  Tubes Descending a Staircase,  on The Tubesin rumpalin Prairie Princen käsialaa ja sitä oli inspiroinut Time -lehdessä Ramonesista julkaistu samantyyppinen piirros. Anthony on myöhemmin maininnut olleensa tyytyväinen siihen, että sai The Tubesin soittamaan Now-albumilla livenä studiossa samantyylisesti, kuin yhtye oli tehnyt Bay Arean keikkapaikoissa. Vuonna 2012 Real Gone Records julkaisi Nown tuplacd:llä The Tubesin toisen albumin Young and Richin kanssa. Kansiteksteihin sisältyvät rumpali Prairie Princen kommentit. Toisin kuin Iconclassicin julkaisemien The Tubesin albumien uusintajulkaisujen tapauksessa, Real Gone Recordsin uusintajulkaisulle ei sisälly bonuskappaleita.

Torstain terävä:Thin Lizzyn viimeinen studioalbumi

 Thin Lizzy:Thunder and Lightning

Neljäs maaliskuuta 1983 muualla maailmassa Vertigon, Kanadassa Mercuryn ja Yhdysvalloissa Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Thunder and Lightning on irlantilaisen hardrockyhtyeen Thin Lizzyn 12. ja samalla viimeinen studioalbumi. Vuonna 1981 ilmestyneen albumin Renegade jälkeen kitaristi John Sykes oli ottanut yhtyeessä Snowy Whiten paikan ja hänen myötään Thunder and Lightningilla kuultiin Thin Lizzyn aikaisempia albumeita raskaampaa kitarasoundia. Myös singleformaatissa ilmestynyttä kappaletta Cold Sweat lukuun ottamatta Thunder and Lightningilla julkaistut kappaleet oli kuitenkin ehditty saada valmiiksi jo ennen kuin Sykes oli liittynyt yhtyeeseen. Myös kosketinsoittaja Darren Whartonin osuus Thin Lizzyn viimeisellä studioalbumilla osoittautui varsin merkittäväksi. Hän osallistui useiden Thunder and Lightningin kappaleiden, kuten Someday She Is Going to Hit Back ja The Sun Goes Down kirjoitustyöhön. Mainituista kappaleista jälkimmäinen ilmestyi lisäksi Thin Lizzyn viimeisenä singlenä. Albumin julkaisua seurasi Thin Lizzyn jäähyväiskiertue, jolta julkaistiin tupla-albumi Life. Yhtyeen basisti/solisti, johtohahmo ja perustajajäseniin lukeutunut Phil Lynott edesmeni neljäs tammikuuta 1986. AllMusiciin Thunder and Lightningin arvioineen Greg Praton mukaan albumi merkitsi keskeistä edistysaskelta suureen osaan Thin Lizzyn 80-luvun aikana julkaisemaan tuotantoon, mutta kyseessä ei silti ollut yhtyeen laadukkain albumi. Jo Thunder and Lightningin ilmestymisen aikaan siitä julkaistiin rajoitettuna painoksena tuplavinyyli ja kasetti, jonka bonuksina olivat neljä livebiisiä, jotka oli taltioitu vielä Snowy Whiten yhtyeessä vaikuttamisen aikana. Kyseisistä kappaleista Emerald ja The Boys Are Back in Town edustivat 1970-luvun puolivälin klassikkotuotantoa ja Killer on the Loose sekä Hollywood (Down on Your Luck) seuraavan vuosikymmenen alun keskeistä biisistöä. Vuonna 2013 Thunder and Lightnigista julkaistiin Deluxe Edition-tuplaversio. Sen ensimmäinen levy sisälsi perusalbumin ja jälkimmäinen kaksi ensiksi singlen Cold Sweat b-puolina ilmestynyttä kappaletta, eli Angel of Death ja Don't Believe a Word, kuusi Hammersmith Odeonissa, Lontoossa 27. maraskuuta 1981 taltioitua livebiisiä, originaalin tupla-albumiversion livebiisit sekä demoversiot yhdeksästä Thunder and Lightnigilla julkaistusta kappaleesta.