Sunnuntain extra:Takuuvarma Kolmas Nainen

Suomirockin keskeisimpiin edustajiin lukeutuva Kolmas nainen soitti tämänkesäisen Ilovaari-festivaalin päälavalla takuuvarmaa työskentelyä edustaneen keikkansa. Setti käynnistyi tuoreempaan tuotantoon lukeutuvalla biisillä Hän on yhä hän, jota seurasivat 90-luvun alun klassikkokappaleisiin lukeutuvat Päivät kuluu hukkaan ja Bo Diddleytä kunnioittavalla kompilla etenevä Kartat mua. Äiti pojasta pappia toivoi oli setin ensimmäinen klassikkohitti ja sitä seurasivat laadukkaat 90-luvun alun albumiraidat Uneni on vasta alussa ja Ote talonkirjasta. Suurhitti Tästä asti aikaa soitettiin jo seuraavaksi ja Me ollaan ne-albumin nimiraita osoittautui erääksi setin huippuhetkistä. Maailma on tyly huuliharppusooloineen ja jamitteluineen muistutti Kolmannen naisen rhythm and blues-taustasta ja niin ikään Hyvää ja kaunista-klassikkoalbumin tuotantoon lukeutuvan lauluntyngän Valehtelisin jos väittäisin Pauli Hanhiniemi vokalisoi osittain ranskaksi. Suolaisemmat veet edusti ainoana mutta sitäkin laadukkaampana poimintana yhtyeen tuoreinta pitkäsoittoa Linjassa. Oi suomen nuoria ja Ooh Sammy! lukeutuvat vuonna 1994 ilmestyneen albumin Onnen oikotiellä hitteihin ja niiden välissä kuultiin edelleen runsaasta radiosoitosta nauttiva Lautalla vuoden 1991 albumilta Elämän tarkoitus. Setti päättyi Hyvää ja kaunista -pitkäsoiton klassiseen nimiraitaan. Hittien osuus konsertissa oli odotustenmukaisesti runsas, mutta yllättäen tuoreimmat biisit lukeutuivat liki pitäen setin parhaimmistoon. Kokonaisuutena kyseessä oli tasaisen laadukasta työskentelyä edustanut keikka eräältä suomirockin ikoneista ja erityiskiitokset totutun upeasti kitaroineelle Sakari Pesolalle.

Kolmas nainen Ilovaarissa kolmas heinäkuuta 2026.

Lauantain pitkä:Vuonna 1984 toimintansa aloittanut brittiläinen rockyhtye

All About Eve oli brittiläinen rockyhtye, jonka ytimen muodostivat solisti Julianne Reagan, kitaristi Tim Bricheno ja basisti Andy Cousin muiden yhtyeen jäsenten vaihtuessa yhtyeen toiminta-aikana. All About Even suurin singlemenestys oli vuonna 1988 ilmestynyt Martha's Harbour. Yhtyeen ensimmäinen aktiivikausi ajoittui vuosien 1984 ja 1993 välille ja jälkimmäinen vuosiin 1999-2004. Uransa aikana All About Eve saavutti neljä top 50:een noussutta albumia. Yhtye on tullut tunnetuksi harvinaislaatuisesta, folkrockvaikutteisesta goottirockistaan ja Reagan on 80-luvun loppupuolella tunnustettu erääksi tyylisuuntansa parhaista solisteista. Aikaisemmin journalistina toiminut Julianne Regan vaikutti basistina goottirockyhtye Gene Loves Jezebelin varhaisessa lineupissa ennen kuin hän lähti perustamaan Xmal Deutshland-yhtyeen Manuela Zwingmannin kanssa All About Eveä edeltänyttä yhtyettä The Swarm. All About Eve otti nimensä vuonna 1950 valmistuneesta ja Bette Davisin tähdittämästä samannimisestä elokuvasta. Reganin ja Zwingmannin lisäksi All About Even originaaliin kokoonpanoon kuuluivat aikaisemmin yhtyeessä Aemotti Crii kitaroinut Bricheno ja basisti Gus Ferguson. Yhtye julkaisi 80-luvun puolivälissä itsenäisellä levy-yhtiöllä singlen D for Desire ennen Zwingmannin ja Fergusonin lähtöä. Heistä jälkimmäinen saavutti myöhemmin suosiota yhtyeessä Test Department. Bricheno suositteli Cousinia Fergusonin tilalle ja mainittu trio-kokoonpano julkaisi rumpukoneella vahvistettuna singlet In the Clouds (1986) ja Flowers in Our Hair (1987) Singleistä kaksi ensin mainittua pohjautuivat osittain goottisoundiin, jota verrattiin Cocteau Twinsin ja Siouxcie and The Bansheesin musiikkiin. Reganin oltua taustavokalistina The Missionin albumilla God's Own Medicine All About Eve saavutti runsaammin huomiota ja yhtye kiinnitettiin Phonogramin jäseneksi. Samoihin aikoihin rumpali Marc Price täydensi All About Even kokoonpanon. Yhtyeen vuonna 1988 ilmestynyt ja nimeä kantava esikoisalbumi oli Paul Samwell-Smithin tuottama ja se sisältää Britanniassa listoille nousseet singlet In the Clouds, Wild-Hearted Woman, Every Angel, Martha's Harbour ja What Kind of Fool. Albumi saavutti brittilistalla seitsemännen sijan ja sen tekstit ammensivat hippi-ideoista, valkoisesta magiasta ja unenomaisista saduista. Albumin lempeä, folkrockista inspiraatiota ominut popsoundi voitti yhtyeelle monia diggareita, joita kutsuttiin lempinimeltään enkeleiksi. Media kutsui All About Even musiikkia joskus goottirockiksi. Yhtyeen kakkosalbumi Scarlet and Other Stories ilmestyi seuraaana vuonna ja myös se nousi Britannian albumilistalla top teniin. Vuonna 1990 Bricheno jätti yhtyeen liittyäkseen Vision Thing- albumin aikaiseen Sister of Mercyyn ja myöhemmin XC-NN:n ja Tin Stariin. Hänen paikkansa All About Evessä otti The Church-yhtyeen Marty Willson-Piper. Vuonna 1991 ilmestyneellä ja Britannian albumilistalla top 20:een nousseella albumilla Touched by Jesus kahdessa biisissä vieraili Pink Floydin Dave Gilmour. Yhtye vaihtoi levy-yhtiötä ja julkaisi seuraavana vuonna MCA:n kautta seuraavan albuminsa Ultraviolet, joka saavutti brittilistalla sijan 46. Yhtye alkoi työstää uutta materiaalia, mutta Reagan jätti pian kokoonpanon. Jäljelle jääneet jäsenet jatkoivat yhtyeen toimintaa muutaman kuukauden ajan, mutta alkuvuodesta 1993 All About Eve lopetti siltä erää toimintansa. Albumi, jota yhtyeen jäsenet olivat olleet työstämässä, julkaistiin nimellä Seeing Stars. Regan muodosti yhtyeen Mice, työskenteli Bernand Butlerin ja Jean-Marc Ledermanin kanssa, heistä jälkimmäisen kera projektissa Jules et Jim. Vuonna 1993 Cousin liittyi uudelleen toimintansa aloittaneeseen Missioniin, keikkaili yhtyeen kanssa ahkerasti ja oli mukana sen albumeilla Neverland (1995) ja Blue (1996) kunnes yhtye jälleen lopetti toimintansa.

Vuonna 1999 Hassey kasasi Missionin uudellen. Vaikka basistina oli originaalijäsen Craig Adams Cousinin sijaan tätä pyydettiin ottamaan yhteyttä Reganiin, jotta hän kasaisi All About Even uudestaan ja yhtye soittaisi Missionin lämmittelijänä. Tarjous hyväksyttiiin ja yhtye kasattiin kokoonpanolla Regan, Cousin, Wilson-Piper sekä kitaristi/kosketinsoittaja Ric Carter, joka oli ollut mukana Missionissa Cousinin kanssa sekä rumpali Del Hood. Mainittu kokoonpano konsertoi vuosina 200-2001 ja julkaisi konserttitaltioinnin Live and Electric at the Union Chapel. Regan, Wilson-Piper ja Cousin konsertoivat lisäksi pääosin akustisena,triona, joka julkaisi livealbumit Fairy Light Nights ja Fairy Light Nights Volume 2 vuosina 2000 ja 2001. Vuonna 2002 Wilson Piper jätti yhtyeen keskittyäkseen muihin projekteihin ja hänen paikkansa otti uusi kitaristi Toni Haimi, joka oli aikaisemmin ollut mukana yhtyeessä Malluka ja sittemmin Sohodollsissa. Samana vuonna All About Eveltä ilmestyi livelevy ja dvd Cinemasonic, joka oli työstetty lineupilla Regan, Cousin, Haimi, Carter ja Hood. Lisäksi julkaistiin varhaisista nauhoituksista koostunut kokoelma-albumi Return to Eden, Vol 1:The Early Recordings. Vuonna 2002 Regan ja Cousin julkaisivat myös ensimmäiset studionauhoituksena vuosikymmeneen ep:llä Iceland. Kyseessä oli kokoelma talvi-aiheisia kappaleita ja niihin lukeutuivat uusioversio omaa tuotantoa edustavasta kappaleesta December sekä coverit Whamin Last Christmasista, Queenin A Winter's Talesta sekä Walking in the Airista. Originaali, vuonna 1989 ilmestynyt December-versio sisälsi kakkosbiisinään coverin Jethro Tullin kappaleesta The Witch's Promise. Carter ja Hood lähtivät ja Ben Savigearista tuli yhtyeen uusi rumpali. Kesällä 2004 julkaituaan ensin uuden singlen Let Me Go Home yli vuosikymmenen levytystauon jälkeen yhtye hajosi uudelleen. Reganin, Cousin, Haimin ja Savigearin muodostaman lineupin Britannian- kiertueen viimeinen konsertti oli 30. huhtikuuta 2004 Mean Fiddlerissä Lontoossa. Se myös kuvattiin ja kopioita oli saatavilla diggarinettisivuston kautta. Myöhemmin Regan työskenteli yhtyeessä The Eden Hou,se. Huhtikuussa 2009 hän antoi Facebook-sivullaan lausunnon, jonka mukaan All About Eve ei välttämättä enää jatkaisi toimintaansa. Maaliskuun alussa 2006 ilmestyi singleistä, keskeisistä albumiraidoista, aikaisemmin julkaisemattomista harvinaisuuksista sekä uudelleen nauhoitetuista kappaleista koostunut tuplacd Keepsakers. Sen mukana seurasi musiikkivideoita ja tv-esiintymisiä sisältänyt dvd. Kun Apollo 11:n laskeutumisesta kuuhun tuli 20. heinäkuuta 2019 kuluneeksi 50 vuotta Julianne Regan ja Tim Bricheno työstivät kappaleen ja videon Pale Blue Earth. 31. lokakuuta 2019 kaksikko julkaisi toisen biisin Sceale. Molemmat kappaleet ovat löydettävissä Youtubesta. Regan on työskennellyt myös projektissa The Dadaists, jonka julkaisemassa kappaleessa Searching for Sorrow häntä kuullaan leadvokalistina.

Perjantain pohjat:Little Featin neljäs albumi

Little Feat:Feats Don’t Fail Me Now

Yhdeksäs elokuuta 1974 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Feats Don’t Fail Me Now on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Little Featin neljäs studioalbumi, jonka kansikuvan suunnittelusta vastasi Neon Park. Rumpali Richie Haywardin mukaan albumin kappaleista The Fan palautui Little Featin esikoisalbumin aikoihin, mutta mainittua kappaletta ei saatu taltioiduksi tarpeeksi hyvin Sailin Shoes tai Dixie Chicken-albumille sen vaikean tahtilajin vuoksi. Kappaleen originaaliversio pääsi mukaan vuonna 2000 ilmestyneelle boxille Hotcakes & Outtakes: 30 Years Of Little Feat. Samaisena vuonna Feats Don’t Fail Me Now saavutti sijan 718 Colin Larkinin teoksessa All Time Top 1000 Albums. 14. kesäkuuta 2024 albumista julkaistiin remasteroitu ja laajennettu kolmen cd:n versio. Sen ensimmäinen levy sisältää originaalin albumin, kakkoslevy bonusbiisejä nimellä Hotcakes, Outtakes & Rarities ja kolmas levy livemateriaalia, joka tottelee nimeä If You Bought It , A Truck Brought It. Lowell George oli leadvokalistina kaikilla Feats Don’t Fail Me Nown perusalbumin kappaleista lukuun ottamatta Bill Paynen käsialaa olevaa ja hänen vokalisoimaansa Oh Atlantaa sekä Paul Barreren tuotantoa edustavaa ja niin ikään hänen leadvokalisoimaansa biisiä Skin It Back. Feats Don’t Fail Me Nown kirkkaimmat klassikkokappaleet lienevät silti Rock & Roll Doctor, Spanish Moon sekä pitkäsoiton päättävä ja kappaleista Cold Cold Cold sekä Tripe Face Boogie koostuva medley. Billboardin listalla Feats Don’t Fail Me Nown paras sijoitus oli 30. ja Kanadassa kymmentä sijaa alempana.

Torstain terävä:Blondie-yhtyeen kakkosalbumi

Blondie:Plastic Letters

Helmikuussa 1978 Chrysalis Recordsin julkaisemana ilmestynyt Plastic Letters on Blondie-yhtyeen toinen studioalbumi. Japanissa manittu pitkäsoitto oli ilmestynyt jo edellisen vuoden joulukuussa erilaisen biisijärjestyksen kera. Plastic Letters on toinen ja samalla viimeinen Richard Gottehrerin tuottama Blondien albumi. Denise on cover Randy & Rainbowsin vuoden 1963 originaalituotantoa edustavasta kappaleesta ja se nousi brittilistalla kakkossijalle maaliskuussa 1978 ja saavutti lisäksi Australiassa sijan 19. Toisena singlenä Plastic Lettersiltä julkaistu Presence, Dear saavutti brittilistalla kymmenennen sijan toukokuussa 1978. Kappale on basisti Gary Valentinen käsialaa. Hän jätti Blondien ennen Plastic Lettersin nauhoituksia ja basistina mainitulla albumilla kuullankin myös rytmikitarasta vastannutta Frank Infantea. Pian Plastic Lettersin ilmestymisen jälkeen Infantesta tuli Blondien täysaikainen jäsen. Blondien kitaristi Chris Stein on kreditoitu Plastic Lettersillä myös basistiksi. Albumin nauhoitusten aikaan Blondie lukeutui vielä vanhan levy-yhtiönsä Private Stockin yhtyeisiin. Plastic Lettersin paras sijoitus brittilistalla oli kymmenentenä ja albumi saavutti platinalevyn. Plastic Lettersin kansiteksteissä The Runaways - yhtyeen jäsenistä kiitetään  Joan Jettiä. Vuonna 2024 antamassaan haastattelussa Chris Infante on maininnut soittaneensa Plastic Letters-albumilla sekä kitaraa että bassoa. Albumi on julkaistu uudelleen remasteroituna kahdesti. Vuoden 1994 uusintapainoksesta vastasi Chrysalis Records ja mukana oli kaksi bonuskappaletta. Vuonna 2001 ilmestyneen uusintapainoksen julkaisijana oli EMI-Capitol ja bonuskappaleita oli tällä kertaa neljä. Niiden joukossa on varhaisin demo Blondien tuossa vaiheessa  tulevasta hitistä Heart of Glass, joka tunnettiin tuolloin nimellä Disco Song.

Keskiviikon klassikko:Stonesien balladikappale Beggars Banquetilla

No Expectations on The Rolling Stonesin joulukuussa 1968 ilmestyneellä albumilla Beggars Banquet julkaistu kappale. Alun perin kyseinen biisi ilmestyi silti singlen Street Fighting Man b-puolena samaisen vuoden elokuussa. Toukokuussa 1968 nauhoitettu No Expectations on eräs viimeisistä yhtyeen kappaleista, jonka nauhoituksissa Brian Jones oli täysipainoisesti mukana. Hän vastasi No Expectationsin slidekitaraosuuksista. Mick Jaggerin ja Keith Richardsin kirjoittama kappale on muusikko ja journalisti Bill Jakovitzin mukaan sekä musiikillisesti että lyriikaltaan Stonesien tribuutti Robert Johnsonin Love in Vainin kaltaisille blueskappaleille. Yksinäisyyden metaforasta käy esimerkiksi aseman jättävä juna. Stones levytti Love in Vainistä coverinsa vuosi Beggars Banquetin jälkeen ilmestyneelle albumilleen Let It Bleed. Rolling Stonelle vuonna 1995 antamassaan haastattelussa Mick Jagger muisteli No Expectationsin nauhoitustilannetta. Yhtye oli istunut piirissä lattialla vokalisoiden avoimiin mikkeihin ja kitaroiden. Jaggerin mukaan kyseessä oli viimeinen kerta, kun hän muistaa Brian Jonesin olleen täyspainoisesti mukana tekemisen arvoisessa jutussa. Akustista rytmikitaraa soittanut Keith Richards käytti Jakovitzin mukaan samaa rytmiikkaa myöhemmin kappaleessa You Can’t Always Get What You Want. Charlie Watts soitti clave-rytmiä ja Nicky Hopkins pianollaan koristeellisia käännöksiä.

Tiistain tukeva:Suomirockin instituutiota kronologisesti käsittelevä teos

Pekka Ruissalo:Eppu Normaalista-vuosi vuodelta (Readme)

Pekka Ruissalon Eppu Normaalista-vuosi vuodelta on aihettaan kronologisesti läpikäyvä teos. Sitä varten ei ole tehty ainuttakaan uutta haastattelua. Eppujen perustamista edeltävä aikakausi saa tiiviydestään huolimatta osakseen kiehtovan käsittelyn. Syrjän veljesten Martin ja Pantsen kirjailijavanhempia Kirsi Kunnasta sekä Jaakko Syrjää sivutaan ja veljesten luonteenpiirteet tulevat mainiosti esiin. Eppujen esikoisalbumi Aknepop ilmestyi toukokuussa 1978 ja yhtyeen tiukimman punkvuoden osalta teddyjen ja punkkien välisiin kahnauksiin liittyy myös jossakin määrin uutta tietoa. Niiden vuoksi Eput peruivat loput vuoden 1978 keikoistaan. Keväällä 1979 ilmestynyt Eppujen kakkosalbumi Maximum Jee & Jee saa teoksessa ansaitsemaansa suitsutusta ja se tunnustetaan erääksi yhtyeen parhaista töistä. Originaali basisti ja alkuaikojen keskeinen lyyrikko, tammikuussa 2019 edesmennyt Mikko Saarela erosi yhtyeestä itsenäisyyspäivänä 1979, mutta Eput kiinnittivät uudeksi nelikielisen taitajakseen aikaisemmin ikilegendaarisessa Kollaa kestää -yhtyeessä musisoineen Mikko ”Vaari” Nevalaisen. Kevättalvella 1980 ilmestyneestä ja otsikossaan ja kansi-ideassaan Creedence Clearwater Revivalin heinäkuussa 1970 ilmestynyttä klassikkoalbumia Cosmo’s Factory kunnioittaneesta Eppujen kolmannesta albumista Akun tehdas muodostui myyntimenestys Puhtoinen lähiöni ja Suomi-ilmiö-hitteineen.. Vuosi 1980 oli Epuille tapahtumarikas ja keikkatäyteinen ja mainitun vuoden marraskuussa ilmestyi vielä Mäntässä ja Karhulassa taltioitu tuplalivealbumi Elävänä Euroopassa, jonka otsikko teki niin ikään kunniaa Creedencelle. Eppujen vuoden 1981 pitkäsoitto Cocktail Bar jäi jonkinasteiseksi välityöksi ja samalla viimeiseksi pääosin Mikko Saarelan tekstittämäksi Eppu-albumiksi. Kesäkuussa 1982 ilmestyneellä ja progevaikutteisella albumilla Tie vie sanoitusvastuu siityi Martti Syrjälle. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy klassikkohitti Murheeliisten laulujen maa, mutta myös paljon muuta laadukasta biisistöä, josta mainittakoon albumin nimikappale sekä b-puolen avaava swamp rock-henkinen Vahantajoki.. Vuoden 1983 Eppu-albumi Aku ja köyhät pojat (vrt. Creedence Clearwater Revival:Willy and the Poor Boys) työstettiin Syrjän veljesten kotipaikassa Rantalassa hankalissa olosuhteissa ja ne huomioon ottaen kyseessä on onnistunut ja edeltäjäänsä rockorientoituneempi pitkäsoitto, jolle sisältyy mm. kiistaton klassikko Balladi kaiken turhuudesta. Kesällä 1984 ilmestyneellä seitsemännellä albumillaan Rupisia riimejä, karmeita tarinoita Eput löysivät sen musiikillisen ilmeen, jota yhtye jalosti tuosta eteenpäin. Albumille sisältyvät mm. suurhitit Nyt reppu jupiset riimisi rupiset ja Pimeyden tango sekä upea rakkauslaulu Viides toukokuuta. Elokuussa 1985 ilmestynyt Kahdeksas ihme kohotetaan teoksessa Eppujen laadukkaimmaksi albumiksi .Mainitulle pitkäsoitolle sisältyykin todellinen hittikimara, jonka muodostavat ensimmäinen single Kitara, taivas ja tähdet, Voi kuinka me sinua kaivataan, Vuonna ’85 sekä Vihreän joen rannalla (kauan sitten). Jouluksi 1986 ilmestynyt Valkoinen kupla oli edeltäjiään synkempi levykokonaisuus, mutta sille sisältyvät esimerkiksi suurhtti Joka päivä ja jokaikinen yö sekä todella upea balladikappale Kaikki häipyy on vain nyt. Kesällä 1988 ilmestynyt Imperiumin vastaisku oli edeltäjäänsä rokkaavampi albumi ja sen hitteihin lukeutuvat Pantsen vokalisoima Baarikärpänen sekä ensimmäinen single Afrikka, sarvikuonojen maa. Vaari Nevalainen bassoineen hyvästeli Eppu Normaalin syksyllä 1989 ja uudeksi basistiksi valikoitui Cairossa ja Ilonan viimeisessä lineupissa soittanut Sami Ruusukallio, joka osasi Eppujen biisit muita paremmin. Kesäkuussa 1990 ilmestynyt Historian suurmiehiä jatkoi laadukkaiden Eppu-albumien sarjaa ja sille sisältyy mm. yhtyeen balladituotannon suurimpiin hitteihin lukeutuva Tahroja paperilla sekä niin ikään varsin laadukas ensimmäinen single Sydän tyhjää lyö. Seuraavaa Eppu-pitkäsoittoa Studio Etana saatiin odotella kevääseen 1993. Albumin tunnetuimman kappaleen Hipit rautaa sanoitustyöhön oli ottanut osaa myös Mikko Saarela. Vuonna 1996 ilmestyneestä tuplakokoelmasta Repullinen hittejä muodostui maamme kaikkien aikojen toiseksi myydyin äänite. Saman vuoden syksyllä Eput soittivat sarjan suurmenestyksiksi osoittautuneita keikkoja. Levytystensä osalta yhtye piti sittemmin varsin verkkaista tahtia, sillä Sadan vuoden päästäkin-niminen pitkäsoitto Suolaista sadetta ja Ei sankariainesta hitteineen ilmestyi vasta vuonna 2004 ja sen seuraaja, Eppujen viimeiseksi uutta tuotantoa sisältäväksi studioalbumiksi jäänyt Syvään päähän kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 2011 ilmestyi 32:sta kappaleesta koostunut akustinen tuplacd ja triplavinyyli Mutala. Teoksen loppuosa keskittyy käsittelemään esimerkiksi Eppujen viime vuosien suurkonsertteja, joista mainittakoon Ratinan stadionilla elokuussa 2016 soitettu 40-vuotisjuhlakonsertti. Samaisena vuonna valmistui Saku Pollarin ohjaama Eput-dokumenttielokuva, jonka haastateltaviin lukeutui myös yhtyeen ex-basisti Mikko Nevalainen. Lokakuussa 2025 yhtye ilmoitti soittavansa 50-vuotisjuhlavuonnaan viimeiset konserttinsa ensin konserttisaleissa ja kesällä festivaaleillla. Eppu Normaalista vuosi vuodelta on ansiokas dokumentointi maamme kaikkien aikojen suosituimmasta yhtyeestä, jonka tuotantoon sisältyy sekä rockia että poppia.

Maanantain mainio:Petra Garganon perusteellinen elämäkertateos

Petra Gargano:Comeback (Tammi)

Comeback on Tiktak-yhtyeen solistina maineeseen nousseen Petra Garganon perusteellinen elämäkertateos. Kirjassa käsitellään definitiivisesti hänen myös lapsuuttaan, jota väritti muun muassa vanhempien avioero. Koulussa Petra oli perfektionisti. Musiikilliset tiet muiden tulevien Tiktakin muusikoiden kanssa kohtasivat Helsingin bändikoulussa. Yhtyeen uran alusta asti merkittäväksi muodostui manageri Petteri Kokljushkinin osuus. Hänestä Petra esittää elämäkertateoksensa loppupuolella myös melko voimakkaan syytöksen. Tiktakin ensimmäinen keikka ei ollut enempää eikä vähempää kuin Helsingin Olympiastadionilla Puhdas elämä-lapselle konsertissa. Yhtyeen vuonna 1999 ilmestynyt esikoisalbumi Frendit oli jo suurmenestys. Sitä seuranneella ja vuonna 2001 ilmestyneellä kakkospitkäsoitollaan Jotain muuta Tiktak alkoi jo selkeästi löytää syvintä musiikillista olemustaan. Albumin nimikappale sekä Aerosmithin Cryin’:iin verrattu balladi Satuprinsessa edustavat Tehosekoitin-yhtyeen voimakaksikon Matti Mikkolan ja Otto Grundstömin biisituotantoa. Jotain muuta- albumin suuriin hitteihin lukeutuu lisäksi toinen slovari, Edu Kettusen tekstittämä Kyyneleet. Marraskuussa 2003 ilmestyneen Tiktakin kolmannen albumin Ympyrää Petra itse kohottaa yhtyeen laadukkaimmaksi työksi. Mainitun pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuvat etenkin balladiklassikko Tuuleksi taivaanrantaan ja rankka Tänä yönä taivaaseen. Viime hetkellä syntyneestä Heilutaan-biisistä muodostui suosiollisesti Tiktakin tuotannon Paranoid. Vuonna 2005 ilmestynyttä ja Tiktakin joutsenlauluksi jäänyttä albumia Myrskyn edellä Petra pitää kappalemateriaaliltaan hajanaisena kokonaisuutena. Pitkäsoitolle sisältyvät joka tapauksessa esimerkiksi yhtyeen suurimpiin hitteihin lukeutuva avausraita ja samalla ensimmäinen single Sankaritar sekä balladituotantoa vakuuttavasti edustavat Kuka vaan ja Miten onni korjataan. Lyriikoiltaan Myrskyn edellä on kaikkia Tiktakin varhaisempia albumeita selkeästi tummasävyisempi kokonaisuus. Yhtyeen keikkailun osalta erityisen mielenkiintoiseksi osoittautuu sen Yhdysvaltain-kiertuetta käsittelevä osuus. Tiktakin ura päättyi vuonna 2007 soitettuun jäähyväisrundiin. Muutamia paluukeikkoja yhtye soitti kesän 2018 aikana. Petran perfektionismi purkautui Tktakin jälkeisenä unettomuutena ja pakko-oireisena häiriönä. Ensimmäisellä sooloalbumillaan, vuonna 2009 ilmestyneellä pitkäsoitolla Rakas kaupunki Petra pyrki rockorientoituneempaan musiikilliseen ilmaisuun. Vuonna 2013 ilmestynyt kakkossoolo Kaksi pintaa oli tekijänsä mielestä onnistunut, vaikkei siitäkään muodostunut erityisen suurta myyntimenestystä. Petran tuoreimmat sooloalbumit ovat vuosina 2016 ja 2020 ilmestyneet Aikuisten satuja ja Miljoona syytä. Petran osallistuminen Vain elämää -ohjelmaan vuonna 2017 kuvataan hänen elämäkertateoksessaan varsin puhuttelevasti. Musiikin lisäksi kemian maisteriksi valmistunut Gargano on toiminut personal trainerina, sosiaalisen median sisällöntuottajana, yrittäjänä ja puhujana. Huomattavasta definitiivisyydestään huolimatta Garganon elämäkerralla on varsin paljon tarjottavanaan myös Tiktakin ja Petran tuotantoa ainoastaan jossakin määrin diggaavalle.