Keskiviikon klassikko:Santanan merkittävä kakkosalbumi

Santana:Abraxas

23. syyskuuta 1970 Columbia Recordsin julkaisemana ilmestynyt Abraxas on Santanan toinen studioalbumi. Santanan pitkäsoitoista ensimmäisenä se kohosi Yhdysvalloissa Billboard 200 -listalle. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Abraxas saavutti sijan 334. Nimensä Abraxas otti Herman Hessen vuonna 1919 ilmestyneestä teoksesta Demian. Carlos Santana oli vakuuttunut Peter Greenin johtaman Fleetwood Macin Fillmore Westissä, San Franciscossa soittamasta konsertista ja hän päättikin coveroida Abraxasille mainitun yhtyeen tuotannosta kappaleen Black Magic Woman. Sen jatkoksi Santana versioi Gabor Szabosin tuotantoa edustavan instrumentaalikappaleen Gypsy Queen. Niin ikään Abraxasin tunnetuimpaan antiin lukeutuva Oye Como Va oli alun perin Tito Puenten 1960-luvun alun tuotannon hitti. Incident at Neshabur edustaa Carlos Santanan ja hänen ystävänsä, mainitussa biisissä pianosta vastanneen Alberto Gianquinton yhteistyötä. Muista kosketinsoitinosuuksista albumilla vastasi Gregg Rolie. Instrumentaalikappaleen Samba Pa Ti (Samba for You) Santana kirjoitti kuultuaan jazzsaksofonistin esiintyvän asuntonsa ulkopuolella. Jose Feliciano levytti mainitusta biisistä coverin omaa käsialaansa olleiden lyriikoiden kera ja Angelique Kidjo coveroi Samba Patin joruban kielisenä albumilleen Oyo. Samba Pa Ti on lisäksi yksi Nick Hornsbyn teokseen 31 Songs päässeistä kappaleista. Vuonna 2000 Abraxas saavutti sijan 222. Colin Larkinin teoksessa All Time Top 1000 Albums. Pitkäsoitto on päässyt lisäksi mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Vuonna 2015 Kongressin kirjasto valitsi Abraxasin kansalliseen ääniterekisteriin kulttuurisen, historiallisen tai esteettisen merkittävyytensä ansiosta.

Tiistain tukeva:Huomattavan monipuolinen brittiyhtye

Cardiacs on brittiläinen rockyhtye, jonka veljekset, kitaristi/solisti Jim ja basisti Tim Smith perustivat Kingston Upon Tymesissa vuonna 1977 nimellä Cardiac Arrest. Kyseessä on eräs Britannian johtavista kulttiyhtyeistä, jonka musiikillisten vaikutteiden kirjo on varsin laaja; siihen sisältyy elementtejä esimerkiksi taiderockista, progressiivisesta rockista, taidepunkista, post-punkista, jazzista, psykedeliasta, heavy metallista, barokkipopista ja keskiaikaisesta musiikista. Kirsikkana kakun päällä ovat Smithin anarkistiset ja vaikeatulkintaiset lyriikat. Cardiacsin livekeikoille tunnusomaisia ovat esimerkiksi lavalla tapahtuvat yhteenotot. Yhtyeen soundi ja imago tekivät siitä epäsuositun lehdistön keskuudessa, mutta Cardiacs on saavuttanut myös omistautunutta diggarikuntaa. Tim Smith oli yhtyeen ensisijainen biisintekijä. Hän on tullut tunnetuksi monimutkaisesta ja innovatiivisesta sävellystyylistään. Smithin veljekset olivat ainoat kaikissa Cardiacsin kokoonpanoissa mukana olleet jäsenet. Vuonna 1984 yhtye perusti oman itsenäisen levy-yhtiönsä Alphabet Business Concernin. Vuonna 1988 ilmestyneeltä Cardiacsin esikoisalbumilta A Little Man and a House and The Whole World Window poimittu single Is This the Life saavutti valtavirran suosiota. Cardiacsin kakkosalbumi On Land and in the Sea ilmestyi seuraavana vuonna. Vuonna 1992 julkaistu Cardiacsin kolmas pitkäsoitto Heaven Born and Ever Bright edusti kovempaa, jopa metallista vaikutteita ammentanutta soundia. Mainittu tyylisuunta jaloistui Cardiacsin seuraavilla, vuosina 1996 ja 1999 ilmestyneillä albumeilla Sing to God ja Guns. Smithin sairastuttua yhtyeen viimeinen albumi LSD sai julkaisunsa vasta vuonna 2025. Smithin sairastuminen herätti uutta ja lisääntynyttä kiinnostusta Cardiacsin musiikkia kohtaan. Useat musiikkijournalistit nimittivät Sing to Godia mestariteokseksi. Smithin vuoteen 2020 ajoittunutta edesmenoa seurasi huomattava määrä tribuutteja sosiaalisessa mediassa. Nimellä Cardiacs Family & Friends ja ajoittain pelkästään Cardiacs yhtyeen entiset ja nykyiset jäsenet esittivät vuoden 2024 aikana Tim Smithin musiikkia useissa loppuunmyydyissä konserteissa. LSD-albumin ilmestymisen jälkeen Cardiacsin jäsenet ilmoittivat soittavansa albumin tiimoilta kolme konserttia maaliskuussa 2026.

Maanantain mainio:The Policen ensimmäinen brittiykkössingle

Message in a Bottle on brittiyhtye The Policen tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä bändin toiselta ja vuonna 1979 ilmestyneeltä albumilta Reggatta D’ Blanc. The Policen basistin ja solistin Stingin käsialaa oleva Message in a Bottle kertoo saarelle haaksirikkoutuneesta henkilöstä, joka lähettää pullopostia löytääkseen rakkautta. Vastausta ei ole kuulunut vuoteen, joten päähenkilö uskoo, että hänet on tarkoitettu elämään yksin. Seuraavana päivänä hän kuitenkin näkee lahdella valtavan määrän pulloja ja oivaltaa maailmassa olevan kaltaisiaan yksinäisiä ihmisiä. Message in a Bottlesta muodostui ensimmäinen The Policen kaikkiaan viidestä Britanniassa listakärkeen kohonneesta singlestä. Rolling Stonen laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla biisi saavutti sijan 65. Kitaristi Andy Summersin mukaan Sting kirjoitti Message in a Bottlen pääriffin alun perin toista kappaletta varten. Hienoisen sovituksen jälkeen riffin ympärille muodostui kuitenkin Message in a Bottle. Summers väritti kappaletta ennen sen kolmatta säkeistöä ja ilman kyseistä koristelua biisi olisi Stingin mukaan jäänyt melko raa’aksi. Message in a Bottle nauhoitettiin Surrey Sound -studioilla osana Reggatta D’ Blanc-albumia. Stewart Copelandin rummutusta mainitussa kappaleessa Summers on ylistänyt hänen parhaaksi rumpuraidakseen. Se on koostettu noin kuudesta eri osasta. Kappaleen lyriikan teemana on halutun yhteyden universaalius. Singlen b-puoli Landlord oli Stewart Copelandin säveltämä ja Stingin tekstittämä. Message in a Bottlen The Police soitti ensiksi keikalla Rock Goes the College-konsertissa Hatfield Polytechnic Collegessa, Hartfordshiressa, Britanniassa. Singleformaatissa biisi nousi Britannian lisäksi listakärkeen Irlannissa ja oli Australiassa viidentenä. Billboardilla kappale joutui tyytymään sijaan 74. Kokoelma-albumilla Every Breath You Take:The Singles kappaleesta kuullaan vaihtoehtoinen classic rock-mixaus. Sting ja Summers ovat nimenneet Message in a Bottlen suosikkikappaleekseen The Policen tuotannosta. Billboardin laatiman arvion mukaan kappaleessa on vastustamaton koukku. Ultimate Classic Rockin Mike Duquete on nimennyt Message in a Bottlen The Policen parhaaksi biisiksi. Cash Box vertasi kappaleen kitarakuviota Blue Öyster Cultin Don’t Fear the Reaperiin. Record Worldin kappaleesta laatimassa arviossa kehuttiin teräviä tempovaihdoksia, Andy Summersin tiukkaa leadkitarointia ja solisti/biisintekijä Stingin vakuuttavaa leadvokalisointia.

Sunnuntain extra:Yllättävän vakuuttava Pistols

Tämänvuotisen Ilosaarirockin old school-osastoa edusti vakuuttavasti Frank Carterin vokalisoima Sex Pistolsin lineup. Hänen varhaisempiin yhtyesiinsä ovat lukeutuneet Gallows, Pure Love sekä edelleen toimiva Frank Carter & The Rattlesnakes.  Sex Pistolsin kokoonpano on muilta osin alkuperäinen, eli mukana ovat kitaristi Steve Jones, rumpali Paul Cook sekä orginaalibasisti Glen Matlock. Setti käynnistyi vakuuttavasti Holidays in the Sunilla. Seventeen ja New York olivat laadukkaita välipaloja ennen seuraavaa settiin sisältynyttä klassikkokappaletta Pretty Vacant. Pistolsin ainoan alkuperäisenä toiminta-aikanaan julkaiseman pitkäsoiton Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols albumiraidoista seuraavana soitettu Bodies on ainoa, jonka studioversiolla kuultiin Sid Viciousin bassottelua. Paul Revere and the Raiders-cover I'm Not Your Stepping Stone oli eräs setin huippuhetkistä ja Liaria seurasivat varsin tuhdisti soitettu God Save the Queen sekä suorastaan erinomainen The Stooges-cover No Fun. No Feelings, setin loppuosan parhaimmistoon lukeutunut Problems, EMI ja Frank Sinatran levytyksenä erityisen tunnettu My Way kuultiin kaikki kelpo versioina, mutta setin päättänyt Anarchy in the UK oli ehdoton. Frank Carterille ei varmasti ole ollut helppoa täyttää John Lydonin jättämää paikkaa, mutta todennetun perusteella hän on tälle varsin laadukas korvaaja. Steve Jones, Paul Cook ja Glen Matlock olivat kaikki hyvässä soittovedossa;Matlockille No Funissa tarjoutui myös paikka lyhyelle bassosoololle. Mainiota, että Sex  Pistols feat. Frank Carter saatiin osaksi tämänvuotisen Ilosaarirockin päälavan antia. Yhtyeen keikka oli enemmän kuin tsekkaamisen arvoinen ja jossakin määrin se jopa ylitti odotukset.

Sex Pistols feat. Frank Carter Ilosaarirockin päälavalla 18. 7, klo 21-22.15. 

 

Lauantain pitkä:New York Dollsin kitaristi ja paljon muuta

5. heinäkuuta 1952 syntynyt ja 23. huhtikuuta 1991 edesmennyt John Anthony Kenzale, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Johnny Thunders, oli yhdysvaltalainen kitaristi, solisti ja biisintekijä. Hän nousi tunnettuuteen 1970-luvun alussa New York Dolls- yhtyeen jäsenenä. Myöhemmin Thunders perusti yhtyeen The Heartbreakers ja vaikutti lisäksi sooloartistina. Hänen molemmat vanhempansa olivat italialaista sukujuurta. Thundersin musiikillinen ura alkoi talvella 1967 The Reign-yhtyeen jäsenenä. Thundersin seuraava yhtye oli Johnny and the Jaywalkers, jossa hän soitti nimellä Johnny Volume. Marraskuussa 1969 Johnny meni kuuntelemaan Rolling Stonesin konsertin Madison Square Gardeniin tyttöystävänsä Janis Cafasson kanssa. Kaksikko nähdään Mayslesin veljesten ohjaamassa elokuvassa Gimme Shelter. New York Dollsin basisti Arthur "Killer" Kane kuvasi ensi kertaa kuulemaansa Thundersin kitarasoundia rikkaaksi, tukevaksi ja kauniiksi. Paul Nelsonin avustamana New York Dolls solmi levytyssopimuksen Mercury Recordsin kanssa. Thunders osallistui yhtyeen vuosina 1973 ja 1974 ilmestyneiden albumien New York Dolls ja Too Much Too Soon levytykseen. Myöhemmin Malcolm McLaren vaikutti Dollsien managerina usean kuukauden ajan ja yhtyeestä tuli prototyyppi Sex Pistolsille. Thunders ja rumpali Jerry Nolan jättivät yhtyeen vuonna 1975. Myöhemmin Thunders syytti Malcolm McLarenia yhtyeen hajoamisesta. Solisti David Johansen ja kitaristi Sylvain Sylvain jatkoivat Peter Jordanin, Tony Machinen ja Chris Robisonin kanssa New York Dollsin nimellä vuoden 1976 loppupuolelle saakka. Thunders perusti The Heartbreakersin Jerry Nolanin ja Television-yhtyeen basistin Richard Hellin kanssa. Aikaisemmin newyorkilaisessa punkyhtyeessä The Demonsissa  soittanut kitaristi Walter Lure täydensi yhtyeen kokoonpanon. Hellin lähdettyä perustamaan Richard Hell & The Voivoidsia hänen paikkansa otti Billy Rath. Thundersin johtamana The Heartbreakers konsertoi ensiksi Yhdysvalloissa ja osallistui sen jälkeen Anarchy Tourille Britanniassa Sex Pistolsin, The Clashin ja The Damnedin kanssa. The Heartbreakers pysytteli Britanniassa vuoden 1977 ajan. Siellä yhtyeen suosio olikin selkeästi parempi kuin Yhdysvalloissa. Britanniassa The Heartbreakers solmi levytyssopimuksen Track Recordsin kanssa. Mainittu levy-yhtiö julkaisi yhtyeen ainoaksi jääneen albumin L.A.M.F. Mainittu pitkäsoitto vastaanotti myönteisiä arvioita, vaikka sen tuotantopuoli saikin osakseen kritiikkiä. Yhtyeen jäsenet olivat myös itse tyytymättömiä albuminsa tuotantoon ja niinpä kukin heistä miksasi sen uudelleen. Kilpailu johti ensiksi Nolanin eroamiseen The Heartbreakersistä marraskuussa 1977. Pian tämän jälkeen yhtye lopetti toimintansa kokonaan. Thunders pysytteli Lontoossa ja hänen ensimmäisen, vuonna 1978 ilmestyneen sooloalbuminsa So Alone nauhoituksiin osallistuivat Thin Lizzyn Phil Lynott, Sex Pistolsin Steve Jones ja Paul Cook sekä vierailijoina Chrissie Hynde, Steve Marriott, Walter Lure, Billy Rath ja Peter Perrett. Albumin cd-versiolle sisältyy lisäksi neljä bonuskappaletta, joiden joukossa ovat singlebiisi Dead Or Alive sekä cover Marc Bolanin varhaistuotantoon lukeutuvasta kappaleesta The Wizard. Pian tämän jälkeen Thunders palasi Yhdysvaltoihin soittaen Luren, Rathin ja joskus Nolanin kanssa Max's Kansas Cityssä New Yorkissa ja Lontoon Speakeasy Clubilla Jonesin, Cookin, basisti Henri Paulin ja Snatch-yhtyeessä vaikuttaneiden taustavokalistien Judy Nylonin ja Patti Paladinin kanssa. Loppuvuodesta 1979 Thunders muutti vaimonsa Julien kanssa Detroitiin ja alkoi esiintyä yhtyeen Gang War kanssa. Sen muihin jäseniin lukeutuivat John Morgan, Ron Cooke, Philippe Marcade sekä MC5:ssa kitaroinut Wayne Kramer. Yhtye nauhoitti useita demoja ja teki runsaasti livekeikkoja ennen toimintansa loppumista. Zodiac Records julkaisi vuonna 1987 yhtyeen demoista ep:n. Vuonna 1990 ilmestyi vielä Gang Warin nimikkoalbumi, joka oli kreditoitu Thundersille ja Kramerille. 1980-luvun alussa Thunders kasasi The Heartbreakersin uudelleen useille kiertueille. Vuonna 1984 ilmestyi albumi Live at the Lyceum. Mainittu konsertti myös kuvattiin ja julkaistiin VHS:nä ja myöhemmin dvd:nä nimellä Dead Or Alive. 1980-luvun aikana Thunders asui Pariisissa ja Tukholmassa vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Vuonna 1985 ilmestynyt albumi Que Sera Sera koostui uusista, Thundersin tuonaikaisen yhtyeensä The Black Catsin kanssa nauhoittamista kappaleista. Patti Paladinin kanssa Thunders nauhoitti duettokappaleen Crawfish. Kolme vuotta myöhemmin kaksikolta ilmestyi täyspitkä duettoalbumi, covereista koostuva Copy Cats. Mainitun pitkäsoiton työstämiseen osallistuivat esimerkiksi pianisti Bob Andrews sekä The Only Ones-yhtyeen Jon Perry. Elokuusta 1988 huhtikuuhun 1991 ajoittuneeseen kuolemaansa saakka Thunders esiintyi yhtyeen The Oddballs kanssa. Sen muun lineupin muodostivat Jamie Heath (saksofoni), Alison Gordy (laulu), Chris Musto (rummut), Stevie Klasson (kitara) ja Jill Wisoff (basso). Huhti-toukokuuhun 1990 ajoittui akustinen kiertue Britanniassa ja Irlannissa Thundersin esiintyessä ajoittain The Golden Horde -yhtyeen Peterin, Samin ja Johnin kanssa. Saksalaisen punkyhtyeen Die Toten Hosenin kanssa Thunders levytti version Born to Losesta puolitoista vuorokautta ennen edesmenoaan. Thunders kuoli epäselviksi jääneissä olosuhteissa St. Peter -hotellissa, New Orleansissa 23. huhtikuuta 1991 38 vuoden ikäisenä.

Perjantain pohjat:Black Sabbathin Master of Realityn upea balladikappale

Solitude on Black Sabbathin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin yhtyeen kolmannella ja elokuussa 1971 ilmestyneellä albumilla Master of Reality ja lisäksi singleformaatissa niin ikään Master of Realityn tuotantoon lukeutuvan Children of the Graven b-puolella. Lyriikaltaan Solitude kuvaa ihmissuhteen loppumista ja depressiota. Toisen lauluraidan efektiksi Ozzy Osbournen vokalisointia hidastettiin. Solitude tuo esiin kitaristi Tony Iommin musiikillista talenttia; mainitussa biisissä hän soittaa lisäksi huilua ja pianoa. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Brett Schewitz mainitsi Solituden olleen Black Sabbathin tuotannosta häntä eniten yllättänyt kappale ja Ozzy Osbournen vokalisoinnin kauneinta, mitä hän on koskaan kuullut. Loudwiren listatessa 79 parasta Ozzy Osbournen aikaista Black Sabbathin kappaletta Solitude nousi top 30:een saavuttaen sijan 29. Brittiläisen doom metal-yhtyeen Cathedralin Solitudesta työstämä cover ilmestyi vuonna 1994 julkaistulla tribuuttialbumilla Nativity in Black:A Tribute to Black Sabbath. Norjalaisyhtye Ulver versioi Solituden vuonna 2007 ilmestyneellä seitsemännellä albumillaan Shadows of the Sun ja ruotsalainen progemetallia edustava Opeth vuonna 2014 ilmestyneellä yhdennellätoista albumillaan Pale Communion.

Torstain terävä:Linda Ronstadtin popstandardeista koostuva menestysalbumi

Linda Ronstadt:What’s New

12. syyskuuta 1983 Asylum Recordsin julkaisemana ilmestynyt What’s New on popstandardeista koostuva Linda Ronstadtin albumi. Samalla se on ensimmäinen niistä kolmesta Ronstadtin 80-luvulla julkaisemasta pitkäsoitosta, jotka artisti nauhoitti tuottaja Nelson Riddlen kanssa. Kyseisen albumitrilogian kansitaiteesta vastasi John Kosh. Levy-yhtiö ja tuottaja Peter Asher olivat aluksi haluttomia työstämään mainitun albumin Ronstadtin kanssa, mutta lopulta artistin tahto voitti ja What’s New -pitkäsoitto esitteli swingiä aivan uudelle kuuntelijasukupolvelle. Albumille sisältyy esimerkiksi Frank Sinatran, Ella Fitzgeraldin, Tony Bennettin, Rosemary Clooneyn ja Peggy Leen originaalituotantoa edustavia kappaleita. Ronstadt kutsui kyseisiä biisejä taiteellisen ilmaisun pieniksi jalokiviksi. What’s Newlle kertyi Billboardin listalla 81 listaviikkoa. Sen paras sijoitus oli kolmantena viiden viikon ajan. What’s Newn nousun listakärkeen estivät Michael Jacksonin Thriller ja Lionel Richien Can’t Slow Down. Jazzlistalla What’s New saavutti toisen sijan. Yhdysvalloissa albumi myi triplaplatinaa, eli yli kolme miljoonaa kappaletta. What’s Newn maailmanlajuinen myynti on ylittänyt viiden miljoonan rajan. Albumin nimikappaleesta ja I’ve Got a Crush on Yousta muodostui hittejä Adult Contemporary -listoilla nimibiisin saavuttaessa Billboard Hot 100 -listalla lisäksi sijan 53. Kaikki What’s Newllä julkaistut kappaleet ovat lisäksi mukana Asylum Recordsin vuonna 1986 julkaisemalla kokoelma-albumilla Round Midnight. The New York Timesiin kirjoittaneen Stephen Holdenin mukaan What’s New ei ole rocksolistin ensimmäinen tribuutti popin kultaiselle ajalle, mutta se on laadukkain ja vakavin pyrkimys kunnostaa popin ideaa, johon Beatlemania ja rockalbumien massamarkkinointi teineille eivät 1960-luvun puolivälissä kyenneet. Yhdysvaltalaisia popstandardeja 1940- ja 50-luvulla esittäneiden artistien albumit olivat olleet loppuunmyytyjä jo pitkään.