Maanantain mainio:Erityisesti Wilson Pickettin levytyksenä menestynyt soulkappale

Mustang Sally on Mack Ricen käsialaa oleva ja lisäksi ensiksi hänen vuonna 1965 levyttämänsä R&B-kappale. Osan kappaleen kertosäkeen lyriikasta Rice nappasi useiden eri artistien levyttämästä lastenlaulusta Little Sally Walker. Ricen alkuperäislevytys Mustang Sallystä saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 15. Suurempaan menestykseen kappale ylsi Wilson Pickettin seuraavana vuonna levyttämänä coverina, joka ilmestyi singleformaatin lisäksi Pickettin albumilla Wicked Pickett. Hänen versionsa nousi R&B-listalla kuudenneksi, Billboardin poplistalla sijalle 23., Kanadassa neljänneksi ja Britanniassa sijalle 28. Kun Pickettin levytys julkaistiin saarivaltakunnassa uudelleen vuonna 1987, se saavutti vielä sijan 62. The Rascalsin Anthology-kokoelman kansiteksteissä Felix Cavaliere on maininnut, että The Young Rascals levytti Mustang Sallyn ja Land of 1000 Dancersin ennen Wilson Pickettiä ja Atlantic Records antoi mainitut kappaleet Pickettin levytettäviksi. Cavalieren viime aikojen konserteissa Rice on kiittänyt häntä Mustang Sallyn päätymisestä Young Rascalsin ykkössinglen Good Loving b-puoleksi. Rojaltit maksettiin nimittäin tasan, eli kakkospuolen biisin kirjoittajalle saman verran kuin ykköspuolen biisintekijälle. Rolling Stonen vuonna 2004 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla Mustang Sally saavutti sijan 434.

Sunnuntain extra:The Lovin' Spoonfulin neljäs albumi

The Lovin’ Spoonful:Everything Playing

Kuudes joulukuuta 1967 ilmestynyt Everything Playing on yhdysvaltalaisen folkrockyhtyeen The Lovin’ Spoonfulin neljäs studioalbumi. Kyseessä on ensimmäinen pitkäsoitto yhtyeen kitaristille Jerry Yesterile, joka oli ottanut The Lovin' Spoonfulin lineupissa originaalikitaristi Zal Yanovskyn paikan mainitulle albumille sisältyvän kappaleen Six O’ Clock nauhoitusten jälkeen. Lisäksi kyseessä on The Lovin’ Spoonfulin kvartettikokoonpanon joutsenlaulualbumi. Johtohahmo John Sebastian siirtyi soolouralleen kesäkuussa 1968. Seuraavana vuonna hän esiintyi yllätyksellisesti Woodstockin mammuttifestivaaleilla ja omisti esittämänsä biisin Younger Generation festivaaleilla syntyneelle lapselle. Six O’ Clockin lisäksi Everything Playing -albumilta nousivat top 40:ään kappaleet She’s Still a Mystery ja Money. Basisti Steve Boonea kuullaan harvinaislaatuisesti leadvokalistina kappaleessa Priscilla Millionaira. Everything Playing-albumin nauhoitukset tapahtuivat Mirasound-studioilla Manhattanilla 16-raiturilla, jonka valmistuksesta vastasi Ampax. Vuonna 2003 ilmestyneelle Everything Playingin cd-versiolle sisältyi perusalbumin kappaleiden lisäksi kolme bonusbiisiä, jotka kaikki ovat vaihtoehtoisia versioita pitkäsoitolla julkaistuista kappaleista. AllMusiciin albumista laatimassaan arviossa William Ruhlman kehui John Sebastianin biisinkirjoitusta ja vokalisointia.

Lauantain pitkä:Yhdysvaltalainen, etnisesti mielenkiintoinen ja yhden superhitin työstänyt bluesrockyhtye

 Pasific Gas & Electric oli yhdysvaltalainen 60-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa vaikuttanut bluesrockyhtye. Sen johtohahmo oli yhtyeen leadvokalistina vaikuttanut Charlie Allen. Pasific Gas &Electricin suurin singlemenestys oli vuonna 1970 ilmestynyt ja gospelvaikutteinen kappale Are You Ready? Yhtye perustettiin Los Angelesissa vuonna 1967 ja sen originaalin kokoonpanon muodostivat kitaristi Tom Marshall, basisti Brent Block, aikaisemmin James Gangissä soittanut soolokitaristi Glenn Schwartz sekä rumpali Charlie Allen, jonka varhaisempi yhtye oli ollut Bluesberry Jam. Kun ilmeni Allenin olevan uuden yhtyeen paras vokalisti, hän siirtyi mikrofonin varteen ja rumpaliksi vaihtui varhaisessa Canned Heatissä soittanut Frank Cook. Yhtyeen originaalinimi oli ollut The Pasific Gas and Electric Blues Band, mutta se lyhennettiin muotoon Pasific Gas & Electric yhtyeen solmiessa levytyssopimuksen Kent Recordsin kanssa. Bändin esikoisalbumi oli alkuvuodesta 1968 ilmestynyt Get It On. Mainitusta pitkäsoitosta ei vielä muodostunut erityisen suurta menestystä. Toukokuussa 1968 Pasific Gas & Electric esiintyi Miami Pop -festivaaleilla ja solmi sen jälkeen uuden levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto uudelle levy-yhtiölle oli sen nimeä kantanut ja vuonna 1969 ilmestynyt albumi. Sitä suuremmaksi menestykseksi osoittautui kuitenkin vuonna 1970 ilmestynyt Are You Ready, jonka singleformatissa ilmestynyt nimikappale saavutti Billboardin listalla sijan 14. Mainitun albumin nauhoitusten jälkeen Cook loukkaantui auto-onnettomuudessa ja työskenteli tuosta eteenpäin yhtyeen managerina. Pasific Gas & Electricin rumpaliksi vaihtui Ron Woods. Myös Marshall ja Schwartz lähtivät ja heidän paikkansa yhtyeen basistina ja kitaristina ottivat Frank Petricca ja Ken Utterback. Brent Block siirtyi rytmikitaristiksi, mutta jätti yhtyeen myöhemmin vuoden 1970 aikana. Ajanolosta poiketen Pasific Gas & Electricin lineupissa oli sekä valkoisia että afroamerikkalaisia muusikoita. Mainittu seikka aiheutti ahkerasti keikkailleen yhtyeen konserteissa mellakointia ja jopa yhden ampumavälikohtauksen sen esiintyessä Raleighissa, Pohjois-Carolinassa. Vuonna 1971 yhtyeen nimi lyheni edelleen muotoon PG&E. Allenin, Woodsin, Petriccan ja Utterbackin mjuodostamaa lineupia täydensivät kosketinsoittaja Jerry Aiello, trumpetisti Stanley Abernathy, saksofonistit Alfred Galagos ja Virgil Consalves ja perkusionisti Joe Lala. Mainittu kokoonpano työsti albumin PG&E ja esiintyi Otto Premingerin ohjaamassa ja Liza Minellin tähdittämässä elokuvassa Tell Me That You Love Me, Junie Moon, jossa yhtye vastasi lisäksi musiikista. PG&E lopetti toimintansa, mutta vielä vuonna 1973 ilmestyi Allenin studiomuusikoiden kanssa nauhoittama ja Dunhillin julkaisema albumi Pasific Gas & Electric Starring Charlie Allen. Allen menehtyi seitsemäs toukokuuta 1990 48-vuotiaana. Glenn Schwartzista tuli soolokitaristi gospelrockyhtyeeseen All Saved Freak Band. Hän menehtyi kolmas marraskuuta 2018 77-vuotiaana. Frank Cookista tuli psykologi ja hän menehtyi yhdeksäs heinäkuuta 2021 79 vuoden ikäisenä.

Perjantain pohjat:Heart-yhtyeen levytyksenä listakärkeen kohonnut voimaballadi

Alone on Billy Steinbergin ja Tom Kellyn käsialaa oleva kappale, jonka kaksikko levytti ensiksi nimellä i-Ten vuonna 1983 ilmestyneelle albumilleen Take a Cold Look. Seuraavana vuonna näyttelijät Valerie Stevenson ja Tom Stavons levyttivät sen CBS.n sitcomiin Dreams. Vuonna 1987 kanadalainen rockyhtye Heart levytti Alonen albumilleen Bad Animals ja mainittu versio oli listaykkönen Billboardin listalla, Cash Boxilla ja Kanadassa. Vuonna 2007 Celine Dion levytti Alonesta coverin albumilleen Taking Chances. Vuonna 2010 Alyssa Reid lainasi Alonen musiikkia ja lyriikkaa kappaleensa Alone Again kertosäkeessä. Heartin versio ilmestyi 16. toukokuuta 1987 yhtyeen albumin Bad Animals ensimmäisenä singlenä. Versio alkaa piano-osuudella, jota seuraava Ann Wilsonin lyhyt lauluosuus johtaa syntetisaattorin hallitsemaan hardrockkertosäkeeseen. Kappaleen säveltäjistä Tom Kelly oli itse kokenut sessiovokalisti ja hän vastasi levytyksessä korkeista harmoniaosuuksista. Britanniassa Heartin Alone-versio nousi kolmanneksi ja kohosi viiden suosituimman joukkoon Irlannissa, Norjassa ja Sveitsissä. Top teniin Heartin versio nousi Australiassa, Belgiassa ja Alankomaissa ja top 20:een Länsi-Saksassa. Unplugged-versionsa Alonesta Heart julkaisi vuonna 1995 ilmestyneellä albumillaan The Road Home. Japanissa julkaistulla Heartin Bad Animalsin kolmannella singlebiisillä There’s the Girl Alonesta on mukana viiden ja puolen minuutin versio. Cash Box ylisti kappaleessa etenkin Ann Wilsonin laulusuoritusta. 30:ssä vuosittaisessa Grammy Awardsissa Alone oli ehdolla parhaan duon tai yhtyeen poplaulusuorituksen Grammyn vastaanottajaksi.

Torstain terävä:Keskeisen brittirockyhtyeen vuonna 1982 ilmestynyt kokoelma-albumi

 Free:Completely Free

Vuonna 1982 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Completely Free on 1970-luvun brittiläisen blues- ja hardrockin keskeisimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Freen 12 biisistä koostuva kokoelma-albumi. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyvät yhtyeen klassikkotasoiset hittisinglet All Right Now, The Stealer, My Brother Jake, Little Bit of Love ja Wishing Well. Lisäksi mukana on seitsemän laadukasta albumiraitaa yhtyeen diskografiasta. Maaliskuussa 1969 ilmestyneeltä Freen siloittelemattomalta esikoisalbumilta Tons of Sobs mukana ovat myös yhtyeen keskeiseen keikkaohjelmistoon lukeutuneet I'm a Mover ja The Hunter, joista jälkimmäinen edustaa harvinaislaatuisesti covertuotantoa. Yhtyeen toiselta ja samalla nimikkoalbumilta mukana on rivakka avausraita I'll Be Creepin' ja Freen lopulliselta läpimurtoalbumilta, kesäkuussa 1970 ilmestyneeltä kolmannelta pitkäsoitolta Fire and Water hittisingle All Right Nown lisäksi erinomaiset nimikappale sekä Andy Fraserin bassosoololla ja Paul Kossoffin suorastaan raastavalla kitaroinnilla kruunattu Mr Big. Travellin' Man edustaa hittisingle Little Bit of Loven lisäksi toukokuussa 1972 ilmestyneen albumin Free at Last ja Travellin' in Style Wishing Wellin tavoin Freen tammikuussa 1973 ilmestyneen joutsenlaulualbumin Heartbreaker tuotantoa. Completely Freen kappalevalinnoissa sivuutetaan kokonaan kesäkuussa 1971 ilmestynyt Free Live!, mutta Completely Freen biisivalintoja voi silti pitää varsin onnistuneina; kenties jopa yhdeksän vuotta myöhemmin ilmestyneen ja uutta kiinnostusta Freen musiikkia kohtaan herättäneen kokoelma-albumin Best of Free- All Right Now vastaavia laadukkaampina.

Keskiviikon klassikko:Merkittävän bluesartistin nimikkoalbumi

Lightnin’ Hopkins:Lightnin’ Hopkins

16. tammikuuta 1959 nauhoitettu ja samaisena vuonna Folkawaysin julkaisemana ilmestynyt Lightnin’ Hopkins on samannimisen bluesartistin tuotantoa edustava albumi. Mainittu pitkäsoitto julkaistiin uudelleen nimellä Roots of Lightnin’ Hopkins. Sen originaali julkaisu osui samoihin aikoihin teoksen Country Blues kanssa ja Hopkinsin ura sai mainitusta pitkäsoitosta uutta virtaa. AllMusiciin albumin arvioineen Thom Owensin mukaan kyseessä on blues revivalin perspektiivistä tarkasteltuna varsin merkitttävä albumijulkaisu. Ennen sen nauhoituksia Hopkins oli kadonnut kuvioista, mutta Sam Charters löysi hänet yhden hengen hotellihuoneesta Houstonista. Charters kehotti Hopkinsia nauhoittamaan kymmenen kappaletta kyseisessä huoneessa ainoastaan yhdellä mikrofonilla. Lopputuloksena on eräs Hopkinsin tuotannon parhaista albumeista, jota voi pitää alastomana yksinäisyydessään ja kummittelevana epätoivoissaan. Kyseiset kaunistelemattomat nauhoitukset vangitsevat Lightin’ Hopkinsin merkittävyyden paremmin, kuin mitkään muut hänen levytyksistään. Kyseessä on varmasti eräs 1950- ja 1960-lukujen taitteen blues revivalin keskeisimmistä albumeista. The Penguin Guide to Blues Recordings antoi arviossaan Lighnin’ Hopkinsin nimikkoalbumille kolme tähteä viidestä ja kyseinen intiimi akustinen esitys oli mainitun arvion mukan bluesin tulkitsemista folkmusiikkina. Verve Folkaways julkaisi albumin vuonna 1965 sekä mono, että stereoversiona nimellä The Roots of Lightnin’ Hopkins. Uusintapainos ilmestyi vuonna 1972 Transatlantic Recordsin julkaisemana. Smithsonian/Folkways julkaisi albumin cd-formaatissa vuonna 1990 nimellä Lightnin’ Hopkins Rounder Recordsin jakelemana. Cd:n tuotannosta vastasi Matt Walters ja remasteroinnista Doug Sax ja Alan Yoshida. Cd:n kannessa käytettiin originaalia Ronald Clynen kansitaidetta ja Samuel B Chartersin ottamaa valokuvaa. Charters vastasi myös albumin kansiteksteistä, jotka hän oli laatinut Mansfield Centressä, Conissa vuonna 1990.

Tiistain tukeva:Juuri edesmennyt Motörheadin pitkäaikainen kitaristi

Seitsemäs toukokuuta 1961 syntynyt ja 13. maaliskuuta 2026 edesmennyt Philip Anthony Campbell oli walesilainen rockmuusikko, joka identifioituu ensisijaisesti Motörheadin kitaristiksi vuosien 1984 ja 2015 välisenä ajanjaksona. Hän konsertoi myös oman yhtyeensä Phil Campbell and the Bastard Sons kanssa. Mainitussa yhtyeessä vaikutti lisäksi kolme Campbellin poikaa. Pontypriddissä syntynyt Campbell aloitti kitaransoiton kymmenvuotiaana esikuvinaan Jimi Hendrix, Jimmy Page, Tony Iommi, Jann Akkerman, Michael Schenker ja Todd Rudgren. Lemmyn Campbell tapasi ensiksi 12-vuotiaana Hawkwindin konsertin jälkeen ja vastaanotti häneltä signeerauksen. 13-vuotiaana Campbell soitti puoliammattimaisesti cabaret-yhtyeessä Contrast. 13-vuotiaana hänen yhtyeekseen oli vaihtunut pubrock-yhtye Rocktopus, jonka kanssa Campbell konsertoi Etelä-Walesin alueella. Ensimmäisen Les Paulinsa Campbell osti uuden vuoden päivänä 1978 Ealing Broadwayllä, Lontoossa sijainneesta kaupasta. Kyseinen kitara tuli varastetuksi, mutta se palautettiin myöhemmin. Vuonna 1979 Campbell perusti heavy metal-yhtyeen Persian Risk, jonka jäsenenä hän levytti vuosina 1981 ja 1983 ilmestyneet seiskatuumaiset singlet Calling For You ja Ridin’ High. Albumiformaatissa on ilmestynyt kokoelmalevyjä, joihin sisältyy Campbellin Persian Riskin kanssa levyttämää tuotantoa. Kitaristi Brian Robertsonin erottua Motörheadistä yhtye piti koesoittotilaisuuden helmikuun kahdeksantena 1984 ja rajasi kitaristiehdokkaiksi Campbellin ja Michael Burstonin. Kuultuaan mainittujen kitaristien yhteissoittoa Lemmy päätti palkata heidät molemmat. 14. kesäkuuta 1984 Motörhead esiintyi Young Ones-ohjelman jaksossa Bambi esittäen kappaleen No Remorse, joka julkaistiin syyskuun puolivälissä samaisena vuonna. Campbell kiersi maailmaa Motörheadin jäsenenä ja pysytteli yhtyeessä sen vuoteen 2015 ajottuneeseen hajoamiseen saakka. Lemmy edesmeni 28. joulukuuta 2015 ja seuraavana päivänä rumpali Mickey Dee ilmoitti Motörheadin lopettaneen toimintansa. Huhtikuussa 2020 Campbell avautui siitä, kuinka raskasta oli ollut nähdä Lemmyn kamppailleen elämänsä loppuvaiheessa. Helmikuussa 2016 Campbell siirtyi studioon Slipknotin perkussionistin Chris Fehnin kanssa nauhoittamaan sooloalbumiaan. Se kantoi nimeä Old Lions Still Roar ja julkaistiin 25. lokakuuta 2019. Solisteina albumilla vierailivat Alice Cooper, Rob Halford, Dee Snider ja Benji Webbe. Marraskuussa 2016 Campbellin uusi projekti Phil Campbell and the Bastard Sons julkasi ensimmäisen levytyksensä, eli nimikkoep:nsä. Yhtye on sittemmin soittanut Guns N’ Rosesin, Hawkwindin, Saxonin ja Airbournen lämmittelijänä. 26. tammikuuta 2018 Nuclear Blast Records julkaisi Phil Campbell and the Bastard Sonsin esikoisalbumin The Age of Absurdity. Campbellin ja hänen kolmen poikansa lisäksi yhtyeessä vaikutti aikaisemmin Attack! Attack!:issa vokalisoinut Neill Starr. Hänen paikkansa otti loppuvuodesta 2021 Joel Peters. 21, huhtikuuta 2018 levykauppapäivänä Phil Campbell and the Bastard Sons julkaisi coverinsa Hawkwindin Silver Machinesta. Mainittu versio oli ilmestynyt aikaisemmin The Age of Absurdityn joidenkin painosten bonuskappaleena. Yhtyeen kakkosalbumi We’re the Bastards ilmestyi vuonna 2020 ja solistina sillä vaikutti edelleen Starr. Joel Petersin vokalisoima livealbumi Live in the North nauhoitettiin Sunderlandissa vuonna 2021 ja se julkaistiin maaliskuussa 2023. Syyskuun ensimmäisenä samaisena vuonna ilmestyi yhtyeen neljäs albumi Kings of the Asylum, jonka kappaleista Schizophrenia, Hammer and Dance ja Strike the Match työstettiin Cardiffissa specialkonsertissa taltioidut musiikkivideot. Campbell menehtyi leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin 13. maaliskuuta 2026 64 vuoden ikäisenä. Asiasta ilmioitettiin päivää myöhemmin yhtyeen sosiaalisessa mediassa.Campbellin perhe pyysi yksityisyyttä hänen edesmenonsa jälkeen.