Keskiviikon klassikko:Deep Purplen In Rock-albumin avausraita

Speed King on brittiläisen hardrockyhtyeen Deep Purplen tuotantoa edustava kappale, joka avaa yhtyeen kesäkuussa 1970 ilmestyneen ja sittemmin  klassikkoksi kohonneen albumin Deep Purple In Rock. Kappaleen on mainittu osaltaan vaikuttaneen speed metallin kehitykseen. Speed King julkaistiin singlen Black Night b-puolena Britanniassa ja monissa muissa maissa. Singlen a-puolena Speed King ilmestyi kuitenkin Alankomaissa ja Saksassa ennen Deep Purple In Rockin ilmestymistä. Speed King oli ensimmäinen solisti Ian Gillanin kirjoittama Deep Purplen kappale. Hän on maininnut kappaleen työnimenä olleen Kneel & Pray. Speed Kingin on mainittu kehittyneen Roger Gloverin käsialaa olleesta bassoriffistä, jossa hän pyrki imitoimaan The Jimi Hendrix Experiencen Firea. Gillan kehitti kappaleen lyriikkaa kirjoittamalla ylös lineja Little Richardin, Chuck Berryn ja Elvis Presleyn kappaleista sitä mukaa, kun ne tulivat hänen mieleensä. Haastattelussa kappaleen lyriikan tiimoilta Gillan on maininnut Chuck Berryn ja Little Richardin lyriikoiden olleen ensimmäisiä, jotka tulivat hänen mieleensä, joten hän tavallaan varasti ne. Speed Kingin on mainittu vaikuttaneen speed metallin kehitykseen. Kappaleen aggressiiviset kitarariffit, kova volyymi ja suhteellisen nopea tempo muodostuivat määritteleviksi tunnusomaisiksi piirteiksi niin speed metallille kuin monille muille heavy metallin alagenreille.

Tiistain tukeva:Huippulahjakkaan biisintekijän puhutteleva elämäkertateos

Timo Kalevi Forss:Joutsenlaulu Jussi Hakulisen elämäkerta (Like)

300-sivuisessa teoksessaan Joutsenlaulu Jussi Hakulisen elämäkerta Timo Kalevi Forss käy perusteellisesti läpi lahjakkaan biisintekijän, Yö-yhtyeen kosketinsoittajana ja biisintekijänä läpimurtonsa tehneen Jussi Hakulisen elämäntarinan. Ennen Yötä Hakulinen vaikutti Stryx-yhtyeessä ja tulevista Yön muusikoista hän tunsi pisimpään yhtyeen originaalibasistin Juha Rauängin, jonka haastattelulainaukset ovatkin teoksen kiinnostavimpien joukossa. Suomipunkin edustajista Hakulisen keskeisin suosikki oli Kollaa kestää, mutta myös Pelle Miljoona & 1980 ja Problems vaikuttivat; samoin laadukas suomi-iskelmä. Suomipunkin edustajista Pihtiputaalta kotoisin ollut ja  Jyri Honkavaaran johtama Ratsia oli Hakulisen mukaan liian duuria. Hakulisen 1980-lukuinen Yössä vaikutusaika, johon levytysten osalta sisältyivät suurmenenestykseksi osoittautunut ja marraskuussa 1983 ilmestynyt esikoisalbumi Varietee, seuraavan vuoden kesällä julkaistu  livelevy Ja tapahtui niinä päivinä, jota painettiin ainoastaan 14 000 kappaletta sekä toinen studioalbumi, Joutsenlaulun ansiosta yli 50 000 kappaletta myynyt Nuorallatanssija, ei sisällä erityisen runsaasti uutta tietoa, mutta tarjoaa joka tapauksessa varsin mielenkiintoista taustoitusta Yön tuonaikaisesta levytystuotannosta. Varsin kiinnostavaan vaiheeseen teoksessa päästään Hakulisen vuonna 1985 ilmestyneen sooloalbumin Vaaleanpunainen majatalo ja Kinsky-yhtyeen vaiheiden läpikäynnin aikana. 1990-luvun alkuvuosina Hakulinen valmistui opettajaksi ja levytti useampia sooloalbumeita. Hakulisen ja Yön solistin Olli Lindholmin välinen yhteistyö jatkui jälleen vuonna 1991 ilmestyneestä albumista Antaa soittaa  lähtien. Olli Lindholmin ensimmäiselle sooloalbumille Voima Hakulinen teki jälleen runsaasti biisejä ja Yön tuotannon osalta hän työsti myös sävellyksiä jälleen vuonna 1999 ilmestyneestä 13. Yö-albumista lähtien. Vuonna 2003 ilmestyneen Rakkaus on lumivalkoinen -albumin nimikappale lukeutuu Hakulisen keskeisimpään Yölle kirjoittamaan klassikkotuotantoon Varieteen suurimpien hittien ja Joutsenlaulun tavoin. Hakulisen myöhäisemmästä soolotuotannostaan tunnetuin yksittäinen biisi lienee melodiassaan Ralph McTellin Streets of Londonia lainaava ja vuonna 1998 julkaistu Hän tanssi kanssa enkeleiden. Vuonna 2012 Hakulinen teki vielä paluun punkrockjuurilleen Jussi Hakulinen Distortion-yhtyeen kanssa. Sen rumpalina vaikutti Yön alkukauden rumpali, suurimman osan 90-luvusta soittamatta ollut Veikko Lehtiranta. Jo vuonna 2009 Hakulinen oli useiden vuosien levytystauon jälkeen aktivoitunut julkaisemalla albumin Tähtipölyä, jonka levytyskokoonpanossa Lehtiranta oli niin ikään ollut mukana. Hakulinen osallistui useisiin Yön suuriin kiertueisiin, joista erityisen onnistunut oli Loisto-albumin tiimoilta toteutettu. Viimeisinä vuosinaan Hakulinen teki runsaasti duokeikkoja ja palasi vielä musiikilisille sylttytehtaalleen Varietee83-yhtyeessä, joka soitti ensisisijaisesti Yön esikoisalbumin tuotantoa raakoina tulkintoina. Hakulisen edesmeno teoksessa käydään läpi varsin nopeasti. Joutsenlaulu -elämäkerta on suururakka ja se luo ansiokkaan henkilökuvan herkästä ja lahjakkaasta, mutta myös jossakin määrin ristiriitaisesta taiteilijasta, jonka parhaat työt ovat lähellä neroutta.

Maanantain mainio:Madonnan True Blue-albumin viimeinen singlehitti

La Isla Bonita (espanjankielinen ilmaisu kauniille saarelle) on Madonnan kolmannelta ja kesäkuun lopussa 1986 ilmestyneeltä albumilta True Blue löytyvä kappale. Patrick Leonard ja Bruce Gaitsh työstivät mainitusta biisistä instrumentaalidemon, jota he tarjosivat Michael Jacksonille, joka ei kuitenkaan innostunut kyseisestä biisistä. Leonard tapasi Madonnan tämän alkaessa työstää True Blue -albumiaan ja soitti biisin hänelle. Madonna keksi biisin nimen, kirjoitti siihen lyriikat ja tuotti kappaleen Leonardin kanssa. Madonnan tuotannosta ensimmäisenä biisinä La Isla Bonita sisältää latinalaisvaikutteita. Kappaleen instrumentaatioon sisältyy Flamenco-kitara, latinalainen perkussio, marakassi sekä neljä enspanjaksi laulettua säettä. Lyriikoissa kerrotaan saaresta nimeltä San Pedro, mutta sen sijainnista on esitetty eriäviä näkemyksiä. Madonnan mukaan La Isla Bonita on hänen tribuuttinsa latinalais-amerikkalaisille. La Isla Bonita julkaistiin True Blue-albumin viidentenä ja viimeisenä singlenä 25. helmikuuta 1987. Kappale vastaanotti myönteisiä arvioita kriitikoiden ylistäessä La Isla Bonitan latinalaisvaikutteista soundia. Retrospektiivisissä arvioissa kappale on kohotettu Madonnan parhaiden joukkoon ja se on mukana artistin tuotannosta kasatuilla ja vuosina 1990 ja 2009 ilmestyneillä kokoelma-albumeilla The Immaculate Collection ja Celebration. La Isla Bonitalla on ollut vaikutuksensa tuoreempien artistien tuotantoon. Bilboard Hot 100-listalla La Isla Bonitasta tuli Madonnan yhdestoista viiden suosituimman joukkoon kohonnut single. Adult Contemporary -listalla kyseessä on Madonnan toinen paalupaikan tavoittanut single. La Isla Bonita nousi listakärkeen Kanadassa ja Euroopan maista Britanniassa, Ranskassa, Länsi-Saksassa ja Itävallassa. Kappaleesta työstettiin Mary Lambertin ohjaama musiikkivideo. Siinä Madonna esittää sekä nuorta katolilaista naista että flamencotanssijatarta. La Isla Bonita on ollut mukana settilistassa kahdeksalla Madonnan konserttikiertueista. Viimeksi kappale kuultiin Celebration-kiertueella vuosina 2023-2024. La Isla Bonitasta on levytetty useita covereita, joista ovat vastanneet Ricky Martin, Alitzee ja The Bright Light Social Hour.

Sunnuntain extra:Keskeisen brittiyhtyeen kakkosalbumi

 Spencer Davis Group:The Second Album

Seitsemäs tammikuuta 1966 Fontanan julkaisemana ilmestynyt Second Album on nimensä mukaisesti The Spencer Davis Groupin toinen pitkäsoitto. Suuri osa albumin kappaleista on tulkittavissa hienoisesti kokeellisena yhdistelmänä beatista, folkista, jazzista ja bluesista. The Second Albumin kappaleisiin sisältyivät Jackie Edwardsin käsialaa oleva Keep on Running, josta Spencer Davis Group nappasi Britanniassa ensimmäisen listakärkeen kohonneen singlensä sekä etenkin Ray Charlesin levytyksenä muistettu R&B-standardi Georgia on My Mind, jonka Stevie Winwood tulkitsee niin ikään varsin sielukkaasti. Britanniassa The Second Albumille kertyi 18 listaviikkoa parhaan listasijoituksen ollessa kolmantena. Itse pitkäsoittoa ei julkaistu Yhdysvalloissa, mutta single Keep on Running ilmestyi helmikuussa 1966. Billboardilla se viihtyi neljän viikon ajan parhaan listasijoituksen ollessa 47. 12. maaliskuuta. Muut albumin kappaleista ilmestyivät Yhdysvalloissa myöhemmin Spencer Davis Groupin eri kokoelma-albumeilla. Säännön vahvistavana poikkeuksena olivat kappaleet Strong Love, I Washed My Hands in Muddy Water, Since I Met You Baby ja You Must Believe Me. Niistä ensiksi mainittukin ilmestyi lopulta Yhdysvalloissa vuonna 1984 eräällä Spencer Davis Groupin kokoelma-albumilla ja Kanadassa niinkin varhain kuin vuonna 1967.

Lauantain pitkä:Yhdysvaltalainen jättihitin työstänyt funkrockyhtye

Wild Cherry oli yhdysvaltalainen funkrockyhtye, joka muistetaan ensisijaisesti hittisinglestään Play That Funky Music. Solisti/kitaristi Rob Parissi varttui Mingo Junctionissa, Ohiossa. Hän valmistui koulusta vuonna 1968 ja perusti Wild Cherryn vuonna 1970 Steubenvillessa, Ohiossa. Yhtyeen nimi oli napattu yskänpastillilaatikosta. Wild Cherry soitti Ohio Valleyn alueella, länsi-Virginian raja-alueella ja Pittsburghissa, Pennsylvaniassa. Yhtyeen originaaliin kokoonpanoon kuuluivat rumpali/solisti Ben Difabbio, kitaristi/solisti Louie Osso, basisti/solisti Larry Brown ja kosketinsoittaja/solisti Larry Mader. Ajan myötä yhtyeessä tapahtui miehistönvaihdoksia. Osson, Brownin ja Maderin lähdettyä heidän paikkansa ottivat Parissin serkku, kitaristi/solisti Coogie Stoddart ja basisti Joe Buchmelter. Viimeksi mainitun paikan otti pian Bucky Lusk. 70-luvun alussa yhtye julkaisi oman yhtiönsä kautta useita levyjä, joihin lukeutuivat vuonna 1971 ilmestyneet You Can Be High (But Lay Low) ja Something Special on Your Mind. Tuossa vaiheessa yhtye esitti melko puhdasta rockmusiikkia. Levytyssopimus syntyi lopulta Brown Bag Recordsin kanssa. Mainitun yhtiön omistajana oli ennen muuta Grand Funk Railroadin kanssa tekemästään yhteistyöstä tutuksi tullut Terry Knight. Brown Bag oli Wild Cherryn useiden demojen ja singlejen tuottajana. Niiden jakelusta vastasi United Artists ja kyseisiin levytyksiin lukeutuivat esimerkiksi vuonna 1973 ilmestyneet Get Down ja Show Me Your Badge. Yhtye lopetti toimintansa ja Parissi jätti väliaikaisesti musiikkibisneksen. Hän kokosi Wild Cherryn uudelleen 70-luvun puolivälissä. Yhtyeen uuteen kokoonpanoon kuuluivat Parissin itsensä lisäksi kitaristi/solisti Bryan Basset, bassosta, syntetisaattorista ja vokalisoinnista vastannut Allen Wentz ja rumpali Ronald Beintle. Kun uusi lineup alkoi saavuttaa suosiota Pittsburghin alueella, discomusiikista oli tullut suosittua ja yhtyettä pyydettiin toistuvasti esittämään tanssimusiikkia. Beitle kuuli keikalla diggarin huudon "aikovatko valkoiset pojat soittaa funkia?" Parissi viehättyi kyseiseen sanontaan ja kirjoitti sen innoittamana kappaleen. Kun yhtye oli levyttänyt Play That Funky Musicin, studioinsinööri Ken Hamann toi yhtyeen Epic/CBS:n jakeleman Sweet City Recordsin tietoisuuteen. Mainittu yhtiö kiinnitti Wild Cherryn. Parissi oli päättänyt julkaista Play That Funky Musicin The Commodores-cover I Feel Sanctified b-puolella, mutta levy-yhtiö kehotti julkaisemaan sen singlen paraatipuolena. Kun Play That Funky Music julkaistiin vuonna 1976, kappaleesta tuli valtaisa hitti. Se nousi sekä Billboardin R&B-listan että poplistan kärkeen ja Wild Cherry vastaanotti Amerikan musiikkipalkinnon vuoden R&B-singlestä. Billboard myös nimesi Wild Cherryn vuoden popyhtyeeksi. Sekä single että Wild Cherryn nimeä kantanut esikoisalbumi myivät platinaa. Play That Funky Music oli kuitenkin albumin ainoa hitti, eivätkä Wild Cherryn myöhäisemmät albumit yltäneet vastaavanlaiseen menestykseen. Niihin lukeutuivat vuoden 1977 Electrified Funk, vuonna 1978 ilmestynyt I Love My Music sekä vuoden 1979 Only the Wild Survive. Coogie Stoddart palasi yhtyeeseen Electrified Funkin tiimoilta tehdylle kiertueelle. Hän osallistui I Love My Musicin levytykseen ja albumia promonneelle kiertueelle, mutta jätti yhtyeen ennen Only the Wild Surviven levyttämistä. Marc Avsec perusti 80-luvun alussa yhtyeen Donnie Iris and the Cruisers, joka saavutti hitin kappaleella Ah! Leah! Niin ikään Cruisersin jäseniin kuuluneen Kevin Valentinen kanssa Avsec muodosti 80-luvun puolivälissä kaksi albumia levyttäneen  projektin Cellarful Noise. Avsecin sävellyksiin lukeutuneesta She Don't Know Mestä tuli Bon Jovin esikoisalbumin toinen singlebiisi. Allen Wentz muutti New Yorkiin ja on työskennellyt studiomuusikkona esimerkiksi Luther Vandrosin, Roberta Flackin ja Cyndi Lauperin kanssa. Bryan Bassettista tuli tuottaja ja insinööri Floridan Sandfordissa sijaitsevaan King Snake -studioon. Hän on soittanut Foghatin ja Molly Hatchetin kanssa. Parissi muutti Miamiin, Floridaan vuonna 1979 ja muodosti kiertueyhtyeen Bobby Caldwellin kanssa. Seuraavana vuonna Parissi muutti New Yorkiin ja teki nauhoituksia Billy Squierin yhtyeen kanssa. Samaan aikaan hän tuotti Gary US Bondsin ja Bruce Springsteenin kanssa edellisen albumin Dedication. Siltä poimittu single This Little Girl myi yli puoli miljoonaa kappaletta ja Parissi ansaitsi kultalevyn. 2010 -luvulla hän on asunut Floridasssa työstäen adult contemporary ja jazz-tyylistä musiikkia. Sitä edustaa accapellaa edustava Parissin sooloalbumi The Real Deal.

Perjantain pohjat:Vaikuttava Erja Lyytinen Utran Uittotuvalla

Erja Lyytinen saapui yhtyeensä kanssa konsertoimaan Utran Uittotuvan idyllisiin maisemiin kolme vuotta edellisen samaisessa paikassa soittamansa konsertin jälkeen. Kahdesta osasta koostunut konsertti käynnistyi tuoreimman albumin Smell The Roses tarttuvan kertosäkeen omaavalla Ball and Chain -kappaleella, jota seurasi pitkäsoiton nimibiisi. Otsikkonsa mukaisen tummasävyinen Going to Hell edusti vielä samaisen pitkäsoiton tuotantoa nyanssikkaan Dragonflyn lukeutuessa ensimmäisen setin huippuhetkiin. Hard as Stone teki paluun raskaampaan musiikilliseen ilmaisuun, Torn edusti hidastempoisempaa tuotantoa ja ensimmäisen setin päätti rootshenkisempi ja upeasti svengaava One Thing I Won’t Change. Puolen tunnin tauon jälkeen kakkossetti käynnistyi upean melodisella biisillä Bird positiivisia fiilareita huokuvan Wings to Flyn jatkaessa tietyllä tavalla samaa teemaa. You Talk Dirty edusti onnistuneesti keikan iäkkäämpää tuotantoa, Stoney Creek oli eräs uusimman albumin kultahipuista ja varsinaisen setin päättänyttä ja vanhempiin iskusävelmiin lukeutuvaa Wedding Daytä väritettiin esimerkiksi Deep Purplen Smoke on the Waterin ja Black Sabbathin Iron Manin riffeillä sekä biisillä Lullaby. Encorena kuultiin mainiosti svengannut Ring. Lyytinen tarjosi rikasta, suorastaan rönsyilevää kitarointia koko konsertin ajan ja hänen yhtyeensä muusikot; basisti Heikki Saarenkangas, rumpali Jesse Lehto ja pisimpään Lyytisen yhtyeessä mukana ollut, muun muassa jäsenyydestään varhaisessa Q-Stonessa muistettu kosketinsoittaja Harri Taittonen osoittivat kaikki niin ikään vakuuttavaa työskentelyä.

Erja Lyytinen Utran Uittotuvalla 13. elokuuta 2026.

 

Torstain terävä:The Outlawsin neljäs studioalbumi

The Outlaws:Playin’ to Win

Lokakuussa 1978 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt ja Doravillessa, Georgiassa Studio Onessa nauhoitettu Playin’ to Win on yhdysvaltalaisen southern rock-yhtyeen The Outlawsin tuotannon neljäs studioalbumi. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen studioprojekti, johon uusi kitaristi/solisti Freddie Salem otti osaa. Hän oli ottanut The Outlawsin perustajajäseniin lukeutuneen kitaristi/solisti/biisintekijä Henry Paulin paikan yhtyeessä. Paul oli toiminut The Outlawsin toisena johtohahmona Hughie Thomassonin ohella. Billboardin poplistalla Playin’ to Win saavutti sijan 65. ja oli Kanadassa parhaimmillaan sijalla 60. Kriitikoiden taholta Playin’ to Win ei vastaanottanut The Outlawsin kolmen edeltävän studioalbumin (The Outlaws, Lady in Waiting ja Hurry Sundown) veroista palautetta. Albumilla musisoi ja vokalisoi joka tapauksessa edelleen puoliksi legendaarinen The Outlawsin kokoonpano, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1981 ja Billy Jonesin lähtöön saakka. Playin’ to Winin tuotannosta The Outlawsin keikkasetissä keskeisiksi kappaleiksi osoittautuivat etenkin Jonesin ja Thomassonin yhteistyötä edustava avausraita Take It Any Way You Want It, Thomassonin voimakas You Are the Show sekä yhtyeen ulkopuolista, eli Iain Sutherlandin sävellystuotantoa edustava albumin päätösraita Dirty City.