Perjantain pohjat:Eräs eniten levyttäneistä studiorumpaleista

Viides helmikuuta 1929 syntynyt ja 11. maaliskuuta 2019 edesmennyt Harold Simon Belsky, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Hal Blane, oli yhdysvaltalainen rumpali ja sessiomuusikko. Hän lukeutuu historian eniten levyttäneisiin studiorumpaleihin, joka on omien sanojensa mukaan soittanut yli 35 000:ssa nauhoituksessa ja 6000:lla singlellä. Blainen soittoa kuullaan 150:llä Yhdysvalloissa top teniin kohonneella singlellä, joista 40 nousi listakärkeen. Holyokessa, Massachusettsissa syntynyt Blaine muutti perheensä kanssa Kaliforniaan vuonna 1944. Hän aloitti musisointinsa jazzin ja big band-musiikin parissa ennen siirtymistään rockia edustaneisiin nauhoituksiin. Blainesta tuli eräs Phil Spectorin housebändissä säännöllisesti soittaneista muusikoista. Juuri hän nimesi kyseisen yhtyeen The Wrecking Crewksi. Blainen soittoa kuullaan esimerkiksi The Ronettesin vuoden 1963 ykköshitillä Be My Baby, jonka rumpubeatistä tuli laajasti imitoitu. Lisäksi hän osallistui esimerkiksi Elvis Presleyn, The Beach Boysin, The Byrdsin, Simonin ja Garfunkelin, The Carpentersin, Neil Diamondin ja Frank Sinatran levytyksiin. Blainen työmäärä väheni 1980-luvulta alkaen nauhoitustekniikoiden ja musiikillisten käytänteiden muututtua. Vuonna 2000 hän pääsi Rock and Roll Hall of Fameen taustamuusikon ominaisuudessa ja vuonna 2007 Blaine tuli valituksi Musicians Hall of Fameen ja Museumiin. Vuonna 2018 Blaine vastaanotti Grammyn elämäntyöstään.

Torstain terävä:Iron Maidenin 2000-luvun alun singlehitti

The Wicker Man on brittiläisen heavy metal-yhtyeen Iron Maidenin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin kahdeksas toukokuuta 2000 ensimmäisenä singlenä yhtyeen 12:ltä studioalbumilta Brave New World. Mainittu single ilmestyi kolme viikkoa ennen pitkäsoitoa. Kyseessä on Maidenin ensimmäinen single sitten vuonna 1989 ilmestyneen Infinite Dreamsin, jolla yhtyeen väliaikaisesti jättäneet solisti Bruce Dickinson ja kitaristi Adrian Smith olivat jälleen mukana. The Wicker Man edustaa Dickinsonin, Smithin ja Steve Harrisin yhteistyötä ja sen tuotannosta vastasivat Kevin Shirley ja Harris. Wicker Manin riffi on Smithin käsialaa ja lyriikat Dickinsonin. Niitä kirjoittaessaan Dickinson on maininnut pyrkineensä saamaan vastaavanlaisen tunteen, kuin seisoessaan lavalla yleisömeren edessä ja sen alkaessa laulaa hänen kanssaan. Kappaleen nimeä oli inspiroinut samanniminen brittiläinen kulttielokuva. Wicker Manin Brave New World-albumilla julkaistu versio ja radioversio eroavat toisistaan. Kappaleesta muodostui eräs Maidenin suurimmista singlehiteistä, joka nousi listakärkeen Britannian rock ja metal-listalla sekä Kreikassa. Italiassa Wicker Man oli parhaimmillaan kolmantena, Kanadassa neljäntenä ja Espanjassa sekä Ruotsissa viidentenä. Brittien singlelistalla kappaleen paras sijoitus oli yhdeksäntenä, samoin Skotlannissa ja Norjassa. Bruce Dickinsonin soolotuotannosta on niin ikään löydettävissä kappale nimeltä Wicker Man, jonka lyriikat liittyvät voimakkaammin mainittuun elokuvaan. Mainittu Wicker Man on mukana kahden cd:n versiolla kokoelma-albumista The Best of Bruce Dickinson.

Keskiviikon klassikko:Boston-yhtyeen toinen single

Foreplay/Long Time on Tom Scholtzin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin hänen johtamansa Boston-yhtyeen vuonna 1976 ilmestyneellä esikois- ja samalla nimikkoalbumilla. Long Time julkaistiin lisäksi yhtyeen toisena singlenä. Maaliskuussa 1977 mainittu kappale saavutti brittilistalla sijan 22. Kanadassa single nousi yhdeksänneksi. Kappaleen intro Foreplay julkaistiin lisäksi Bostonin seuraavan esikoisalbumiltaan poimitun singlen, huhtikuussa 1977 ilmestyneen Peace of Mindin b-puolella. Tom Scholtz on maininnut Foreplayn olleen hänen kaikkien aikojen ensimmäinen säveltämänsä ja nauhoittamansa biisi. Kappale on vuodelta 1969 ja sen demoversion Scholtz nauhoitti kaksiraitaisella nauhurilla. Vaihtoehtoinen versio Foreplaysta on saatavilla Epic Recordsin vuonna 1976 julkaisemalla sämpleralbumilla It’s a Knockout. Se sisältää tuotantoa sellaisilta yhtiön yhtyeiltä ja artisteilta, jotka julkaisivat albumin mainittuna vuonna. Mainittu versio Foreplaystä sisältää eroja miksauksessaan ja efekteissään ja lisäksi sen loppuun sisältyy ylimääräistä lyriikkaa. Mainittu versio ei ole ollut saatavilla virallisesti missään muualla. Tom Scholtz vastasi Foreplay/Long Timen kaikista lauluosuuksista demoversiossa, mutta virallisesti julkaistulla versiolla solistina kuultiin Brad Delpiä. Tom Scholta soitti leadiä Foreplayssä ja akustista rytmikitaraa Long Timessa. Long Timen kolmesta sähköisestä kitarasoolosta vastasi Barry Goudreau.

Tiistain tukeva:Useassa keskeisessä brittiyhtyeessä vaikuttanut kitaristi ja basisti

Yhdeksäs maaliskuuta 1946 syntynyt James Cregan on brittiläinen kitaristi ja basisti, jonka keskeisimpiin musiikillisiin yhteistyökumppaneihin ovat lukeutuneet Family-yhtye, Steve Harley & Cockney Rebel sekä Rod Stewart. Cregan oli solisti Linda Lewisin aviomies ja toimi hänen levytuottajanaan. Bernie Taupinin kanssa Cregan muodosti yhtyeen Farm Dogs ja muihin yhtyeisiin ja artisteihin, joiden kanssa hän on työskennellyt, ovat lukeutuneet The Quireboys, Glass Tiger ja Katie Melua. Cregan syntyi Yeovilissa, Somersetissa irlantilaisille vanhemmille. 14-vuotiaana hän liittyi ensimmäiseen yhtyeeseensä The Falconsiin. Creganin seuraava yhtye oli hänen perustamansa The Dissatisfied Blues Band, jonka jälkeen hän perusti vuonna 1967 sittemmin Traffic-yhtyeestä ensisijaisesti tutuksi tulleen Dave Masonin kanssa  yhtyeen Julian Coway and the Machine. Rockia ja soulia edustaneessa The Ingoesissa Cregan vaikutti sekä kitaristina että solistina. Pian yhtyeestä kehittyi psykedeliavaikutteinen The Blossom Toes, joka siirtyi myöhemmin edustamaan kitaran dominoimaa rockia. Nauhoitettuaan Julie Dirscollin albumin 1969 Cregan siirtyi kevyttä rockia edustaneeseen yhtyeeseen Stud, jonka muihin jäseniin lukeutuivat Familyssä soittanut John Weider sekä John Wilson ja Richard McCracken, jotka muistetaan ensisijaisesti Rory Gallagherin soolouraa edeltäneen voimatrion Tasten rytmiryhmänä. Stud lopetti toimintansa syyskuussa 1972 Creganin siirryttyä Familyyn. Stud ehti nauhoittaa kaksi albumia. Ne julkaistiin Saksassa, missä yhtyeellä oli laajin yleisöpohja. Familyn kokoonpanossa Cregan otti John Wettonin paikan ja samalla hänen instrumenttinsa vaihtui rytmikitarasta bassoon. Syksyn 1972 aikana Family konsertoi Yhdysvalloissa Elton Johnin lämmittelijänä. Yhtye nauhoitti kaksi singleä ja viimeiseksi jääneen, vuonna 1973 ilmestyneen albuminsa It's Only a Movie. Samaisen vuoden syksyllä Family teki kiertueen Britanniassa ja lopetti sen jälkeen toimintansa. Familyssä samanaikaisesti soittaneiden Charlie Whitneyn ja Roger Chapmanin kanssa Cregan teki vielä reunionin vuonna 1974 yhtyeessä Chapman Whitney Streetwalkers. Cregan oli mukana neljällä brittiläisen soulvokalistin Linda Lewisin albumilla. Niistä hän vaikutti lisäksi tuottajana pitkäsoitoilla Lark (1972), Fathoms deep (1973) ja Not a Little Girl Anymore (1975). Samalla Creganille tarjoutui tilaisuus työskennellä puhallinsektio Tower of Powerin kanssa. Lokakuussa 1974 kitaristi Steve Harley kutsui Creganin mukaan uudelleen kasaamaansa yhtyeeseen Cockney Rebel. Abbey Roadin studioilla mainittu yhtyeen lineup levytti vuoden 1975 aikana Britanniassa listakärkeen kohonneen singlen Make Me Smile (Come Up and See Me). Myöhemmin kappale nousi ykkössijalle myös Euroopassa ja Australiassa. Vuoden 1976 aikana Cregan liittyi Rod Stewartin yhtyeeseen ja hän vaikutti lisäksi yhtenä Stewartin tuottajista ja biisintekijöistä. Stewartin hiteistä hän osallistui esimerkiksi Passionin ja Tonight I'm Yoursin kirjoittamiseen. Stewart palkittiin Grammylla vuoden 1988 tuotantoa edustavasta kappaleestaan Forever Young ja Cregan palkittiin samaisessa kappaleessa järjestyksessään kolmatta kertaa merkittävästä laulunkirjoittamisestaan. Creganin ja Stewartin yhteistyö kesti 12 vuotta päättyen 1990-luvun puolivälissä. Cregan on vastaanottanut 13 palkintoa yhteistyöstään Stewartin kanssa. Kaksikko on työstänyt yhdessä 30 levytettyä biisiä. Vuonna 1990 Cregan tuotti hardrockyhtye The Quireboysin albumin A Bit of What You Fancy ja saavutti myös singlemenestyksiä. Hän teki yhteistyötä myös kansainvälistä menestystä ja platinalevyjä saavuttaneen kanadalaisyhtye Glass Tigerin kanssa. Vuonna 1993 Cregan teki jälleen yhteistyötä Rod Stewartin kanssa albumilla Unlugged...And Seated, jonka MTV lisäksi taltioi. Kaksikon samana vuonna levyttämästä Van Morrison-coverista Have I Told You Lately muodostui listaykkönen Britanniassa ja se nousi 20 suosituimman joukkoon monissa muissa maissa. Creganin suurin konserttiesiintyminen Rod Stewartin kanssa oli joulukuun viimeisenä 1994  Copacabanainissa Rio de Janeirossa. Yli kolmen ja puolen miljoonan kuulijan yleisöllään kyseessä oli Guinnessin ennätysten kirjan mukaan historian suurin ulkoilmakonsertti. Vuonna 1995 Cregan muodosti Farm Dogsin Elton Johnin lyyrikon Bernie Taupinin kanssa. Mainittu yhtye julkaisi kaksi albumia. Vuonna 1997 Cregan aloitti työskentelynsä Windham Hill Recordsissa sekä muusikon että tuottajan ominaisuudessa. Seuraavien neljän vuoden ajan hän työskenteli muusikkona ja tuottajana artisteille, kuten  Janis Ian, Kathleen Keane, Peabo Bryson, Cat Stevens, W.G Snuffy Walden, Grand Drive, Gaelic Storm ja Joe Cocker. Tuloksena oli platinamyyntiin yltäneitä albumeita ja viiden suosituimman joukkoon kohonneita singlejä. Katie Melualle hän tuotti vuosina 2003 ja 2005 ilmestyneet ja platinamyyntiin yltäneet albumit Call of the Search ja Piece by Piece ja myös konsertoi hänen kanssaan. Creganin reunion Roger Chapmanin kanssa ajoittui vuoteen 2005. Ensiksi kaksikko konsertoi yhdessä ja Cregan toimi tuottajana Chapmanin vuonna 2007 ilmestyneellä albumilla One More Time for Peace. Vuonna 2011 Cregan perusti oman yhtyeensä Cregan & Co, jonka kanssa hänelle tarjoutui tilaisuus esittää kappaleita, jotka hän oli kirjoittanut, nauhoittanut ja tuottanut yhdessä Rod Stewartin kanssa. Tammikuussa 2013 Roger Chapman kasasi Familyn uudelleen kahta Lontoossa Shepherd's Bushissa soitettavaa konserttia varten. Samaan aikaan Family oli voittanut Classic Rock-lehden Spirit of Progressive Rock-palkinnon. 13. syyskuuta 2013 Cregan esiintyi Rod Stewartin kanssa BBC Radio 2:n Live in Hyde Park, London-festivaalilla. Loppuvuodesta 2016 Cregan oli mukana Familyn vimeisissä konserteissa Chapmanin ja Poli Palmerin kanssa. Vuonna 2019 ilmestyi Creganin elämäkertateos And on Guitar..., johon esipuheen laati Rod Stewart. Vuonna 2020 Cregan aloitti Alex Dyken ja Spandau Balletin solistin Tony Hadleyn kanssa podcastin Stars Cars Guitars, jolla on lisäksi oma Youtube-kanavansa.

Maanantain mainio:Taylor Daynen kolmas albumi

Taylor Dayne:Soul Dancing

13. heinäkuuta 1993 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt Soul Dancing on Taylor Daynen kolmas studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto saavutti Billboardin listalla sijan 51. ja myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet Send Me a Lover, I’ll Wait, Say a Prayer sekä Daynen cover Barry Whiten originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Can’t Get Enough of Your Love. I’ll Wait pääsi mukaan Disneyn vuonna 1994 valmistuneeseen komediaelokuvaan Blank Check. Soul Dancing saavutti myönteisiä arvioita esimerkiksi Calgary Heraldissa. Entertainment Weeklyyn albumin arvioinut Greg Sandow ylisti albumin kappalevalintoja koukukkaiksi popbiiseiksi, joista jokaisessa on hänen mukaansa ainesta radiohitiksi. Los Angeles Timesin mukaan Soul Dancingin 11 kappaleen kokoelmassa Taylor Daynen diiva-tyylinen sielukkuus oli hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Leonard Pitts Jr:n Miami Heraldiin albumista laaditussa arviossa kehuttiin albumin solistin, kappaleiden ja tuotannon lujuutta. Soul Dancing menestyi parhaiten Australiassa, missä albumi oli parhaimmillaan listakakkosena. Kanadassa, Ruotsissa ja Sveitsissä sen listasijoitus oli 31. Soul Dancingin originaalilla Euroopan ja Japanin-painoksilla oli lisäksi mukana yksi bonuskappale. Vuonna 2014 pitkäsoitosta ilmestyi kahden cd:n remasteroitu versio. Sen jälkimmäinen cd koostuu erilaisita remix- ja dub-versioista, joiden joukossa on myöös Daynen vuoden 1987 tuotantoa edustava läpimurtohitti Tell It to My Heart.

Sunnuntain extra:The 69 Eyesin Suomen-rundin vakuuttava avauskeikka

The 69 Eyesin keväisen Suomen-kiertueen avauskeikan estradina oli Joensuun Kimmelin alakerran, eli Las Palmasin stage. Setti käynnistyi lupaavasti Framed in Bloodilla, ja sitä seurasi edelleen tunnelmaa nostattanut Don’t Turn Your Back on Fear. Nyanssikas Feel Berlin oli setin ensimmäinen balladimaisempi poiminta. Boycottin ohjelmistosta poimittu Gotta Rock svengasi mainiosti ja jälleen slovarimpien The Chairin ja Betty Bluen väliin ladattiin iskevä Drive. Seuraavaksi biisilistaan sisällytettiin kaksi varsin kiinnostavaa poimintaa. If You Love Me the Morning After oli onnistunut ja spiikin perusteella Jyrki 69:n voimakkaasti diggaama valinta X-albumilta ja rivakka I Survive yhtyeen tuore single, jonka levytysversiolla vierailee Steve Stevens. Setin loppuosa edusti suurimmaksi osaksi klassikoiksi luokiteltavissa olevaa hittituotantoa. Sen käynnisti The 69 Eyesin lopullinen läpimurtohitti Gothic Girl, jota seurasi jo pari vuotta aikaisemmin yhtyeelle nostetta merkinneen Wasting the Dawn-albumin nimikappale. I Like the Darkness in You rokkasi vakuuttavasti ja varsinaisen setin päättivät upeasti versioitu Never Say Die ja aina tyylikäs Brandon Lee. Encoreiden aluksi kuultiin balladiosastoa upeasti edustava Borderline, jota seurasivat kestohitteihin lukeutuva Dance D’ Amour ja takuuvarma keikan lopetushitti Lost Boys. The 69 Eyesin 17 kappaleen keikkakimara oli jälleen kerran varsin vakuuttava. Menestystä yhtyeen Suomen-rundille ja sitä seuraaville ulkomaan keikoille toivotaan.

The 69 Eyes Las Palmasissa 6. 3. 2026.

Lauantain pitkä:Yhden menestysalbumin julkaissut brittiläinen popyhtye

 Eighth Wonder oli brittiläinen, Lontoossa vuonna 1983 perustettu popyhtye, jonka originaalin kokoonpanon muodostivat solisti/malli/näyttelijätär Patsy Kensit, hänen veljensä  Jamie Kensit, Steve Grantley, Geoff Beauchamp, Nigel Davis, Jake Walters  ja Lawrence Lewis. Yhtye saavutti ensiksi menestystä Japanissa vuosien 1985 ja 1987 välillä ja lopulta Britanniassa ja muualla Euroopassa vuoden 1988 tuotantoa edustavan singlensä I'm Not Scared ansiosta. Eighth Wonderin juuret olivat yhtyeessä nimeltä Spice. Jamie Kensit koelaulatti 15-vuotiasta siskoaan Patsya täysaikaiseksi solistiksi uuteen yhtyeeseensä. Kensitien lisäksi yhtyeen kokoonpanon muodostivat Geoff Beauchamp (kitara), Lawrence Lewis  (basso), Jake Walters (rummut) ja  Nigel Davis (perkussiot). Spice soitti debyyttikeikkansa syksyllä 1983 ja jatkoi konsertointiaan seuraavana vuonna pyrkimyksenään levytyssopimuksen solmiminen. Loppuvuodesta 1984 Davis lähti perustamaan yhtyettä Slipstream ja kosketinsoittaja Alex Godson liittyi yhtyeen riveihin. Bändin nimeksi vaihtui Eighth Wonder ja Patsy Kensit alkoi kirjoittaa yhtyeelle biisejä. Ensimmäisen keikkansa mainitulla nimellä yhtye soitti Wimbledonissa, Lontoossa marraskuussa 1984. Tuonaikaisiin keikkoihin lukeutui lisäksi muun muassa esiintyminen Queen Elisabeth Collegessa Kensingtonissa. Näihin aikoihin Palace Filmsin omistajiin lukeutunut Stephen Woolley ja ohjaaja Julian Temple tarjosivat Patsylle roolia elokuvassa Absolute Beginners. Eighth Wonder oli mukana myös mainitun elokuvan soundtrack-albumilla. Huhtikuussa 1985 Eighth Wonder solmi levytyssopimuksen CBS Recordsin kanssa ja työsti Lontoossa ensiksi musiikkia Absolute Beginnersiin, jossa Patsy Kensitillä oli siis rooli. Kun elokuvan kuvaukset oli saatu valmiiksi samaisen vuoden lokakuussa, julkaistiin Eighth Wonderin ensimmäinen single Stay With Me. Se nousi Japanissa listakärkeen ja Italiassa alkuvuodesta 1986 neljänneksi. Brittilistalla kappaleen sijoitukseksi jäi 65. Pian tämän jälkeen Lewis ja Walters lähtivät ja yhtye alkoi hyödyntää rumpukoneita ja kosketinsoittimia bassosoundiinsa. Elokuussa 1986 yhtye siirtyi Los Angelesiin nauhoittamaan uusia kappaleita esikoisalbumilleen Fearless. Siellä se työskenteli ensisijaisesti Blondien kanssa tekemästään yhteistyöstä tutuksi tulleen tuottajan Mike Chapmanin kanssa. Eighth Wonderia lähestyivät useat biisintekijät, kuten Eurythmicsin Dave Stewart, jonka käsialaa ollutta kappaletta ei tosin käytetty sekä Billy Steinberg ja Tom Kelly, jotka ovat kirjoittaneet useita keskeisiä hittejä, kuten Cyndi Lauperin True Colors ja Madonnan Like a Virgin. Helmikuussa 1987 Chapmanin tuottamista kappaleista julkaistu Will You Remember saavutti Britanniassa ainoastaan sijan 83., mutta kohosi Italiassa top teniin. Japanissa Chapmanin tuottamista Eighth Wonderin kappaleista listakärkeen nousi myös Holly Knightin ja Bernie Taupinin käsialaa ollut When the Phone Stops Ringing. Mainittu kappale oli myös Italiassa top 30:ssa. Will You Remember julkaistiin niin ikään menestyksekkäästi Japanissa yhtyeen seuraavana singlenä. Ainoastaan Japanissa ilmestyi lisäksi singleistä ja niiden b-puolista koostunut minialbumi Exlussive Dreams. Eighth Wonderin ollessa viimeistelemässä esikoisalbumiaan yhtyeen rumpaliksi Godsonin tilalle vaihtui Steve Grantley. Yhtye työskenteli ääni-insinööri, miksaaja ja tuottaja Pete Hammondin kanssa. Säännön vahvistavana poikkeuksena oli kappale I'm Not Scared, joka oli Pet Shop Boysien yhdessä Phil Hardingin kanssa kirjoittama ja tuottama. Mainittu biisi päätettiin julkaista yhtyeen seuraavana singlenä Euroopassa ja se herätti kiinnostusta sekä median että yleisön tahoilta. I'm Not Scared nousi listakärkeen Italiassa, kakkossijalle Sveitsissä ja Portugalissa, Espanjassa kolmanneksi, Kreikassa neljänneksi, Saksassa viidenneksi, Britanniassa seitsemänneksi, Ranskassa kahdeksanneksi ja Itävallassa sijalle 20. Pet Shop Boys levytti I'm Not Scaredista oman versionsa albumilleen Introspective. Toukokuussa 1988 ilmestyneestä singlestä Cross My Heart muodostui miltei edeltäjänsä veroinen menestys. Se nousi Sveitsissä kuudenneksi, Italiassa kymmenenneksi ja Britanniasssa sekä Ranskassa sijalle 13. Yhdysvalloissa kappaleen sijoitus oli 56. Cross My Heartin ollessa Eighth Wonderin tuotannosta ainoa Billboardilla 75 suosituimman joukkoon noussut single. Eighth Wonderin pitkäsoitto Fearless ilmestyi heinäkuussa 1988 ja lokakuuhun mennessä albumia oli myyty maailmanlaajuisesti lähes puoli miljoonaa kappaletta. Seuraava single Baby Baby jäi brittilistalla sijalle 65. Se oli myös Eighth Wonderin viimeinen hitti Italiassa, missä kappale saavutti kolmannentoista sijan. Japanissa Eighth Wonderin singleistä nousi vielä vuoden 1989 puolella listoille kappale Use Me. Pian tämän jälkeen yhtyeen jäsenten tiet erkanivat ja Patsy Kensit alkoi keskittyä näyttelijättären uraansa. Vuonna 1988 hongkongilainen solisti Elvina Kong levytti Baby Babysta coverin.