Tiistain tukeva:1990-luvun puolivälissä ilmestynyt Albert Järvisen tuplakokoelma

Albert Järvinen:Aspects of Albert Järvinen

1990-luvun puolivälissä Polarvoxin julkaisemana ilmestynyt Aspects of Albert Järvinen on Albert Järvisen tuotannosta koostuva ja 32 kappaletta sisältävä triplacd, jonka viimeinen levy tosin sisältää Timo Ukkolan Albertista työstämän haastattelun. Tuplacd:n iäkkäintä tuotantoa edustavat Say Mama Hurriganesin esikoisalbumilta Rock and Roll All Night Long ja Roadrunnerin nimikappale sekä itseoikeutettu Get On. Aspectsilla julkaistut muut Hurriganesin tuotantoon lukeutuvat kappaleet edustavat sitä vastoin Flashbackslidersin, eli Albertila vahvistetun Backslidersin levyttämiä versioita. Niihin lukeutuvat Little Richardin originaalituotantoa edustava ja Hurriganesin levytyksenä Roadrunnerilla julkaistu Slippin’ and Slidin, samaisen kotimaisen rockin merkkipaalun tuotantoon alun perin lukeutuva Mr X sekä merkityksellistä paluuta Hurriganesille osoittaneen 10/80-albumin tuotantoon lukeutuva Let’s Go Rocking Tonight, joka on lisäksi Flashbackslidersin albumin nimikappale. Aspectsille ovat Flashbackslidersin tuotannosta päätyneet lisäksi alun perin Ile Kallion aikaa Hurriganesissa edustaneet ja Crazy Days -albumille levytetyt Chinatown, I’m Talkin’ Bout You ja Bye Bye Birdie. Albertin vuonna 1974 ilmestyneen esikoissooloalbumin Ride On osuus Aspectsilla on melko runsas. Mainitulta pitkäsoitolta mukana ovat sen avaava Little Feat-cover Teenage Nervous Breakdown, Dave Lindholmin vokalisoima Goin’ to Louisiana, upeasti instrumentaaliversiona toteutettu The Train Kept a-Rollin’ sekä kunnianhimoista tuotantoa edustava Whorehouse Queen. Royalsin tuotannosta mukana ovat itseoikeutettu High esikoisalbumilta Spring ’76, Kings of Power kakkoslevyltä Out sekä Royals Liveltä coverit Fire ja I Got You (I Feel Good), joiden originaaliversioista ovat vastanneet The Jimi Hendrix Experience ja James Brown. Mama Keep Your Big Mouth Shut on alkuaan singleformatissa vuonna 1978 ilmestynyt The PrettyThings-cover, jossa solistina vaikutti Timo Kojo ja Countdown vuonna 1984 Motörheadin johtohahmon Lemmy Kilmisterin kanssa työstetty ja melko harvinainen maxisingle. Aspectsille sisältyy Järvisen lisäksi Cisse Häkkisestä, Mato Valtosesta ja Twist Twist Erkinharjusta koostuneen Bad Boys Club-ryhmän vuonna 1987 nauhoittaman singlen Ragin’ On/Singing the Memory molemmat puolet. Vuonna 1988 ilmestyneen Järvisen kakkossooloalbumin Braindamage-Or Still Alive osuus on niin ikään merkittävä. Mainitulta albumilta mukana ovat nimittäin sen avaava Little Featin Let It Roll, nimikappale, rocklataukset Jeanie Jeanie Jeanie ja alun perin Mick Abrahamsin soolotuotantoa edustava It’s Only Love, joissa solisteina kuultiin Tommi Läntistä ja Havana Blackin Hannu "Guts" Leideniä, William Clarken huuliharpismin dominoima Mr Clarke, Albert Kingin harvinaislaatuinen vierailu Don’t Lie to Me sekä Jim Pembroken käsialaa oleva Song for the Sons. Rock N’ Roll Hootchie Koo on Albert Järvinen Bronxin maxisinglen paraatipuoli vuodelta 1989 ja The Tribe sekä Rise of the Kantele edustavat vuonna 1991 ilmestyneen ja Albertin edemenon jälkeen viimeistellyn albumin Mirror Tower tuotantoa.

Maanantain mainio:Duran Duranin ensimmäinen listaykkössingle Yhdysvalloissa

 16. huhtikuuta 1984 singleformaatissa ilmestynyt The Reflex on Duran Duranin yhdestoista single. Kappaleen singleversio oli voimakkaasti remiksattu ja kyseessä oli kolmas ja samalla viimeinen  yhtyeen vuonna 1983 ilmestyneeltä kolmannelta albumilta Seven and the Ragged Tiger poimittu singlekappale. The Reflex nousi listakärkeen Atlantin molemmin puolin. Billboard Hot 100 -listalla kyseessä oli Duraneiden ensimmäinen ja Britanniassa toinen paalupaikan saavuttanut single. The Reflexistä muodostui Duran Duranin tuotannon suosituin single, joka nousi yhtyeen kotimaassa listakärkeen toukokuun viidentenä 1984. Britanniassa Duraneiden singleistä oli aikaisemmin kohonnut listakärkeen vuonna 1983 ilmestynyt Is There Something I Should Know. Yhdysvalloissa The Reflex nousi Billboardin listalle 21. huhtikuuta sijalle 46. Listakärkeen kappale nousi kahden viikon ajaksi 23. kesäkuuta 1984 alkaneella viikolla. Toinen Billboardin listakärkeen kohonnut Duran Duranin single oli vuoden 1985 James Bond-tunnuskappale A View to a Kill. The Reflexistä muodostui myös kansainvälisesti suuri hitti. Yhdysvalloissa se esti Princen When Doves Cryn kanssa Bruce Springsteenin Dancing in the Darkin kohoamisen listakärkeen. Sekä The Reflixin seitsemän että 12-tuumaisen version remiksauksesta vastasi Chic-yhtyeen Nile Rodgers. Kyseessä oli hänen ensimmäinen tuotantotyönsä Duran Duranin kanssa. Sittemmin Rodgers tuli tuottamaan yhtyeelle vuoden 1984 singlen Wild Boys, vuonna 1986 ilmestyneen albumin Notorious ja useita kappaleita vuonna 2004 ilmestyneellä pitkäsoitolla Astronaut. Cash Boxiin The Reflexistä laaditussa arviossa mainittiin funkbeattiä edustavien Euro-poprytmien mahdollisesti hämmentävän Duran Duranin nykyistä kuulijakuuntaa ja yhtyeen todennäköisesti tavoittavan mainitulla kappaleella uutta tanssiorientoituneempaa yleisöä. The Reflexin 12-tuumainen versio sisältää kappaleesta neljä minuuttia ja 26 sekuntia kestävän remixin lisäksi reilut kuusi ja puoliminuuttisen tanssimiksauksen. Kakkospuolen livebiisi Make Me Smile (Come Up and See Me) on cover Steve Harley & Cockney Rebelin originaalituotantoa edustavasta hittikappaleesta. Mainittu versio on taltioitu 16. marraskuuta 1982 Lontoossa Hammersmith Odeonissa ja Steve Harley on itse siinä mukana. Yhdysvalloissa julkaistun singlen kakkosbiisinä on Los Angelesissa The Forumilla seitsemäs helmikuuta 1984 taltioitu liveversio kappaleesta New Religion. Kyseessä on eri versio kuin vuonna 1984 ilmestyneellä albumilla Arena julkaistu. The Reflexistä työstetty musiikkivideo on ensisijaisesti konserttivideo, joka kuvastaa Duran Duranin esiintymistyyliä Sing Silver Blue -kiertueella.

Sunnuntain extra:Spooky Tooth -yhtyeen vuonna 1999 ilmestynyt paluualbumi

Spooky Tooth:Cross Purpose

23. helmikuuta 1999 Ruf Recordsin julkaisemana ilmestynyt Cross Purpose on Spooky Tooth -yhtyeen kahdeksas ja samalla viimeinen studioalbumi. Sen edeltäjä The Mirror oli ilmestynyt 25 vuotta aikaisemmin, eli vuonna 1974. Cross Purposea oli alun perin kaavailtu julkaistavaksi jo vuonna 1997, jolloin albumin kappaleista valmistuivat Mike Harrisonin, Mike Kellien, Greg Ridleyn ja Luther Grosvenorin Britanniassa nauhoittamina How, Kiss It Better ja Sunshine. Albumin nimenä olisi ollut Sunshine ja kolmen uuden kappaleen lisäksi siihen oli sisältynyt Spooky Toothin vuonna 1998 BBC:lle soittama konsertti sekä yksi biisi 1960-luvulla vaikuttaneelta yhtyeeltä Deep Feeling, jonka jäsenistöön kuuluivat Grosvenor sekä Dave Mason. Ruf Recordsilla vakuututtiin kuitenkin Spooky Toothin tuoreesta tuotannosta ja syyskuussa 1998 yhtye nauhoitti seitsemän tuoretta kappaletta lisää. Levy-yhtiö jopa maksoi yhtyeen nauhoituskustannukset Weimarissa, Saksassa. AllMusicin Cross Purposesta laatiman retrospektiivisen arvion mukaan pitkäsoitto ei lukeutunut yhtyeen parhaimpiin, mutta bändin soundi oli säilynyt ennallaan. Cross Purposen uskottiin joka tapauksessa kiinnostavan yhtyeen vanhoja diggareita; ei satunnaiskuuntelijoita.

Lauantain pitkä:Sammy Hagarin suosikkikappale Van Halen-tuotannostaan

Dreams on yhdysvaltalaisen heavyrockyhtye Van Halenin kappale, joka julkaistiin toukokuussa 1986 ilmestyneellä yhtyeen seitsemännellä albumilla 5150. Dreams ilmestyi lisäksi singleformaatissa ja saavutti Billboardin listalla sijan 22. ja oli Cash Boxin listalla kahta sijaa alempana. Yhdeksän vuotta originaalin julkaisunsa jälkeen Dreams esitteli Van Halenin uudelle diggareiden sukupolvelle, kun kappale julkaistiin elokuvassa Mighty Morphin Power Rangers:The Movie ja sen soundtrackalbumilla. Kappale edustaa Sammy Hagarin vokalisoimaa vaihetta Van Halenin uralla ja se esitettiin useimmilla Hagarin aikaisilla Van Halenin kiertueilla mukaan lukien hänen viimeinen reunion-kiertueensa. Dreams oli mukana setissä myös Gary Cheronen vaikuttaessa Van Halenin solistina albumin Van Halen III tiimoilta tehdyllä kiertueella. Diggareiden esittäessä Hagarille kysymyksiä Rolling Stone-lehdessä hän nimesi Dreamsin ja Right Nown suosikkikappaleikseen Van Halen-tuotannostaan Dreamsin ollessa ykkössuosikki. Hagar on työstänyt Dreamsistä myös tuoreemman version sooloyhtyeensä kanssa. Kyseessä on akustisvoittoinen ja selkeästi hidastempoisempi näkemys originaaliversion nopeaan rokkaukseen verrattuna. Cash Box ja Billboard laativat kumpikin Dreamsistä myönteiset arviot Cash Boxin kehuessa etenkin Hagarin laulusuoritusta ja Billboard lisäksi Eddie Van Halenin kitarointia. Molemmissa arvioissa tuotiin esiin kappaleen hienoiset popvaikutteet. Dreamsin studioversiossa Eddie Van Halen vastasi kitaroinnin lisäksi kosketinsoittimista. 5150 -kiertueella hän soitti ensiksi koskettimia ja vaihtoi kitaraan ensimmäisen soolon aikana Sammy Hagarin vastatessa rytmikitaraosuuksista. Myöhemmillä kiertueilla hän vastasi ainoastaan kitaroinnista. Livekonserteissa basisti Michael Anthony osallistui kertosäkeessä sanan higher vokalisointiin jälkimmäisellä kerralla molemmissa osuuksissa. Studioversiossa kaikkien niiden vokalisoinnista vastasi Sammy Hagar. 5150-albumilla julkaistussa Dreamsin studioversiossa tuottaja Mick Jones on maininnut onnistuneensa työntämään Hagarin uusiin korkeuksiin. Hän lauloi niin korkealta, että hyperventiloi. Dreamsistä on työstetty kolme musiikkivideota. Niistä tunnetuimmassa ja vuonna 1986 kuvatussa esiintyvät lisäksi esimerkiksi Yhdysvaltain laivaston Blue Angelsit. Kaksi muuta kappaleesta työstettyä musiikkivideota on kuvattu maaliskuussa 1993 Whiskey A Go-Gossa Länsi-Hollywoodissa, Kaliforniassa soitetussa Van Halenin konsertissa. Tuolloin edellisestä yhtyeen keikasta samaisessa paikassa oli ehtinyt kulua 15 vuotta ja maaliskuun 1993 keikka juhlisti Van Halenin tuossa vaiheessa tuoretta livelevyä Live:Right Here Right Now. Liveversioista se, jossa on mukana diggareiden jutustelua ennen konserttia, pääsi mukaan videokoosteelle Van Halen:Video Hits, Vol 1. Toisessa livevideossa on selkeästi vähemmän keskustelua ja se painottuu kappaleen live-esitykseen.

Perjantain pohjat:Leslie Westin toinen sooloalbumi

Leslie West:The Great Fatsby

Maaliskuussa 1975 Put Brager’s Recordsin julkaisemana ja RCA Recordsin jakelemana ilmestynyt The Great Fatsby on Mountain-yhtyeen kitaristina ensisijaisesti muistetun Leslie Westin toinen sooloalbumi. Mainitun pitkäsoiton tunnetuin vierailija on rytmikitarasta vastannut Mick Jagger. Albumin julkaisun jälkeen Leslie West kasasi The Leslie West Bandin, jonka kanssa hän konsertoi Yhdysvalloissa. The Great Fatsbyn kymmenestä kappaleesta neljä edustaa Westin omaa sävellystuotantoa. Covereista tunnetuimmat ovat The Rolling Stonesin Honky Tonk Women, Tim Hardinin If I Were a Carpenter ja Freen Little Bit of Love. Lisäksi albumilla versioituu esimerkiksi Andy Fraserin soolotuotantoa edustava Doctor Love. Freen tuotannosta Leslie West tuli julkaisemaan kaikkiaan neljä coverversiotaan. Niistä Little Bit of Loven jälkeisiä edustavat The Stealer albumilla Alligator, Walk in My Shadow Got Bloozella ja Woman pitkäsoitolla Blue Me. The Great Fatsbyllä julkaistuista kappaleista The House of the Rising Sun on Westin duetto Dana Valeryn kanssa. Vaikka albumin parhaaksi listasijoitukseksi Billboardilla jäi 168., The Great Fatsby vastaanotti myönteisiä arvioita esimerkiksi Cashboxissa, Record Worldissä sekä AllMusic Guidessa. Niistä ensiksi mainitussa kehuttiin sekä Westin kitarointia että vokalisointia. AllMusicin mukaan kyseessä on ainutlaatuinen katsaus merkittävään rockartistiin ja albumille sisältyy muutamia yllätyksiä.

Torstain terävä:Tom Petty and the Heartbreakersin 80-luvun puolivälin albumi

Tom Petty and the Heartbreakers:Southern Accents

26. maaliskuuta 1985 MCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Southern Accents on Tom Petty and the Heartbreakersin kuudes studioalbumi. Pitkäsoiton ensimmäisen singlen, Billboardin listalla sijan 13. tavoittaneen Don't Come Around Here No Moren kirjoitustyöhön oli osallistunut Eurythmicsin Dave Stewart. Johnny Cash levytti albumin nimikappaleesta coverinsa vuonna 1996 ilmestyneelle albumilleen Unchained. Stewart osallistui myös kahden muun Southern Accentsilla julkaistun kappaleen kirjoitustyöhön. Albumia varten nauhoitettuihin, mutta tuolloin julkaisematta jääneisiin kappaleisiin lukeutuivat Trailer, Nick Lowen käsialaa oleva Crackin' Up, Jimmy Reedin Big Boss Man, Conway Twittyn The Image of Me, Walkin' from the Fire ja The Aparment Song. Kappaleista kaksi ensiksi mainittua ilmestyivät singlejen b-puolina ja kaksi jäljelle jäänyttä coverbiisiä sekä The Apartment Songista työstetty demoversio boxilla nimeltä Playback. Apartment Songin studioversio julkaistiin vuonna 1989 Pettyn ensimmäisellä sooloalbumilla Full Moon Fever. Trailer nauhoitettiin uudestaan ja kyseinen versio ilmestyi vuonna 2016 Pettyn toisen yhtyeen Mudcrutchin toisella albumilla, joka kantoi konstailemattomasti nimeä 2. Walkin' from the Fire julkastiiin lopulta vuonna 2018 postuumisti boxilla An American Treasure. Vuonna 1987 Tom Petty and the Heartbreakersin albumilla Let Me Up (I've Had Enough) julkaistu kappale My Life/Your World sisältää useita Walkin' from the Firen lyriikoista uudelleen kirjoitettuina. Southern Accentsin kannessa nähdään Winslow Homerin maalaus The Veteran in a New Field. The Heartbreakersin basisti Ron Blair soitti yhtyeessä Southern Accentsin jälkeen vasta vuoden 2002 aikana. The New York Timesin Robert Palmer listasi Southern Accentsin ilmestymisvuotensa viidenneksi parhaaksi albumiksi. Myöhemmin pitkäsoitto nimettiin Tom Petty and the Heartbreakersin läpimurroksi Rolling Stone Album Guidessa ja albumin rokkaavuutta verrattiin The Rolling Stonesin Exile on Main Streetin helppouteen. Stephen Thomas Erlewinen albumista All Music Guideen laatimassa retrospektiivisessä arviossa albumin parhaiksi kappaleiksi mainittiin Don't Come Around Here No More sekä Make It Better (Forget About Me).

Keskiviikon klassikko:Paul Simonin vuoden 1986 merkkialbumi

Paul Simon:Graceland

25. elokuuta 1986 Warrner Brosin julkaisemana ilmestynyt Graceland on Paul Simonin seitsemäs sooloalbumi. Simonin itsensä tuottama pitkäsoitto,jolla ääni-insinöörinä oli Roy Haleen, yhdistää erilaisia musiikkityylejä, kuten poppia, rockia, a cappellaa, zydecoa sekä eteläafrikkalaisia tyylejä. 1980-luvun alkuvuosina Simonin avioliitto näyttelijätär Carrie Fisheriin oli kariutunut ja hänen vuonna 1983 ilmestynyt sooloalbuminsa Hearts and Bones oli osoittautunut kaupallisesta aspektista tarkasteltuna pettymykseksi. Masennuskauden jälkeen Simon kiinnostui bootlegkasetista, joka sisälsi eteläafrikkalaista musiikkia. Hän vietti Haleen kanssa kaksi viikkoa Johannesburgissa ja työsti nauhoituksia eteläafrikkalaisten muusikoiden kanssa. Nauhoituksia jatkettiin Yhdysvalloissa ja niihin ottivat osaa esimerkiksi Linda Ronstadt, The Everly Brothers ja Los Lobos. Simon teki kiertueen eteläafrikkalaisten muusikoiden taustoittamana ja ohjelmistossa oli sekä heidän tuotantoaan että kappaleita Graceland -albumilta. Siitä muodostui Simonin menestynein sooloalbumi, jonka listasijoitus oli hänen parhaansa yli vuosikymmeneen. Maailmanlaajuisesti Gracelandia on myyty 16 miljoonaa kappaletta ja se on kohotettu erääksi kaikkien aikojen parhaista albumeista. Vuonna 1987 Graceland voitti vuoden albumin Grammyn. Vuonna 2006 albumi tuli valituksi kansalliseen ääniterekisteriin kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä. Simon on maininnut Gracelandin olevan poliittinen lausunto, joka esitteli vaaleiden ja tummien ihmisten välistä yhteistyötä ja lisäsi kansainvälistä tietoisuutta apartheidista. Simonia ylistettiin afrikkalaisen musiikin popularisoimisesta lännessä. Jo heinäkuussa 1986 albumilta poimittu ensimmäinen single You Can Call Me Al nousi listakakkoseksi Alankomaissa ja Irlannissa, oli Britanniassa parhaimmillaan neljäntenä ja myös Suomessa yhdeksäntenä.