Maanantain mainio:The Doorsin Strange Daysin päättävä eeppinen kappale

 When the Music's Over on The Doorsin eeppinen kappale, joka päättää yhtyeen lokakuussa 1967 ilmestyneen toisen albumin Strange Days. 11-minuuttisessa kestossaan kyseessä on eräs The Doorsin levytystuotannon pisimmistä kappaleista. Useiden muiden Strange Daysillä julkaistujen kappaleiden tavoin When the Music's Over oli kirjoitettu ja sitä oli esitetty jo kesän 1966 aikana Whisky A Go-Gossa  ennen kuin The Doors oli solminut levytyssopimuksensa. Yksi mainitun aikakauden konserteista pääsi mukaan vuonna 2012 ilmestyneelle albumin ja elokuvan Live at Hollywood Bowl uusintajulkaisulle. Vuoden 1970 liveversio sisältyy vuonna 2018 ilmestyneelle albumille Live at Isle of Wight Festival 1970. Rolling Stone-lehdessä on mainittu rumpali John Densmoren todenneen When the Music's Overin soittamisen olleen intensiivistä. Hänen piti hengittää syvään ennen mainittua kappaletta, sillä kyseessä ei ollut kolmen minuutin popkappale. Strange Days-albumilla When the Music's Overista julkaistu versio nauhoitettiin vuonna 1967. Jim Morrison halusi nauhoitusten tapahtuvan livenä studiossa ilman päällekkäisäänityksiä. Morrison oli kuitenkin ollut poissa studiosta reilun vuorokauden ja hänelle selvisi, ettei muu yhtye halunnut nauhoittaa kappaletta uudestaan. Niinpä Morrisonin tuli laulaa vokaaliosuutensa originaalin oton päälle, joka sisälsi kosketinsoittaja Ray Manzarekin demolaulun. Kitaristi Robby Kriegerille When the Music's Overin soolo osoittautui vaikeaksi. Kappaleen lyriikat ovat jaettavissa viiteen osaan, joista viimeinen palaa ensimmäisen lyriikkoihin ja teemaan. Musiikkijournalisti Stephen Davisin mukaan lyriikan kohta "When the Music's Over Turn Out the Lights" on saanut inspiraationsa losangelesilaisen musiikkiklubin London Fogin omistajalta. Uransa alussa The Doors esiintyi säännöllisesti mainitussa paikassa. Tekstin kohta "What have they done to the Earth?" on Davisin mukaan varhainen esimerkki viittaamisesta ympäristöteemoihin rockmusiikissa.

Sunnuntain extra:Sheila E:n kakkosalbumi

 Sheila E:Romance 1600

26. elokuuta 1985 Paisley Parkin/Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Romance 1600 on yhdysvaltalaisen solisti/perkussionisti Sheila E:n toinen sooloalbumi. Prince osallistui mainitun albumin työstämiseen jossakin määrin kitaristin, basistin ja taustavokalistin ominaisuuksissa. Lisäksi hän oli mukana kirjoittamassa ja tuottamassa albumin suurinta singlemenestystä A Love Bizarre, josta julkaistiin sekä 12-tuumainen, että radioystävällisempi versio. Elokuvassa Crush Groove Sheila esitti sekä Love Bizarren että kappaleen Holly Rock. Suurelle yleisölle hän pääsi esiintymään Prince and the Revolutionin Purple Rain -kiertueella. Romance 1600:n ensimmäisenä singlenä julkaistiin Sister Fate, josta työstetyssä musiikkivideossa nähtiin Sheila E:n uusi, Princeltä vaikutteita ominut imago. Useita albumin kappaleista voi pitää henkilökohtaisina. Pitkäsoitto, jonka suurin hitti oli A Love Bizarre, vastaanotti myös ristiriitaisia arvioita, mutta saavutti kultalevyyn oikeuttavat myyntiluvut jo tammikuun lopussa 1986.

Lauantain pitkä:Haastattelussa Ninni Poijärvi

Ahkerasti musiikkia sekä sooloartistina että eri yhtyeissä työstänyt laulaja/lauluntekijä/muusikko Ninni Poijärvi saapui haastateltavaksi Johnnyn kadulle.

 

 Kuinka kauan on siitä, kun bongasit Joni Mitchellin neljän cd:n boxin tukholmalaisessa levykaupassa ja syntyi ajatus neljästä omaa tuotantoasi edustavasta uudesta albumista? Minkälaiselle ajanjaksolle niiden levyttäminen ja säveltäminen/sanoittaminen sijoittuivat ja työstettiinkö eri albumeita osittain jopa lähes samanaikaisesti?


🌸Syksyllä '22 löysin tämän Jonin upean boksin ja siitä asti aloin miettiä että tässä olisi pari vuotta aikaa tehdä itsekin 50-vuotisjuhlien kunniaksi neljän levyn  boksi uutta musiikkia.

Siitä idea sai siis alkunsa.

Päätin, että kerran elämässä pitää tehdä jotain näin hullua.


🌸Omaa suomenkielistä soololevyä olinkin jo alkanut suunnitella,
joulukuussa 22 menimme äänittämään pohjia Ääriviivat-levylle basisti Pekka Gröhnin ja rumpali Topi Kurjen kanssa.


Olin säveltänyt aika paljon materiaalia hiljaisina  koronavuosina,
joten esim orkesterisävellyksiä oli syntynyt jo ennen boksi-ideaakin valmiiksi.

 Toisin sanoen neljän levyn raamit hahmottui lopulta melko vaivattomasti. (Orkesterilevy, harppusatu, suomenkielinen soololevy ja englanninkielinen soololevy)

Piti vain saada porukkaa riittävästi kasaan, varata äänitystilat ja sopivat ääniteknikot eri projekteihin.

Tammikuussa '23 äänitettiin sekä orkesterilevy "Ikimetsä" ja harppusatu "Kultamarja ja metsän salaisuudet."

Alku sujui melko leppoisasti, mutta kun deadline lähestyi jolloin levyjen oli määrä olla täysin valmiit, alkoi olla jo hurja tahti. Omat voimavarat joutui toisinaan äärirajoille jaksamiseni suhteen. Lähimuisti heikkeni välillä muussa arkisessa toiminnassa ja migreeni väijyi valitettavan usein.

-Eli tavallaan aika älytön päähänpisto, jonka halusin kuitenkin kerran elämässäni tehdä.

Ja sain kuin sainkin tehtyä kaiken kuten olin suunnitellut. Nyt minulla on oma nimeäni kantava boksi. Olen siitä tosi kiitollinen.


Lähitarkasteluun uusista levyistäsi covereista koostuva Wild is the Wind. Albumin nimikappale edustaa David Bowien vuoden 1976 tuotantoa albumilta Station to Station. Minkälainen ja kuinka pitkäkestoinen suhde Bowien tuotantoon sinulla on? Olisiko rockin kameleontin tuotannosta poimittavissa suosikkialbumia tai ainakin selkeää suosikkiaikakautta?


🌸David Bowien tuotanto ei ole minulle mitenkään erityisen tuttu, vaikka hänet olen aina mieltänyt vahvaksi lauluntekijäksi ja suureksi taiteilijaksi, oman tien kulkijaksi.

Kun sain tiedon  Bowien kuolemasta, olin jostain syystä valtavan surullinen.

Wild is the wind-kappale Bowien versiona tuli jonkun tuttuni FB-profiilissa vastaan ja kuuntelin sitä useita kertoja. Siinä oli niin häkellyttävän voimaannuttava, elämännälkäinen tunnelma joka auttoi.

Musiikilla on parhaimmillaan valtava parantava voima.


🌸Koska Bowien musiikki on tullut minulle tutummaksi vasta aikuisiällä, minulla ei ole niin vahvaa suhdetta hänen tuotantoonsa että voisin nimetä erityistä lempialbumia tai -aikakautta.


Carole Kingin laulaja/lauluntekijä-genren merkkipaaluihin lukeutuvalta Tapestry-albumilta versioit hieman harvinaisempaa tuotantoa edustavan Way Over Younderin. Milloin tutustuit Tapestryyn ja onko se  Kingin tuotannosta kaikki kaikessa, vai onko hänen diskografiastaan löydettävissä myös muita voimakkaasti diggamiasi albumeita?


🌸Carole Kingin Tapestry-albumi on mielestäni yksi täydellisimmistä levykokonaisuuksista mitä tiedän.

Ei yhtään heikkoa kappaletta vaan jokainen laulu on helmi.

Way over yonder-kappaletta aloin esittää Hoedown-yhtyeen kanssa vajaa 20 vuotta sitten kun meillä oli C.K. tribuutti-ilta. Siitä alkaen laulu on ollut yleensä aina mukana keikkalistallani

Olen esittänyt sitä eri kokoonpanoilla, myös yksin soolona. Upea kappale.

Kyllä tämä Tapestry-albumi on se mitä edelleen hänen tuotannostaan kuuntelen mieluiten.


Bob Dylanilta coveroit hänen 1960-luvun lopun countrahtavaa tuotantoaan edustavan I'll Be Your Baby Tonightin. Dylanin kanssa runsasta yhteistyötä tehneen The Band-yhtyeen jäsenistöstä olet Hoedown-yhtyeen kanssa levyttänyt ja myös esiintynyt rumpali Levon Helmin kanssa. Taustaa tuolle levytysmatkalle Woodstockissa?


🌸Vuonna 2007 lähdimme porukalla Woodstockiin äänittämään kahta levyä, joista toinen oli soololevyni Virta.

Janne Haavisto kutsui kokoon joukon muusikoita, joiden kanssa tämä huikea reissu tehtiin.

Äänitystilana oli Levon Helmin kodin yhteydessä toimiva studio. Puurakennus,  jossa jopa kaikki naulat oli korvattu puutapeilla.

Tutustuimme ääniteknikko  Justin Quipiin niin hyvin, että teimme tämän ensimmäisen studiosession jälkeenkin vielä useita levyjä yhdessä.

Levon Helmin kanssa tapasimme myös monta kertaa. Hän oli todella maanläheinen, ystävällinen ja kannustava ihminen. Ja tietenkin aivan loistava rumpali.

Me esiinnyimme useana vuonna myös Levonin Midnight Ramble-konserteissa. Niihin tuli yleisöä ympäri Amerikkaa.

Yhdellä reissukerralla Levonin bändissä vaikuttanut muusikko Larry Campbell oli estynyt tulemasta keikalle ja sain silloin kunnian tuurata häntä viulistina ja taustalaulajana. Siellä se ”pieni tyttö” Suomesta sai soittaa yhdessä amerikkalaisten huippumuusikoiden kanssa yhdessä. Oli unohtumaton kokemus. Vieressä lauloi taustoja mm. Cassandra Wilson sekä Levonin tytär Amy.



Täytit hiljattain 50 vuotta ja uutuusalbumiesi julkaisuajankohdalla ja tasavuosillasi lienee yhteys. Olisiko ensi vuonna luvassa runsaammin keikkailua, mahdollisesti jopa jotakin juhlakiertueen tapaista ja jos, minkätyyppisen ohjelmiston ja keiden muusikoiden kanssa?


🌸Tein juhlavuoden kunniaksi kaksi konserttia, joista toisessa esitettiin musiikkia kaikilta neljältä levyltä.

Toistaiseksi keikat on nyt tässä, minun täytyy vetää hieman henkeä.

Ehkä joskus myöhemmin teen lisää keikkoja, mutta juuri nyt tuntuu että olen liian väsynyt keikkailuun. Siinä pitää kuitenkin jotenkin osata olla sosiaalinen ja kannatella tilaisuutta. Enkä aina oikein jaksaisi.


On hyvä saada aikaa omille ajatuksilleen ja olla jopa ihan hiljaa.

Rakastan hiljaisuutta.

Pari vuotta olen kuunnellut luureilla melko intensiivisesti äänityksiä,

valikoinut parhaita ottoja, suunnitellut soitinlisäyksiä jne.

Itseäni houkuttelee nyt hyvin pienimuotoinen työskentely.

Ehkä alan vähitellen säveltää taas uutta musiikkia. Kuka tietää.



Syntymäpäivänäsi lokakuun yhdeksäntenä on syntynyt myös kaksi brittiläisen popin ja rockin keskeistä, ikävä kyllä jo edesmennyttä tekijää. Osaisitko nimetä heidät suoralta kädeltä?


🌸Heti osaan mainita tietenkin  John Lennonin.

Toinen britti ei kyllä tule mieleen. Eli kerro toki.

(Lisäksi Jackson Brownella on myös sama syntymäpäivä. Mutta hän on amerikkalainen ja vieläpä hengissäkin.)

Perjantain pohjat:J. J. Calen originaali ja Claptonin cover

Travelin' Light on tulsalaismuusikko J. J. Calen kirjoittama ja lisäksi ensiksi hänen itsensä levyttämä kappale, joka ilmestyi syyskuussa 1976 Shelter Recordsin julkaisemalla Calen neljännellä albumilla Troubadour. Mainittu kappale julkaistiin lisäksi singleformaatissa. Eric Clapton levytti Travelin' Lightista coverinsa vuonna 2001 ilmestyneelle albumilleen Reptile. Cover vaikutti osaltaan originaaliversion menestykseen 25 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Calen originaalilevytyksen funkhenkistä kitarointia on arvioissa verrattu James Burtoniin. Troubadour-albumin originaalijulkaisunsa jälkeen Travelin' Light on päässyt mukaan useille J. J. Calen tuotannosta kasatuille kokoelma-albumeille, kuten 20th Century Masters – The Millennium Collection: The Best of J.J. Cale (2002), The Ultimate Collection (2004) ja Classic Album Selection. (2013) Myös Claptonin kappaleesta työstämä cover on vastaanottanut myönteisiä arvioita ja esimerkiksi AllMusicin William Ruhlmanin mukaan diggarit tulevat pitämään Claptonin Travelin' Light-coverista yhtä runsaasti kuin hänen vuoden 1977 menestyksekkääksi osoittautuneesta versiostaan J. J. Calen Cocainesta. Billboardilla laaditussa arviossa Claptonin coverissa kehuttiin kitaroinnin lisäksi hänen laulusoritustaan ja kappaleen instrumentaatioon kuuluvia Hammond-urkuja.

Torstain terävä:Newjerseyläisrokkarin varhaistuotannon klassikko

Southside Johnny & The Asbury Jukes:Hearts of Stone

Lokakuussa 1978 ilmestynyt Hearts of Stone on yhdysvaltalaisyhtye Southside Johnny and the Asbury Jukesin kolmas studioalbumi, jonka työstämiseen osallistuivat Steve Van Zant sekä Bruce Springsteen. Pitkäsoiton raidoista nimikappale ja Talk to Me ovat Springsteenin käsialaa ja lisäksi hän työsti yhteistyössä Van Zantin ja Southside Johnnyn kanssa kappaleen Trapped Again. Muilta osin Hearts of Stonen kappaleet ovat Van Zantin sävellyksiä. Pitkäsoiton avauskappaleet Got to Be a Better Way Home ja This Time Baby's Gone for Good ovat ottaneet vaikutteita 60-lukuisesta soulmusiikista. I Played the Fool hyödyntää instrumentaatiossaan upeasti puhallinsektiota. Erityisen runsaasti hittipotentiaalista tarttuvuutta on annosteltu albumin nimikappaleelle sekä singlenä julkaistulle Talk to Melle, joka ei kuitenkaan saavuttanut listasijoitusta. Nimibiisin Hearts of Stone Jon Bon Jovi on maininnut inspiraation lähteeksi kappaleelleen Never Say Goodbye. Erityisesti pitkäsoiton päätöskappale Light Don't Shine katsoo tyylillisesti yhtyeen musiikillisessa ilmaisussa jo kohti tulevaisuutta. Hearts of Stone saavutti myönteiset arviot, mutta Southside Johnnylla ja kumppaneilla ei ollut mahdollisuutta promotoida albumia riittävästi. Mainitusta pitkäsoitosta eteenpäin Southside Johnny & The Asbury Jukes julkaisi useita korkealle arvostettuja albumeja. Erityisesti vuonna 1981 ilmestynyt livelevy Reach Out and Touch the Sky onnistui suorastaan erinomaisesti. Hearts of Stonen nauhoituksista jäi yli useita kappaleita, jotka Steven Van Zant levytti myöhemmin sooloalbumilleen Men Without Women. Pian Hearts of Stonen julkaisun jälkeen Van Zant siirtyi täysaikaisesti E Street Bandin jäseneksi. Southside Johnnyn  vuonna 1991 ilmestyneellä albumilla Better Days Van Zant ja Springsteen olivat kumpikin pitkästä aikaa jälleen mukana.

Keskiviikon klassikko:Ozzy Osbournen Sabbath-versioinneista koostuva livetupla

 Ozzy Osbourne:Speak of the Devil

Marraskuussa 1982 ilmestynyt Speak of the Devil on Ozzy Osbournen tuplalivealbumi, jolla hän yhtyeensä kanssa esittää versioita varhaisemman yhtyeensä Black Sabbathin tuotannosta. Britanniassa albumi julkaistiin nimellä Talk of the Devil. Saarivaltakunnassa kyseessä oli toinen Ozzyn hopealevyn saavuttaneista albumeista. Mainittuun saavutukseen vaadittiin 600 000 myytyä levyä. Speak of the Devil myi hopeaa jo tammikuuhun 1983 mennessä. Mainittua tupla-albumia voi pitää sopimusteknisenä velvoitteena, sillä Osbournen levy-yhtiö Jet Records vaati häneltä vielä kahta levyä. Vaikka Speak of the Devil on pitkään säilyttänyt asemansa eräänä diggareiden suosikeista Osbournen tuotannosta, mies itse on pitänyt albumia ainoastaan sopimusteknisenä velvoitteena. Menehtyneen kitaristin Randy Rhoadsin kitarointia oli alun perin tarkoitus kuulla albumin kappaleissa Iron Man, Children of the Grave ja Paranoid, mutta ne julkaistiin vuonna 1987 ilmestyneellä ja menehtyneelle kitaristille omistetulla albumilla Tribute. Vaikka Speak of the Devilillä musisoivan rytmiryhmän jäsenet olivat jo jonkin aikaa olleet Osbournen yhtyeessä, kyseessä on ensimmäinen hänen albuminsa, jolla kuullaan basisti Arzon ja rumpali Alrdidgen soittoa. Speak of the Devil ilmestyi kuukausi ennen kuin Ronnie James Dion vokalisoima Black Sabbath julkaisi oman livetuplansa Live Evil. Mainittu seikka viilensi eri leirejä entisestään. Yhdysvalloissa Speak of the Devil saavutti paremmat myyntiluvut, kun taas Britanniassa Live Evil nousi listoilla korkeammalle. Speak of the Devilin originaalilta cd-versiolta on jätetty pois kappale Sweet Leaf, joka on kuitenkin jälleen mukana vuonna 1995 ilmestyneellä uusintapainoksella.Speak of the Devilin tuoreinta Sabbath-tuotantoa edustavat koko tuplakon avaava Syptom of the Universe vuoden 1975 albumilta Sabotage sekä vuonna 1978 ilmestyneen pitkäsoiton Never Say Die nimikappale.

Tiistain tukeva:The Rascalsin joutsenlaulualbumi Atlantic Recordsille

 The Rascals:Search and Nearness

Maaliskuun ensimmäisenä 1971 ilmestynyt Search and Nearness on blue-eyed soulia edustaneen The Rascals-yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen viimeinen pitkäsoitto, jonka työstämisessä solisti Eddie Brigati ja kitaristi Gene Cornish olivat mukana ja The Rascalsin viimeinen Atlantic Recordsin julkaisema albumi. Vaikka Eddie Brigati oli jättänyt The Rascalsin syksyllä 1970, Search and Nearnessin nauhoitukset ajoittuivat lokakuun 1969 ja seuraavan vuoden lokakuun välille. Koska pitkäsoitto ilmestyi useita kuukausia Brigatin lähdön jälkeen, häntä ei Search and Nearnessin kansiteksteissä ole listattu yhtyeen jäseneksi. Brigatia kuultiin kuitenkin leadvokalistina kolmella albumin kappaleista ja taustavokalistina lähes kaikilla muilla. Yksikään Brigatin leadvokalisoimista kappaleista ei  kuitenkaan edustanut The Rascalsin johtohahmon Felix Cavalieren sävellystuotantoa. Search and Nearness menestyi The Rascalsin albumeista heikoimmin. Se viipyi viikon ajan Billboardin listalla sijalla 198. Singlet Glory Glory ja Right On olivat ilmestyneet jo useita kuukausia ennen pitkäsoittoa. Niistä ensiksi mainittu saavutti Billboardilla sijan 58. ja Cashboxissa sijan 42. kesällä 1970 ja jälkimmäinen, joka oli The Rascalsin viimeinen Atlantic Recordsin julkaisema single, Billboardilla sijan 119. samaisen vuoden joulukuussa. Allmusicin Thom Jurekin mukaan Search and Nearness on kenties suloisenkatkera muisto yhtyeen jäsenille. Se sisältää joitakin laadukkaimmista Felix Cavalieren koskaan kirjoittamista kappaleista, vaikka ne jäivätkin suhteellisen tuntemattomiksi. The Rascalsin tosidiggarin olisi syytä omistaa vähintään puolet albumin, joka koostuu edeltäjäänsä, pitkäsoittoa See vahvemmasta tuotannosta,kappaleista. Robert Christgaun mielestä kyseessä on The Rascalsin yhtenäisin albumi, jonka tuotannosta täytettä edustaa kummaltakin levypuoliskolta ainoastaan yksi biisi. Search and Nearnessin sisäkannen kuvassa Dino Danelli, Gene Cornish ja Felix Cavaliere istuvat talon katolla. Danellin ja Cornishin välissä on kenellekään kuulumaton kenkäpari. Cornishin oikea käsivarsi on ylhäällä ikään kuin hän pitäisi sitä jonkun olkapäällä. Eddie Brigati oli lähtenyt yhtyeestä ennen valokuvan ottamista ja pian The Rascalsin rivit harvenivat entisestään, sillä myös Cornish jätti yhtyeen.