Maanantain mainio:Musiikillista suunnanmuutosta merkinnyt Wishbone Ashin neljäs albumi

Wishbone Ash:Wishbone Four

11. toukokuuta 1973 MCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt Wishbone Four on englantilaisen rockyhtyeen Wishbone Ashin neljäs studioalbumi. Tyylillisesti mainittu pitkäsoitto eroaa voimakkaasti bändin edellisestä albumista Argus. Wishbone Fourilla kuullaan nimittäin varsin säästeliäästi kahden kitaran harmonioita ja albumin kahdeksasta kappaleessa puolessa keskeisiksi muodostuvat akustisvoittoiset folkelementit. Mainitunlaisiin kappaleisiin lukeutuvat Ballad of a Beacon, Everybody Needs a Friend, Sorrel ja Sing Out the Song. Kummankin levypuoliskon avausraidat So Many Things to Say ja Doctor ovat aggressiivisempia, mutta silti melodisia. Lyriikassaan osittain omaelämäkerrallisia aineksia sisältävää kappaletta No Easy Road värittävät ensi kertaa Wishbone Ashin uralla puhaltimet. Vaikka Wishbone Fourin akustisvoittoisten kappaleiden introihin sisältyy haikeita elementtejä Argusin kappaleiden tavoin, Wishbone Fourin biiseissä soolokitaroista jää puuttumaan Wishbone Ashin varhaisemmille töille tyypillistä energistä koristelua. Pitemmissä kappaleissa kitaroiden vuoropuhelulle on tunnusomaista hienovaraisuus ja hillittyys. Wishbone Ashin diggareiden keskuudessa Wishbone Fourista muodostui suosittu, sillä albumi merkitsi musiikillista kasvua ja suositun kaavan kokeilunhalua yhtyeen omilla ehdoilla. Brittirockin saralla vastaavantyyyppisellä tavalla yhtyeen edellisistä töistä erosi esimerkiksi Led Zeppelinin kolmas albumi. Wishbone Fourilla Wishbone Ash vastasi ensi kertaa itsenäisesti albuminsa tuotannosta. Bändin edelliset pitkäsoitot oli nimittäin tuottanut Derek Lawrence. Wishbone Fouria seuranneella yhtyeen viidennellä studioalbumilla There’s a Rub yhtyeen kokoonpanoa täydensi kitaristi/solisti Laurie Wisefield, joka tuli olemaan keskeinen osansa yhtyeen luovaa prosessia seuraavien 11 vuoden ajan. Wishbone Ashin perustajajäsen Ted Turner jätti yhtyeen Wishbone Fourin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen. Albumista muodostui suhteellisen menestyksekäs, sillä se saavutti brittilistalla parhaimmillaan kahdennentoista sijan.

Sunnuntain extra:Eräs Dr. Feelgoodin varhaistuotannon klassikkokappaleista

Back in the Night on brittiläisen pubrockyhtyeen Dr. Feelgoodin tuotantoa edustava ja vuonna 1975 nauhoitettu kappale, joka pääsi mukaan Feelgoodin samaisen vuoden lokakuussa ilmestyneelle kakkosalbumille Malpractice. Kitaristi Wilko Johnsonin käsialaa oleva ja Vic Mailen tuottama Back in the Night ilmestyi lisäksi singlenä jo ennen mainittua pitkäsoittoa heinäkuussa 1975. Kyseessä on Dr. Feelgoodin diskografian kolmas singleformaatissa ilmestynyt biisi Roxetten ja She Does It Rightin jälkeen. Sen b-puolella julkaistiin liveversio Bo Diddleyn originaalituotantoa edustavasta kappaleesta I’m a Man. Back in the Night pääsi lisäksi mukaan vuonna 1997 ilmestyneelle Dr. Feelgoodin tuotannosta kasatulle kokoelma-albumille Twenty Five Years of Dr. Feelgood.

Lauantain pitkä:Vuosikymmenten uran tehnyt soulartisti

18. helmikuuta 1941 syntynyt Irma Thomas, syntymänimeltään Lee, on yhdysvaltalainen, New Orleansista kotoisin oleva soullaulajatar, jota on kutsuttu New Orleansin soulkuningattareksi. Vaikka Thomas on Aretha Franklinin ja Etta Jamesin aikalainen, hän ei ole saavuttanut vastaavanlaista suosiota. Vuonna 2007 Thomasin albumi After the Rain vastaanotti parhaan bluesalbumin Grammyn. Kyseessä on Thomasin ensimmäinen Grammy hänen yli viisi vuosikymmentä kestäneen uransa ajalta. Ponchatoulassa, Louisianassa syntynyt Lee lauloi baptistikirkon kuorossa ja teki koe-esiintymisensä Specialty Recordsille ollessaan 13-vuotias. 19-vuotiaana hänellä oli takanaan jo kaksi avioliittoa ja neljä lasta. Thomas säilytti jälkimmäisen aviomiehensä sukunimen, työskenteli tarjoilijana New Orleansissa ja lauloi ajoittain yhtyeenjohtaja Tommy Ridgleyn kanssa. Tämä auttoi Thomasia hankkimaan levytyssopimuksen paikallisen Ron-levy-yhtiön kanssa. Ensimmäinen single Don’t Mess with My Man ilmestyi loppuvuodesta 1959 ja saavutti Billboardin R&B-listalla sijan 22. Seuraavaksi Thomas levytti Minit-yhtiölle tehden yhteistyötä biisintekijän ja tuottajan Allen Toussaintin kanssa esimerkiksi kappaleilla It’s Raining ja Ruler of My Heart, joista viimeksi mainittu päätyi myöhemmin Otis Reddingin ohjelmistoon nimellä Pain in My Heart. Vuonna 1963 Thomasin levy-yhtiöksi vaihtyi Imperial Records, jolle hän levytti muun muassa hitit Wish Someone Would Care ja Breakaway. Jälkimmäisen kirjoitustyöstä vastasivat Jackie DeShannon ja Sharon Sheely ja se päätyi 1980-luvun alkupuolella Tracy Ullmanin coveroimaksi. Anyone Who Knows What Love Is (Will Understand) edusti nuoren Randy Newmanin ja sittemmin countryartistina menestyneen Jeannie Seelyn yhteistyötä. Kappale on saavuttanut uutta kiinnostusta päästyään mukaan useisiin jaksoihin science fiction-tv-sarjassa Black Mirror. Mainitun singlen b-puolella julkaistiin Kai Windingin ensiksi levyttämä ja Thomasin version jälkeen Rolling Stonesin coverohjelmistoon päätynyt Time is on My Side. Thomasin neljä ensimmäistä Imperialille levyttämää singleä nousivat Billboardin poplistalle. Toisin kuin kollegansa Aretha Franklin, Gladys Knight ja Dionne Warwick, Thomas ei koskaan saavuttanut levytyksillään crossover-suosiota. Vuosina 1967-1968 hän levytti Chess Recordsille jonkinasteista suosiota saavuttaen. R&B-listalle nousi Thomasin cover Otis Reddingin kappaleesta Good to Me. Muutettuaan Californiaan Thomas julkaisi levytyksiään useilla pienillä levy-yhtiöillä. Palattuaan Louisianaan Thomas avasi 1980-luvun alussa Lion’s Den Clubin. Useiden vuosien levytystauon jälkeen Thomas solmi levytyssopimuksen Rounder Recordsin kanssa ja vuonna 1991 hän vastaanotti ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa San Franciscossa nauhoitetusta livelevystä Live! Simply the Best. Thomas julkaisi sekä traditionaalista gospelia edustaneita albumeita että maallisempia levytyksiä. Hänen vuonna 1998 ilmestynyt albuminsa Sing It! oli seuraavana vuonna ehdolla Grammyn vastaanottajaksi. Thomas on ollut aktiivinen live-esiintyjä ja esiintynyt vuosittain New Orleans Jazz &Heritage-festivaaleilla. Häntä haastatellaan vuonna 2005 valmistuneessa dokumentissa Make It Funky, jossa esitellään New Orleansin musiikin historiaa ja sen vaikutusta rhythm and bluesiin, rockiin, funkiin ja jazziin. Elokuvassa hän esitti kappaleen Old Records Allen Toussaintin kanssa. Huhtikuussa 2007 Thomas tuli valituksi Louisiana Music Hall of Fameen. Samaisena vuonna järjestetyssä tribuuttikonsertissa Fats Dominolle Thomas esiintyi Marcia Ballin kanssa. Elokuusssa 2009 Rounder Recordsin julkaisemana ilmestynyt ja myös kolme uutta kappaletta sisältänyt kokoelma-albumi The Soul Queen of New Orleans: 50th Anniversary Celebration, joka juhlisti Thomasin 50-vuotista uraa levyttävänä artistina. Vuonna 2011 Thomas esiintyi kahdesti Byron Bay Bluesfestissä Australiassa. 24. huhtikuuta samaisena vuonna Thomas esiintyi Crossroads-lavalla Mavis Staplesin jälkeen ja seuraavana päivänä samaisella stagella pääesiintyjänä Jethro Tullin ja Osibisan jälkeen. Vuonna 2013 Thomas oli ehdolla bluesmusiikkipalkinnon vastaanottajaksi soul blues naisartisti-kategoriassa. Hän voitti sen, samoin kuin seuraavana vuonna. Vuonna 2018 Thomas palkittiin elämäntyöstään hänen esiintyessään Americana Music Honors & Awardsissa. Toukokuun toisena 2024 Thomas esiintyi Rolling Stonesin kanssa New Orleans Jazz &Heritage Festivaalilla duetoiden Mick Jaggerin kanssa Time is on My Siden, jonka Rolling Stones oli versioinut ainoastaan kuukausia Thomasin levytyksen ilmestymisen jälkeen. Thomasin toistaiseksi tuorein albumi, vuonna 2025 ilmestynyt pitkäsoitto Audience with the Queen edustaa yhteistyötä neworleansilaisen elektrofunkyhtyeen Galacticin kanssa.

Perjantain pohjat:Manic Street Preachersin vuoden 2001 merkittävä singlehitti

Ocean Spray on walesilaisen rockyhtyeen Manic Street Preachersin tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin neljäs kesäkuuta 2001 kolmantena singlenä yhtyeen kuudennelta pitkäsoitolta Know Your Enemy. Brittilistalla kappale saavutti parhaimmillaan viidennentoista sijan kesäkuun puolivälissä julkaisuvuonnaan. Sadan suosituimman joukossa brittilistalla Ocean Spray pysytteli kahden kuukauden ajan. Manic Street Preachers esitti Ocean Sprayn Top of the Popsissa. Rumpali Sean Moore vastasi kappaleen trumettisoolosta ja sen lyriikat ovat James Dean Bradfieldin varhaisimmat. Bradfield vastasi lisäksi Ocean Sprayn sävellyksestä. Nimensä kappale otti karpalojuomasta, jota Bradfield vei äidilleen sairaalaan tämän saadessa hoitoa syöpäänsä. Ocean Spraystä työstetyssä musiikkivideossa keskeisessä osassa on myös yhtyeen valokuvaaja Mitch Ikeda, joka vastaa sen japaninkielisestä dialogista. Cd-singlellä olivat lisäksi mukana kappaleet Groundhog Days ja Just a Kid sekä Ocean Sprayn musiikkivideo ja kasettiversiolla lisäksi biisi Little Trolls.

Torstain terävä:Spirit-yhtyeen jälkimmäinen reunion-albumi

Spirit:Thirteenth Dream

Kesäkuussa 1984 Mercuryn julkaisemana ilmestynyt Thirteenth Dream on Spirit-yhtyeen diskografian kaikkiaan 11. albumi ja samalla toinen ja viimeinen niin kutsuttu reunion-albumi. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy kolme täysin uutta tuotantoa edustavaa kappaletta sekä uudelleen nauhoitetut versiot seitsemästä Spiritin vanhasta ydintuotantoon lukeutuvasta biisistä. Vuoden 1968 esikoisalbumilta Sprit versioituvat Fresh Garbage, Uncle Jack sekä Mechanical World. Kakkosalbumilta Family That Plays Together versioidaan odotustenmukaisesti hittisingle I Got a Line on You ja 1984 on alun perin vuonna 1969 ainoastaan singleformaatissa ilmestynyt kappale. Spiritin suurimmaksi klassikoksi kohotetulta albumita, vuonna 1970 ilmestyneeltä pitkäsoitolta 12 Dreams of Dr. Sardonicus uusioversioitaviksi ovat päätyneet Mr Skin ja Nature’s Way. Albumin uutuuskappaleisiin lukeutuvat Black Satin Nights, Pick It Up ja All Over the World. Thirteenth Dreamin nauhoitukset ovat joulukuulta 1982 ja koska albumi julkaistiin cd-formaatissa, kyseessä on eräs varhaisimmista digitaalisista nauhoituksista ja eräs laadukkaimmista sellaisista rockyhtyeen osalta, kiitos hyödynnetyn äänitysteknologian. Thirteenth Dreamin alun perin cd-formaatissa julkaistu originaalipainos on varsin harvinainen. Vuonna 2004 Beat Goes On julkaisi albumin uudelleen toisen Spiritin diskografiaan lukeutuvan pitkäsoiton Future Games kanssa. Thirteenth Dreamin nauhoitusten yhteydessä taltioitiin lisäksi uusi versio alun perin Spiritin nimeä kantavalta esikoisalbumilta löytyvästä kappaleesta Elijah. Kyseinen versio julkaistiin ainoastaan maxisinglen b-puolena, mutta ei lainkaan cd- tai albumiformaatissa. Yhdysvalloissa Thirteenth Dream julkaistiin nimellä Spirit of ’84 ja erilaisen kansikuvan kera.

Keskiviikon klassikko:Eräs uuspunkin keskeisimmistä albumeista

Green Day:Dookie

Helmikuun ensimmäisenä 1994 Reprise Recordsin julkaisemana ilmestynyt Dookie on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Green Dayn kolmas studioalbumi ja samalla yhtyeen ensimmäinen suurelle levy-yhtiölle työstämä pitkäsoitto. Se nauhoitettiin edellisen vuoden aikana Berkeley-studioilla Kaliforniassa. Dookien kappalemateriaali on ensisijaisesti yhtyeen kitaristi/solisti Billy Joe Armstrongin käsialaa ja sen biisit pohjautuvat pitkälti hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Dookielta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Longview, Basket Case, uudelleen nauhoitettu versio alun perin vuonna 1991 Green Dayn kakkosalbumilla Kerplunk ilmestyneestä kappaleesta Welcome to Paradise sekä When I Come Around. Grungen oltua useamman vuoden ajan rockmusiikin johtava genre Dookie oli eräs niistä albumeista, jotka esittelivät eläväisempää ja melodisempaa rocksoundia. Pitkäsoiton vaikutusta sekä post-punkin että muidenkin musiikkigenrejen kehitykseen voikin pitää varsin merkittävänä. Dookiesta muodostui arviomenestys ja vuoden 1995 Grammy Awardseissa pitkäsoitto palkittiin vuoden parhaana vaihtoehtoalbumina. Billboardin albumilistalla Dookie oli parhaimmillaan toisena ja se nousi top teniin monissa muissa maissa. Yhdysvalloissa Dookie saavutti kaksinkertaisesti timanttia. Albumista on muodostunut eräs kaikkien aikojen myydyimmistä ja kriitikot sekä musiikkijournalistit ovat kohottaneet Dookien erääksi 90-luvun parhaista albumeista ja parhaista punkrock- ja poppunklevyistä. Vuonna 2017 Rolling Stone listasi Dookien kaikkien aikojen parhaaksi poppunklbumiksi. Vuonna 2024 Kongressin kirjasto valitsi Dookien kansainväliseen ääniterekisteriin kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävänä.

 

Tiistain tukeva:The Kinksin 1970-luvun kosketinsoittaja

Kuudes helmikuuta 1948 syntynyt ja neljäs elokuuta 2023 edesmennyt John ”The Baptist” Gosling oli brittiläinen kosketinsoittaja, pianisti ja solisti, joka muistetaan parhaiten jäsenyydestään The Kinksissä vuosien 1970 ja 1978 välisenä ajanjaksona. Lisäksi hän oli mukana The Kinksin ex-jäsenistä koostuneessa yhtyeessä The Kast of The Kinks. Paigntonissa, Devonissa syntyneen Goslingin ensimmäinen instrumentti oli hänen joululahjakseen vastaanottama harmoni. Hän opiskeli The Royal Academy of Musicissa ja vaikutti urkurina St. Andrewn kirkossa Stoke Newintgtonissa. Gosling opiskeli Luton Six Form Collegessa. Goslingin ensimmäinen yhtye The Challengers perustettiin hänen kuultuaan ystävänsä kanssa The Kinksin version Long Tall Sallystä BBC:n radioswhossa Saturday Club. Gosling vaikutti lisäksi paikallisessa, Bob Dylanin inspiroimassa yhtyeessä Hard Rain. Siinä hän soitti opiskellessaan Academy of Musicissa. Hard Rain nauhoitti joitakin kappaleita. Gosling lainasi kyseisen nauhan eräälle The Kinksin jäsenistä, eikä saanut sitä koskaan takaisin. Kosketinsoitinten lisäksi Gosling soitti bassoa ja kitaraa. Hänen keskeisiin vaikuttajiinsa lukeutuivat Small Facesin ja The Facesin Ian McLagan, Spencer Davis Groupin ja Trafficin Stevie Winwood, Procol Harumin Matthew Fisher, Paul McCartney ja Little Richard. The Kinksiin Gosling liittyi vuonna 1970 esitettyään koe-esiintymisessä onnistuneesti yhtyeen kappaleen Lola. Ensimmäisen keikkansa The Kinksin riveissä Gosling soitti Minneapolisissa, Yhdysvalloissa 22. toukokuuta 1970. Hänen viimeinen esiintymisensä The Kinksin jäsenenä oli uudenvuodenaattona 1977. Seuraavana vuonna Goslingin paikan The Kinksin kosketinsoittajana otti Gordon Edwards. Lempinimensä The Baptist Gosling sai mieltymyksestään juutalaisen saarnaajan John The Baptistin kuviin. 2000-luvulla Gosling mainitsi olevansa edelleen hyvissä väleissä The Kinksin jäsenten kanssa, vaikka hän ei ollut keskustellut Dave Daviesin kanssa enää yhtyeestä eroamisensa jälkeen. Gosling on kirjoittanut teoksen ajastaan The Kinksin jäsenenä. Hänen myöhäisempiä yhtyeitään ovat olleet Network, jossa vaikutti niin ikään The Kinksin jäsenistöön lukeutunut Andy Pyle. Vuonna 1994 Gosling perusti yhtyeen The Kast of The Kinks, johon kuuluivat lisäksi The Kinksin jäsenistöön lukeutuneet Mick Avory, Jim Rodford ja John Dalton. Goslingilla oli musiikkikauppa Berkhamstedissa ja myöhemmin hän toimi musiikin opettajana. Gosling eläköityi vuonna 2008. Hän edesmeni neljäs elokuuta 2023 75 vuoden ikäisenä.