Sunnuntain extra:Keskeisen yhdysvaltalaisen hardrockyhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi

Tesla:Time’s Making Changes -Best of Tesla

20. marraskuuta 1995 Geffen Recordsin julkaisemana ilmestynyt Time’s Making Changes -Best of Tesla on yhdysvaltalaisen hardrockyhtyeen Teslan ensimmäinen kokoelma-albumi. Kyseinen pitkäsoitto sisältää tuotantoa yhtyeen neljältä ensimmäiseltä studioalbumilta Mechanical Resonancesta Bust a Nutiin sekä ensimmäiseltä livelevyltä, tupla-albumilta Five Man Acoustical Jam. Lisäksi kokoelmalle sisältyy yksi aikaisemmin julkaisematon kappale Steppin’ Over. Teslan esikoisalbumilta Mechanical Resonance Time’s Making Changesille sisältyvät singlehitti Modern Day Cowboy, positiivinen manifesti Gettin’ Better, myös akustisia elementtejä hyödyntävä Little Suzi sekä kokoelma-albumille nimensä antanut Changes. Kakkosalbumi The Great Radio Controversyn valinnat ovat ei aivan albumin terävimpään kärkeen lukeutuva Heaven’s Trail (No Way Out), selkeän hittipotentiaalinen The Way It Is sekä viimein ansaituisti hitiksi osoittautunut Love Song. Five Man Acoustic Jamilta mukana ovat Five Man Electrical Band -cover Signs sekä Great Radio Controversyn huippuhetkiin lukeutuva Paradise. Psychotic Supper-albumin tuotantoa kokoelmalla edustavat rankka Edison’s Medicine, Def Leppardin kitaristille Steve Clarkille omistettu Song & Emotion sekä balladituotantoon tyylitajuisesti kallistuva What You Give ja Bust a Nutin valinnat kohdistuvat kahteen pitkään biisiin; Mama’s Fool ja A Lot to Loose.Glam metallin saralla Tesla on eräs kaikkien aikojen laadukkaimmista ja myös vakavammista yhtyeistä ja Time’s Making Changes tarjoaa 15 vakuuttavaa näytettä yhtyeen tuotannon laadukkuudesta.

Lauantain pitkä:Eräs kiehtovimmista brittiläisen bluesrockin kakkosdivarilaisista

Medicine Head oli 1970-luvulla aktiivikauttaan viettänyt brittiläinen bluesrockyhtye, joka toimi suurimman osan ajastaan duona. Yhtyeen suurin menestyssingle oli vuonna 1973 brittilistalla kolmannen sijan saavuttanut One and One is One. Medicine Head levytti kuusi albumia ja yhtyeen alkuvaiheen triokokoonpano levytti John Peelin Dandelion -yhtiölle. Suurimman osan toiminta-ajastaan Medicine Headin muodostivat John Fiddler ja Peter Hope-Evans. Ajoittain yhtyeessä vaikuttivat lisäksi Laurence Archer, Clive Edwards, Keith Relf, Tony Ashton, Roger Saunders, George Ford, John Davies, Rob Townsend  ja Morgan Fisher.Fiddler ja Hope-Evans tapasivat koulussa Wolverhamptonissa ja myöhemmin Staffordin taidekoulussa, jonka kaksikko kuitenkin jätti. Vuoden 1968 paikkeilla he alkoivat esittää bluesia ja rockia clubeissa pubeissa Birminghamissa ja sen ympäristössä. Dj John Peel näki kaksikon esiintyvän Lafayette Clubissa ja jakoi myöhemmin sen musiikkia John Lennonin, Eric Claptonin ja Pete Townshendin kanssa. Heistä ensiksi mainitun kehotuksesta duo kiinnitettiin Dandelion Recordsille. Demo kappaleesta His Guiding Hand julkaistiin singlenä ja Peel on kuvannut sitä kaikkien aikojen halvimmaksi julkaistuksi levyksi ja erääksi kaikkien aikojen klassisimmista levyistä. Kappale pääsi lisäksi mukaan dokumenttielokuvaan John Peel's Record Box. Kaksikon ensimmäinen albumi New Bottles Old Medicine nauhoitettiin kahdessa tunnissa ja yhtye konsertoi John Peelin keikoilla. Kakkosalbumin Heavy on the Drum tuotannosta vastasi The Yardbirdsin solistina ensisijaisesti muistettu Keith Relf. Single (And The) Pictures in the Sky saavutti vuonna 1971 brittilistalla sijan 22. Kappale ei ollut mukana Heavy on the Drumilla, mutta se lisättiin yhtyeen esikoisalbumin cd-version bonusraidaksi. Kyseessä oli  Dandelion-yhtiön ensimmäinen hittisingle. Hope-Evans jätti yhtyeen yli vuoden ajaksi. Tuolloin Fiddler, bassosta vastannut Relf sekä rumpali John Davis levyttivät yhtyeen kolmannen albumin The Dark Side of the Moon, joka oli sen viimeinen Dandelion Recordsin julkaisema pitkäsoitto. Se ilmestyi vuosi ennen Pink Floydin samannimistä klassikoksi kohonnutta albumia. Nicholas Schafnerin mukaan Pink Floyd suunnitteli vaihtavansa tulevan albuminsa nimeksi Eclipse, mutta luopui ajatuksesta, kun Medicine Headin albumi ei menestynyt. Sen kappaleista Only to Do What is True ilmestyi ainoalla Dandelion Recordsin julkaisemalla sämplerialbumilla There is Some Fun Going Forward. Medicine Head solmi uuden levytyssopimuksen Polydor Recordsin kanssa. Hope-Evans oli jälleen mukana Tony Ashtonin tuottamalla ja useiden studiomuusikoiden kanssa nauhoitetulla albumilla One & One is One. Suurimmaksi singlehitiksi osoittautuneen nimikappaleen jälkeen singlenä julkaistiin lisäksi sijan 11. saavuttanut Rising Sun. Seuraavalla albumilla Thru' A Five kaksikon lisäksi musisoivat aikaisemmin Family-yhtyeessä vaikuttanut rumpali Rob Townsend, kitaristi Roger Saunders ja basisti George Ford. Albumilta poimitusta Slim Harpo-vaikutteisesta kappaleesta Slip and Slide muodostui yhtyeen viimeinen singlehitti, joka saavutti brittilistalla sijan 22. vuonna 1974. Ahkerasta keikkailustaan huolimatta yksikään Medicine Headin albumeista ei saavuttanut sijoitusta brittilistalla. Viimeisen albuminsa, Pete Towshendin Eel Pie -studioilla nauhoitetun Two Man Bandin yhtye työsti nimensä mukaisesti jälleen duona. Medicine Head lopetti toimintansa vuonna 1977. Vuonna 2005 Angel Air julkaisi albumin Don't Stop the Dance. Se kokosi yhteen joitakin singlejä, joita oli nauhoitettu yhtyeen ollessa WWA-yhtiöllä sekä joitakin aikaisemmin julkaisemattomia nauhoituksia, joita Medicine Head oli työstänyt ollessaan viisimiehinen. Maaliskuussa 2007 Cherry Red Records julkaisi Medicine Headin esikoisalbumin cd-formaatissa. Toukokuussa 2009 samainen yhtiö julkaisi Medicine Headin Very Best of- kokoelman. Yhtyeen hajoamisen jälkeen Fiddler julkaisi sooloalbumeita, mutta vuonna 2011 ilmestynyt albumi Fiddlersophical ilmestyi jälleen Medicine Headin nimellä. Yhtyeen hajoamisen jälkeen molemmat sen jäsenet ovat jatkaneet työskentelyään musiikin parissa. Fiddler on ollut jäsenenä yhtyeissä British Lions ja Box of Frogs ja julkaissut soolotuotantoaan, kuten vuonna 1995 ilmestyneen albumin Return of the Buffalo. Ajoittain hän on elvyttänyt Medicine Headin nimen ja esittänyt yhtyeen hittejä Laurence Archerin, Clive Edwardsin, Mark Luckhurstin ja James Foxin kanssa ja julkaissut myös levytyksiä matalalla profiililla. Hope-Evans on ollut mukana useiden artistien, kuten Pete Townshendin albumeilla. Lisäksi hän on soittanut useissa yhtyeissä, kuten vuonna 1980 albumin Fancy Footwork julkaisseessa The Dance Bandissa. Viime vuosina hän on esiintynyt laulaja-lauluntekijä Noah Francisin kanssa.

Perjantain pohjat:Toinen T Rexin Electric Warriorin singlehiteistä

Jeepster on brittiläisen glamrockyhtyeen T. Rexin tuotantoa edustava kappale, jonka levy-yhtiö Fly julkaisi singleformaatissa marraskuun viidentenä 1971. Myös singlen b-puolella ilmestynyt Life's a Gas edusti T. Rexin 24. syyskuuta 1971 ilmestyneen albumin Electric Warrior tuotantoa. Molemmat kappaleista olivat T. Rexin johtohahmon Marc Bolanin sävellyksiä ja niiden tuotannosta vastasi Tony Visconti. Jeepsterin sävellys ja lyriikan ensimmäiset rivit pohjautuvat Willie Dixonin käsialaa olevaan ja Howlin Wolfin levyttämään blueskappaleeseen You'll Be Mine. Marc Bolan on itse tuonut esiin kappaleen Howlin Wolf-lainauksen. Aluksi Jeepsteristä kaavailtiin ainoastaan promosingleä, mutta Fly julkaisi sen virallisesti marraskuussa 1971. Brittilistalla tuloksena oli toinen sija. Fly Records promosi singleä ilman Marc Bolanin lupaa. Tämä oli siirtynyt EMI:n artistiksi ja mainittu levy-yhtiö antoi Bolanin ohjata omaa yhtiötään T. Rex Wax Co. Recordsia. Britanniassa Jeepsterin nousun singlelistan kärkisijalle esti Sladen Coz I Luv You. Australiassa Jeepsterin sijoitus oli 28. ja Kanadassa 73. Kappale on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi T. Rexin tuotannon parhaimmistoon. Billboard rankkasi Jeepsterin T. Rexin tuotannon kolmanneksi parhaaaksi ja Paste jopa parhaaksi biisiksi. Jeepsteristä ovat levyttäneet coverversionsa esimerkiksi The Polecats, Marillionin solisti Fish, yhdysvaltalaisen hardrockin superyhtye Hollywood Vampires ja viimeksi vuonna 2020 Joan Jett and the Blackhearts.

Torstain terävä:Grand Funk Railroadin jälkimmäinen tuplalivealbumi

Grand Funk Railroad:Caught in the Act

Elokuussa 1975 Capitol Recordsin julkaisemana ilmestynyt Caught in the Act on yhdysvaltalaisen hardrockyhtyeen Grand Funk Railroadin toinen tuplakonserttitaltiointi. Sen edeltäjä, seuraajaansa raakasoundisempi Live Album oli ilmestynyt vuonna 1970. Caught in the Act on taltioitu Grand Funk Railroadin vuoden 1975 kiertueelta ja yhtyeen peruslineupin lisäksi sillä ovat mukana taustalaulajattaret Lorraine Feather ja Jana King (Giglio). Albumin varhaisissa painoksissa sen kannessa yhtyeen nimeksi on mainittu ainoastaan Grand Funk. Caught in the Actin vuonna 2003 ilmestynyt remasteroitu cd-versio on kestoltaan reilut 79 minuuttia ja vinyyliformaatissa tupla-albumi on näin ollen saatu mahdutetuksi yhdelle cd:lle. Introducton-osuus on tosin jätetty pois, mutta sen vastapainoksi cd:lle on sisällytetty pidennetyt versiot kappaleesta T. N.U.C. sekä The Rolling Stones -coverista Gimme Shelter. Caught in the Actiltä poistettu Introduction on sitä vastoin lisätty piiloraidaksi kyseistä livetuplaa edeltäneen Grand Funk Railroadin studioalbumin All the Girls in the World Beware!! remasteroidulle cd-versiolle kappaleen Some Kind of Wonderful loppuun. Vaikka Caught in Actille sisältyy edustava otos Grand Funk Railroadin tuoreempaa tuotantoa, jota edustavat esimerkiksi albumien We're an American Band ja Shinin' On nimikapaleet sekä menestynyt Little Eva-cover The Locomotion, mukana on lisäksi yhtyeen iäkkäämpiä klassikkokappaleita, kuten Heartbreaker, Closer to Home, upeasti svengaava vuoden 1972 singlemenestys Rock and Roll Soul sekä koko tuplan avaava Footstompin’ Music. Billboardin listalla Caught in the Actin paras sijoitus oli 21.

Keskiviikon klassikko:Erään rockin pioneeriartistin esikoisalbumi

 Jerry Lee Lewis:Jerry Lee Lewis

Vuonna 1958 nauhoitettu ja samaisena vuonna Sun Recordsin julkaisemana ilmestynyt Jerry Lee Lewis on samannimisen, keskeisimpiin rockpioneereihin lukeutuvan artistin esikoispitkäsoitto. Lewisin hittisingleistä pitkäsoitolle sisältyy High School Confidential, ja Lewisin esikoisalbumiin onkin joskus viitattu mainitulla nimellä. Sitä vastoin Lewisin esikoisalbumilta puuttuvat hänen suuret hittinsä Great Balls of Fire ja Whole Lotta Shaking Going On. Pitkäsoiton takakannessa nähdään myös Sun Recordsin johtaja Sam Phillips ihailemassa 706 Avenuella sijaitsevassa kuuluisassa studiossa pianon ääressä istuvaa Lewistä, joka oli tuossa vaiheessa Phillipsin viimeisin löytö. Phillips vastasi lisäksi Lewisin esikoisalbumin kansiteksteistä. Ajan hengen mukaisesti mainitun pitkäsoiton kappaleet julkaistiin lisäksi kolmena 45-kierroksen ep-levynä. Jerry Lee Lewisin esikoisalbumi on sittemmin ollut saatavilla cd-formaatissa versiona, jonka bonuskappaleina on biisejä hänen esikoisep:ltään Great Balls of Fire. Albumista laatimassaan arviossa myös Brownsville Station-yhtyeen johtohahmona muistettu Kub Coda piti pitkäsoittoa upeana debyyttinä, vaikka siltä jäikin hänen mielestään puuttumaan merkittävä osa Lewisin parhaimmistoon lukeutuvaa tuotantoa.

Tiistain tukeva:Bachman Turner Overdriven ainoa listaykkössingle

You Ain’t Seen Nothing Yet on kanadalaisen rockyhtyeen Bachman Turner Overdriven tuotantoa edustava kappale, jonka sen johtohahmo Randy Bachman kirjoitti yhtyeen kolmatta ja vuonna 1974 ilmestynyttä albumia Not Fragile varten. Biisi julkaistiin vuonna 1974 lisäksi singleformaatissa b-puolellaan instrumentaalikappale Free Wheelin’. You Ain’t Seen Nothing Yet saavutti ykkössijan Billboardin Hot 100 -listalla sekä Kanadan RPM-listalla yhdeksäs marraskuuta 1974. Kappaleesta muodostui lisäksi Bachman Turner Overdriven ainoa suuri hitti Britanniassa, missä biisi saavutti parhaimmillaan toisen sijaan. Myös You Ain’t Seen Nothing Yetiä seuranneesta Bachman Turner Overdriven singlestä Roll On Down the Highway muodostui Britanniassa jonkinasteinen menestys. You Ain’t Seen Nothing Yet alkoi instrumentaalikappaleena, johon Randy Bachman oli saanut inspiraatiota Dave Masonin sävellyksestä Only You Know and I Know. Randy Bachmanin mukaan kappale oli alun perin instrumentaali, johon hän kirjoitti lyriikat tyhjästä. Bachman Turner Overdivella oli tapana soittaa kyseistä kappaletta asentaessaan vahvistimensa ja mikrofoninsa kuntoon. Not Fragile- albumin tuotantovaiheessa Mercury Recordsin Charlie Fach mainitsi, että sen kahdeksan kappaleen joukossa ei ollut magiikkaa sisältävää singlehittiä. Randy Bachman mainitsi yhdeksännestä valmiina olevasta kappaleesta, jonka Fach halusi kuulla. Hän totesi siinä olevan muista albumin kappaleista puuttuvaa kirkkautta. You Ain’t Seen Nothing Yetiä ei ollut alun perin tarkoitus julkaista singlenä, mutta kappale saavutti merkittävää radiosoittoa asemilla ympäri Yhdysvaltoja. Niinpä Fach tiedusteli Randy Bachmanilta, voisiko You Ain’t Seen Nothing Yetin julkaista singleformaatissa. Bachman kieltäytyi kolmen viikon ajan, mutta myöntyi lopulta. You Ain’t Seen Nothing Yet julkaistiin singlenä syyskuussa 1974. Arviossaan Billboard vertasi You Ain’t Seen Nothing Yetiä Velvet Undergroundin Sweet Janeen ja ylisti kappaleen melodioita ja vokaalikoukkua. Cash Box kuvasi kappaletta erääksi julkaisuvuotensa parhaista rockkappaleista ja Record World ristiksi The Whon My Generationin ja Pinball Wizardin välissä. Billboardin listalla You Ain’t Seen Nothing Yet saavutti ensiksi sijan 65. 21. syyskuuta 1974 päättyneellä viikolla. Siitä muodostui Bachman Turner Overdriven ainoa Billboardin listakärjen tavoittanut single. Ollessaan The Guess Whon jäsen Randy Bachman oli saavuttanut vuonna 1970 samaisella listalla ykkössijalle kohonneen singlen kappaleella American Woman. Ykkössijansa jälkeen You Ain’t Seen Nothing Yet putosi sijalle 34., mutta nousi sen jälkeen jälleen top teniin; tarkemmin ilmaistuna kahdeksanneksi. Myös kappaleen putoaminen ykkössijalta top 30:n alapuolelle on oma ennätyksensä. Britanniassa You Ain’t Seen Nothing Yetin nousun listakärkeen esti Mud-yhtyeen Lonely This Christmas.

Maanantain mainio:Kirkan legendaarinen esikoislive

Kirka:Keikalla

Helsingin Kulttuuritalon Scandian studiossa 13. ja 14. helmikuuta 1969 nauhoitettu, seuraavina päivinä hienoisesti paikkailtu ja pikapikaa heti samaisessa kuussa julkaistu Kirka Keikalla on Kirkan esikoisalbumi. Yleisönä mainitussa nauhoituksessa oli Kirkan fan clubin jäsenistöä. Esikoisalbuminsa kappalevalinnoissa Kirka pääsi todellisten diggauskohteidensa ja ydinosaamisensa pariin, sillä albumin coverbiisit edustivat laadukasta soulia ja rockia. Säestäjänä oli Kirkan Islanders-yhtyeen tuonaikainen lineup, jonka muodostivat kitaristi Eero Lupari, kosketinsoittaja Seppo Hovi, rumpali Kurt Mattsson ja basisti Heimo Holopainen vahvistettuna saksofonisti Pekka Pöyryllä. Kirkan iskelmällisempää tuotantoa hänen esikoisalbumillaan edustaa ainoastaan sen ykköspuolen päättävä hittimedley. Jyrki Hämäläisen James Brownin livelevyä At the Apollo muistuttavia avausspiikkejä seuraa nopeatempoinen starttibiisi, The Temptationsin ohjelmistosta poimittu Get Ready. I’ll Go Crazy jatkaa samanhetkisesti, mutta seuraavana kuultava ja kestoltaan viisiminuuttinen Ray Charlesin Georgia on My Mind rauhoittaa kokonaisuutta tyylitajuisesti. Sam and Daven soulklassikon Hold on I’m Coming Kirka omistaa avaussppiikissään Tom Jonesille. It’s a Man’s Man’s Man’s Man’s World on sielukas poiminta James Brownin repertuaarista ja Kirka Keikalla-albumin ykköspuolen päättää kappaleista Hetki lyö, Leijat, Ehkä suukon antaa saan ja Viimeiseen mieheen koostuva hittisikermä. Kakkospuolen avaa originaaliversiotaan rajummin sovitettu Ray Charlesin I Can’t Stop Loving You. Suorastaan revittelevä Bama Lama Bama Loo on Little Richardin paluuhitti vuodelta 1963 ja Kirkan ohjelmistossa kyseessä oli jo tuossa vaiheessa suoranainen bravuuri. Tiivistunnelmainen Take a Heart on löydetty The Renegadesin ohjelmistosta, Good Golly Miss Molly edustaa jälleen Little Richardin originaalituotantoa ja I’ll Never Fall in Love Again on esimerkiksi Dionne Warwickin ja Bobbie Gentryn levytysohjelmistoon lukeutunut balladikappale. Yli kuusiminuuttinen albumin päätöskappale, Ray Charlesin Wha’d I Say sisältää myös yleisönhuudatuksia. Helmikuussa 1969 ilmestynyt Kirka Keikalla nousi seuraavassa kuussa maamme albumilistan kärkeen ja piti sijoituksesa kesäkuuhun asti. Albumin ensimmäinen uusintapainos ilmestyi vuonna 1973 ja seuraava, vuonna 1985 tällä kertaa nimellä Live ’68 julkaistu ilmestyi vinyylin lisäksi kasettiformaatissa. Molempien edellä mainittujen uusintapainosten julkaisijana oli albumin myös alun perin julkaissut  Scandia. Vuonna 2007 Warner Music Finland julkaisi albumista ensimmäisen cd-version ja vuonna 2021 ilmestyi Lipposen Levyn ja Kasetin julkaisema vinyylisuusintapainos. Ilmestymisaikanaan Kirka Keikalla vastaanotti myös ristiriitaisia arvioita, mutta artisti itse kohotti sittemmin albumin levytystuotantonsa keskeisimmäksi albumiksi.