keskiviikko 17. elokuuta 2016

Torstain terävä:Eräs 70-luvun lopun brittiläisen voimapopin huippunimistä



The Babys on brittiläinen rockyhtye, jonka tunnetuimpia kappaleita ovat Isn’t It Time ja Every Time I Think of You. Niistä molemmat saavuttivat Billboardin listalla 13. sijan ja nousivat kahdeksanneksi Cashboxin listalla 70-luvun loppupuolella. Lisäksi kyseiset kappaleet olivat Jack Conradin ja Ray Kennedyn käsialaa. Vuosina 1976–1978 The Babysin kokoonpanon muodostivat kosketinsoittaja/kitaristi Michael Corby, solisti/basisti John Waite, rumpali Tony Brock ja kitaristi Wally Stocker. Yhtye solmi aikansa kalleimman levytyssopimuksen. Kaksi sen ensimmäistä pitkäsoittoa, Babys ja Broken Heart saavuttivat hyvän vastaanoton. Elokuussa 1978 kolmannen pitkäsoiton Head First levytyksen aikaan kosketinsoittaja Corby vaihtui Jonathan Cainiin ja basistiksi siirtyi Ricky Phillips. Vuodesta 1979 yhtyeen vuonna 1981 tapahtuneeseen hajoamiseen saakka The Babysin kokoonpanon muodostivat solisti Waite, rumpali Brock, basisti Phillips, kitaristi Stocker ja kosketinsoittaja Cain. John Waite saavutti suuren soolohitin vuonna 1984 kappaleella Missing You. Stocker ja Brock työskentelivät esimerkiksi Rod Stewartin kanssa ja Cain liittyi Journey-yhtyeeseen. Waite, Cain ja Phillips liittyivät yhtyeeseen Bad English 80-luvun lopussa. Phillips on soittanut Styx-yhtyeessä aivan viime aikohin saakka. Vuonna 2013 ilmoitettiin Brockin ja Stockerin kasanneen The Babysin uudelleen kitaristi Joey Sykesin kanssa. Seuraavana vuonna ilmestyi The Babysin ensimmäinen albumi yli 30 vuoteen. Nimeltään se on I’ll Have Some of That. Tony Brock tuotti kyseisen pitkäsoiton Silver Dreams-studioillaan Kaliforniassa. Vuonna 2015 yhtye lähti kiertueelle yli 30 vuoden jälkeen vastaanoton koillis, ja luoteisosissa, länsirannikolla ja keskilännessä ollessa varsin hyvä. The Babysin debyyttialbumi äänitettiin Torontossa, Kanadassa Bob Ezrinin ja Brian Christianin kanssa ja se julkaistiin tammikuussa 1977.

Kakkospitkäsoitto Broken Heart ilmestyi jo samaisen vuoden syksyllä. Suosiollisesti The Babysin voinee todeta jääneen sellaisten muiden Chrysalis -levy-yhtiön artistien kuin Blondien, Pat Benatarin ja jopa Leo Sayerin varjoon. Australiassa syyskuussa 1977 julkaistu Broken Heart nousi listakärkeen. Tammikuussa 1980 ilmestynyt, muuttuneella lineupilla levytetty pitkäsoitto Union Jacks sisälsi top 40:ssä viivähtäneen singlen Back on My Feet Again. Kyseiseen vuoteen ajoittuneella intensiivisellä kiertueella The Babys soitti Journeyn lämmittelijänä, ts saman yhtyeen, johon Jonathan Cain tulisi pian liittymään. Yhtyeen viides albumi On the Edge äänitettiin kyseisen kiertueen välillä ja julkaistiin lokakuussa 1980. Siltä poimittu single Turn and Walk Away nousi juuri sadan suosituimman joukkoon. Viimeisen keikkansa yhtye soitti Akronissa, Ohiossa ja keskeytti kiertueen John Waiten loukkaantumisen takia. The Babys lopetti toimintansa kyseisen kiertueen jälkeen. Yhtyeen hajoamisen syitä on spekuloitu voimakkaasti jälkikäteen, mutta perimmäisin syy lienee se, että yhtyeen jäsenet olivat tyytymättömiä siihen, ettei The Babys koskaan täysin saavuttanut ansaitsemaansa suosiota. Tony Brock soitti useita vuosia Rod Stewartin rumpalina. Wally Stocker taas vaikutti Stewartin kitaristina ja liittyi Air Supply-yhtyeeseen sekä Humble Pien 90-luvulla vaikuttaneeseen, rumpali Jerry Shirleyn kasaamaan kokoonpanoon. Vuonna 2013 The Babys palasi kokoonpanolla, jossa originaalijäsenten Brockin ja Stockerin lisäksi mukana olivat solisti/kitaristi John Bisaha ja kitaristi Joey Sykes, joka on muun muassa tehnyt musiikillista yhteistyötä Meredith Brooksin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti