Torstain terävä:Ken Hensleyn onnistunut soolodebyytti

Ken Hensley:Proud Words on a Dusty Shelf

Vuonna 1973 ilmestynyt Proud Words on a Dusty Shelf on Uriah Heepin kosketinsoittajan, keskeisimmän biisintekijän ja myös solistina ja kitaristina toimineen Ken Hensleyn esikoissooloalbumi. Se levytettiin joulukuun 1971 ja seuraavan vuoden joulukuun välisenä aikana. Uriah Heepin jäsenistöstä kyseisen albumin työstämiseen osallistui lisäksi rytmiryhmä, eli basisti Gary Thain ja rumpali Lee Kerslake. Kokonaisuutena kyseessä voi todeta olevan emoyhtyeelle tunnusomaista tyyliä rauhallisempi albumikokonaisuus, jonka instrumentaatiota hallitsevat akustinen kitara sekä piano. When Evening Comes käynnistää Hensleyn soolodebyytin melko rivakan kitaroinnin kera. Artistin taidot solistina tulevat välittömästi esiin ja kyseessä on tyylitajuisen melodian kannattelema rockpala, jossa Hensley pääsee myös sooloilemaan skebansa kanssa. From Time to Time edustaa aluksi akustisvoittoista Hensleyn upean vokalisoinnin hallitsemaa balladiosastoa. Rytmiryhmän päästyä mukaan kappaleessa hyödynnetään myös syntetisaattoria. A King Without a Throne on keskitempoinen ja pianovoittoinen, edelleen Hensleyn pettämättömän melodiantajun esiin tuova raita. Eräänlaisesta pitkäsoiton nimikappaleesta käyvä Proud Words rokkaa tuhdimmin ja emoyhtyeelle uskolliseen tyyliin. Itse asiassa jopa Ken Hensleyn vokalisointi muistuttaa kyseisellä raidalla Heep-solisti David Byronia ja vastaavasti kitarointi Heepin varsinaista keppimiestä Mick Boxia. Vielä lähemmäksi Uriah Heeppiä tyylillisesti päästään keskitempoisessa rockpalassa Fortune, joka vakuuttaa erityisesti mielikuvitusrikkaalla ja suorastaan dramaattisella sovituksellaan. Black Hearted Ladylla on tarjottavaan akustinen, polveileva kitarariffi, joka sopii osaltaan mainiosti sydänsuruja käsittelevään kappaleeseen. Go Down jatkaa onnistunutta operointia melodisen ja keskitempoisen materiaalin parissa. Pitkäsoiton rokkaavamman osaston huippuhetki lienee melodisuuden ja voiman oivallinen yhdistelmä Cold Autumn Sunday, josta muodostui myös ansaitusti suosikki FM- radioasemilla, ja jossa Ken pääsee perinteisempien ansioidensa lisäksi loistamaan myös kitaran varressa. Miellyttävän seesteisessä päätösraidassa The Last Time on slidekitaroineen jopa hienoista countryhenkeä. Hensleyn soolodebyytin ainoa hienoinen täytekappale on näkemys edellisenä vuotena Uriah Heepin pitkäsoitolla Magician’s Birthday julkaistusta pianoballadista Rain, jonka versio ei ratkaisevasti eroa Heepin näkemyksestä. Pienestä kauneusvirheestä huolimatta Hensleyn esikoisalbumi on kokonaisuutena varsin onnistunut ja monet artistin tuotantoa laajasti tuntevat kohottavat sen jopa aivan kärkikastiin emoyhtyeen klassisimpien albumien tavoin.