torstai 4. elokuuta 2016

Perjantain pohjat:Amerikkalainen kulttiklassikkoyhtye



The McCoys oli Union Cityssä, Indianassa vuonna 1962 perustettu rockyhtye, joka tunnetaan parhaiten hitistään Hang on Sloopy. Yhtyeen originaalin triokokoonpanon muodostivat solisti/kitaristi Rick Zehringer, joka tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä Rick Derringer, rumpali Randy Zehringer ja basisti Dennis Kelly ja se käytti nimeä Rick Z Combo. Myöhemmin yhtyeen nimeksi vaihtui Rick and the Raiders. Kellyn lähdettyä opiskelemaan basistiksi vaihtui Randy Jo Hobbs ja samalla yhtyeen line upia täydensivät saksofonisti Sean Michaels ja kosketinsoittaja Ronnie Brandon. Kyseinen kokoonpano ryhtyi käyttämään McCoys – nimeä. Brandon lähti yhtyeestä vuonna 1965 ja hänen paikkansa otti Bobby Peterson. Hang on Sloopy nousi Billboardin listakärkeen lokakuussa 1965 ja siitä muodostui Ohion osavaltion virallinen rockkappale. Yksistään Yhdysvalloissa singleä myytiin yli miljoona kappaletta. McCoysin muita hittejä olivat seitsemänneksi noussut cover ikivihreästä Fever ja sijan 21. saavuttanut näkemys Richie Valensin hitistä C’mon Let’s Go. Fever-singlen b-puolella julkaistu kappale Sorrow oli Britanniassa hitti The Merseysin esittämänä ja vuonna 1973 David Bowie versioi kappaleen coveralbumilleen Pin Ups. Kappaleen avausrivit "With your long blonde hair and eyes of blue" pääsi mukaan George Harrisonin käsialaa olleen, soundtrackalbumilla Yellow Submarine julkaistun Beatles-kappaleen It’s All Too Much loppufeidaukseen. McCoysin levytysohjelmistoon lukeutunut Beat the Clock oli maassamme suuri hitti nimellä Hetki lyö Kirkan ja Islandersin esittämänä. Rick Derringeristä, Randy Z:sta ja Hobbsista muodostui Johnny Winterin taustayhtye vuosina 1970 ja 1971 ilmestyneillä albumeilla Johnny Winter and ja Johnny Winter and…Live. Derringer ja Hobbs osallistuivat taustamuusikoiden roolissa myös Winterin pitkäsoittojen Still Alive and Well, John Dawson Winter III sekä Saints and Sinners äänityksiin. Derringer ja Hobbs soittivat myös Edgar Winterin kanssa ja olivat mukana vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Together Edgar and Johnny Winter Live. Hobbs konsertoi myös Johnny Winterin kanssa ja soitti niin ikään vuonna 1976 ilmestyneellä tiukalla konserttitaltioinnilla Captured Live. Derringer soitti lisäksi esimerkiksi Steely Danin ja Cyndi Lauperin kanssa. Myöhemmin hän oli mukana useissa yhtyeissä, joista keskeisin oli DNA yhdessä legendaarisen rumpalin Carmine Appicen kanssa. Hobbsin sydän petti 45-vuotiaana viides elokuuta 1993, joka sattui olemaan myös Derringerin syntymäpäivä ja Peterson menehtyi Gainesvillessa, Floridassa 21. heinäkuuta samaisena vuonna 47 vuoden ikäisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti