maanantai 15. elokuuta 2016

Tiistain tukeva:Eräs 80-luvun suurimmista menestyslevyistä

Madonna:True Blue 


True Blue on kesäkuun lopussa 1986 Sire Recordsin julkaisemana ilmestynyt Madonnan kolmas studioalbumi. Artisti työskenteli Steven Brayn ja Patrick Leonardin kanssa ja oli mukana kirjoittamassa ja tuottamassa kaikkia pitkäsoiton kappaleista. Tekstillisesti True Blue käsitteli työtä, rakkautta, unelmia ja pettymyksiä. Madonna omisti albumin tuonaikaiselle aviomiehelleen Sean Pennille. Musiikillisesti True Blue oli eräänlainen irtiotto Madonnan varhaisempaan tuotantoon. Se sisälsi vaikutteita jopa klassisesta musiikista ja oli suunnattu selkeästi myös vanhemmalle yleisölle. Ilmestyessään albumi saavutti suhteellisen myönteiset arvostelut ja Madonnaa kehuttiin myös solistin ja biisintekijän taitojensa osalta. True Blue oli ilmestyessään välittömästi kaupallinen menestys. Se nousi listakärkeen 28 maassa mukaan lukien Britannia ja Yhdysvallat. Euroopan albumilistalla True Blue pysytteli yhtäjaksoisesti kärjessä 34 viikon ajan, mikä oli ennätys. True Bluesta tuli paitsi ilmestymisvuotensa myydyin albumi, myös 80-luvun myydyin naisartistin käsialaa ollut pitkäsoitto. Yli 25 miljoonan kappaleen myynnillään True Blue on eräs kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä. Kaikki albumilta julkaistut viisi singleä nousivat Billboardilla viiden suosituimman joukkoon ja listäkärkeen pääsivät Live to Tell, Papa Don’t Preach sekä pitkäsoiton kappaleista ensimmäisenä levytetty ja alun perin Cyndi Lauperin levytysohjelmistoon kaavailtu Open Your Heart. Top viiteen nousivat myös espanjalaishenkinen La Isla Bonita sekä 60-luvun tyttöyhtyeille tyylillisesti kunniaa tehnyt albumin nimikappale. True Bluen kappaleita promottiin Madonnan toisella maailmankiertueella, Who’s That Girl Tourilla, joka vieraili Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa vuoden 1987 aikana. True Bluen ansiosta Madonnasta tuli eräs 80-luvun musiikillisista ikoneista Michael Jacksonin ja Princen tavoin.Mainitun pitkäsoiton myötä Madonna sai myös ensimmäisen merkintänsä Guinness Book of World Recordsiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti