lauantai 6. elokuuta 2016

Maanantain mainio:U2 rokeimmillaan lavalla ja studiossa

U2:Rattle and Hum


Rattle and Hum on irlantilaisen rockyhtyeen U2:n kuudes albumi ja samalla Phil Joanoun ohjaama rockdokumenttielokuva, jotka molemmat saivat julkaisunsa vuonna 1988. Sekä elokuva että albumi sisältävät liveversioita, coverkappaleita ja myös uusia studioäänitteitä. Rattle and Humilla U2 tutkii amerikkalaista perinnemusiikkia aikaisempaa pitkäsoittoaan The Joshua Treetä voimakkaammin. Albumilla yhtyeen soundia värittävät vaikutteet bluesrockista, folkrockista sekä gospelista. Elokuva oli kuvattu pääosin Yhdysvalloissa loppuvuodesta 1987 yhtyeen Joshua Tree – kiertueella ja se sisältää yhtyeen kokemuksia yhdysvaltalaisesta musiikista. Vaikka Rattle and Humin tarkoituksena oli esittää U2 tekemässä tribuuttia rocklegendoille, osa kriitikoista syytti yhtyettä pyrkimyksestä sijoittaa itsensä samaan kastiin kyseisten yhtyeiden ja artistien kanssa. Vaikka albumi toisin sanoen saavutti ristiriitaisen vastaanoton kriitikoiden keskuudessa, siitä muodostui kaupallinen menestys. Rattle and Hum nousi listakärkeen monissa maissa ja myi yli 14 miljoonaa kappaletta. Albumi alkaa livecoverilla Beatlesin Helter Skelteristä. Bonon mukaan Hawkmoon 269 on kunnianosoitus kirjailija Sam Shepardille, joka oli julkaissut Hawkmoon – nimisen teoksen. Albumilta löytyvä liveversio Bob Dylanin All Along the Watchtowerista on kunnianosoitus sekä Dylanille itselleen että kappaleen popularisoineelle Jimi Hendrixille

Vastaavasti pari Rattle and Humin U2:n  omaa tuotantoa edustavista kappaleista oli kirjoitettu muille artisteille. Puhaltimilla höystetty Angel of Harlem kertoo Billie Holidaysta ja God Part II on jo tyylillisesti lähempänä vuonna 1991 ilmestyneen Actung Baby – pitkäsoiton soundia. Sen voi tulkita eräänlaiseksi jatko-osaksi John Lennonin Plastic Ono Band – albumilla julkaistulle kappaleelle God. Rattle and Humin ensimmäinen single Desire kulkee Bo Diddley-tyyppisellä kompilla. Marraskuussa 1987 Dylan ja U2 olivat tavanneet Los Angelesissa ja kirjoittaneet yhdessä kappaleen Prisoner of Love, josta kehittyi Love Rescue Me. Dylan lauloi leadvokaalit originaalilla levytyksellä, mutta The Traveling Wilburys – yhtyeeseen liittyneiden velvoitteidensa vuoksi hän pyysi olla käyttämättä kyseistä kappaletta.  Kirkkokuoron kanssa levytetty livetulkinta I Still Haven’t Found What I’m Looking Forista edustaa puhdasta gospelia ja When Love Comes to Town on ärhäkkä bluesnumero, johon BB Kingin kitarointi tuo oman kaivattavan lisänsä. Se, Love Rescue Me ja Angel of Harlem levytettiin Memphisin Sun –studioilla, missä esimerkiksi Elvis Presley, Johnny Cash ja Roy Orbison ovat tehneet äänityksiään. Heartland – kappaletta yhtye alkoi työstää jo vuonna 1984 The Unforgettable Fire – levyn sessioissa. Se saatiin valmiiksi The Joshua Treen äänitysten aikaan. Kyseistä kappaletta lukuun ottamatta kaikki Rattle and Humin studiokappaleet olivat mukana Lovetown Tourilla, joka alkoi lähes vuosi pitkäsoiton ilmestymisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti