Tiistain tukeva:Eräs rockin historian vaikutusvaltaisimmista albumidebyyteistä

Velvet Underground:Velvet Underground and Nico

The Velvet Underground & Nico on maaliskuussa 1967 Verve Recordsin julkaisemana ilmestynyt amerikkalaisen rockyhtyeen Velvet Undergroundin esikoisalbumi. Se oli äänitetty edellisen vuoden aikana Andy Warholin multimediakiertueen aikana. Velvet Undergroundin esikoisalbumi saavutti jo omana aikanaan huomiota lähes tabuaiheisilla teksteillään. Pitkäsoiton tekstit käsittelivät nimittäin esimerkiksi huumeiden käyttöä, prostituutiota, masokismia, sadismia ja seksuaalista poikkeavuutta. Vaikka Velvet Undergroundin debyytti jäi omana aikanaan lähes täysin vaille sekä kaupallista, että kriitikoiden huomiota, on siitä myöhemmin muodostunut eräs rockin historian vaikutusvaltaisimmista ja arvostetuimmista albumeista. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Velvet Underground & Nico sijoittui niinkin korkealle, kuin kolmanneksitoista. Vuonna 1982 muusikko Brian Eno mainitsi, että vaikka Velvet Undergroundin debyyttiä meni ensi alkuun kaupaksi ainoastaan 300 000 kappaletta, jokainen levyn ostajista perusti oman yhtyeensä. Velvet Underground & Nicon levytyksestä vastasi Velvet Undergroundin ensimmäinen professionaali lineup, jonka muodostivat Lou Reed, John Cale, Sterling Morrison ja Maureen Tucker. Saksalainen laulajatar Nico, joka oli esiintynyt yhtyeen kanssa sen managerin Andy Warholin kehotuksesta, oli leadvokalistina raidoilla I’ll Be Your Mirror, Femme Fatale ja All Tomorrow’s Parties ja lauloi taustoja Sunday Morningilla. Kyseessä oli myös Velvet Undergroundin tuonaikainen livekokoonpano. Suurin osa albumin kappaleista äänitettiin huhtikuun puolivälissä neljän päivän aikana Manhattanin Scepter-studioilla. Äänitysten jälkeen Columbia Recordsin myyntijohtajana toiminut  Norman Dolph pyrki hankkimaan Velvet Undergroundin asetaattilevylle jakelijan, mutta levy-yhtiöistä Columbia, Atlantic Records ja Elektra Records sanoivat ei.

Atlantic kieltäytyi tekstien huumeviittausten takia ja Elektraa ei miellyttänyt John Calen alttoviulun soitto. MGM Recordsin omistama Verve Records hyväksyi lopulta levytykset Columbian jättäneen tuottaja Tom Wilsonin ansiosta. Toukokuussa 1966 TTG – studioilla Hollywoodissa nauhoitettiin kolme kappaletta lisää, eli raidat I’m Waiting for the Man, Venus in Furs ja Heroin. Vielä samaisen vuoden marraskuussa Hollywoodin Mayfair Recording Studiossa olivat vuorossa singlekappaleeksi valitun Sunday Morningin äänitykset. Valtaosasta Velvet Undergound and Nicon tekstejä vastannut Lou Reed ei ollut aikeissa kirjoittaa valitsemistaan teemoista niiden shokkiarvon vuoksi. Reed oli esimerkiksi Raymond Chandlerin ja William S Burroughsin teosten ystävä ja hänen mielestään niiden sisällön saattoi mainiosti siirtää rockmusiikkiin. Lisäksi albumilta löytyy myös popmusiikille tunnusmaisempia teemoja, kuten esimerkiksi Nicon inspiroimassa I’ll Be Your Mirrorissa. Albumin musiikilliseen ilmeeseen vaikutti erityisesti useita tavanomaisesta poikkeavia instrumentteja hallinnut John Cale. Vajaa vuosikymmen ilmestymisensä jälkeen Velvet Underground & Nico alkoi saavuttaa huomattavan myönteisiä arvosteluja rockkriitikoiden taholta. Albumin vaikutus uudempaan rockmusiikkiin alettiin tunnustaa yleisesti. Populaarimusiikin vuoden 1998 tietosanakirjassa Colin Larkin kuvasi albumia voimakkaaksi kokoelmaksi, joka esitteli Reedin ratkaisevasti urbaaneja hullaantumisia, lumoutumista katukulttuuriin ja tirkistelyyn rajoittunutta amoralismia. Huhtikuussa 2003 Spin-aikakauslehti sijoitti Velvet Undergroundin debyytin 15 kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimman albumin listan kärkisijalle. Vuonna 2006 Q-lehden lukijat äänestivät sen sijalle 42. sadan kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Samaisen vuoden heinäkuussa Observerin 50 musiikkia muuttaneen albumin listalla Velvet Underground & Nico sijoittui kärkeen. Tuottaja Tom Wilson jatkoi työskentelyä yhtyeen kanssa vuoden 1967 aikana ja hän toimi tuottajana yhtyeen seuraavana vuotena ilmestyneellä pitkäsoitolla White Light/White Heat.