lauantai 6. elokuuta 2016

Tiistain tukeva:Maidenin legendaarisimman lineupin toinen studioalbumi

Iron Maiden:Powerslave


Euroopassa EMI:n ja Yhdysvalloissa sisaryhtiö Capitol Recordsin julkaisemana kolmas syyskuuta 1984 ilmestynyt Powerslave on Iron Maidenin viides studioalbumi. Sanctuaryn/Capitol Recordsin uusintajulkaisu Yhdysvalloissa oli vuorossa vuonna 2002. Albumin nimikappaleen innoittamana sen kansikuvassa hyödynnettiin muinaisegyptiläistä teemaa, joka pääsi mukaan myös pitkäsoittoa seuranneelle The World Slavery Tourille. Pitkäsoiton kannessa nähtiin myös ensi kertaa variantti originaalista punaisesta Iron Maiden-logosta. Warsawsta, Puolasta elokuun yhdeksäntenä 1984 käynnistynyt kiertue oli Iron Maidenin historian pisin ja uuvuttavin ja siltä julkaistiin myös tuplakonserttitaltiointi Live After Death. Powerslaven kappaleisiin lukeutuva The Rime of the Ancient Mariner on kestoltaan 13 minuuttia ja 45 sekunttia ja sen tekstinä on otteita Samuel Taylor Coleridgen samannimisestä runosta. Kyseessä oli Maidenin diskografian pisin kappale yli 31 vuoden ajan, kunnes vuonna 2015 ilmestyneeltä pitkäsoitolta The Book of Souls löytyvä Empire by the Clouds ohitti sen 18 minuutin kokonaiskestossaan. Powerslave oli lisäksi ensimmäinen Maidenin pitkäsoitoista, jolla kuultiin tismalleen samaa yhtyeen line upia kuin sen edeltäjällä, edellisenä vuotena ilmestyneellä albumilla Piece of Mind. Kyseinen Maidenin kokoonpano pysyi vakaana vielä kahden seuraavan pitkäsoiton; vuoden 1986 Somewhere in Timen ja kahta vuotta myöhemmin julkaistun Seventh Son of the Seventh Sonin ajan. Singleformaatissa Powerslavelta julkaistiin albumin tunnetuimpaan antiin lukeutuvat kappaleet 2 Minutes to Midnight ja Aces High. Menestyksekäs World Piece Tour oli päättynyt joulukuussa 1983. Sen aikana Maiden oli debytoinut pääesiintyjänä Yhdysvalloissa. Tammikuussa 1984 yhtye piti kolmen viikon tauon ennen kokoontumistaan yhteen Jerseyssä

Edellisen pitkäsoiton Piece of Mindin tavoin valtaosa Powerslaven kirjoitusprosessista tapahtui siellä. Äänitykset käynnistyivät Compass Point – studioilla Nassaussa, Bahamalla. Basisti Steve Harris muistelee The Rime of the Ancient Marinerin syntyneen ajallisista paineista huolimatta suhteellisen nopeasti. Yli 13 minuuttinen, tyylillisesti useista erilaisista osista koostuva kappale muodostui yhtyeen diggareiden suosikiksi. Myös vuosiin 2008–2009 ajoittuneen Somewhere Back in Time – kiertueen aikana Harris, kitaristi Dave Murray ja solisti Bruce Dickinson kohottivat kappaleen livesuosikikseen. Maiden piti toisen pienen breikin, kun Powerslave miksattiin New Yorkin Electric Lady – studioilla. Harjoitukset World Slavery – kiertuetta varten tapahtuivat Floridassa. Elokuussa 1984 Puolasta käynnistynyt kiertue päättyi Kaliforniaan seuraavan vuoden lopussa. Lavarakennelmat muistuttivat albumin kansikuvaa ja niihin kuului muun muassa huikeat jalakkeet, joille muusikot ajoittain konsertin aikana nousivat. Kyseessä oli lisäksi ensikerta, kun heavy metal-yhtye vieraili rautaesiripun takana Puolassa ja Unkarissa. Maiden teki debyyttikeikkansa myös Etelä-Amerikassa. Siellä yhtye soitti Queenin erikoisvieraana arviolta 300 000 kuuntelijalle Rock in Rio – festivaalilla. Kiertueelta julkaistiin neljänä iltana Los Angelesin Long Beach Arenalla ja Lontoon Hammersmith Odeonissa taltioitu Live After Death- livetupla ja video, jotka saavuttivat brittilistalla toisen ja kärkisijan. Kaiken kaikkiaan 13 kuukautta kestänyt kiertue vieraili 28 maassa. Powerslave debytoi brittilistalla kakkosena. Sen pääsyn kärkisijalle esti levy-yhtiö EMI:n julkaisema various artists – pophittikokoelma Now That’s What I Call Music. Suomen virallisella albumilistalla Powerslave nousi neljänneksi. Rumpali Nicko McBrainin ja kitaristi Adrian Smithin mukaan Powerslave oli se Maidenin albumeista, jonka ansiosta yhtyeestä muodostui nopeasti suosittu esimerkiksi Brasiliassa, missä sadat diggarit odottivat yhtyettä hotellien ja ravintoloiden ulkopuolella. Powerslaven kappaleista Flash of the Blade pääsi mukaan Dario Argenton vuonna 1985 valmistuneen kauhuelokuvan Phenomenan soundtrackille. Kyseisen biisin ovat coverohjelmistoonsa ottaneet Avenged Sevenfold sekä Rhapsody of Fire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti