lauantai 27. elokuuta 2016

Sunnuntain extra:Eräs 60 -luvun rhythm and bluesin merkkiteoksista

Them:The Angry Young Them


Kesäkuussa 1965 ilmestynyt The Angry Young Them on irlantilaisen rockyhtyeen Themin esikoispitkäsoitto. Se muistetaan ensisijaisesti sittemmin varsin merkittävän soolouran luoneen Van Morrisonin varhaisena yhtyeenä. Yhdysvalloissa yhtyeen debyytti ilmestyi nimellä Them ja kappalelistansa osalta jonkin verran erilaisella sisällöllä  varustettuna. Kuten useiden Deccan julkaisujen tapauksessa, yhtyeen nimeä ei ollut mainittu albumin etukannessa ja takakannessa se esiteltiin nimeä Angry Young Them käyttäen. Themin esikoispitkäsoiton neljästätoista kappaleesta kuusi oli Van Morrisonin käsialaa olleita originaaleja. Niiden joukossa oli kiistattomaksi garagerockklassikoksi muodostunut Gloria. Mystic Eyesin tekstin Morrison improvisoi seitsemän minuutin instrumentaalijakson jälkeen. Levytysversioon kappaleesta on tosin säästynyt ainoastaan kahden ja puolen minuutin versio, jossa alkua ja loppua on feidattu raskaalla kädellä.  You Just Can’t Win on Dylan-henkinen, kullankaivajasta kertova kappale, jonka tekstissä on viittauksia useisiin Lontoossa sijaitseviin paikkoihin, kuten Camden Towniin. Little Girlin teemana oli koulupojan kiintymys 14-vuotiaaseen tyttöön ja If You and I Could Be as Two alkaa Morrisonin aggressiivisella irlantilaisaksentilla lausumalla puheosuudella. Bert Berns oli mukana kirjoittamassa kolmea albumin kappaleista ja covereista maininnan ansaitsee erityisesti erinomainen näkemys John Lee Hookerin slovarista Don’t Look Back, joka sisältää erään Morrisonin upeimmista vokaalisuorituksista. Themin debyytin jenkkiversion keskeisin kappalevalinta on singlehitti Here Comes the Night, jota Berns oli niin ikään ollut mukana kirjoittamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti