The Who:Who’s Next
Who’s Next on brittirockin ydinryhmään lukeutuvan The
Who-yhtyeen viides studioalbumi. Se kehittyi Pete Townshendin hylkäämästä Lifehouse-projektista,
multimedia-rockoopperasta, jota kaavailtiin vuonna 1969 ilmestyneen Tommyn
jatkoksi. Projekti peruttiin monimuotoisuutensa ja manageri Kit Lambertin
kanssa ilmenneiden konfliktien vuoksi. Townshendille tarjoutui kuitenkin
mahdollisuus äänittää projektin kappaleet suorana rockalbumina. The Who
nauhoitti Who’s Nextin äänitysinsinööri Glyn Jonesin kanssa. Albumin
ydintuotantoon lukeutuva Won’t Get Fooled Again äänitettiin Rolling Stones
Mobile studiolla. Seuraavaksi yhtye siirtyi Olympic-studioille, missä
nauhoitettiin ja miksattiin suurin osa muusta pitkäsoiton materiaalista.
Albumin kappaleista syntetisaattori oli keskeisessä osassa Won’t Get Fooled
Againissa ja Baba O’ Rileyssä, jotka molemmat julkaistiin myös
singlefomaatissa. Albumin kansikuva oli Ethan Russelin nappaama ja siinä
tehtiin viittaus monoliittiin vuonna 1968 valmistuneessa elokuvassa 2001 A
Space Odyssey. Who’s Next osoittautui välittömästi menestykseksi albumin saatua julkaisunsa 14. elokuuta 1971. Sitä pidetään yleisesti paitsi The Whon
parhaana albumina, myös eräänä kaikkien aikojen rocklevyistä. Ensijulkaisunsa
jälkeen pitkäsoitosta on otettu useita uusintapainoksia, joista osa sisältää myös
bonusraitoina alun perin Lifehouselle kaavailtuja kappaleita. Vuoteen 1970
mennessä The Who oli saavuttanut huomattavaa suosiota sekä ostavan yleisön että
kriitikoiden taholta. Yhtyeen yleisöpohja oli kuitenkin muuttunut edellisen vuosikymmenen
puolivälin modyleisöstä. Uuden vuosikymmenen alkajaisiksi The Who oli
julkaissut sittemmin jopa kaikkien aikojen livelevyksi kohotetun
konserttitaltioinnin Live at Leeds sekä singlen The Seeker. Kappaleista Water,
Naked Eye, I Don’t Know Myself ja Postcard koostuva ep oli äänitetty, mutta se
oli jätetty julkaisematta, sillä yhtyeen jäsenten mielestä kappaleet eivät
olleet tarpeeksi laadukkaita julkaistaviksi Tommyn jälkeen.
Kyseiset kappaleet tosin saivat julkaisunsa singlebiisien b-puolina ja vuonna 1974
julkaistulla harvinaisuuskokoelmalla Odds and Sods. Kolmen ja puolen minuutin
mittaiseksi editoitu singleversio Won’t Get Fooled Againista julkaistiin 25.
kesäkuuta 1971 Britanniassa ja 17. heinäkuuta Yhdysvalloissa ennen pitkäsoittoa.
Listasijoitukset olivat 9. ja 15. Itse Who’s Next –albumi nousi yhtyeen
kotimaassa sen pitkäsoitoista ainoana listakärkeen. The Who aloitti
Yhdysvaltain-kiertueen hetki ennen Who’s Nextin julkaisua. Yhtyeen keikkaohjelmistossa
Tommyn kappaleet olivat vähentyneet ja uutuusalbumin kappaleista
keikkasuosikeiksi muodostuivat erityisesti Won’t Get Fooled Again, Baba O’
Riley sekä tavanomaisesta poiketen John Entwistlen käsialaa ollut My Wife. Pete
Townshend oli Roger Daltreyn sijaan leadvokalistina pitkäsoiton kappaleessa
Going Mobile. Syyskuussa kiertue siirtyi yhtyeen kotimaahan avauskonsertin
ollessa Finsbury Parkin Rainbow Theatressa. Kiertue palasi Yhdysvaltoihin ja
päättyi Seattleen joulukuun puolivälissä. Kiertuetta
seurannut kahdeksan kuukauden tauko oli yhtyeen pisin siihen mennessä pitämä.
Who’s Nextin sessioissa äänitettyjä, mutta albumille päätymättömiä kappaleita
julkaistiin singleinä. Let’s See Action ilmestyi jo vuoden 1971 puolella, Join
Together seuraavan vuoden kesäkuussa ja Relay marraskuussa. Pure and Easy, Put
the Money Down ja Too Much of Anything pääsivät mukaan kokoelmalle Odds and
Sods ja Time Is Passing kyseisen albumin vuonna 1998 ilmestyneelle
cd-versiolle. Kappaleesta Baby Don’t You Do It äänitettiin coverversio ja pisin
saatavilla oleva The Whon näkemys aiheesta julkaistiin vuonna 2003
ilmestyneellä Who’s Nextin Deluxe Edition- versiolla. Who’s Next on päässyt
mukaan lukuisille kriitikoiden kaikkien aikojen parhaat levyt- tyyppisille
listoille. Esimerkiksi Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin
listalla Who’s Nextin sijoitus oli upeasti 28.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti