tiistai 30. elokuuta 2016

Keskiviikon klassikko:Kitaristivirtuoosin luotsaaaman amerikkalaisyhtyeen merkittävä debyytti



Stevie Ray Vaughan & Double Trouble:Texas Flood

13. kesäkuuta 1983 Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Texas Flood on amerikkalaisen rockyhtyeen Stevie Ray Vaughan & Double Troublen esikoispitkäsoitto. Nimensä se otti kyseisellä albumilla mukana olevasta samannimisestä coverkappaleesta, jonka originaalinäkemyksestä oli vuonna 1958 vastannut blueslaulaja Larry Davis. Yhtyeen itsensä sekä äänitysinsinööri Richard Mullenin tuottama albumi äänitettiin ainoastaan kolmen päivän aikana Jackson Brownen äänitysstudiossa Los Angelesissa. Stevie Ray kirjoitti itse kuusi yhtyeensä esikoisalbumin kymmenestä kappaleesta. Pitkäsoiton avausraidasta Love Struck Baby tehtiin myös musiikkivideo ja se saavutti mainittavaa rotaatiota MTV:llä ilmestymisvuotenaan 1983. Vuonna 1999 Texas Floodista julkaistiin uusintapainos, joka sisälsi viisi bonusraitaa, näiden joukossa haastatteluosuus sekä kolme livebiisiä, jotka oli taltioitu 23. syyskuuta 1983 The Palacessa, Kaliforniassa. Vuonna 2013 Texas Floodista ilmestyi tuplacd-versio, joka juhlisti pitkäsoiton 30-vuotista olemassaoloa. Sen ykköscd sisälsi originaalin albumin yhdellä bonuskappaleella, Tin Pan Alley, vahvistettuna. Kyseinen raita oli jo mukana vuoden 1999 uusintajulkaisulla. Kakkoscd sisältää ennen julkaisemattoman täyspitkän konsertin, joka oli taltioitu 20. lokakuuta 1983 Ripleyn Music Hallissa, Pennsylvaniassa. Heinäkuussa 1982 Vaughan ja Double Trouble olivat esiintyneet Montereyn Jazz – festivaaleilla ja herättäneet muusikko Jackson Brownen kiinnostuksen. Tämä tarjosi yhtyeelle mahdollisuuden käyttää Los Angelesissa sijainnutta kotistudiotaan ilmaiseksi kolmen päivän ajan. Vaughan ja Double Trouble hyväksyivät tarjouksen ja nauhoittivat demon. Sen kuuli esimerkiksi Bob Dylanin, Aretha Franklinin ja Bruce Springsteenin löytäjäksi tulkittavissa oleva levytuottaja John H Hammond. Hän esitteli demon Epic Recordsin johtohahmolle Greg Gellerille ja järjesti levytyssopimuksen kyseisen yhtiön kanssa. 

Täysipainoisesti ainoastaan kahdessa päivässä (ensimmäinen studiopäivä kului ensisijaisesti laitteiston pystyttämiseen) äänitetty Texas Flood miksattiin ja masteroitiin New Yorkissa. Vuoden 1983 kesäkuusta samaisen vuoden joulukuuhun Stevie Ray Vaughan and Double Trouble konsertoi Yhdysvalloissa ja Euroopassa Texas Floodia promotoiden. 11. heinäkuuta kyseisenä vuotena yhtye konsertoi Toronton El Mocambossa ja vuonna 1999 Sony julkaisi kyseisen konsertin dvd:nä. 22. elokuuta 1983 Stevie Ray & Double Trouble soitti loppuunmyydyn konsertin Kalifornian The Palacessa. Se lähetettiin King Biscuit Flower Hourissa ja kolme kappaletta kyseisestä konsertista pääsi mukaan Texas Floodin uudelleenjulkaisulle. Kiertueen Euroopan-osuuden, jolla yhtye soitti esimerkiksi Readingin festivaaleilla, päätyttyä Stevie Ray Vaughan and Double Trouble palasi Yhdysvaltoihin ja soitti 17 konserttia The Moody Bluesin lämmittelijänä. Singleformaatissa Texas Floodilta julkaistiin Pride and Joy sekä Love Struck Baby. Niistä ensin mainittu saavutti sijan 20. Mainstream Rock Tracks – listalla. Ilmestyessään albumi saavutti suurimmaksi osaksi varsin myönteiset arvostelut. Esimerkiksi Texas Monthlyn mukaan Stevie Ray oli jännittävin Teksasista esiin noussut kitaristi sitten Johnny Winterin. Billboardin listalla Texas Flood saavutti välittömästi sijan 38. Kanadassa albumi myi platinaa ja Yhdysvalloissa se saavutti puolen miljoonan yksikön myynnillään tuplaplatinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti