lauantai 13. elokuuta 2016

Sunnuntain extra:Historiaa tehnyt debyyttilevy

Whitney Houston:Whitney Houston

Helmikuun puolivälissä 1985 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt Whitney Houstonin nimeä kantanut esikoisalbumi ei saavuttanut huomattavaa kaupallista menestystä heti ilmestyttyään, mutta tilanne alkoi muuttua kyseisen vuoden kesällä. Seuraavana vuotena albumi nousi lopulta Billboardin listakärkeen 14 viikon ajaksi ja siltä poimittiin myös kolme ykkössijalle noussutta singleä; Saving All My Love for You, How Will I Know sekä Greatest Love of All, joista viimeksi mainittu oli cover George Bensonin vuonna 1977 julkaisemasta kappaleesta The Greatest Love of All. Houstonin debyytin tapauksessa kolme listaykkössingleä oli uusi saavutus naisartistilta. Houstonin esikoisalbumi nousi kärkeen Kanadassa, Australiassa, Norjassa ja Ruotsissa ja saavutti kakkossijan Britanniassa, Saksassa ja Sveitsissä. Heinäkuun lopussa 1999 albumi oli myynyt 13 kertaisesti platinaa ja kyseisen saavutuksen ansiosta kyseessä on eräs sadasta kaikkien aikojen myydyimmästä albumista Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti albumi on myynyt yli 30 miljoonaa kappaletta. Vuoden 1986 Grammy Awardseissa Houston oli ehdolla neljässä kategoriassa, joista hän voitti yhden. Saving All My Love for You voitti parhaan poplaulusuorituksen Grammyn. Vuonna 2003 Houstonin debyytti saavutti sijan 254. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Tammikuussa 2010 albumista julkaistiin 25-vuotisjuhlapainos. Laajennettu versio sisälsi viisi bonuskappaletta, näiden joukossa accapella-version How Will I Knowsta, originaalit maksisingleillä julkaistut remixversiot sekä albumin historiikin sisältävän vihkon. Lisäksi mukana oli dvd, joka sisälsi albumin kappaleiden liveversioita sekä Whitneyn ja Clive Davisin haastattelut. Davis oli kuullut Houstonin vokalisointia newyorkilaisessa yökerhossa, uskoi artistin kaupalliseen potentiaaliin ja sainasi hänet vuonna 1983. Houstonin debyyttilevyn työstäminen alkoi varsin nopeasti. Artistin esikoisalbumi saavutti hyvät arvostelut jo ilmestyttyään. Esimerkiksi Rolling Stonen Don Shewey kuvasi Houstonia erääksi jännittävimmistä äänistä vuosiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti