perjantai 15. tammikuuta 2016

Lauantain pitkä:Rockin kuningattaren helmi



Janis Joplin:Pearl

Pearl on Janis Joplinin toinen ja samalla viimeinen hänen omissa nimissään julkaistu sooloalbumi. Columbia Records julkaisi kyseisen pitkäsoiton postuumisti tammikuussa 1971. Pearl nousi Billboardin listakärkeen ja piti kyseisen sijoituksen yhdeksän viikon ajan. Sittemmin albumi on myynyt nelinkertaisesti platinaa. Kyseessä on Joplinin ainoa The Full Tilt Boogie Bandin kanssa levyttämä pitkäsoitto. TFTBB sai myös kunnian olla Joplinin viimeinen kiertuekokoonpano. Pearlin tuotannosta vastasi Paul A Rotchild, joka muistetaan erityisesti työskentelystään The Doorsin kanssa. Yhteistyö Joplinin ja Rodchildin välillä sujui hyvin ja pitkäsoitto äänitettiin Los Angelesin Sunset Sound Recordersilla. The Full Tilt Boogie Band koostui muusikoista, jotka olivat säestäneet Joplinia Festival Expressillä, konserttikiertueella, joka tehtiin junalla ympäri Kanadaa kesällä 1970. Useat Pearlin kappaleista olivat keikkaohjelmistossa kyseisellä kiertueella jo kahta kuukautta ennen albumin levytyksen alkamista Los Angelesissa. Yhtye esiintyi kahdesti Dick Cavett Showssa ja konsertoi Yhdysvalloissa ennen Festival Expressiä ja myös kyseisen kiertueen jälkeen. Mainituista konserteista ei tosin ole julkaistu virallisia tallenteita, toisin kuin Festival Expressistä. Pearl-albumilla Joplin osallistui kaikkien vokalisoimiensa yhdeksän kappaleen sovitustyöhön. Kris Kristoffersonin ja Fred Fosterin käsialaa olleessa ja listakärkeen nousseessa kappaleessa Me & Bobby McGhee Joplin soitti akustista kitaraa. Bobby Womackin kirjoittama Trust Me oli työstetty nimenomaan Joplinia varten.

 Howard Teten kirjoittamassa kappaleessa Get It While You Can Joplin toi esiin koko ääniarsenaalinsa. Joplinin originaaleja pitkäsoitolla edustavat rankka avauskappale Move Over, jonka englantilainen rockyhtye Slade coveroi onnistuneesti vuonna 1972 ilmestyneelle klassikkoalbumilleen Slayed? sekä a cappella Mercedes Bentz, joista jälkimmäistä olivat Joplinin lisäksi kirjoittamassa Bobby Neurvich ja Michael McClure. Joplin oli vokalistina kaikissa muissa kappaleissa, paitsi Pearlin ykköspuolen päättävällä raidalla Buried Alive in the Blues. Joplin ehti menehtyä ennen kyseisen kappaleen lauluosuuksien levyttämistä. Syyskuun alussa 1970 alkaneet äänitykset loppuivat Joplinin kuolemaan neljäs lokakuuta. Viimeisenä hän ehti äänittää a cappella-kappaleen Mercedes Bentz lokakuun ensimmäisenä. Barry Feinsteinin käsialaa oleva albumin kansikuva on sekin otettu Los Angelesissa. Pearlin remasteroitu cd-versio ilmestyi elokuussa 1999. Bonuskappaleinaan se sisälsi neljä aikaisemmin julkaisematonta livebiisiä, jotka oli taltioitu Festival Expressissä. Vuonna 2003 Pearl sijoittui sijalle 122. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Kesäkuussa 2005 Pearlista julkaistiin kahden cd:n Legacy Edition. Sen kakkoslevy sisälsi 13 Festival Expressiltä nauhoitettua kappaletta kesäkuun 28:n ja heinäkuun neljännen väliltä vuodelta 1970. Varsinaisen perusalbumin merkittävimpiä bonuksia ovat useamman kappaleen vaihtoehtoiset versiot sekä Me & Bobby McGheen demoversio. Kolmannen kerran albumi julkaistiin cd:nä vuonna 2012 nimellä The Pearl Sessions. Se sisältää vaihtoehtoisia ottoja kaikista virallisen Pearl-albumin kappaleista. Lisäksi mukana on Joplinin ja Rotchildin keskustelua, mikä osaltaan tarjoaa osviittaa kaksikon välisestä luovasta prosessista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti