Sunnuntain extra:Rodin varhaisen soolouran viimeinen huipputyö

Rod Stewart:Never a Dull Moment

Rod Stewartin soolouran alku on kertakaikkisen komea. An Old Raincoat Won’t Ever Let You Down ja Gasoline Alley ovat varsin laadukkaita pitkäsoittoja, mutta vasta vuoden 1971 Every Picture Tells A Story Maggie May-hitteineen merkitsi artistille lopullista kaupallista läpimurtoa. Sen seuraaja, kesällä 1972 ilmestynyt Never A Dull Moment edustaa niin ikään varsin vahvaa työtä ja kaiken lisäksi kyseinen albumi muodostui suureksi myyntimenestykseksi. Kotimaassaan se nimittäin nousi kahden viikon ajaksi listakärkeen ja oli myös Yhdysvalloissa parhaimmillaan kakkosena. Vivahteikas ja monipuolinen pitkäsoitto käynnistyy True Bluen viriilillä rokkauksella. Lost Paraguayos edustaa onnistuneesti folkrockia ja Stones-henkinen rypistys Italian Girls saa kaivattavaa lisäväriä mandoliinilopukkeestaan. Mainittua instrumenttia levyllä soittaa Lindisfarne-yhtyeen Ray Jackson. Muista pitkäsoitolla vierailleista muusikoista mainittakoon basisti Spike Heatley, steelkitaristi Gordon Huntley, viulisti Dick Powell sekä bassoa ja pianoa soittanut Pete Sears. Albumin työstämiseen osallistuivat toki myös The Faces-yhtyeen muusikot; basisti Ronnie Lane, kosketinsoittaja Ian McLagan, rumpali Kenny Jones sekä kitaristi Ronnie Wood. Pitkäsoiton singlehitti You Wear It Well jatkaa onnistuneesti Maggie Mayn viitoittamalla linjalla. Myös se nousi Britanniassa listakärkeen ja Yhdysvalloissa albumin listasijoitus oli 13. Tyylitajuisilla coverversioilla on levyllä oma vankka edustuksensa. Jimi Hendrixin Angel ja Etta Jamesin I’d Rather Go Blind versioituvat kiitettävän sielukkaasti ja Sam Cooken Twistin’ the Night Away rullaa kerrassaan mainiosti. Bob Dylanin repertuaarista albumilla versioidaan harvinaisempi Mama You Been on My Mind. Pitkäsoiton originaalilla kasiraituriversiolla bonusraitana kuultiin What Made Milwaukee Famous (Has Made a Fool of Me). Rodin uran 70-luvun alku oli todella viriili, sillä soolouransa lisäksi hän levytti useita laadukkaita pitkäsoittoja Faces-yhtyeen kanssa. Niistä parhaana pidetään vuonna 1971 ilmestynyttä albumia A Nod’s As Good as a Wink. Rod the Modin soololevyistä Never A Dull Momentia voinee pitää solistin viimeisenä todella sielukkaana rockalbumina. Kaupallista menestystä oli toki tarjolla etenkin myöhemmin; esimerkkinä vaikka vuoden 1975 albumi Atlantic Crossing Sailing-megahitteineen. Never A Dull Moment on nimensä väärti levy.