Van Halen I on amerikkalaisen rockyhtyeen Van Halenin esikoisalbumi. 10. helmikuuta 1978 julkaistu pitkäsoitto nousi sijalle 19. Billboardin listalla. Van Halenin suosion kasvun myötä yhtyeen esikoisen myynti jatkui ja vuoteen 1999 mennessä se oli myynyt Yhdysvalloissa kymmenen miljoonaa kappaletta ja saavuttanut timanttilevyn. Van Halenin debyytti sisältää useita yhtyeen keskeiseen tuotantoon lukeutuvia kappaleita. Niistä mainittakoon Runnin’ with the Devil, Eddie Van Halenin kitarasoolo Eruption, singleformaatissa sijalle 36. noussut The Kinks-cover You Really Got Me, Ain’t Talking ’Bout Love, Jamie’s Crying sekä näkemys John Brimsin Ice Cream Manista. Albumin kansikuvat on otettu Los Angelesin Whisky A Go Go:ssa, missä Van Halen esiintyi usein 70-luvun puolivälissä. Kansikuvassa oleva kitara on Eddie Van Halenin kuuluisa Frankenstrat, Fenderin prototyyppi, jonka nykyinen sijaintipaikka on Smithsonian instituutissa. Pian helmikuuhun 1978 ajoittuneen julkaisunsa jälkeen Van Halenin esikoinen nimettiin niin kriitikoiden kuin diggareiden taholta erääksi rockin historian kaikkien aikojen parhaista esikoisalbumeista. Silti mainittu pitkäsoitto vastaanotti ilmestyttyään myös negatiivista kritiikkiä. Myöhemmin albumin ansiot on avoimesti tunnustettu. Van Halen loi debyyttilevyllään jotakin aidosti uutta Eddien kitarataituruuden tarjotessa joukon perinteisestä eroavia tekniikoita. Van Halenin debyytin voi todeta esitelleen mallinteen siitä, miltä rockin tuli kuulostaa noin seuraavaksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Vuonna 1994 Van Halenin esikoisalbumi sijoittui kahdeksanneksi Colin Larkinin 50 kaikkien aikojen parhaan heavyalbumin listalla. Larkinin mukaan kyseessä on eräs hienoimmista tyylisuunnan debyyttilevyistä. Vuonna 2003 Van Halenin debyytti saavutti sijan 410. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Mainitun musiikkilehden Joe Levyn mukaan kyseinen albumi tarjosi maailmalle uuden kitarasankarin ja karismaattisen johtohahmon Eddie Van Halenin ja David Lee Rothin ansiosta ja Runnin’ with the Devilin ja Ain’t Talking Bout Loven kaltaiset kappaleet palauttivat pöyhkeilyn takaisin hardrockiin. Vuonna 2007 Guitar Worldin lukijat äänestivät Van Halenin debyytin seitsemänneksi kaikkien aikojen parhaiden kitara-albumien listallaan. Vuonna 2013 Van Halenin esikoinen saavutti sijan 27. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan debyyttialbumin listalla. Huhtikuun puolivälissä 2013 David Lee Roth oli Jay Mohrin haastateltavana tämän podcastissa, jolloin hän valitsi debyytin suosikikseen Van Halenin tuotannosta.
torstai 28. tammikuuta 2016
Perjantain pohjat:Uraauurtanut esikoisalbumi
Van Halen:Van Halen
Van Halen I on amerikkalaisen rockyhtyeen Van Halenin esikoisalbumi. 10. helmikuuta 1978 julkaistu pitkäsoitto nousi sijalle 19. Billboardin listalla. Van Halenin suosion kasvun myötä yhtyeen esikoisen myynti jatkui ja vuoteen 1999 mennessä se oli myynyt Yhdysvalloissa kymmenen miljoonaa kappaletta ja saavuttanut timanttilevyn. Van Halenin debyytti sisältää useita yhtyeen keskeiseen tuotantoon lukeutuvia kappaleita. Niistä mainittakoon Runnin’ with the Devil, Eddie Van Halenin kitarasoolo Eruption, singleformaatissa sijalle 36. noussut The Kinks-cover You Really Got Me, Ain’t Talking ’Bout Love, Jamie’s Crying sekä näkemys John Brimsin Ice Cream Manista. Albumin kansikuvat on otettu Los Angelesin Whisky A Go Go:ssa, missä Van Halen esiintyi usein 70-luvun puolivälissä. Kansikuvassa oleva kitara on Eddie Van Halenin kuuluisa Frankenstrat, Fenderin prototyyppi, jonka nykyinen sijaintipaikka on Smithsonian instituutissa. Pian helmikuuhun 1978 ajoittuneen julkaisunsa jälkeen Van Halenin esikoinen nimettiin niin kriitikoiden kuin diggareiden taholta erääksi rockin historian kaikkien aikojen parhaista esikoisalbumeista. Silti mainittu pitkäsoitto vastaanotti ilmestyttyään myös negatiivista kritiikkiä. Myöhemmin albumin ansiot on avoimesti tunnustettu. Van Halen loi debyyttilevyllään jotakin aidosti uutta Eddien kitarataituruuden tarjotessa joukon perinteisestä eroavia tekniikoita. Van Halenin debyytin voi todeta esitelleen mallinteen siitä, miltä rockin tuli kuulostaa noin seuraavaksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Vuonna 1994 Van Halenin esikoisalbumi sijoittui kahdeksanneksi Colin Larkinin 50 kaikkien aikojen parhaan heavyalbumin listalla. Larkinin mukaan kyseessä on eräs hienoimmista tyylisuunnan debyyttilevyistä. Vuonna 2003 Van Halenin debyytti saavutti sijan 410. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Mainitun musiikkilehden Joe Levyn mukaan kyseinen albumi tarjosi maailmalle uuden kitarasankarin ja karismaattisen johtohahmon Eddie Van Halenin ja David Lee Rothin ansiosta ja Runnin’ with the Devilin ja Ain’t Talking Bout Loven kaltaiset kappaleet palauttivat pöyhkeilyn takaisin hardrockiin. Vuonna 2007 Guitar Worldin lukijat äänestivät Van Halenin debyytin seitsemänneksi kaikkien aikojen parhaiden kitara-albumien listallaan. Vuonna 2013 Van Halenin esikoinen saavutti sijan 27. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan debyyttialbumin listalla. Huhtikuun puolivälissä 2013 David Lee Roth oli Jay Mohrin haastateltavana tämän podcastissa, jolloin hän valitsi debyytin suosikikseen Van Halenin tuotannosta.
Van Halen I on amerikkalaisen rockyhtyeen Van Halenin esikoisalbumi. 10. helmikuuta 1978 julkaistu pitkäsoitto nousi sijalle 19. Billboardin listalla. Van Halenin suosion kasvun myötä yhtyeen esikoisen myynti jatkui ja vuoteen 1999 mennessä se oli myynyt Yhdysvalloissa kymmenen miljoonaa kappaletta ja saavuttanut timanttilevyn. Van Halenin debyytti sisältää useita yhtyeen keskeiseen tuotantoon lukeutuvia kappaleita. Niistä mainittakoon Runnin’ with the Devil, Eddie Van Halenin kitarasoolo Eruption, singleformaatissa sijalle 36. noussut The Kinks-cover You Really Got Me, Ain’t Talking ’Bout Love, Jamie’s Crying sekä näkemys John Brimsin Ice Cream Manista. Albumin kansikuvat on otettu Los Angelesin Whisky A Go Go:ssa, missä Van Halen esiintyi usein 70-luvun puolivälissä. Kansikuvassa oleva kitara on Eddie Van Halenin kuuluisa Frankenstrat, Fenderin prototyyppi, jonka nykyinen sijaintipaikka on Smithsonian instituutissa. Pian helmikuuhun 1978 ajoittuneen julkaisunsa jälkeen Van Halenin esikoinen nimettiin niin kriitikoiden kuin diggareiden taholta erääksi rockin historian kaikkien aikojen parhaista esikoisalbumeista. Silti mainittu pitkäsoitto vastaanotti ilmestyttyään myös negatiivista kritiikkiä. Myöhemmin albumin ansiot on avoimesti tunnustettu. Van Halen loi debyyttilevyllään jotakin aidosti uutta Eddien kitarataituruuden tarjotessa joukon perinteisestä eroavia tekniikoita. Van Halenin debyytin voi todeta esitelleen mallinteen siitä, miltä rockin tuli kuulostaa noin seuraavaksi vuosikymmeneksi eteenpäin. Vuonna 1994 Van Halenin esikoisalbumi sijoittui kahdeksanneksi Colin Larkinin 50 kaikkien aikojen parhaan heavyalbumin listalla. Larkinin mukaan kyseessä on eräs hienoimmista tyylisuunnan debyyttilevyistä. Vuonna 2003 Van Halenin debyytti saavutti sijan 410. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Mainitun musiikkilehden Joe Levyn mukaan kyseinen albumi tarjosi maailmalle uuden kitarasankarin ja karismaattisen johtohahmon Eddie Van Halenin ja David Lee Rothin ansiosta ja Runnin’ with the Devilin ja Ain’t Talking Bout Loven kaltaiset kappaleet palauttivat pöyhkeilyn takaisin hardrockiin. Vuonna 2007 Guitar Worldin lukijat äänestivät Van Halenin debyytin seitsemänneksi kaikkien aikojen parhaiden kitara-albumien listallaan. Vuonna 2013 Van Halenin esikoinen saavutti sijan 27. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan debyyttialbumin listalla. Huhtikuun puolivälissä 2013 David Lee Roth oli Jay Mohrin haastateltavana tämän podcastissa, jolloin hän valitsi debyytin suosikikseen Van Halenin tuotannosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti