Tiistain tukeva:Eräs vuosikymmenten vaihteen suosituimmista amerikkalaisyhtyeistä

 Paul Revere & The Raiders oli yhdysvaltalainen rockyhtye, joka saavutti huomattavaa menestystä kotimaassaan 60-luvun loppupuolella ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Yhtyeen hitteihin lukeutuivat vuoden 1966 satoa edustavat Kicks ja Hungry, joista ensin mainittu pääsi Rolling Stonen laatiman 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalle, vuoden 1967 Him or Me-What's It Gonna Be? sekä vuonna 1971 ilmestynyt ja platinaa myynyt listaykkönen Indian Reservation. Boisesta, Idahosta käsin vaikuttanut The Raiders aloitti instrumentaaliyhtyeenä, jota johti sen perustajajäsen, seitsemäs tammikuuta 1938 syntynyt ja neljäs lokakuuta 2014 edesmennyt Paul Revere Dick. Solisti Mark Lindsay liittyi Reveren yhtyeeseen vuonna 1958. Yhtye aloitti toimintansa käyttäen nimeä The Downbeats. Paul Revere & The Raiders -nimeen siirryttiin kahta vuotta myöhemmin hetki ennen Gardena Recordsin julkaisemaa yhtyeen debyyttilevytystä. Ensihittinsä instrumentaalilla Like, Long Hair yhtye saavutti vuonna 1961. Kyseinen kappale oli Pasificin luoteisosissa siinä määrin suosittu, että se nousi Billboardin listalla sijalle 38. kyseisen vuoden huhtikuussa. Singlehitin siivittämänä yhtye keikkaili Yhdysvalloissa Lindsayn liidaamana kesällä 1961. Revere suoritti tuolloin varusmiespalvelustaan ja hänen paikkansa pianistina yhtyeessä otti väliaikaisesti Leon Russell. Seuraavan vuoden kesään mennessä Revere ja Lindsay työskentelivät jälleen yhdessä Oregonissa. Tuolloin vaikuttaneessa The Raidersin kokoonpanossa oli mukana rumpali Mike "Smitty" Smith, joka tuli kuulumaan yhtyeeseen kahden pitkän periodin ajan. Dj Roger Hart buukkasi Paul Revere & The Raidersin eräisiin järjestämiinsä tansseihin ja ryhtyi pian yhtyeen manageriksi. Hartin ehdotuksesta yhtye levytti garageklassikon Louie Louie. Levytys julkaistiin Hartin Sande-merkillä ja hänen tuottamanaan ja se herätti Columbia Recordsin kiinnostuksen.

 Vaikka Raiders koostui valkoisista muusikoista, yhtye pyrki kuulostamaan mustalta ja yhtyeen soundi vaikutti ratkaisevasti levytyssopimuksen solmimiseen. The Kingsmen ja Paul Revere & The Raiders levyttivät molemmat Louie Louien kutakuinkin samoihin aikoihin ja vieläpä samassa studiossa, Portlandissa, Oregonissa huhtikuussa 1963. Tuohon mennessä The Raidersin kokoonpanon olivat täydentäneet kitaristi Drake Levin ja basisti Mike "Doc" Holliday, joista viimeksi mainitun korvasi alkuvuodesta 1965 Phil Volk. Kyseisenä vuotena The Raiders aloitti garagerockklassikoidensa sarjan. Tuottaja Terry Melcherin opastamana yhtye asettui Los Angelesiin. Musiikkiinsa Raiders otti vaikutteita britti-invaasiota edustaneilta yhtyeiltä, mutta lisäsi keitokseensa huomattavan tiukkoja amerikkalaisia rhythm and blues- vivahteita. Yhtyeen ensimmäinen suuri hitti oli kyseisenä vuonna sijalle yksitoista noussut Just Like Me, joka sisälsi Drake Levinin erottuvan kaksiraitaisen kitarasoolon. Paul Revere & The Raiders esiintyi säännöllisesti kotimaansa televisiossa. Kyseisistä ohjelmista keskeisimpiä olivat Dick Clarkin Where The Action Is, sekä Happening '68 ja It's Happening, joista kahta viimeksi mainittua Revere ja Linday olivat mukana isännöimässä. Marraskuussa 1966 yhtye esiintyi suositun Batman-televisiosarjan jaksossa Hizzonner the Penguin. Levinin lähdettyä yhtyeestä kyseisenä vuonna hänen tilalleen tullut Jim Valley oli niin ikään kotoisin maan luoteisosista ja Raidersit olivat tavanneet hänet soittaessaan Portlandin ja Seattlen livemusiikkiskenessä. Muut Raidersit antoivat hänelle lempinimen Harpo; muistuttihan hän ulkoisesti kuuluisaa Marxin veljestä. Yhtyeen tuonaikaisia hittejä olivat neljänneksi noussut Kicks, kuudenneksi päätynyt Hungry, juuri top 20:een yltänyt Great Airplane Strike, neljänneksi noussut Good Thing sekä viidenneksi sijoittunut Him Or Me-What's It Gonna Be.

Tekstiltään huumeidenvastainen ja ammattisäveltäjien Barry Mannin ja Cynthia Weilin käsialaa ollut Kicks oli kappaleista tunnetuin ja sitä kaavailtiin alun perin The Animalsin ohjelmistoon. Vuoden 1967 puoliväliin mennessä Paul Revere & The Raiders oli julkaissut kolme kultaa myynyttä pitkäsoittoa ja muodostunut Columbia Recordsin suosituimmaksi rockyhtyeeksi. Sen Greatest Hits -kokoelma oli Bob Dylanin samannimisen hittikokoelman kanssa toinen pitkäsoitto, jonka Clive Davis valitsi testatakseen kalliimpaa myyntihintaa erityisen suosituille albumeille. Suosion ollessa huipussaan Valley, Volk ja Smith jättivät yhtyeen. Heidän lähtöönsä vaikuttivat useat syyt, joista keskeisimpiä olivat ajoittainen studiomuusikoiden käyttö yhtyeeen levyillä sekä pitäytyminen teinipoppia muistuttaneessa tyylissä yhtyeen itse suosiman vakavamman rockilmaisun sijaan. Drake Levin palasi yhtyeeseen ja oli mukana vuoden 1967 kevääseen ajoittuneen kiertueen loppuun. Huhtikuun lopussa kyseisenä vuotena Paul Revere & The Raiders esiintyi Ed Sullivan Showssa kokoonpanolla, jonka muodostivat Revere, Lindsay, Smith, Volk ja Levinin hetkeksi korvannut kitaristi Freddy Weller. Seuraavassa kuussa Volk ja Smith jättivät Raidersin ja liittyivät Levinin seuraksi uuteen yhtyeeseen Brotherhood. Raidersissa bassoa vuonna 1963 soittanut Charlie Coe palasi yhtyeeseen ja uudeksi rumpaliksi vaihtui Joe Correro Jr. The Raiders saavutti menestystä vielä vuosikymmenen lopussa kappaleilla Ups and Downs, Too Much to Talk, I Had a Dream, Don't Take It So Hard, Cinderella Sunshine, Mr Sun Mr Moon sekä Let Me. Elokuussa 1968 yhtyeen basistiksi vaihtui Keith Allison. Näihin aikoihin Mark Lindsay otti enemmän päätösvaltaa yhtyeessä. Hän toimi tuottajana esimerkiksi psykedeelisellä albumilla Something's Happening ja hänen visionsa tuli esitellyksi pitkäsoitoilla Hard an' Heavy ja Alias Pink Puzz.

Singlen Let Me saavuttaman suosion siivittämänä Paul Revere & The Raiders konsertoi kesällä 1969 Euroopasssa Beach Boysin kanssa. Yhtyeen nimi lyheni virallisesti muotoon The Raiders. Vuoden 1970 albumi Collage oli yhtyeelle jälleen uusi musiikillinen aluevaltaus. Se saavutti hyvät arvostelut, mutta ei menestynyt kaupallisesti. Lindsayn ja Allisonin käsialaa olleesta kappaleesta Freeborn Man on muodostunut standardi countryrockin saralla. Sen ovat coveroineet esimerkiksi The Outlaws ja Glen Campbell. The Raidersin 70-luvun alun suurin hitti Indian Reservation oli äänitetty Mark Lindsayn soolosessiossa, tosin joidenkin lähteiden mukaan leadvokaalit on kreditoitu Wellerille, joka  levytti samoihin aikoihin coverversion The Cowsillsin hitistä Indian Lake. Paul Revere teki singlen eteen huomattavaa promootiotyötä, jonka seurauksena Indian Reservation nousi viikon ajaksi listakärkeen heinäkuussa 1971. Kuuden miljoonan kappaleen myynnillään siitä muodostui Columbian suosituin single lähes vuosikymmenen ajaksi. Myös samanniminen pitkäsoitto nousi top 20:een. Vuonna 1972 Paul Revere & The Raiders pyrki popmarkkinoille albumilla Country Wine, mutta Columbia Records satsasi uusiin kiinnostaviin yhtyeisiin Aerosmithin ja Blue Öyster Cultin tyyliin. Samanniminen single nousi sentään sijalle 30. Paul Revere & The Raiders julkaisi singlejä Columbialla 70-luvun puoliväliin saakka. Wellerin tilalle tuli kitaristi Doug Heath alkuvuodesta 1973. Paul Revere & The Raidersista oli muodostunut oldies-yhtye, joka sai tyytyä pienempiin keikkapaikkoihin. Kyseinen tilanne kelpasi Reverelle, muttei Lindsaylle. Hän jättikin yhtyeen vuonna 1975 Knott's Berry Farmilla soitetun konsertin jälkeen. Seuraavan vuoden lopussa Revere ilmoitti jättävänsä musiikkibisneksen, mutta hän palasi tien päälle jo kahta vuotta myöhemmin.

Vuonna 1979 Dick Clarkin ohjelmassa paluun teki Reverestä, Lindsaysta, Levinistä, Volkista ja Smithistä koostunut The Raidersin kokoonpano, joka esitti sikermän vanhoja hittejään. Samana vuonna Indian Reservationista teki coverin saksalainen yhtye Orlando Riva Sound. Punkrockia ja uutta aaltoa edustaneet yhtyeet kiinnostuivat Raidersin musiikista. Sex Pistols coveroi I'm not Your Stepping Stonen, vaikkakin The Monkeesin näkemys kyseisestä kappaleesta on Raidersin originaalia tunnetumpi, Joan Jett ja Pat Benatar levyttivät Just Like Me:n ja Flamin' Groovies versioi aina kolme Raidersien kappaletta (Him or Me-What's it Gonna Be, Sometimes sekä Ups and Downs) Revere jatkoi suhteellisen vakaan Raiders-kokoonpanon kanssa 80 ja 90-lukujen ajan. Rummuissa oli vuodesta 1972 mukana ollut Omar Martinez, kitaristina seuraavasta vuodesta asti tuttu Doug Heat, bassossa vuosikymmenen puolivälistä mukana ollut Ron Foos ja solistina Michael Bradleyn korvannut Carlo "Carl" Driggs. Vuonna 1983 yhtyeeltä ilmestyi useampia levytyksiä. 19. syyskuuta 1997 legendaarinen vuoden 1966 kokoonpano tosin ilman Revereä itseään (solistina Lindsay, kitaristina Levin, basistina Volk ja rumpalina Smith) esiintyi 30-vuotisjuhlissaan Portlandissa. Vuonna 2000 Sundazed Records julkaisi tuplakokoelman Mojo Workout,joka koostui yhtyeen varhaistuotannosta. Seuraavana vuonna ilmestynyt albumi Ride to the Wall sisälsi runsaasti uutta tuotantoa ja myös uusioversioita 60-luvun hiteistä. Reveren ja uusien Raidersien keikkailu jatkui tiiviinä. Lokakuussa 2007 Paul Revere & The Raiders pääsi managerinsa Roger Hartin kanssa Oregonin Music Hall of Fameen. Elokuussa 2014 Revere ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Neljäs lokakuuta samana vuonna hän menehtyi kotonaan Idahon Garden Valleyssä taisteltuaan syöpää vastaan.