Tiistain tukeva:Eräs keskeisimmistä linkeistä rhythm and bluesin ja rockin välillä

25. tammikuuta 1938 syntynyt ja 20. tammikuuta 2012 menehtynyt Jamesetta Hawkins, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Etta James, oli amerikkalainen laulajatar, jonka tyylilajien kirjo käsitti bluesin, rhythm and bluesin, rockin, soulin ja gospelin. James aloitti uransa vuonna 1954 ja saavutti menestystä esimerkiksi kappaleilla Wallflower, At Last, Tell Mama, Something’s Got a Hold on Me sekä I’d Rather Go Blind. Kappaleista viimeksi mainittuun James kirjoitti itse tekstit. Hän kamppaili henkilökohtaisten ongelmien kanssa, mutta teki 80-luvulla paluun pitkäsoitolla Seven Year Itch. Jamesia voidaan pitää linkkinä rhythm and bluesin ja rock and rollin välillä ja hän vastaanotti kuusi Grammya ja 17 bluespalkintoa. Rock and Roll Hall of Fameen hän pääsi vuonna 1993, Blues Hall of Fameen 2001 ja Grammy Hall of Fameen vuosina 1999 ja 2008. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen parhaan solistin listalla James saavutti sijan 22. Sadan parhaan artistin listalla sijoitus oli 62. Jamesetta Hawkins syntyi Los Angelesissa, Kaliforniassa. Ensimmäiset laulutuntinsa hän sai jo viisivuotiaana Echoes of Eden – kuoron johtajalta James Earle Hinesilta.  Jamesin vokalisointi saavutti suosiota mainitussa kuorossa. Vuonna 1950 Jamesin äiti vei hänet San Franciscon Fillmore Districtiin. Muutaman vuoden kuluessa James perusti doowop-yhtyeen nimeltä The Creolettes. 14-vuotiaana James tapasi muusikko Johnny Otisin, joka otti yhtyeen siipiensä suojaan. Hän auttoi The Creolettesia solmimaan sopimuksen Modern Recordsin kanssa. Otisin myötä yhtyeen nimeksi vaihtui The Peaches ja James sai taiteilijanimensä. Vuonna 1954 James levytti seuraavan vuoden alussa julkaistun ensisinglensä Dance with Me Henry, joka nousi rhythm and blues-listan kärkeen. Kappaleen menestyksen myötä The Peaches sai lämmittelyesiintyjän paikan Little Richardin kiertueella.

Kyseisen kiertueen aikana Jamesille selvisi, että poplaulaja Georgia Gibbs oli levyttänyt version Jamesin kappaleesta nimellä The Wallflower ja siitä oli muodostunut crossover-hitti, joka nousi Billboardin listakärkeen. James ei luonnollisestikaan ollut mielissään. Jätettyään The Peachesin James saavutti r & b-hitin kappaleella Rockin’ Daddy, mutta jatkon kanssa oli hankalaa. Kun Jamesin sopimus Modern Recordsin kanssa päättyi vuonna 1960, hän solmi uuden Chess Recordsin kanssa. James levytti duettoja doowop-yhtye The Moonglowsin perustajan Harvey Fuquan kanssa. Niistä ensimmäisinä menestyivät If I Can’t Have You sekä Spoonful. Jamesin ensimmäinen soolohitti oli doowop-tyyppinen rhythm and blues-numero All I Could Do Was Cry, joka nousi R&B-listan kakkoseksi. Leonard Chessillä oli visio Jamesista klassisena balladityyppisenä solistina, jolla olisi potentiaalia menestyä myös poplistoilla. Niinpä hän lisäsikin Jamesin levytyksiin viuluja ja muita jousisoittimia.  Ensimmäinen Jamesin levyttämä jousien sävyttämä balladi oli toukokuussa 1960 levytetty My Dearest Darling, joka nousi viiden suosituimman joukkoon R&B-listalla. Taustoja James lauloi niin ikään Chessin artisteihin lukeutuneen Chuck Berryn kappaleella Back in the USA. Loppuvuodesta 1960 ilmestyi Jamesin debyyttipitkäsoitto At Last! Kyseessä oli monipuolinen kokonaisuus, jonka tyylilajien kirjo vaihteli jazzstandareista bluesiin ja doo wopista rhythm and bluesiin. Alkuvuodesta 1961 James julkaisi tunnuskappaleekseen osoittautuneen At Lastin, joka nousi R&B-listalla toiseksi ja Billboardin poplistoillakin kappaleen sijoitus oli 47. Jamesin näkemyksestä kyseisestä kappaleesta on muodostunut kaikkein tunnetuin. Sitä seuranneella singlellä Trust in Me hyödynnettiin jousisoittimia. Loppuvuodesta 1961 ilmestyi Jamesin kakkospitkäsoitto The Second Time Around. 

Tyylillisesti se muistutti onnistuneesti edeltäjäänsä ja sisälsi kaksi singlehittiä; Fool That I Am sekä Don’t Cry Baby. Jamesin seuraavana vuonna julkaistussa singlessä Something’s Got a Hold on Me oli gospelelementtejä ja kappale sijoittui neljänneksi R&B-listalla ja nousi top 40:ään myös poplistalla. Sitä seurasi kuudenneksi R&B-listalla päässyt Stop the Wedding. Vuonna 1963 James saavutti menestystä kappaleella Pushover ja samana vuonna artisti julkaisi New Era Clubilla Tennesseessä äänitetyn livealbumin Etta James Rocks the House. Työstettyäään parin vuoden ajan pienempiä hittejä Jamesin ura alkoi kääntyä laskuun vuoden 1965 paikkeilla. Vuonna 1967 hän palasi jälleen levytysten pariin ja julkaisi Muscle Shoalsin Fame – studioillla Alabamassa äänitetyn paluuhittinsä Tell Mama, jonka kirjoittamiseen oli osallistunut Clarence Carter. Kappale nousi kymmenenneksi R&B-listalla ja poplistalla sijoitus oli 23. Samana vuonna ilmestyi samanniminen albumi, joka sisälsi muun muassa Jamesin näkemyksen Otis Reddingin kappaleesta Security. Tell Mama - singlen b-puolella julkaistusta I’d Rather Go Blndista tuli bluesklassikko omilla ansioillaan ja monet artistit ottivat kyseisen kappaleen coverohjelmistoonsa. Elämäkerrassaan Rage to Survive James kertoi kuulleensa kappaleen hahmotelman ystävältään Ellington ”Fugi” Jordanilta, jota hän oli käynyt katsomassa vankilassa. Omien sanojensa mukaan James kirjoitti kappaleen loppuosan Jordanin kanssa, mutta antoi verotukseen liittyvistä syistä lauluntekokrediitit tuonaikaikaiselle lauluntekijäkumppanilleen Billy Fosterille. Konserteissa James oli edelleen kysytty esiintyjä, mutta levytystensä osalta hän ei enää saavuttanut vastaavanlaista suosiota, kuin oli saanut osakseen 60-luvun puoliväliin mennessä. 70-luvun alkupuolella R&B-listan top 40:ään nousivat sentään vuonna 1970 ilmestyneen Loosers Weepersin ja kahta vuotta myöhemmin julkaistun I Found a Loven kaltaiset singlet.

Vaikka James jatkoi levytyksiään Chessille, hän oli järkyttynyt levy-yhtiön johtajan Leonard Chessin vuoteen 1969 ajoittuneesta kuolemasta. Vuonna 1973 ilmestynyt Jamesin nimeä kantanut pitkäsoitto edusti rockia ja funkia ja sen tuottamisesta vastasi muun muassa Steppenwolfin ja Janis Joplinin kanssa yhteistyötä tehnyt Gabriel Mekler. Joplin oli Etta James-diggari ja Tell Mama lukeutui hänen keikkaohjelmistoonsa. Etta James ja seuraavana vuonna ilmestynyt pitkäsoitto Come A Little Closer eivät sisältäneet hittejä, mutta saavuttivat hyvät arvostelut. Vuonna 1976 James levytti All Platinum Recordsin omistamalle Chessille vielä yhden pitkäsoiton Etta Is Betta Than Evva!  Warner Brothersin vuonna 1978 julkaisema ja Jerry Wexlerin tuottama pitkäsoitto Deep in the Night edusti rockpainotteisempaa musiikkia, kuin mitä Jamesilta oli yleisesti totuttu kuulemaan. Samana vuonna James toimi Rolling Stonesin lämmittelijänä ja esiintyi Montereyn Jazz-festivaaleilla. Kyseisen suosion kauden jälkeen James kuitenkin jätti Chess Recordsin. Hän ei levyttänyt kymmeneen vuoteen ja taisteli henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa.

James jatkoi esiintymisiä, mutta kunnolla hänestä kuultiin vasta vuonna 1984, jolloin artisti otti yhteyttä David Wolperiin ja pyysi lupaa esiintyä vuoden 1984 kesäolympialaisten avajaisseremoniassa, jossa hän esitti When the Saints Go Marching Inin. Vuonna 1987 James esitti Chuck Berryn kanssa Rock N’ Roll Musicin Berryn elämästä kertoneessa dokumentissa Hail Hail Rock N’ Roll. Vuonna 1989 James solmi sopimuksen Island Recordsin kanssa ja julkaisi Barry Beckettin tuottaman albumin Seven Year Itch. Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi pitkäsoitto Stickin to My Guns, jonka tuottamisesta Beckett niin ikään vastasi. Molemmat albumit äänitettiin FAME – studioilla.

Vuonna 1989 Jamesin Los Angelesin Wiltern-teatterissa pidetty konsertti kuvattiin ja julkaistiin nimellä Jazzvisions:Jump the Blues Away. Kitaristeina sillä kuultiin Joe Walschia ja Albert Collinsia. Rapsolisti Def Jemin kanssa James levytti kappaleen Droppin’ Rhymes on Drums, joka yhdisti Jamesin jazz-vokalisointia ja hip hopia. Vuonna 1992 artisti julkaisi Elektra Recordsin kautta Jerry Wexlerin tuottaman albumin The Right Time ja seuraavana vuonna James pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Vuonna 1993 James myös solmi sopimuksen Private Music Recordsin kanssa ja levytti tribuuttialbumin nimeltä Mystery Lady:Songs of Billie Holiday. Kyseinen pitkäsoitto sai kunnian olla trendinmuodostajana, sillä tuosta eteenpäin Jamesin levyt sisälsivät enemmän jazzvaikutteita. Vuonna 1994 James voitti kyseisellä albumilla ensimmäisen Grammynsa parhaasta jazzvokaaliesityksestä. Seuraavana vuonna James julkaisi David Ritzin kanssa kirjoittamansa elämäkerran A Rage to Survive ja uuden pitkäsoiton Time After Time. Kolme vuotta myöhemmin, eli vuonna 1998 oli vuorossa joululevy Etta James Christmas. 90-luvun puoliväliin mennessä Jamesin vanhoja levytyksiä hyödynnettiin useissa mainoksissa ja brittiläisessä mainoksessa soinut I Just Wanna Make Love to You saavutti brittilistalla top tenin vuonna 1996. Vuonna 2000 James julkaisi Private Musicilla bluesalbumin Matriarch of the Blues, joka saavutti Rolling Stonessa erinomaiset arvostelut.

Vuonna 2003 James vastaanotti Grammyn elämäntyöstään. Vuoden 2004 pitkäsoitto Blue Gardenia merkitsi Jamesille paluuta jazziin. Artistin viimeinen albumi Private Musicille oli vuonna 2005 ilmestynyt Let’s Roll ja siitä James voitti parhaan bluesalbumin Grammyn. James on esiintynyt useilla maailman huippuluokan jazzfestivaaleilla. Montreuxin jazzfestivaaleilla hän on ollut mukana neljästi, Montereyn jazzfestivaaleilla yhdeksän kertaa ja San Francisco Jazz Festivaalilla viidesti.Vuonna 2008 Beyonce Knowles esitti Jamesia elokuvassa Cadillac Records, jossa käsiteltiin Jamesin uran 18:aa vuotta Chess Recordsin artistina. Huhtikuussa 2009 71-vuotias James teki viimeisen televisioesiintymisensä esittäen At Lastin Dancing with the Stars- ohjelmassa. Saman vuoden toukokuussa hän voitti Blues säätiön lahjoittaman vuoden blues/soul naisartistin palkinnon. Kyseessä oli yhdeksäs kerta, kun James voitti kyseisen palkinnon. Vuonna 2010 James joutui perumaan konserttejaan terveydellisistä syistä. Hänen viimeinen pitkäsoittonsa The Dreamer ilmestyi marraskuussa 2011 ja saavutti myönteiset arviot.