Tiistain tukeva:Liian aikaisin menehtynyt merkittävä laulaja/lauluntekijä

Kymmenes tammikuuta 1943 syntynyt ja 20. syyskuuta 1973 lentokoneturmassa menehtynyt James Joseph, eli Jim Croce oli amerikkalainen folk- ja poplaulaja, jonka ura ajoittui 60-luvun lopusta eteenpäin. Vuosien 1966 ja 1973 välillä Croce julkaisi viisi pitkäsoittoa ja 11 singleä. Niistä kaksi; Bad Bad Leroy Brown ja Time in a Bottle nousivat Billboardin listakärkeen. Croce syntyi Etelä-Philadelphiassa italialais-amerikkalaisille vanhemmille. Hän kiinnostui musiikista jo nuorella iällä ja soitti ensimmäisen oppimansa kappaleen viisivuotiaana. Vuonna 1960 Croce valmistui Upper Darby High Schoolista Pennsylvaniassa. Villanovan yliopistossa Crocen pääaineena oli psykologia ja sivuaineena saksan kieli. Kandidaatintutkinnon hän suoritti vuonna 1965. Croce oli jäsenenä The Villanova Singersissä ja The Villanova Spiresissä. Villanovassa opiskellessaan musiikki alkoi olla keskeisessä osassa Crocen elämässä. Hän kasasi yhtyeitä ja esiintyi niiden kanssa ylioppilaskuntien juhlissa, kahviloissa ja yliopistoissa ympäri Philadelphiaa. Tyylilajeiltaan ohjelmisto oli laaja, sillä siihen sisältyi esimerkiksi bluesia, rockia sekä a cappellaa. Crocen yhtye tuli valituksi ulkomaille suuntautuneelle kiertueelle ja se soitti Afrikassa, Keski-idässä ja Jugoslaviassa. 29. marraskuuta 1963 Croce tapasi tulevan vaimonsa Ingrid Jacobsonin Philadelphia Convention Hallissa. Jacobson kuului siellä järjestetyn laulukilpailun tuomaristoon. Crocen ensimmäinen pitkäsoitto Facets ilmestyi vuonna 1966. Sitä painettiin ainoastaan 500 kappaletta ja levyn kustansivat häälahjana Crocen vanhemmat. He toivoivat, ettei levy menestyisi, ja heidän poikansa hyödyntäisi opiskeluaan kunniallisessa ammatissa. Facetsista muodostui kuitenkin niin suuri menestys kuin mahdollista, sillä albumin painos myytiin loppuun. 60-luvun puolivälistä seuraavan vuosikymmenen alkuun Croce esiintyi duona vaimonsa kanssa.

Ohjelmistossa oli covereita Gordon Lightfootin, Joan Baezin ja Woody Guthrien kaltaisilta artisteilta, mutta ajan myötä kaksikko alkoi kirjoittaa omat kappaleensa. Näihin aikoihin Croce sai pitkäaikaisen kiinnityksen Pennsylvanian The Riddle Paddockissa. Hänen settilistansa käsitti bluesia, rockia, folkia ja countrya. Vuonna 1968 levytuottaja Tommy West rohkaisi kahta vuotta aikaisemmin avioitunutta Crocen pariskuntaa muuttamaan New Yorkiin. Kaksikko vietti aikaa Bronxin Kingsbridgen alueella ja levytti ensimmäisen pitkäsoittonsa Capitol Recordsille. Seuraavan kahden vuoden ajan duo konsertoi todella ahkerasti pienissä musiikkiklubeissa ja collegeissa järjestetyissä konserteissa ja promotoi albumiaan Jim & Ingrid Croce. Musiikkibisnekseen ja New Yorkiin kyllästyneinä Crocet palasivat Pennsylvanian maaseudun rauhaan. Vuokran maksun jälkeen jäljelle ei ollut jäänyt kuin yksi kitara. Työkseen Jim ajoi rekkoja ja teki rakennustöitä jatkaen samalla kappaleiden kirjoittamista. Crocen biisien tekstit perustuivat usein arkitodellisuuteen; hänen työkokemuksiinsa ja kohtaamiinsa ihmisiin. Mainituista taustoista versosivat esimerkiksi kappaleet Big Wheels ja Workin’ at Car Wash Blues. Crocet palasivat Philadelphiaan ja Jim halusi tulla vakavaksi jäseneksi yhteiskuntaa. Niinpä hän alkoi kääntää mainoksia paikallisella R&B AM radioasemalla nimeltä WHAT. Hän myi mainosaikaa Proncin pool-biljardisalille ja laati samalla kyseisen mainostekstin. Vuonna 1970 Croce tapasi tuottaja Joe Salviuolon ansiosta  Trentonista, New Jerseystä kotosin klassisen koulutuksen saaneen pianistin, kitaristin ja laulaja/lauluntekijä Maury Muehleisenin. Salviuolo ja Croce olivat ystävystyneet pyrkiessään Villanovan yliopistoon. Myöhemmin Salviuolo tapasi Glassboro State Collegessa, New Jerseyssä opettaneen Muehleisenin.

Croce ja Muehleise tapasivat Salviuolon ansiosta Tom Westin ja Terry Cashmanin tuotantostudioilla New Yorkissa. Croce toimi Muehleisenin kitaristina tämän keikoilla, mutta myöhemmin osat vaihtuivat Muehleisenin ollessa Crocen soolokitaristi. Vuonna 1972 Croce solmi kolmen albumin mittaisen sopimuksen ABC Recordsin kanssa ja julkaisi pitkäsoitot You Don’t Mess Around with Jim sekä Life and Times. Singlekappaleet You Don’t Mess Around with Jim, Operator (That’s Not the Way It Feels) sekä Crocen vielä tuolloin syntymättömälle pojalle omistettu Time in a Bottle saavuttivat kaikki radiosoittoa. Vielä viimeksi mainittua tunnetumpi Bad Bad Leroy Brown nousi Billboardin listakärkeen heinäkuussa 1973. Kyseisenä vuonna Crocet muuttivat San Diegoon. Crocen uran lähdettyä viimein nousuun hän aloitti Muehleisenin kanssa Yhdysvaltain-kiertueen. Jo entuudestaan tuttujen konserttiympäristöjen lisäksi kaksikko esiintyi folkfestivaaleilla. Albumeista saadut rojaltit menivät silti pitkälti studiokustannusten maksamiseen. Helmikuussa 1973 kaksikko matkusti Eurooppaan, esiintyi Lontoossa, Pariisissa ja Amsterdamissa ja saavutti positiivisia arvioita. Croce aloitti myös tv-esiintymiset. Vuoden 1972 aikana hän oli mukana American Bandstandissa, The Tonight Showssa ja Nick Cavett Showssa. Seuraavana vuonna vuorossa olivat The Helen Reddy Show sekä uudelleen toimintansa aloittanut Midnight Special, jota Croce oli mukana isännöimässä. Heinä-elokuussa 1973 Croce ja Muehleisen vierailivat jälleen Lontoossa esiintyen The Old Grey Whistle Testissä.

Pitkäsoiton I Got A Name äänitykset Croce sai viimeistellyksi viikko ennen kuolemaansa. Kiertueillaan Croce kärsi huomattavasta koti-ikävästä ja hän päätti pitää taukoa musiikkibisneksestä, kunhan Life and Times – kiertue olisi saatu päätökseen. Crocen kuoleman jälkeen saapuneessa, hänen vaimolleen osoittamassaan kirjeessä artisti kertoi suunnitelmastaan jättää musiikki ja ryhtyä kirjoittamaan novelleja ja elokuvakäsikirjoituksia. 20. syyskuuta 1973 Croce, Muehleisen ja viisi muuta saivat surmansa lentokoneen iskeydyttyä puuhun hetki Louisianan lentokentältä tapahtuneen nousun jälkeen. Albumi I Got a Name julkaistiin ensimmäinen joulukuuta 1973. Sen hittisinglejä olivat Workin’ at the Car Wash Blues, I Have to Say I Love You in a Song sekä albumin nimikappale. Viimeksi mainittu oli ollut myös mukana elokuvassa The Last American Hero, joka sai ensi-iltansa kaksi kuukautta ennen Crocen kuolemaa. Alun perin vuotta aikaisemmin julkaistusta Time in a Bottlesta tuli postuumisti ykköshitti joulukuun lopussa 1973. Kyseessä oli kolmas artistin kuolemanjälkeinen listaykkössingle Otis Reddingin Dock of the Bayn ja Janis Joplinin Me and Bobby McGheen jälkeen. Pitkäsoitto I Got A Name nousi listakakkoseksi ja I’ll Have to Say I Love You in a Song singlelistalla yhdeksänneksi. Greatest Hits-tyyppinen kokoelma Photographs & Memories ilmestyi vuonna 1974. Myöhäisemmistä kuolemanjälkeisistä julkaisuista mainittakoon Home Recordings:Americana, Down the Highway sekä Have You Heard:Jim Croce Live. Viimeksi mainittu koostuu artistin tv-esiintymisistä, ja se on julkaistu sekä cd, että dvd-formaatissa. Lauluntekijöiden Hall of Fameen Croce pääsi vuonna 1990.