lauantai 22. lokakuuta 2016

Sunnuntain extra:Glamrockin klassikon kova kakkosalbumi



Twisted Sister:You Can’t Stop Rock N’ Roll

27. kesäkuuta 1983 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt You Can’t Stop Rock N’ Roll on glamrockyhtye Twisted Sisterin toinen pitkäsoitto ja samalla albumidebyytti suuren levy-yhtiön julkaisun osalta. Yhtyeen debyyttialbumi Under the Bladeen verrattuna kyseessä on keskitempoisempi pitkäsoitto, joka kappalemateriaalissaan tarjoaa silti kaikki Twisted Sisterin musiikillisen ilmaisun keskeiset elementit. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin nimikappale, The Kids Are Back sekä I Am (I’m Me), joista etenkin kaksi viimeksi mainittua lukeutuvat pitkäsoiton runsainta tartuntapintaa omaavaan tuotantoon. Vastaavasti nimiraidasta tehty musiikkivideo oli Twisted Sisterin ensimmäinen MTV:n rotaation saavuttanut. Like a Knife in the Back päihittää Dee Sniderin laulusuorituksessa ja kitarasoolossaan sen, mitä riffinsä hienoisessa junnaavuudessa menettää. Ride to Live Live to Ride on tehokas moottoripyöräilyn ylistyskappale. The Power and The Glory alkaa hidastempoisesti tyylillisesti Iron Maidenia muistuttaen, mutta siitä kehkeytyy pitkäsoiton nopein huudatuskappale, joka sisältää myös onnistunutta soolotyöskentelyä. We’re Gonna Make It saanee kantaa albumin unohdetun klassikkoraidan titteliä. Sen avausriffiä hyödynnettiin hieman varioiden muutamaa vuotta myöhemmin eräässä suuressa rappia ja metallia yhdistäneessä hitissä ja myös kappaleen kertosäkeessä on tarvittavaa uhmaa ja iskevyyttä. I’ve Had Enough jatkaa tehokkaan rockin parissa operointia kalloonporautuvalla kertosäkeellä kuorrutettuna. I’ll Take You Alive on hieman puolivillaisempi vuosikymmenen alkupuoliskon machoiluhuudatus, jonka lopussa koko albumilla erinomaista työskentelyä osoittanut ja valitettavasti 20. maaliskuuta 2015 edesmennyt rumpali A J Pero saa loppusoolon paikan. Solisti Dee Sniderin vaimolleen omistama You’re Not Alone (Suzette’s Song) on tyylitajuinen voimaballadi. Kokonaisuutena You Can’t Stop Rock N’ Roll on melkoisen vahva albumi. Mukana on pari hienoista täyteraitaa, mutta niiden vastapainoksi todellisia ässäbiisejä ja tasavahvoja albumiraitoja. Jo kyseisellä albumilla Twisted Sister olisi voinut tehdä lopullisen läpimurtonsa. Sitä saatiin odottaa vielä vuosi, mutta sitä voimakkaammin yhtye löikin itsensä läpi useita klassikkovideoilla ryyditettyjä singlehittejä sisältäneellä pitkäsoitolla Stay Hungry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti