Maanantain mainio:The Whon legendaarinen esikoispitkäsoitto

The Who:My Generation


My Generation on brittirockin peruskoplaan lukeutuvan The Who-yhtyeen esikoispitkäsoitto. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa Brunswick Records julkaisi sen joulukuussa 1965. Yhdysvalloissa huhtikuussa 1966 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt The Who Sings My Generation sisälsi erilaisen kansikuvansa lisäksi myös hienoisesti eriävän kappalelistan. The Whon esikoispitkäsoitto työstettiin heti yhtyeen saavutettua ensimmäiset singlemenestyksensä. Albumin Deluxe Editionin kansivihkon mukaan yhtyeen jäsenet pitivät esikoisalbumiaan kiireisesti työstettynä, eikä se edustanut tarkalleen yhtyeen tuonaikaista livesoundia. Silti kriitikoiden mukaan kyseessä on eräs kaikkien aikojen rockalbumeista. Vuoteen 1965 mennessä rumpali Keith Moon oli täydentänyt The Whon kokoonpanon ja yhtyeen nimi oli vakiintunut The Whoksi The Detoursin ja lyhyen The High Numbers – nimellä tunnetun vaiheen jälkeen. My Generationin äänitykset käynnistyivät keväällä 1965 The Whon nk. Maximum R&B-vaiheen aikana. Albumi sisältää coverit kahdesta suositusta r & b-kappaleesta I Don’t Mind ja Please Please Please. Molempien originaaliversioista vastasi James Brown. Myös yhtyeen kitaristin Pete Townshendin käsialaa olleissa kappaleissa oli selkeitä r & b-vaikutteita. Ensimmäisissä äänityksissä nauhoitettiin yhdeksän kappaletta, mutta useat niistä saivat väistyä Townshendin uusien kappaleiden tieltä seuraavissa nauhoituksissa, jotka ajoittuivat vuoden 1965 lokakuuhun. Monet albumin kappaleista julkaistiin singleformaatissa. Legendaarinen nimikappale My Generation oli julkaistu jo ennen pitkäsoittoa ja se nousi brittilistalla sijalle kaksi. Myös A Legal Matter, La-La-La Lies ja The Kids Are Alright ilmestyivät pikkulevyinä Brunswickin julkaisemina sen jälkeen, kun yhtye oli alkanut julkaista uutta tuotantoaan Reaction-merkillä vuonna 1966. Koska yhtye ei promotoinut kyseisiä singlejä, niistä ei muodostunut My Generationin tai Reactionin julkaisemien nelivitosten veroisia menestyksiä.

The Kids Are Alrightista muodostui silti top ten-menestys Ruotsissa sen noustessa kahdeksanneksi. My Generation ja The Kids Are Alright lukeutuvat The Whon eniten versioituihin kappaleisiin. Niistä ensin mainittu raivasi raa’assa ja aggressiivisessa soundissaan osaltaan tietä jopa myöhäisemmille heavy- ja punkrockille. The Whon esikoispitkäsoiton vaikutus oli erityisen merkittävä tulevalle voimapop-liikkeelle. Virgin Records julkaisi My Generationin brittipainoksen uudelleen monona maan modrevivalin ollessa kuumimmillaan. Monet tyylisuunnan tuonaikaiset yhtyeet mainitsivat The Whon keskeiseksi esikuvakseen, ja niiden nuoret diggarit olivat kiinnostuneita tutkimaan suosikkiyhtyeidensä musiikillisia vaikuttajia. Kyseinen painos My Generationista myytiin loppuun vuonna 1980, mikä merkitsi sitä, ettei originaalia brittiversiota albumista ollut saatavilla ennen kuin vuonna 2002 julkaistun Deluxe Editionin ansiosta. Tuolloin albumi oli remiksattu stereoksi ja Shel Talmy oli remasteroinut sen kyseistä Deluxe Editionia varten. Kyseessä olivat My Generationin kappaleiden ensimmäiset stereojulkaisut. Vuonna 2014 My Generation – pitkäsoitto julkaistiin iTunesissa ja Hdtracksissa sekä mono, että stereoversioina ja bonuskappaleiden kera. Vuonna 2003 My Generation saavutti sijan 237. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Mojo-lehti listasi sen kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi kitara-albumiksi. Vuonna 2004 albumi saavutti sijan 18. Q-lehden 50 kaikkien aikojen parhaan brittiläisen albumin listalla. Vuonna 2006 My Generation oli yhdeksäntenä New Musical Expressin sadan parhaan brittiläisen albumin listalla. Vuonna 2004 albumin nimikappale oli sijalla 11. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla. Vuonna 2006 The Kids Are Alright saavutti sijan 34. Pitchforkin 200 60-luvun parhaan kappaleen listalla.