Sunnuntain extra:Eräs brittibluesin kulmakivistä

Fleetwood Mac:Peter Green’s Fleetwood Mac

Vuonna 1968 ilmestynyt Peter Green’s Fleetwood Mac on bluesyhtyeenä uransa aloittaneen englantilaisen Fleetwood Macin esikoisalbumi, joka tunnetaan myös yhtyeen itsensä nimisenä. Se sisältää sekä bluescovereita että yhtyeen kitaristien Peter Greenin ja Jeremy Spencerin käsialaa olevia originaalikappaleita. Green ja Spencer myös jakavat lauluosuudet albumilla. Peter Green’s Fleetwood Macista muodostui yllätysmenestys. Yhtyeen kotimaassa pitkäsoitto saavutti neljännen sijan ja pysyi listoilla 37 viikon ajan siitä huolimatta, ettei albumilla ollut singlehittiä. Yhdysvalloissa albumi pääsi vain vaivoin 200 suosituimman joukkoon, mutta kesäkuuhun 2015 mennessä se on myynyt 150 000 kappaletta. Britanniassa pitkäsoittoa on mennyt kaupaksi yli miljoona kappaletta. Laajennettu versio Fleetwood Macin debyytistä julkaistiin boxilla The Complete Blue Horizon Sessions. Vuonna 1967 John Mayall’s Bluesbreakersin johtohahmo, myös brittibluesin isästä käyvä John Mayall antoi yhtyeensä kitaristille Peter Greenille tämän toivomaa ilmaista studioaikaa. Yksi kyseisissä nauhoituksissa äänitetyistä kappaleista oli Fleetwood Mac, jonka Mayall nimesi suosikkirytmiryhmänsä Mick Fleetwoodin ja John McVien mukaan. Kyseisten äänitysten jälkeen Green lähestyi kaksikkoa aikomuksenaan perustaa uusi yhtye. The Bluesbreakersistä erotettu Fleetwood oli välittömästi halukas lähtemään mukaan uuteen yhtyeeseen, mutta McVien kanta oli epäilevämpi. Green oli varma siitä, että McVie tulisi vielä liittymään yhtyeeseen. Niinpä hän laittoi Melody Makeriin ilmoituksen, jossa etsittiin väliaikaista basistia. Bob Brunning vastasi ilmoitukseen ja sai tiedon, jonka mukaan yhtye soittaisi Windsorin Jazz & Blues-festivaaleilla kuukauden sisällä. Rumpalin ja basistin lisäksi Green halusi yhtyeeseensä myös kakkoskitaristin. Hän ei nimittäin halunnut nähdä itseään yhtyeensä johtajana, ja uskoi toisen kitaristin voivan ottaa hänet pois valokeilasta. Etsiessään yhtiölleen uusia yhtyeitä Fleetwood Macin tuottajana toiminut Mike Vernon kertoi Greenille uskomattomasta slidekitaristista nimeltä Jeremy Spencer, joka oli vaikuttanut 60-luvun puolivälistä lähtien yhtyeessä Levi Set Blues Band. Yhtyeen demonauha ei vakuuttanut Vernonia kokonaisuutena, mutta hän kuuntelutti sitä Greenille Spencerin kitaroinnin ansiosta. Green vakuuttuikin siinä määrin, että ajoi Lichfieldiin, missä Levi Set Blues Bandilla oli keikka. Hän kertoi Spencerille tämän pääsevän mukaan Fleetwood Maciin. Windsorin festivaalien keikan aikoihin Green oli jo saavuttanut mainetta John Mayall’s Bluesbreakersissa Eric Claptonin paikan ottaneena kitaristina. 12 kappaleesta koostuneen Fleetwood Macin esikoispitkäsoiton keskeisimmästä tuotannosta nostettakoon covereiden osalta esiin Elmore Jamesin Shake Your Moneymaker ja Robert Johnsonin Hellhound on My Trail ja originaaleista Greenin I Loved Another Woman, World Keep on Turning sekä Looking for Somebody. Vuonna 1999 albumista julkaistiin uusintapainos, joka sisälsi originaalin pitkäsoiton lisäksi seitsemän bonuskappaletta, näiden joukossa aikaisemmin julkaisemattomat ja Spencerin käsialaa olleet raidat You’re So Evil ja I’m Coming Home to Stay.