torstai 13. lokakuuta 2016

Perjantain pohjat:Andy McCoyn onnistunut ja menestyksekäs toinen sooloalbumi



Andy McCoy:Building on Tradition

Vuonna 1995 ilmestynyt Building on Tradition on Andy McCoyn toinen sooloalbumi, ja samalla menestynein pitkäsoitto Hanoi Rocksin formatiivisen vaiheen jälkeen. Tukholmassa nauhoitetulta ja McCoyn itsensä tuottamalta longarilta on poimittavissa useita todellisia ässäbiisejä. Runsaimmasta radiosoitosta pääsi nauttimaan albumin avausraita Strung Out, joka oli alun perin sävelletty Andyn Shooting Gallery – yhtyettä varten, mutta jäi lopulta käyttämättä yhtyeen albumilla. Vastaavasti pitkäsoiton ykköspuolen päättävä rockrypistys Heart Attack oli kirjoitettu Hanoi Rocksin Two Steps from the Moven seuraajaksi tarkoitetulle albumille. Todellisia tyylisuuntansa kultahippuja albumilla edustavat niin ikään jonkinasteisiksi hiteiksi osoittautuneet Foxfield Junction ja todella upean melodian kannattelema Love & Hate. Pitkäsoiton selkeästi erottuvaa balladituotantoa tarjoaa Unconditional Love ja varsin hyvää tasoa pitävät yllä ainakin I’m Gonna Roll Youn, Born Again Electricin ja Dreaming of Japanin kaltaiset raidat. Yllätyscoverina on onnistunut versio The Shadowsin Apachesta ja pitkäsoiton päätöskappale Medieval Madras tarjoaa onnistuneesti kokeellisempia sävyjä. Building on Traditionin tiimoilta tehtyä kiertuetta varten McCoy kasasi yhtyeen Live Ammo, johon kuuluivat lisäksi vanha Hanoi Rocks – rumpali Gyp Casino, basisti Andy Christell, kitaristi/solisti Dan Lagerstedt, kosketinsoittaja Christian Andre sekä solisti ja myös Andyn vaimona tunnettu Angela Nicoletti. Christellin jättäydyttyä pois Lagerstedt siirtyi basson varteen. Andyn Live Ammon kanssa Suomessa soittamat kaksi kiertuetta osoittautuivat menestyksekkäiksi, mutta yhtye lopetti toimintansa niiden jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti