keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Torstain terävä:Yhdysvalloissa menestynyt britti-invaasion edustaja


Alun perin Wayne Fontanan taustayhtyeenä toiminut The Mindbenders oli Manchesterista kotoisin ollut britti-invaasiota edustanut yhtye, joka saavutti menestystä myös Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälissä aina listakärkeen nousseilla singleillään The Game of Love ja A Groovy Kind of Love, joista ensin mainitulla se toimi Wayne Fontanan säestysyhtyeenä. Fontana perusti yhtyeen vuonna 1963 Bob Langin, Ric Rothwellin sekä Eric Stewartin kanssa. Inspiraation yhtyeen nimelle oli tarjonnut samaisena vuotena ilmestynyt, brittiläisen näyttelijän Sir Dirk Bogarden tähdittämä elokuva Mind Benders. Wayne Fontana & The Mindbenders ehti julkaista useampia singlejä, ennen kuin yhtye saavutti ensimmäisen suuren menestyksensä kotimaassaan kappaleella Um Um Um Um Um Um vuonna 1964. Singlehitti johti yhteiskiertueeseen Brenda Leen kanssa. Seuraavana vuonna julkaistu Game of Love oli Yhdysvalloissa listaykkönen ja nousi myös yhtyeen kotimaassa kakkossijalle. Amerikkaan suuntautunutta kiertuetta seuranneet singlet eivät saavuttaneet Game of Loven veroista menestystä ja Wayne Fontana jätti yhtyeen kesken konsertin jo kyseisenä vuotena. Eric Stewartista tuli yhtyeen leadvokalisti ja samalla sen nimi lyheni muotoon The Mindbenders. Yhtyeen ensimmäinen single ilman Fontanaa oli Carol Bayer Sagerin ja Toni Winen säveltämä ja vuonna 1966 ilmestynyt A Groovy Kind of Love, joka saavutti kakkossijan Atlantin molemmin puolin. Samana vuonna ilmestynyt samanniminen pitkäsoitto ei sitä vastoin menestynyt. Seuraava edelleen vuoden 1966 satoa edustanut single Can’t Live With You (Can’t Live Without You) pääsi Britanniassa niukasti top 30:een, mutta sitä seurannut, jälleen Segerin ja Winen käsialaa ollut Ashes to Ashes saavutti sijan 14. syksyllä 1966. 4. heinäkuuta 1966 The Mindbenders aloitti viimeisen kiertueensa Yhdysvalloissa, Atlantasta, Georgiasta James Brownin lämmittelijänä.

Arviolta 25 000 kuuntelijalle soitettu konsertti oli onnistunut, mutta vielä unohtumattomampia olivat Fillmore West Auditoriumissa 8. ja 9. heinäkuuta pidetyt konsertit. Stewartista oli tässä vaiheessa tullut biisintekijä ja hän kirjoitti esimerkiksi kappaleen My Name and Age Family-yhtyeelle. Mindbenders etsi kuitenkin levytyskappaleita ulkopuolisilta tahoilta. Yhtyeen seuraava projekti oli konseptialbumi jo huomattavasti ennen Sgt Pepperiä The Pretty Thingsin SF Sorrowsta tai The Whon Tommysta puhumattakaan. Mindbendersin konseptialbumi oli nimeltään With Woman in Mind ja se sisälsi muun muassa The Zombies-yhtyeen Rod Argentin kirjoittaman kappaleen I Want Her She Wants Me. Pitkäsoitto ei menestynyt hyvin ja jäi itse asiassa kokonaan vaille julkaisua Yhdysvalloissa. Singlepoiminta We’ll Talk About It Tomorrow floppasi niin ikään. The Mindbenders oli mukana Sid Poitierin vuoden 1967 menestyselokuvassa To Sir with Love. Pari yhtyeen kappaletta pääsi myös mukaan elokuvan soundtrackille. Ensimmäisenä Mindbendersistä poistuneen Rohtwellin tilalle saatiin Paul Hancox. Yhtyeen coverversio The Box Topsin kappaleesta The Letter saavutti brittilistalla 42 sijan originaalin ollessa top ten – menestys. Seuraavat Mindbendersin singlet menestyivät vielä huonommin ja maaliskuussa 1968 yhtyeestä erkaantuneen Langin tilalle saatiin hittinikkari Graham Gouldman ja kyseinen Mndbendersin lineup levytti yhtyeen joutsenlauluksi jääneen singlen Uncle Joe, The Ice Cream Man. Lopullisesti The Mindbenders hajosi soitettuaan viimeisen konsettinsa 20. marraskuuta 1968 brittikiertueella, johon ottivat lisäksi osaa The Who, Arthur Brown ja Joe Cocker. Stewart ja Gouldman jatkoivat aluksi yhtyeessä Hotlegs, mutta loivat huomattavasti merkityksekkäämmän uran 10 CC – yhtyeen riveissä. Lang liittyi myöhemmin yhtyeeseen The Racing Cars, joka saavutti brittihitin vuonna 1977 sijalle 14. nousseella kappaleella They Shoot Horses Don’t They? 70-luvulla Grahame Foote liittyi originaalijäsenten Lek Leckenbyn ja Barry Whitmanin seuraksi Herman’s Hermitsiin. Leckenby kuoli vuonna 1994, mutta Foote on jatkanut yhtyeessä viime aikoihin saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti