Keskiviikon klassikko:Fast Eddien ura Motörheadin molemmin puolin

Lontoon Twickenhamissa viides lokakuuta 1950 syntynyt Edward Allan, eli "Fast" Eddie Clarke oli englantilaiskitaristi, jonka yhtyeitä ovat ensisijaisesti olleet Motörhead ja Fastway. Jo 15 ikävuoteen mennessä Clarke oli ehtinyt soittaa monissa paikallisissa yhtyeissä, joista nostettakoon esiin The Bitter End. Paikallistason keikkojen jälkeen Clarken ammattilaisura käynnistyi vuonna 1973 hänen liityttyään soolokitaristiksi Curtis Knightin yhtyeeseen Zeus. Seuraavana vuonna yhtye levytti Olympic Studioilla pitkäsoiton Second Coming. Clarke esittäytyi säveltäjänä albumin kappaleella The Confession. Zeuksen kanssa Clarke levytti myös albumin Sea of Time. Myöhemmin Piccadillyn Command -studioilla Clarke, kitaristi Allan Callan, kosketinsoittaja Nicky Hogarth ja rumpali Chris Perry äänittivät jamisession. Sen tuloksena nelikko varmisti levytyssopimuksen Archor Recordsin kanssa. Uusi yhtye totteli nimeä Blue Goose ja Zeus oli Clarken, Hogarthin ja Perryn osalta menneisyyttä. Blue Goosen nimeä kantanut debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1974. Clarke muodosti pian uuden yhtyeen Be Bop Deluxen basistin Charlie Tumahain, solisti Ann McCluskien ja rumpali Jim Thompsonin kanssa. Kyseinen Continuous Performance -niminen yhtye oli toiminnassa vuoden 1975 alkupuolelle saakka, mutta ei saanut levytyssopimusta. Clarken seuraavalle yhtyeelle, jonka hän muodosti Blue Goosesta tutun Hogarthin, basisti Tony Cussonsin ja rumpali Terry Slaterin kanssa, kävi levytyssopimuksen osalta samoin. Clarke jätti musiikkibisneksen väliaikaisesti, mutta tavattuaan laivanrakennustöissä rumpali Phil Taylorin hän sai kiinnityksen Motörheadiin. Yhtye treenasi Sound Manage studioilla Kings Roadin ja Lots Roadin kulmassa ennen keikkailunsa aloittamista. Lemmy Kilmisterin, Clarken ja Taylorin muodostama Motörhead-kokoonpano on yhtyeen legendaarisin. Kyseisestä triosta Clarke oli pitkään ainoa henkiinjäänyt.

Fast Eddien yhtyeessä vaikuttamisen aikana Motörhead levytti klassikkoalbumit Motörhead, Overkill, Bomber, Ace of Spades, legendaarisen liven No Sleep til Hammersmith sekä kyseisen kokoonpanon viimeiseksi jääneen studioalbumin Iron Fist. Yhtye saavutti myös useampia singlehittejä. Clarke toimi leadvokalistina viidellä Motörheadin kappaleista; Beer Drinkers and Hell Raisers, I'm Your Witchdoctor, Step Down, Stone Dead Foreverin vaihtoehtoisella versiolla sekä Emergency-kappaleella, joista viimeksi mainittu julkaistiin Motörheadin ja Girlschoolin yhteisellä, nimellä Headgirl julkaistulla ep:llä The St. Valentine's Day Massacre. Viimeisen keikkansa Motörheadissa Clarke soitti New Yorkin Palladiumilla 14. toukokuuta 1982. Hän oli ollut tyytymätön yhtyeen viimeisimpään pitkäsoittoon Iron Fist ja lopullinen niitti oli ollut yhteistyö The Plasmatics-yhtyeen kanssa ep:llä Stand By Your Man. Anvil-yhtyeen Lipsin, eli Steve Kudlowin kieltäydyttyä Motörheadin kitaristin paikan sai Wild Horsesista ja etenkin Thin Lizzystä tutuksi tullut Brian Robertson. Vuonna 2000 Motörheadin Brixton Academyssä soitetussa konsertissa kuultiin useita vierailijoita. Yksi heistä oli Fast Eddie Clarke, joka soitti kappaleissa No Class, The Chace is Better than the Catch sekä Overkill. Levyformaatissa kyseinen konsertti julkaistiin vuonna 2003. Kuultuaan UFO:n basistin Pete Wayn olevan jättämässä kyseistä yhtyettä päätti Clarke ryhtyä musiikilliseen yhteistyöhön hänen kanssaan. Nimi Fastway oli yhdistelmä kaksikon nimistä. Rumpalia ja vokalistia etsittiin musiikkilehtiin laitettujen ilmoitusten avulla. The Clashin Topper Headon soitti kaksikon kanssa, jotta se pääsisi treenaamaan. Lähetettyjen näytekasettien myötä esiin tuli lupaavia tulokkaita; erityisesti dublinilainen solisti Dave King. Lontoossa järjestetyn koe-esiintymisen tuloksena hänestä tuli Fastwayn solisti ja Humble Pien Jerry Shirleysta yhtyeen rumpali.

CBS Records oli halukas kiinnittämään yhtyeen siitäkin huolimatta, että Way siirtyi basistiksi Ozzy Osbournen Blizzard of Ozz -yhtyeeseen. Britanniaan palattuaan yhtye hajosi. Pian King otti kuitenkin yhteyttä Clarkeen ja ilmoitti haluavansa antaa Fastwaylle uuden mahdollisuuden. Clarke suostui ja muutti Irlantiin. Yhtyeen kokoonpanon täydensivät Kingin tutut, kosketinsoittaja/kitaristi Shane Carroll, rumpali Alan Connor ja basisti Paul Reid. CBS oli tyytyväinen uuden yhtyeen soundiin ja Abbey Roadin studioilla äänitettiin vuonna 1986 julkaistu pitkäsoitto Waiting for the Roar. Fastwayn riveissä Clarke kiersi Amerikkaa Ac/Dc:n lämmittelijänä ja teki pitkän Euroopan-kiertueen, jolta julkaistiin vuonna 1992 livelevy Say What You Will. Fastway oli myös mukana Trick or Treat -elokuvan soundtrackillä. Yhtye sävelsi elokuvan tunnuskappaleen ja esitti myös albumiraidat Heft ja If You Could See. Yhtyeen hajottua Clarke palasi Lontooseen, missä hän tapasi sooloartisti Lea Hartin. GWR Recordsin Douglas Smithille lähetetty demonauha toi kaksikolle levytyssopimuksen. Edelleen nimeä Fastway käyttäen levytettiin albumi On Target. Koskettimissa levyllä olivat Don ja Paul Airey, bassossa Neil Murray ja taustalaulajina Bram Tchaikovsky ja Christine Byford. Clarken uudessa yhtyeessä oli mukana koskettimista, rummuista ja bassosta huolehtinut RiffRaff. Lisäksi hänen kanssaan musiikillista yhteistyötä tekivät Saxonin Biff Byford ja Nigel Glockler, Don Airey sekä Girlschoolista tutut Kim McAuliffe ja Cris Bonacci. Kahden albumin jälkeen Clarken ja Hartin yhteistyö päättyi. Toivuttuaan terveysongelmista kärsinyt Clarke julkaisi sooloalbumin It Ain't Over til It's Over, jolla Lemmy oli vokalistina ja biisintekijänä kappaleessa Laugh at the Devil. Sanctuary Recordsin julkaisema tuplacd Fast Eddie Clarke Anthology tarjosi näytteitä Clarken musiikillisesta urasta Motörheadin molemmin puolin. Sen myötä uudelleen kasattu Fastway keikkaili jälleen, esimerkiksi Englannin Download-festivaaleilla kesällä 2007. Vuonna 2014 Clarke palasi bluesjuurilleen ja julkaisi Secret Recordsin kautta uuden studioalbumin Make My Day Back to Blues. Se oli yhteistyötä Shakatakin kosketinsoittajan Bill Sharpen kanssa. Kuudes marraskuuta 2014 Clarke esitti Birminghamin National Indoor Arenalla Lemmyn kanssa Motörheadin ikiklassikon Ace of Spades. Clarke menehtyi 10. tammikuuta 2018 keuhkokuumeeseen 67 vuoden ikäisenä. Hän oli ollut sairaalahoidossa.