tiistai 18. lokakuuta 2016

Keskiviikon klassikko:Naishardrockin brittiläisen pioneerin upea debyyttialbumi



Girlschool:Demolition

Kesäkuun lopussa 1980 Bronze Recordsin julkaisemana ilmestynyt Demolition on brittiläisen heavyrockyhtyeen Girlschoolin esikoispitkäsoitto. Arvostetun ääni-insinöörin Vic Mailen tuottama albumi nousi yhtyeen kotimaassa sijalle 28. ja Girlschoolista muodostui oma keskeinen osansa tuossa vaiheessa pinnalle noussutta New Wave of British Heavy Metal – ilmiötä. Pitkäsoiton julkaisua promotoineella kiertueella Girlschool soitti Black Sabbathin ja Uriah Heepin lämmittelijänä. Varsin laadukasta ja myös iskevää hardrockia edustaneen Demolitionin kappaleet ovat Girlschoolin omaa tuotantoa lukuun ottamatta coveria Gun-yhtyeen 60-luvun lopun hittikappaleesta Race with the Devil. Sen säveltämisestä vastasi Adrian Gurvitz. Girlschool-klassikoiksi ja standardeiksi yhtyeen keikkaohjelmistoon albumilta ovat nousseet erityisesti debyyttisingle Take It All Away, josta pitkäsoitolla on tosin tarjolla uusi versio, usein yhtyeen konserttien avausnumerona toiminut Demolition Boys sekä Emergency. Lauluosuudet albumilla jakautuvat rytmikitaristi Kim McAuliffen, basisti Enid Williamsin ja soolokitaristi Kelly Johnsonin kesken. Vuonna 2004 Demolitionista ilmestyi runsaasti bonuskappaleita sisältänyt cd-versio. Sillä olivat mukana yhtyeen debyyttisinglen Take It All Away/It Could Be Better molemmat puolet, demoversiot myös itse pitkäsoitolta löytyvistä raidoista Not For Sale ja Nothing to Lose, Emergency-singlen b-puolella alun perin julkaistu Furniture Fire sekä neljä BBC:n radioshowssa elokuun ensimmäisenä 1980 alkuaan lähetettyä kappaletta. Viimeksi mainittujen joukossa on yksi harvinaisempi huippuhetki, eli studioversiona myös originaalilta Demolition- pitkäsoitolta löytyvä Breakdown. Laajennetun cd-version julkaisijana oli Sanctuary Recordsin alamerkki Castle ja informatiivisista kansiteksteistä vastasi Record Collectorin Joe Geesin. Pitkäsoittojen osalta Demolition on varsin onnistunut pelinavaus Girlshoolin uralla ja muodostaa sitä seuranneiden albumien Hit and Run ja Screaming Blue Murder kanssa yhtyeen levytystuotannon eräänlaisen kivijalan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti