Maanantain mainio:Grateful Deadin siirtyminen helpommin omaksuttavaan tuotantoon

Grateful Dead:Workingman’s Dead

Helmikuussa 1970 nauhoitettu ja 14. kesäkuuta samaisena vuonna julkaistu Workingman’s Dead on Grateful Deadin neljäs studioalbumi. Sitä seurannut pitkäsoitto American Beauty oli äänitetty melkoisen pian edeltäjänsä jälkeen ja kyseiset albumit merkitsivät tyylillisesti voimakasta irtiottoa Grateful Deadin varhaisemmasta, psykedeelistä rockia edustaneesta tyylistä. Vuonna 2003 Workingman’s Dead sijoittui sijalle 262. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Samaisena vuotena pitkäsoitto julkaistiin uudelleen kolmessa formaatissa; osana 12 cd:stä koostuvaa Golden Road 1965–1973 –nimistä boxia, yksittäisenä remasteroituna ja bonuskappaleita sisältävänä cd:nä sekä DVD-audiojulkaisuna. Niistä kaksi ensin mainittua sisältävät kahdeksan originaalilta vuoden 1970 albumilta puuttuvaa kappaletta. Vuonna 2014 Workingman’s Deadista ilmestyi uusintajulkaisuna tuplavinyyliversio. Albumi äänitettiin San Franciscon Pasific High – studioilla ainoastaan yhdeksän päivän aikana. Edellistä pitkäsoittoaan, vuonna 1969 ilmestynyttä Aoxomoxoaa yhtye oli työstänyt epäilyksien vallassa ja myös Workingman’s Deadin levytys osui vaikeaan ajanjaksoon. Grateful Deadin johtohahmo Jerry Garcia on maininnut, että albumin tyyliin vaikuttivat paitsi yhteistyö tekstittäjä Robert Hunterin kanssa, myös ystävyys Crosby, Stills and Nashin kanssa. Kolmikon harjoittama stemmalaulu oli tehnyt Deadin jäseniin vaikutuksen ja he päättivät hyödyntää sitä omassa musiikissaan. Uncle John’s Bandin, High Timen ja Cumberland Bluesin kaltaisille kappaleille olivatkin tunnusomaisia korkeat stemmat ja laululliset koostumukset, jollaisia yhtyeen tuotannossa ei ollut aikaisemmin kuultu. Grateful Deadin vuonna 1992 ilmestyneen oraalisen historiikin Aces Back to Back mukaan kesän 1968 aikana Stephen Stills asui Dead-rumpali Mickey Hartin luona Novatossa noin kolme kuukautta Crosby, Stills and Nashin ensimmäisen albumin aikoihin. Stills ja David Crosby saivat Garcian ja Bob Weirin kiinnostumaan äänestä pyhänä instrumenttina. Tämän myötä Grateful Dead siirtyi puhtaasta improvisaatiosta kohti kappaleorientoituneempaa musiikillista ilmaisua. Workingman’s Deadilla Grateful Deadin voi todeta löytäneen kappaleen ja sen seuraajaan American Beautyyn ehdittäessä yhtyeellä oli harmoniat kappaleiden tekemistä varten. Warner Bros julkaisi Workingman’s Deadilta singleformaatissa kappaleet Uncle John’s Band/New Speedway Boogie sekä Casey Jones/Easy Wind, mutta ne saivat osakseen ainoastaan vähäistä radiosoittoa. Myös yhtyeen tekstittäjä Robert Hunter on mukana seitsemäntenä jäsenenä albumin kansikuvassa. Rolling Stonen lukijat äänestivät Workingman’s Deadin vuoden 1970 parhaaksi albumiksi. Se jätti taakseen kaksi niin ikään kiistatonta klassikkolevyä, eli Crosby, Stills, Nash and Youngin Deja Vun ja Van Morrisonin Moondancen.