keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Torstain terävä:Hollantilainen rockin klassikko

Shocking Blue oli hollantilainen, vuonna 1967 Haguessa perustettu rockyhtye. Helmikuussa 1970 yhtyeen suurin hitti Venus nousi Billboadin listakärkeen. Vuoteen 1973 mennessä Shocking Bluen levyjä oli myyty 13 ja puoli miljoonaa kappaletta, mutta yhtye hajosi seuraavana vuonna. Robbie Van Leeuwen oli Shocking Bluen perustajajäsen. Seuraavana vuonna yhtye saavutti pienen hitin kappaleella Lucy Brown is Back in Town. Aikaisemmin 60-luvun aikana yhtyeissä Les Mysteres, The Bumble Bees, The Blue Fighters, Danny and His Favourites  ja General Four vokalisoineen  Mariska Veresin siirryttyä yhtyeen solistiksi se julkaisi suurimman hittinsä Venus, joka nousi kotimaassaan kolmanneksi vuonna 1969. Seuraavan vuoden helmikuussa kappale nousi Yhdysvalloissa listakärkeen kolmen viikon ajaksi ja kyseessä oli ensi kerta, kun hollantilainen yhtye saavutti kyseisessä maanosassa listaykkösen. Single myi siellä yli miljoona kappaletta tammikuuhun 1970 mennessä ja saavutti kultalevyn. Myös Saksassa Venus myi 350 000 kappaletta. Maailmanlaajuisesti kyseistä singleä myytiin viisi miljoonaa. Yhtyeen muista hiteistä mainittakoon vuoden 1969 menestykset Send Me a Postcard, jonka Muska versioi erinomaisesti  pari vuotta myöhemmin suomeksi debyyttisinglelleen nimellä Kirjoita postikorttiin sekä Long and Lonesome Road. Radiosoitosta Shocking Bluen kappaleet nauttivat erityisesti saksalaisilla kanavilla. Venusta yhtyeen singlejulkaisuissa seurasivat vuonna 1970 yli miljoona kappaletta myyneet Mighty Joe ja Never Marry a Railroad Man. Myöhäisemmät singlet, joihin lukeutuivat vielä vuonna 1970 ilmestynyt Hello Darkness, seuraavan vuoden satoa edustaneet Shocking You, Blossom Lady ja Out of Sight Out of Mind, vuonna 1972 ilmestyneet Inkpot, Rock in the Sea ja Eve and the Apple sekä vuoden 1973 Oh Lord menestyivät Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa, mutta eivät enää Yhdysvalloissa.

Vuonna 1974 Mariska Veres jätti yhtyeen siirtyen soolouralle. Hänen seuraavina vuosina ilmestyneet singlensä Take Me High ja Lovin' You olivat suosittuja Alankomaissa, Belgiassa ja Saksassa. Muista Veresin soolosingleistä mainittakoon sittemmin harvinaiset Take It Like It Is, Dusty Springfield-cover Little By Little ja Too Young. Shocking Blue teki comebackin vuonna 1979. Yhtye levytti julkaisematta jääneen singlen Louise. Seuraavana vuonna yhtye teki keikkoja esittäen 70-luvun alun hittejään. Vuonna 1984 oli vuorossa toinen comeback, johon Luxemburgiin muuttanut van Leeuwen ei osallistunut ja yhtye levytti myös singlen Jury and the Judge.Vuonna 1993 Veres perusti jazzyhtyeen The Shocking Jazz Quintet. Yhtye levytti pitkäsoiton Shocking You, joka koostui jazzversioista 60- ja 70-lukujen pophiteistä. Vuodesta 1993 aina vuoteen 2006 Veres esiintyi edelleen eräässä Shocking Bluen inkarnaatiossa. Lisäksi hän levytti van Leeuwenin tuottamana kappaleet Body and Soul sekä Angel. Andrei Serbanin kanssa Veres levytti vuonna 2003 pitkäsoiton Gypsy Heart, jolla hän teki kunniaa romanijuurilleen. Mariska Veres menehtyi syöpään toinen joulukuuta 2006. Shocking Bluen suurimman hitin Venus hän ehti levyttää kaikkiaan neljästi; originaalin ja Shocking Jazz Quintetin lisäksi Forbula Diablosin kanssa vuonna 1997 englantia ja espanjaa yhdistäen. Dolf de Vriesin kanssa tehty loungeversio kappaleesta ilmestyi postuumisti muutama kuukausi Veresin edesmenon jälkeen vuonna 2007. Shocking Bluen kappaleista tehdyistä coverversioista mainittakoon Bananaraman vuonna 1986 ilmestynyt näkemys Venuksesta, joka nousi Yhdysvalloissa aina listakärkeen ja yhtyeen kotimaassa Englannissa kahdeksanneksi. Nirvana coveroi kappaleen Love Buzz debyyttisinglelleen vuonna 1988 ja kyseinen versio oli mukana myös yhtyeen seuraavana vuonna ilmestyneellä esikoisalbumilla Bleach.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti