Keskiviikon klassikko:Rämäryhmän ensimmäinen huipputyö

The Faces:Long Player

Brittiyhtyeiden aateliin lukeutuvan Small Facesin hajottua ja laulaja/kitaristi Steve Marriottin perustettua Humble Pie-yhtyeen Peter Framptonin kanssa basisti Ronnie Lane, kosketinsoittaja Ian McLagan ja 16. syyskuuta 67 vuotta täyttävä rumpali Kenny Jones jatkoivat musiikin tekemistä ja lyöttäytyivät yhteen Jeff Beck Groupissa vaikuttaneiden solisti Rod Stewartin ja kitaristi Ronnie Woodin kanssa. Jo Faces-yhtyeen debyytillä, vuonna 1970 ilmestyneellä pitkäsoitolla First Step oli hetkensä, kuten mainiosti svengaava Three Button Hand Me Down, sielukkuutta huokuva Flying ja tyylitajuisesti revittelevä Around the Plynth, mutta vasta seuraavana vuonna ilmestynyt Long Player oli ensimmäinen todellinen näyttö yhtyeen kyvyistä. Pitkäsoiton tunnetuimpaan ja miltei myös laadukkaimpaan antiin lukeutuvat Stewartin ja McLaganin yhteistyötä oleva rivakka, erinomaisen kulkevan riffin varaan rakennettu avaus Bad n’ Ruin, Stewartin, Lanen ja Woodin upea, Stewartin sielukkaan tulkinnan kruunaama balladikaunokki Sweet Lady Mary sekä samaisen kolmikon työstämä, tunnettuudessaan lähestulkoon pienestä hitistä käynyt Had Me A Real Good Time.

Wingsin Maybe I’m Amazed versioituu varsin tyylitajuisesti ja tällä kertaa livenä Facesin käsittelyssä. Lane vastaa yksin kahdesta mainiosta kappaleesta. Tell Everyone on verevä slovari ja Richmond akustisvoittoinen pikkuhelmi, jolla Lane huolehti myös leadvokaaleista. Tyylillisesti se muistuttaa jo Lanen Facesiä seurannutta yhtyettä Slim Chance. Lanen ja Woodin On the Beach edustaa onnistuneesti svengaavaa, tarkoituksellisen haparoivaa, mutta silti koossa pysyvää kitararockia. Big Bill Broonzyn käsialaa olevasta I Feel So Goodista tarjolla on lähemmäs yhdeksänminuuttinen, esimerkillisesti rullaava näkemys, jossa sooloilemaan pääsee kitaraosaston lisäksi myös McLagan. Pitkäsoiton päättää vajaa kaksiminuuttinen traditionaali Jerusalem, jonka sovituksesta vastasi Wood. Pitkäsoittojen osalta Facesin todellinen mestariteos oli vielä vuoden 1971 puolella ilmestyä ehtinyt A Nod’s As Good As A Wink, jonka huippuhetkiin lukeutuvat esimerkiksi Miss Judy’s Farm sekä myös singlenä mainiosti menestynyt Stay with Me.