Aerosmith:Toys in the Attic
Solisti Steven Tylerin ja kitaristi Joe Perryn luotsaama Aerosmith työsti kenties parhaan 70-lukuisen
albumikokonaisuutensa vuosikymmenen puolivälissä ilmestyneen pitkäsoiton Toys in the
Attic myötä. Sen keskeisimpään tuotantoon lukeutuvat alkuperäisnäkemys
runsaat kymmenen vuotta myöhemmin Run DMC:n kanssa uudelleen levytetystä Walk
This Waystä, nopeiden kitaroiden kuorruttama nimikappale Toys in the Attic,
psykedeelisvaikutteinen, maalailevampi Sweet Emotion sekä Dream Onin ohella
yhtyeen varhaisen balladituotannon kiistattomaan eliittiin lukeutuva, raa’an
tulkinnan, upean kitarasoolon ja viimeisen silauksen kappaleelle antavien
jousien tyylikäs yhdistelmä You See Me Crying. Nyanssikkuudesta voimansa
ammentavan tuotannon huipentumia edustaa niin ikään Steven Tylerin ja basisti
Tom Hamiltonin yhteistyönä syntynyt erinomainen raita Uncle Salty. Hieman
suoraviivaisempi rutistus Adam’s Apple löytää sekin melodiakoukkunsa
muodostuakseen kiinnostavaksi raidaksi ja sisältää upean kahden kitaran
harmonioita hyödyntävän soolon. No More No More jatkaa samalla linjalla, muttei
aivan yhtä kiinnostavasti. Big
Ten Inch Record on upea bluescover, mutta Round and Round jää kovassa seurassa hienoiseksi
täyteraidaksi. Aerosmithin 70-luvun klassikkotasoisia albumeita jatkoi vielä
seuraavana vuonna ilmestynyt Rocks. Kyseessä oli jälleen varsin monipuolinen
pitkäsoitto, jonka tunnelmat vaihtelivat Back in the Sadlen revittelevyydestä
Combinationin sulavaan rokkaukseen ja Home Tonightin melodiseen kauneuteen.
Kymmenen vuoden haeskelun jälkeen Aerosmith osui viimein jälleen kultasuoneen
vuoden 1987 pitkäsoitollaan Permanent Vacation. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Pump oli
useine hitteineen, joista erityisen laadukkaina nostettakoon esiin Janie's Got a Gun ja What It Takes, vielä astetta onnistuneempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti