sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Maanantain mainio:Puolitoista tuntia Flaming Sideburnsin rockhurmosta


Melkoisen pitkään hiljaisuutta viettänyt kitararockin sanansaattaja The Flaming Sideburns juhlistaa 20 vuotta sitten tapahtunutta perustamistaan rundilla, joka onneksemme koukkasi Joensuun Kerubin kautta. Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa ovat mukana kitaristit Jukka Suksi, alias Ski Williamson ja Petri Peevo, alias Peevo De Luxe, rumpali Jarkko Jokelainen, alias Jay Burnside, solisti Edvardo Martinez ja basistina yhtyeessä Sky Pilots -pitkäsoiton aikoihin kitaroinut Junnu Alajuuma alias Johnny Volume. Keikka käynnistyi Little Richard-klassikon Lucille vitaalisella näkemyksellä, jota seurasi yhtyeen settien loppuhuipennuksiin ainakin 2000-luvun alussa  lukeutunut Get Down and get out. Sky Pilots -albumilta ensimmäisenä soitettu Invisible Hands edusti koko konsertin psykedeelisintä antia. Samaiselta levyltä löytyvä Heavy Tiger kaasutteli hallitusti ja todella innostavaa riffittelyä sisältävä Into the Golden Shade oli yksi setin alkupuolen todellisista ässistä. Kenties Flamareiden tähän mennessä parhaalta Hallelujah Rock and Rollah -pitkäsoitolta tarjoiltiin seuraavaksi kaksi keskeistä raitaa; In Flames ja albumin kaikkein kirkkaimpiin helmiin lukeutuva Flowers. Since the Beginning -kappaleessa Suksi ja Volume vaihtoivat instrumentteja ja Keys to the Highway -albumin laadukkain iskusävelmä Lost Generation ja Sky Pilotsin vastaava Save Rock n' Roll olivat eräitä koko konsertin kiistattomia huippuhetkiä. Varsinaisen setin viimeiset todelliset ässät olivat Ungrounded Confusionista ja Empty Heartista muodostunut medley, Street Survivor sekä päätösnumerona soitettu World Domination. Encoreissa oli tarjolla vielä puoli tuntia lisää rockin ilosanomaa. Ylimääräisistä nousivat erityisesti esiin lempeästi svengaava Let Me Take You Far, The Sonicsin versiona erityisen tutuiksi tulleet Dirty Robber ja The Hustler sekä Hallelujah Rock n' Rollahilta löytyvät Lose My Soul ja Spanish Blood, joista etenkin ensin mainittu edusti vitaalisuudessaan suorastaan räjähtävää rockia. Samaa voi toki todeta lähes koko konsertista. Viimeisenä soitetun Rock N' Roll Boogaloon aikana yleisö pääsi lopulta heittämään kyykkyä ja konsertin päättyessä olo oli lähes katharttinen. Flamarit ovat todellisia ammattilaisia sekä soittajina että esiintyjinä. Yhtyeen puolitoistatuntinen konsertti tarjosi erään parhaista rockkeikoista vuosiin, joten sitä kannatti totisesti odottaa.  

Flaming Sideburns Joensuun Kerubissa 26. syykuuta 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti