keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Torstain terävä:Kanadalaisen rockin klassikon toinen merkkialbumi

The Band:The Band

Kanadalainen The Band lukeutuu kaikkien aikojen merkittävimpiin rockyhtyeisiin. Runsaasta yhteistyöstään Bob Dylanin kanssa tunnetuksi tulleen yhtyeen jäsenet kitaristi Robbie Robertson, rumpali Levon Helm, basisti Rick Danko sekä kosketinsoittajat Richard Manuel ja Garth Hudson hallitsivat kaikki useita instrumentteja ja Hudsonia lukuun ottamatta kaikki toimivat myös solisteina. The Bandin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa, Music from the Big Pink sekä yhtyeen nimeä kantanut toinen albumi on useasti kohotettu rockmusiikin kaanoniin. Niistä jälkimmäinen oli kappalemateriaaliltaan ehkäpä yhtyeen kaikkein vahvin työ. Rumpali Levon Helm sai vokalisoitavakseen pitkäsoiton tunnetuimpaan antiin lukeutuvat kappaleet, kuten Amerikan sisällissodasta tekstillisen inspiraationsa ammentaneen The Night They Drove Old Dixie Downin sekä tyylitajuista ja kekseliästä perusrockia edustaneen Up on Cripple Creekin sekä erinomaisesti svengaavan raidan Rag Mama Rag. Niin ikään upeasti rullaava albumin avauskappale Across the Great Divide on Richard Manuelin vokalisoima. Heikkoa hetkeä albumilta on turha etsiä, mutta aivan erityisen upeita ovat Richard Manuelin yhdessä Robbie Robertsonin kanssa työstämä, kylmät väreet nostattava balladi Whispering Pines, nöyrän koskettava, Rick Dankon vokalisoima The Unfaithful Servant sekä lopussaan Robbie Robertsonin kitarointia upeimmillaan esittelevä päätösraita King Harvest (Has Surely Come). Erinomaisen kappalemateriaalinsa lisäksi The Bandin keskeisin ansio lienee se, että yhtye edusti Creedence Clearwater Revivalin ja muutaman muun harvan ja valitun yhtyeen kanssa musiikillisesti ja tekstillisesti perusarvoja aikana, jolloin Amerikassa rockin keskeinen musiikillinen tyylilaji oli psykedeelinen rock, jonka puitteissa on toki myös työstetty koko joukko rockin klassikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti