tiistai 5. joulukuuta 2017

Keskiviikon klassikko:Ruutupaitarockareiden raskain levykokonaisuus

Kolmas nainen:Paha minut iski

Rockin SM-kilpailuissa vuonna 1984 tasapisteisiin Kouvolan pettämättömän rockmasiinan Peer Güntin kanssa päätyneen Kolmannen naisen vuoden 1986 debyyttialbumi koostui useiden vuosien ajalta kertyneistä hilpeistä jutuista. Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita sekä Iso tyttö ja pikkutyttö ovat kohonneet levyn tunnetuimmaksi anniksi, vaikka yhtyeen esikoisalbumi sisältää paljon muutakin laadukasta.
Krapulat ja morkkikset toivat Kolmannen naisen musiikkiin uusia sävyjä ja Paha minut iski- kakkoslevystä muodostui Kolmannen naisen raskain levykokonaisuus. Puhelin soi, levyn ensimmäisen version avausraita, käy sotahuudosta. Takametsien Travolta, ylistyslaulu tanssipaikan yksinäiselle sudelle sijoittuu syntyhistoriallisesti jo yhtyeen esikoislevyn aikoihin. Raskaalla kitaroinnilla kuorrutettu nimiraita Paha minut iski sekä Kolmannen naisen slovarituotannon huipentumiin lukeutuva Eihän edellisessä elämässäkään edustavat yhtyeen turhan vähälle huomiolle jäänyttä kakkoslevyä parhaimmillaan.
Lähes klassikko-osastoon lukeutuu myös kakkospuolen avaava nuotiolaulu Liity meihin, joka on ansaitusti kuulunut yhtyeen keikkaohjelmistoon myös sen ensimmäisen paluulevyn Sydänääniä aikoihin. Kolmannen naisen vanha kunnon rhythm and blues -tausta pääsee parhaiten oikeuksiinsa huuliharppuvetoisilla raidoilla Kaunis olet, olet ihana sekä Kiskot ja maantie.
Esimerkiksi niiden ansiosta vertaus Suomen Dr. Feelgoodiin ei ole tuulesta temmattu. U.S.A.-biisin teksti on etukäteismatkasuunnitelma ja itse reissu tehtiin vasta kappaleen syntyprosessin jälkeen. Asserin kapakkaan ilmestyi singlenä jo vuoden 1986 puolella. Paha minut iski -pitkäsoitto julkaistiin uudella kannella ja pienellä hittisinglellä Maanantai/Raatona maantiellä terästettynä vuoden 1988 alussa.
Maanantai ansaitsi menestyksensä ja Raatona maantiellä edustaa Kolmatta naista miltei rankimmillaan. Alkuvuodesta 1989 ilmestyneen pitkäsoiton Hikiset siivut monet vanhan liiton Kolmas nainen –diggarit ovat valmiit kohottamaan yhtyeen parhaaksi saavutukseksi. Suurin kaupallinen menestys antoi kuitenkin odottaa itseään vielä sitä seuraavaan albumiin saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti