tiistai 26. joulukuuta 2017

Keskiviikon klassikko:Ensimmäinen listakärkeen noussut rockalbumi

Elvis Presley:Elvis Presley

23. maaliskuuta 1956 ilmestynyt Elvis Presley, joka julkaistiin Britanniassa nimellä Elvis Presley Rock N' Roll on yhdysvaltalaisartisti ja -muusikko Elvis Presleyn esikoisalbumi, jonka RCA Victor julkaisi monoversiona. Albumin äänitykset ajoittuivat albumin julkaisuvuoden tammikuuhun RCA Victorin studioilla Nashvillessa ja New Yorkissa. Se sisältää lisäksi äänityksiä Memphisin Sun-studioilta heinä, elo- ja syyskuulta 1954 sekä heinäkuulta 1955. Elviksen debyytti pysyi kymmenen viikon ajan Billboardin albumilistan kärjessä julkaisuvuotensa aikana. Kyseessä on ensimmäinen listaykköseksi noussut rockalbumi ja ensimmäinen tyylisuuntansa miljoonamyyntiin yltänyt pitkäsoitto. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Presleyn debyytti saavutti sijan 56. Esikoinen oli myös yksi kolmesta teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die päässeestä Elviksen albumista. Kaksi muuta olivat vuoden 1960 Elvis is Back! sekä kyseisen vuosikymmenen lopussa ilmestynyt From Elvis in Memphis. Kultaa Elviksen debyytti saavutti marraskuussa 1966 ja platinaa elokuussa 2011.Albumin originaali brittipainos eroaa jossakin määrin biisilistaltaan jenkkiversiosta. Alkuvuodesta 1956 Presley oli esiintynyt useita kertoja Dorsey Brothersien tv-ohjelmassa Stage Show. Kyseisten televioesiintymisten ja Heartbreak Hotel-singlen menestyksen innoittamana Presleyn debyyttalbumi pyrittiin saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Presleyn tuossa vaiheessa RCA Victorille tekemät äänitykset koostuivat yhdestätoista kappaleesta, joista olisi jo miltei saanut kasaan kokonaisen albumin. Uuden sopimuksen myötä RCA:lla oli oikeudet Presleyn Sunille levyttämiin nauhoihin. Niinpä Presleyn debyytti koostui lopulta seitsemästä RCA:lle ja viidestä aikaisemmin Sunille levytetystä kappaleesta. Sunille tehdyt äänitykset olivat Sam Phillipsin tuottamia, mutta RCA:lle tehtyjä äänityksiä ei kreditoitu kenenkään tuottajan nimiin. Sunille levytetyt kappaleet olivat selkeämmin countrytyylisiä, mutta RCA:lle Presley levytti rhythm and blues- covereita, joista kaksi, Clyde McPhatteryn versiona Presleylle tutuksi tullut Money Honey sekä Ray Charlesin I Got A Woman olivat kuuluneet artistin keikkaohjelmistoon tuossa vaiheessa jo vuoden ajan. Rankinta osastoa albumilla tarjoaa alun perin Little Richardin vuoden 1955 levytyssatoa edustava Tutti Frutti. Rockabillya albumilla edustaa toisen Sunin artistin Carl Perkinsin suurin hitti Blue Suede Shoes. Kappaleen originaaliesittäjän uran suojelemiseksi Presleyn coveria ei julkaistu singlenä, vaan se sijoitettiin hänen debyyttinsä avausraidaksi. Elokuun lopussa 1956 RCA Victor teki tavanomaisesta poikkeavan ratkaisun ja julkaisi Presleyn debyytin kaikki kappaleet kuudella singlellä. Kyseinen seikka esti uutta tuotantoa edustaneen pikkulevyn Shake Rattle and Roll /Lawdy Miss Clawdy nousun listakärkeen. Presleyn näkemys Blue Suede Shoesista julkaistiin singleformaatissa vasta kahdeksan kuukautta Perkinsin originaalin jälkeen ja tuloksena oli singlelistan 20. sija. Vuonna 1999 Presleyn debyytti julkaistiin cd-formaatissa kuudella bonuskappaleella höystettynä. Extrat olivat originaalilta albumilta löytymättömiä singlekappaleita, niiden joukossa listakärkeen nousseet Heartbreak Hotel ja I Want You, I Need You, I Love You. Vuonna 2005 albumista julkaistiin DSD-tekniikalla remasteroitu versio, jonka bonusraidat oli työstetty standardilla teknologialla. Elokuun puolivälissä 2006 keräilijöiden yhtiönä tunnettu Follow That Dream julkaisi Presleyn debyytistä tuplaversion, joka sisälsi bonuskappaleiden lisäksi useita vaihtoehtoisia ottoja. Rolling Stonen vuonna 1991 julkaistun sadan parhaan albumikannen listalla Presleyn debyytti saavutti 40:n sijan. Samaista kansikuvaa ja grafiikkaa hyödynnettiin myös jo maaliskuussa 1956 julkaistuilla kyseisen albumin kappaleista koostuneilla ep:llä ja tupla-ep:llä. The Clashin loppuvuodesta 1979 ilmestynyt klasikkoalbumi London Calling on etukantensa osalta velkaa Presleyn debyytille. Samaisessa Rolling Stonen levynkansiäänestyksessä se sijoittui yhtä sijaa esikuvaansa korkeammalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti