perjantai 1. joulukuuta 2017

Lauantain pitkä:Pete Townshendin kasaama brittiyhtye

Thunderclap Newman oli brittiläinen rockyhtye, jonka Pete Townshend ja Kit Lambert perustivat vuonna 1969 esitelläkseen John  "Speedy" Keenin, Andy "Thunderclap" Newmanin sekä Jimmy McCullochin talentin. Thunderclap Newmanin singlebiisi Something in the Air nousi brittilistan kärkeen ja yhtye julkaisi vuonna 1970 myös arvostetun pitkäsoiton Hollywood Dream. Something in the Air pääsi mukaan useiden elokuvien soundtrackeille.  Hollywood Dreamiltä julkaistiin singleformaatissa myös kappaleet Accidents, The Reason ja Wild Country. Niistä ensin mainittua on pidetty yhtyeen mestariteoksena. Vuosien 1969 ja 1971 välillä yhtyeen ytimen muodostivat solisti, kitaristi ja rumpali Keen, pianisti Newman ja kitaristi McCulloch. Nimeä Bijou Drains käyttäen Pete Townshend oli basistina yhtyeen levytyksillä. Vuoden 1969 kiertueella basistina oli James Pitman-Avery j a rumpalina  Jack McCulloch. Vuoden 1971 kiertueella vastaavissa tehtävissä olivat Ronnie Peel ja Roger Felice. Yhtye lopetti toimintansa huhtikuussa 1971, mutta vuoden 2007 tienoilla Andy Newman kasasi yhtyeen uudelleen ystäviensä kera. Thunderclap Newman ei aluksi suunnitellut tekevänsä lainkaan livekeikkoja, mutta tuli toisiin ajatuksiin Something in the Airin menestyksen myötä. Heinä-elokuussa 1969 yhtye lämmitteli Deep Purplea Englannissa ja Skotlannissa. Elokuussa Pitman-Avery ja McCulloch jättivät yhtyeen ja perustivat countryrockia edustaneen yhtyeen Wild Country. Pitkäsoitto Hollywood Dream ilmestyi lokakuussa 1970. McCulloch palasi kokoonpanoon, jossa rytmiryhmän muodostivat Peel ja Felice. Tammi-huhtikuussa 1971 Thunderclap Newmanin uusi kokoonpano lämmitteli jälleen Deep Purplea 19 konsertista koostuneella kiertueella Britanniassa ja Skotlannnissa. Yhtye lopetti toimintansa kyseisen vuoden huhtikuussa. Jimmy McCulloch soitti muun muassa Paul McCartneyn Wingsissä ja loppuvaiheen Stone the Crowsissa, mutta menehtyi huumeisiin vuonna 1979 ainoastaan 26-vuotiaana. Vuonna 1973 Keeniltä ilmestyi Track Recordsin julkaisemana sooloalbumi Previous Convictions. Tuottajan ominaisuudessa Keen oli Johnny Thunders & The Heartbreakersin vuoden 1977 esikoisalbumilla L.A.M. F. ja myös Motörheadin ensimmäisellä pitkäsoitolla. Hän oli mukana monilla livekappaleilla Motörheadin kokoelma-albumilla All the Aces, joilla yhtye tosin käytti nimeä The Muggers. Newmanin sooloalbumi Rainbow ilmestyi jo vuonna 1971. Istwan Etiam ja David Buckley saivat Andy Newmanin esiintymään uudelleen vuosikymmenten jälkeen. He muodostivat yhtyeen, joka esitti uudelleen Hollywood Dreamin materiaalia. Kyseinen kokooonpano oli kasassa noin viiden vuoden ajan. The Thunderclap Newman Bandin kokoonpanon täydensivät rumpali Antonio Spano, soolokitaristi Stephanos Stourelis ja basisti Brian Jackson. Yhtye vastaanotti soittamistaan keikoista myönteistä palautetta. Helmikuussa 2010 Newman esiintyi Thunderclap Newmanin nimellä uudella kokoonpanolla, johon kuuluivat soolokitaristi Nick Johnson, aikaisemmin Big Countryssa rummuttanut Mark Brzezicki, basisti Tony Stubbings ja rytmikitaristina ja solistina Josh Townshend. Pian tämän jälkeen yhtye julkaisi cd:n Beyond Hollywood ja soitti Big Countryn lämmittelijänä yhtyeen vuoden 2011 Britannian-kiertueella. Speedy Keen menehtyi sydänkohtaukseen 12. maaliskuuta 2002 56-vuotiaana ja Andy "Thunderclap" Newman kuoli 29. maaliskuuta 2016 73-vuotiaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti