maanantai 11. joulukuuta 2017

Tiistain tukeva:Eräs kaikkien aikojen rumpaleista ja perkussionisteista

12. joulukuuta 1957 syntynyt Sheila Escovedo, joka tunnetaan taiteilijanimellään Sheila E, on amerikkalainen solisti, rumpali ja perkussionisti, joka on tehnyt musiikillista yhteistyötä monien keskeisten artistien, kuten Princen, Lionel Ritchien, Ringo Starrin ja Gloria Estefanin kanssa. Kaliforniassa syntyneen Sheila E:n isä on perkussionisti Pete Escovedo, jonka kanssa Sheila esiintyy säännöllisesti. Escovedo on meksikolaista ja kreolilaista sukujuurta. Kyseessä on huomattavan musikaalinen suku ja esimerkiksi eräs Sheilan enoista johti pitkäikäistä indierockyhtyettä The Dragonsia. Sheila on erityisesti jäsenyydestään Santanassa tunnetuksi tulleen Coke Escovedon siskontytär. Debyyttilevytyksensä Sheila teki jazzbasisti Alphonso Johnsonin kanssa kappaleessa Yesterday's Dream vuonna 1976. Hieman yli parikymppisenä hän oli jo soittanut esimerkiksi Marvin Gayen, Herbie Hancockin ja Diana Rossin kanssa. Hän soittaa myös kitaraa. Prince tapasi Sheila E:n konsertissa vuonna 1978 tämän ollessa esiintymässä isänsä kanssa. Jo tuolloin Prince ennusti Sheila E:n joskus kuuluvan hänen yhtyeeseensä. Kaksikon yhteistyö alkoi lopulta Purple Rainin äänityksissä. Sheila oli solistina Let's Go Crazy- singlen b-puolella julkaistulla kappaleella Erotic City. Vaikka Sheila E oli nyt Princen suojatti, hän osoitti olevansa menestyvä artisti myös omillaan. Vuonna 1984 julkaistu artistin debyyttilevyn nimikappale Glamorous Life nousi Billboardin listalla seitsemänneksi ja oli kahden viikon ajan tanssilistojen kärjessä. The Belle of St. Mark sijoittui sijalle 34., mutta se valittiin New Musical Expressin viikon singleksi. Sheila E oli lämmittelyesiintyjänä Princen Purple Rain -kiertueella. Vuonna 1985 ilmestyneeltä albumilta Romance 1600 julkaistiin kaksi singlehittiä; kolmanneksi noussut Hold Me ja juuri top tenin ulkopuolelle jäänyt A Love Bizarre.
Lisäksi pitkäsoitolta löytymätön Holly Rock löysi tiensä keikkastandardiksi ja myös mukaan elokuvaan Krush Groove. Siinä Sheila esiintyi muun muassa Run DMC:n ja LL Cool J:n kanssa. Muita elokuvia, joissa artisti on mukana, ovat Princen vuoden 1987 konserttielokuva Sign O the Times, The Adventures of Ford Fairlane sekä tuoreimpana vuonna 2003 valmistunut Chasing Papi. 80-luvun aikana Sheila E julkaisi Glamorous Lifen ja Romance 1600:n lisäksi myös nimeään kantaneen pitkäsoiton. Albumien Sign O the Times, Black Album ja Lovesexy aikaan sekä viimeksi mainitun tiimoilta tehdyllä maailmankiertueella Sheila toimi Princen taustayhtyeen rumpalina ja musiikillisena johtajana. Lisäksi hän oli kirjoittajan ja muusikon roolissa useilla Princen levyillä. Jätettyään Princen organisaation vuonna 1989 Sheila E levytti pitkäsoitot Sex Cymbal, Writes of Passage ja Heaven. Ne jäivät suhteellisen vähälle huomiolle, erityisesti ensiksi mainittu, jota Sheila ei terveyssyistä kyennyt promoamaan kiertueen avulla. Vuonna 1996 hän oli mukana japanilaisen poplaulajan Namie Amuron kiertuebändissä. Chiba Marine Stadiumilla soitettu konsertti julkaistiin myöhemmin dvd:nä. Kahta vuotta myöhemmin Sheila soitti perkussiota Phil Collinsin näkemyksellä Cyndi Lauperin kappaleesta True Colors. Vuosina 2001, 2003 ja 2006 Sheila oli jäsenenä Ringo Starrin All Star Bandissa. Vuonna 2004 Sheila E oli rumpalina Cyndi Lauperin covereista koostuneella albumilla At Last. Kappaleessa Stay Sheila soitti perkussioita ja esitti kyseisen kappaleen Lauperin kanssa livenä VH1:n Divas-ohjelmassa. Sheila esiintyi myös Princen One Night Alone...Live! -konsertissa. Helmikuussa 2006 Sheila esiintyi Princen sekä Wendy Melvoinin ja Lisa Colemanin kanssa Brit Awardseissa. Samana vuonna Sonoma Jazz Festivaaleilla Sheila oli mukana Herbie Hancockin taustayhtyeessä.

Maaliskuussa 2007 Sheila teki pienen kiertueen Euroopassa uuden projektiyhtyeensä Chronicles of Every Diva kanssa. Saman vuoden kesäkuussa hän esiintyi American Latin Music Awardseissa ja heinäkuussa Minneapolisissa; molemmissa Princen kanssa. Huhtikuussa 2008 Sheila E esiintyi Emmyn voittaneessa ohjelmassa Idol Gives Back. Toukokuussa 2008 Sheila E piti neljä loppuunmyytyä konserttia Blue Note Tokyossa, joka on kaupungin suosituin jazzclubi. Vuonna 2009 Sheila E voitti Gone Country -nimisen CMT-realityshown. Voitto mahdollisti musiikillisen yhteistyön kyseisen musiikkigenren parissa tunnetun laulajan, kirjoittajan ja tuottajan John Richin kanssa. Sheila E:n ensimmäinen countrymarkkinoille suunnattu kappale oli Glorious Train. Sheila piti kaksi konserttia San Franciscossa elokuun puolivälissä 2010. Niiden yhteydessä hän myi ep:tään From E 2 U. Se sisälsi muun muassa Princen kirjoittaman kappaleen Leader of the Band, jolla Prince oli myös pianistina. Sheila oli myös mukana Princen kiertueilla 20 Ten  Tour ja Welcome 2 America. Kesäkuussa 2011 Sheila esiintyi David Lettermanin myöhäisillan showssa osana ohjelman ensimmäistä rumpusooloviikkoa. Vuonna 2012 Sheila konsertoi Sy Smithin kanssa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hän osallistui myös Dave Kozin kyseisen vuoden joulukiertueelle. Marraskuussa 2013 Britanniassa julkaistiin Sheila E:n seitsemäs albumi Icon. Syyskuussa 2014 ilmestyi artistin omaelämäkerta Beat of My Own Drum ja samaisen vuoden marraskuussa pitkäsoitto Icon julkaistiin kansainvälisesti. 26. kesäkuuta 2016 Sheila E ja New Power Generation soittivat tribuuttikonsertin Princelle kyseisen vuoden BET Awardseissa. Seuraavana päivänä Sheila julkaisi Princen kunniaksi uuden kappaleen Girl Meets Boy. Vuonna 2017 Sheila E vaikutti perkussionistina elokuvan The Boss Baby soundtrackillä ja Gary Clark Jr:n albumilla This Land. 28. tammikuuta 2020 Staples Centerissä järjestetyssä Let's Go Crazy: The Grammy Salute to Prince -konsertissa Sheila E oli musiikillisena johtajana. CBS lähetti sen 21. huhtikuuta samaisena vuonna. 17. huhtikuuta Sheila E julkaisi uuden singlensä Lemon Cake, jonka musiikkivideo sai ensi-iltansa 14. toukokuuta Rated R&B:ssä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti