lauantai 9. joulukuuta 2017

Sunnuntain extra.Superyhtyeen merkittävä esikoinen

Cream:Fresh Cream

Yhdeksäs joulukuuta 1966 Reaction Recordsin ensimmäisenä julkaisuna ilmestynyt Fresh Cream on brittiläisen superyhtyeen; rumpali Ginger Bakerista, basisti/solisti Jack Brucesta ja kitaristi/solisti Eric Claptonista koostuneen Creamin esikoispitkäsoitto. Samanaikaisesti Fresh Creamin kanssa ilmestynyt single I Feel Free oli Creamin läpimurtohitti. Kyseinen kappale ilmestyi ainoastaan Fresh Creamin Yhdysvaltain-painoksella, jolla se korvasi albumin brittiversiolta löytyvän, Willie Dixonin käsialaa olevan bluesstandardin Spoonful. Kyseinen bluesjamittelu on eräs pitkäsoiton huippuhetkistä, ja erityisen onnistuneita versiossa ovat Claptonin kitaralikit ja Jack Brucen lauluosuudet. Vimmainen, upeat kitara- ja rumpuosuudet sisältävä NSU lukeutuu yhtyeen oman tuotannon osalta albumin kultahippuihin. Mainittu kappale kirjoitetiin jo Creamin ensimmäisissä treeneissä. Dreaming on psykedeliavivahteidensa lisäksi nostalgisia kitarasointuja hyödyntävä balladikappale. Sleepy Time Time on ajanolon huomioiden moderni blueskappale Sweet Winen sisältäessä selkeämmin elementtejä jopa popmusiikista. Fresh Creamin kakkospuolen avaa näkemys traditionaalista instrumentaalikappaleesta Cat's Squirrel, jossa Bruce vastasi bassottelun lisäksi myös huuliharpismista. Robert Johnsonin kappaleesta Four Until Late tarjoillaan letkeä sovitus Claptonin leadvokalisoimana. Bluespuristeja Creamin esikoisella miellyttänee silti enemmmän intensiivinen näkemys Muddy Watersin Rollin' and Tumblin':ista. Skip Jamesin I'm So Glad versioituu Fresh Creamillä varsin onnistuneesti kekseliäine kitarariffeineen, funkahtavine bassolinjoineen, intensiivisine jazzahtavine rumpukomppeineen ja bluesahtavine kitarasooloineen melodisella vokalisoinnilla kuorrutettuna. Creamin debyytin päättää Ginger Bakerin pitkän rumpusoolon sisältävä instrumentaalikappale Toad, joka oli edellä aikaansa. Vastaavanlaisia sooloja monet huippurumpalit John Bonhamista lähtien harjoittivat vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Vaikka Creamin esikoisalbumilla on vielä säästeliäästi omaa tuotantoa, muurasi albumi omalta osaltaan keskeisesti peruskiviä niin kutsutulle classic rock-  tyylilajille.  Brittilistalla Fresh Cream nousi kuudenneksi ja saavutti Yhdysvalloissa sijan 39. Vuonna 2003 Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Fresh Creamin sijoitus oli 101.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti