sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Maanantain mainio:Oklahoman trubaduurin upea esikoinen

J. J. Cale:Naturally

Vuonna 1972 ilmestynyt Naturally on Oklahoman trubaduuriklassikko J. J. Calen esikoisalbumi. Se sisältää muun muassa Calen oman näkemyksen jo paria vuotta aikaisemmin Eric Claptonin versiona ilmestyneestä kappaleesta After Midnight. Cale, jonka oma levytysura ei vielä ollut lähtenyt toden teolla käyntiin, sai kuulla Claptonin versiosta vasta sen ilmestymisvuonna 1970, jolloin siitä muodostui radiohitti. Musiikkilehti Mojolle myöhemmin antamassaan haastattelussa Cale mainitsi olleensa tuolloin jo kolmekymppinen, ja mielissään Claptonin version tuomasta, kyseisellä hetkellä välttämättömästä taloudellisesta hyödystä. Calen ystävä ja ja myös hänen tuottajanaan toiminut Audie Asworth rohkaisi tätä levyttämään oman albuminsa hyödyntääkseen After Midnightin saavuttaman menestyksen. Calen esikoisalbumi Naturally äänitettiin itsenäisesti ja muusikoille maksettiin demojen tekemisestä saatavat palkkiot. Osa kappaleista, kuten muutamaa vuotta myöhemmin keskeisimpiin southern rock- yhtyeisiin lukeutuvan Lynyrd Skynyrdin onnistuneen rouhevasti versioima Call Me the Breeze nauhoitettiin alkukantaisen rumpukoneen taustoittamana ja ne kuulostivat liki pitäen demoilta. Pitkäsoitto esitteli Calen erottuvan, vähäeleisen tyylin ja pohjusti menestyksekkäästi artistin soolouraa, joka jatkui aina hänen vuonna 2013 ajoittuneeseen kuolemaansa saakka. Hittisingleiksi kyseiseltä albumilta nousivat singlelistalla sijan 22. saavuttanut Crazy Mama, joka oli Calen ainoa top 40 -menestys sekä sijalle 42. noussut Calen oma versio After Midnightista. Naturallyn kappaleista Kansas versioi Bringing It Backin esikoispitkäsoitolleen. Clyden levytti myöhemmin Dr. Hook and the Medicine Show ja countryhitin kyseisestä kappaleesta teki vuonna 1980 levyttämällään versiolla Waylon Jennings. Calen laiskanrullaava boogie merkitsi tyylillisesti irtiottoa kyseisen vuosikymmenen alussa suosituille bluesin, boogien ja countryrockin valtavirtaa edustaneille tyyleille. Vuonna 2009 Naturally julkaistiin uudestaan sitä Calen diskografiassa seuranneen Really-pitkäsoiton kanssa 24 kappaletta sisältäneenä tuplacd:nä osana Universal Recordsin 2 for 1- sarjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti