The Doors:L A Woman
19. huhtikuuta 1971 Elektra Recordsin julkaisemana ilmestynyt L A Woman on The Doorsin kuudes ja samalla viimeinen Jim Morrisonin kanssa työstetty studioalbumi. Morrison menehtyi vajaa kolme kuukautta kyseisen pitkäsoiton julkaisun jälkeen. L A Womanilla The Doors jatkoi bluesvaikutteiden yhdistämistä musiikkiinsa. Kyseinen tyylisuunta oli alkanut jo yhtyeen edellisellä studioalbumilla Morrison Hotel. L A Woman levytettiin ilman Doorsin pitkäaikaista tuottajaa Paul A Rotchildia. Hän oli pettynyt yhtyeen studiotyöskentelyn laatuun ja niinpä Doors tuotti legendaarisen kokoonpanonsa joutsenlauluksi jääneen albumin pitkäaikaisen ääni-insinöörinsä Bruce Botnickin kanssa. Pitkäsoitolta julkaistiin ennakkoon vuoden 1971 maaliskuussa Billboardin listalla top 20:een kohonnut single Love Her Madly. Itse pitkäsoitto nousi parhaimmillaan Billboardin albumilistalla yhdeksänneksi ja sen korkein sijoitus brittilistalla oli 28. Toisena singlenä L A Womanilta julkaistu Riders on the Storm saavutti niin ikään menestystä sekä Billboardin listalla että Britanniassa. Kriitikot Richie Unterberger ja David Quantick ovat molemmat nimenneet L A Womanin The Doorsin parhaisiin albumeihin lukeutuvaksi ja ylistäneet Jim Morrisonin laulusuoritusten varmaa innokkuutta ja yhtyeen konstailematonta paluuta bluesrockjuurilleen. Marraskuussa 1970 The Doors äänitti Los Angelesin Sunset Sound Recorders-studioilla varhaiset versiot L A Womanin nimikappaleesta, Riders on the Stormista ja Love Her Madlysta. Kyseiset tuoreeltaan kirjoitetut kappaleet merkitsivät irtiottoa Doorsin pitkälle orkestroidusta ja vuonna 1969 ilmestyneestä albumista The Soft Parade, jonka äänitykset olivat miltei polttaneet yhtyeen loppuun. Morrison Hotellista eteenpäin kehittynyt L A Womanin suoraviivaisempi tyyli otettiin kriitikoiden keskuudessa myönteisesti vastaan. Jouluksi 1970 levy-yhtiö Elektra Records julkaisi yhtyeeltä lupaa kysymättä kokoelma-albumin 13. Sen kansikuvassa nähtiin nuori Jim Morrison. Solisti ei ollut mielissään kansikuvaratkaisusta ja hän uhkasi jopa solmia uuden sopimuksen toisen levy-yhtiön kanssa. Doorsin Elektran kanssa solmima sopimus edellytti yhtyeeltä kuitenkin vielä yhtä studioalbumia. Paul A Rotchild oli mukana varhaisissa äänityksissä, mutta poistui takavasemmalle tyytymättömänä erityisesti kappaleeseen Love Her Madly. Bruce Botnickin teoksesta Love Comes a Funeral Pyre selviää, että eräs Rotchildin lähtöön vaikuttanut seikka oli myös se emotionaalinen tuho, jonka Janis Joplinin kuolema hänessä aiheutti. Rotchild oli työskennellyt Janis Joplinin kanssa laulajattaren kuoleman jälkeen julkaistulla albumilla Pearl. Rotchild poistui ennen valmiiden ottojen valmistumista ja kehotti yhtyettä tuottamaan albumin Bruce Botnickin kanssa. Mainittu ääni-insinööri oli työskennellyt Rotchildin kanssa jo Doorsin varhaisemmilla levytyksillä.
Santa Monica Boulevardilla sijainnut The Door's Workshop tarjosi miellyttävän ja rentouttavan äänitysympäristön ja vältti professionaalin studion kustannukset. Nauhoituksia varten The Doors palkkasi Elvis Presleyn kanssa työskennelleen basistin Jerry Scheffin sekä rytmikitaristi Marc Bennon tukevoittamaan soundiaan. Scheff osallistui kaikkien albumin kappaleiden äänityksiin L'Americaa lukuun ottamatta. Rumpali John Densmore ylisti tapaa, jolla Scheffin tarjosi hänelle mahdollisuuden kommunikoida rytmisesti Morrisonin kanssa. Scheff myös hidasti tarvittaessa kosketinsoittaja Ray Manzarekia tilanteissa, jolloin hänen oikea soittokätensä oli liian nopea. L A Womanin kappaleet viimeisteltiin muutamalla otolla kasiraiturilla ja äänitykset saatiin valmiiksi kuudessa päivässä. Bluesentusiastina Morrison nimesi viimeisen äänityspäivän bluespäiväksi, jolloin nauhoitettiin kappaleet Crawling King Snake, Cars Hiss By My Window sekä nimikkoraita L A Woman. Albumilla oli raaka, livemäinen soundi ja sen päällekkäisäänitykset rajoittuivat tiettyihin kosketinsoitinosuuksiin. Miksaukset viimeisteltiin Poppy-studioilla helmi-maaliskuussa 1971, jolloin Morrison oli jo muuttanut Pariisiin. Nauhoitukset alkoivat tilanteessa, jolloin valmista materiaalia ei ollut kovin runsaasti uusien kappaleiden syntyessä jamittelujen tai keskusteltujen ideoiden pohjalta. Morrison ei pitänyt useista lauluotoista, joita The Soft Parade-albumin tapauksessa oli jouduttu hyödyntämään. Kyseisen albumin äänityssessioista poiketen hän saapui L A Womanin nauhoituksiin ajoissa ja selvänä. Nauhoitusten alkuhankaluuksista huolimatta L A Woman sisältää useita Doorsin arvostetuimpia ja myös bluesorientoituneimpia kappaleita. Tekstiensä osalta albumi käsittelee esimerkiksi rakkautta, elämää Los Angelesissa ja ihmisen kokemusten monimutkaisia aspekteja. Ray Manzarekin mukaan yhtye ei lähestynyt kyseistä albumia tietty yksi visio mielessään, mutta havaitsi sen kappaleiden kertovan Los Angelesista. Kokonaisuutena albumi toi esiin Morrisonin lauluntekijän kyvyt ja taiteellisesti sen kappaleet sisälsivät vaikutteita bluesista, psykedeliasta ja jazzista ja usein jopa kaikkia edellä mainittuja elementtejä saman kappaleen sisällä. The Endin ja When The Music's Overin jälkeen L A Womanilla oli ensi kertaa tarjottavanaan pitkiä musiikillisia teoksia, jollaisia edustivat albumin nimikappale sekä Riders on the Storm. L A Womanin avaava Morrisonin The Changeling on funkahtava kappale, josta yhtye kaavaili albumin ensimmäistä singleä. Holzmanin kehotuksesta kyseisessä formaatissa julkaistiin kuitenkin Love Her Madly. Kirjailija James Riordanin mukaan kappaleen maininta henkilapsesta ja sen otsikko saattavat viitata Morrisonin vaikeaan lapsuuteen. The Changelingin lisäksi The Doors päätti nauhoittaa L A Womanille kolme muuta ennen vuotta 1971 työstettyä sävellystä; kappaleet L' America, Crawling King Snake ja The Wasp (Texas Radio and the Big Beat.) Niistä ensin mainittua kaavailtiin aluksi Michelangelo Antonionin vuoden 1970 vastakulttuurielokuvaan Zabriski Point, mutta kappale tuli tuolloin hylätyksi. Kappaleen originaalinimi oli Latin America ja L A Womanin äänityksissä siihen lisättiin ainoastaan muutamat rumpujen päällekkäisäänitykset.
Omaa sovitustaan traditionaalista Crawling King Snakesta Doors oli soittanut jo varhaisilla kiertueillaan ja joskus medleynä Celebration of the Lizardin kanssa. Texas Radio and the Big Beatin tekstit olivat uudelleen työstettyjä Morrisonin tekstejä vuodelta 1968. Osa kyseisen kappaleen runonlausunnasta pääsi mukaan vasta vuonna 1978 julkaistulle albumille An American Prayer. Morrisonin kappaleeseen Been Down So Long oli vaikuttanut folklaulaja Richard Farinan teos sekä Furry Lewisin kappale I Will Turn Your Money Green. Morrisonin käsialaa oli myös blueskappale Cars Hiss by My Window, joka lukeutuu albumin studiossa sävellettyihin raitoihin. L A Womanin ykköspuolen päättää sen nimikappale, joka on samalla albumin pisin. Tekstillisesti kyseessä ovat Morrisonin lopullliset jäähyväiset yön kaupungille ja ne kuvastavat hänen ristiriitaisia tunteitaan Los Angelesia kohtaan. Kappaleen tekstin kohta Mr Mojo Rising on anagrammi Jim Morrisonista itsestään. L A Womanin lopuista omaa tuotantoa edustavista kappaleista singlebiisi Love Her Her Madly on Kriegerin käsialaa ja lukeutuu hänen romanssia ja epävarmuutta käsitteleviin kappaleisiinsa. Hyacinth House on Morrisonin teksti ja Manzarekin sävellys. Päätöskappale Riders on the Storm on koko yhtyeen yhteistyötä ja merkki yhtyeen kasvavista jazzvaikutteista, joita he olisivat tutkineet pidemmällekin. Tekstinsä osalta Morrisonin liftarikuvastoa hyödyntänyt kappale oli hänen viimeinen nauhoituksensa Doorsin kanssa. Kappaleen tekstin kohta delicate riders of the Storm oli napattu Hart Cronen runosta Praise for an Urn. Yhdestoista joulukuuta 1970 The Doors soitti kaksi loppuunmyytyä konserttia Dallasin State Fair Music Hallissa. Konserteista ensimmäinen alkoi pitkällä versiolla Love Her Madlysta, mutta vanhaa tuotantoaan Doors ei ollut soittanut sitten saman vuoden elokuussa heittämänsä Isle of Wightin keikan jälkeen. Tuoretta tuotantoa edusti myös L A Womanin nimikappale ja When the Music's Over päätti setin. Konsertit saivat hyvän vastaanoton ja johtivat ylimääräisen konserttiin Louisianassa. Yleisöäänitykset Love Her Madlysta, The Changelingista, L A Womanista ja Morrison Hotel -albumin kappaleesta Ship of Fools päätyivät vuonna 2003 ilmestyneelle albumille Boot Yer Butt:The Doors Bootlegs. Samaisen vuoden joulukuun 12:ntena Doorsin New Orleansin Warehousessa soittama konsertti jäi yhtyeen viimeiseksi Morrisonin kanssa. L A Woman saavutti suurimmaksi osaksi myönteiset arviot. Rolling Stonen Robert Meltzer oli vakuuttunut yhtyeen yhtenäisyydestä ja hänen mukaansa kyseessä oli The Doorsin upein ja vuoden paras albumi. Robert Christgau arvosti Morrisonin tiettyjen tekstien humoristisuutta ja hänen mielestään The Doors ei ollut koskaan kuulostanut paremmalta. Classic Rockiin albumin 40-vuotisjuhlapainoksen arvostelleen Stephen Daltonin mukaan originaali L A Woman säilyy ylväänä klassisena matkana kirkkaana loistavaan pimeyteen. Vuonna 2003 L A Woman saavutti sijan 362. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Tammikuussa 2012 Elektra ja Rhino Records julkaisivat albumista laajennetun version, joka sisälsi seitsemän vaihtoehtoista versiota sen kappaleista ja lisäksi kaksi ennen julkaisematonta raitaa; She Smells So Nice ja Rock Me. Kyseistä uudellenjulkaisua seurasi myös dokumentti Mr Mojo Risin':The Story of L.A. Woman. Se sisältää Kriegerin ja Densmoren haastattelun sekä livenä ja studiossa taltoituja kappaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti