perjantai 22. joulukuuta 2017

Lauantain pitkä:Sanfranciscolaisen psykedeelisen rockin ensimmäinen menestysalbumi

Jefferson Airplane:Surrealistic Pillow

Ensimmäinen helmikuuta 1967 RCA Victorin julkaisemana ilmestynyt Surrealistic Pillow on sanfranciscolaisen rockyhtyeen Jefferson Airplanen toinen studioalbumi ja samalla ensimmäinen pitkäsoitto, jonka työstämiseen solisti Grace Slick ja rumpali Spencer Dryden osallistuivat. Billboardin listalla korkeimmillaan kolmanneksi noussut pitkäsoitto on saavuttanut kultalevyn. Yhtyeen originaali rumpali Alexander  "Skip" Spence oli jättänyt Airplanen vuoden 1966 kesällä ja hänet korvasi pian kokenut losangelesilainen jazzrumpali Spencer Dryden. Uusi naissolisti Grace Slick liittyi mukaan samaisen vuoden syksyllä. Hän oli aikaisemmin vaikuttanut toisessa San Franciscosta kotoisin olleessa rockyhtyeessä Great Society. Dryden, Slick, leadvokalisti Marty Balin, kitaristi, solisti ja biisintekijä Paul Kantner, soolokitaristi ja ajoittain myös vokalisoinut Jorma Kaukonen sekä basisti Jack Casady muodostivat Jefferson Airplanen tunnetuimman kokoonpanon, joka pysyi yhdessä vuoden 1970 alkuun ajoittuneeseen Drydenin eroamiseen saakka. Surrealistic Pillown kappaleista Todayn coveroi jo albumin ilmestymisvuonna jazzsaksofonisti Tom Scott pitkäsoitolleen Honeysuckle Breeze. Surrealistic Pillow on yleisesti tunnustettu lukeutuvan varhaisen psykedeelisen rockin keskeisimpiin albumeihin. Jefferson Airplanen folkrockia ja psykedeliaa yhdistänyt tyyli oli aikanaan omaleimainen. Yhtyeen tyyliin oli toki vaikuttanut esimerkiksi Beatlesin, Dylanin, The Byrdsin, The Mamas & The Papasin ja monien muiden 1960-luvun puolivälin rockin edustajien tekemä pioneerityö. Surrealistic Pillow saa kunnian olla ensimmäinen sanfranciscolaisen rockyhtyeen työstämä menestysalbumi, joka esitteli maailmalle kaupungin 1950-luvulla toimintansa aloittaneen beatsukupolven, joka laajeni ja muuttui seuraavalla vuosikymmenellä Haight-Asburyn vastakulttuuriksi. Airplane hengenheimolaisineen aiheutti suuria muutoksia kyseiseen vastakulttuuriin ja vuoteen 1968 mennessä mediahuomio oli kiihdyttänyt huomattavasti erilaista San Francisco-skeneä kuin se, joka oli ollut olemassa vuonna 1966. Surrealistic Pillown kansikuvasta vastaa sanfranciscolainen valokuvaaja Herb Greene.

Grateful Deadin kitaristin Jerry Garcian roolista Surrealistic Pillown työstämisessä on esitetty eriäviä näkemyksiä. Tuottaja Rick Jarrard kiistää hänen osuutensa useilla kappaleilla, mutta Garcia vastaanotti krediitit kokoelma-albumilla Flight Flog sekä boxilla Jefferson Airplane Loves You. Vuonna 1974 ilmestyneen, aikaisemmin julkaisemattomasta tuotannosta koostuneen kokoelma-albumin Early Flight kansiteksteissä manageri Bill Thompson kirjoittaa ainoastaan Garcian listatuksi henkisenä neuvonantajana ja mainitsee hänen soittaneen yhtä kitaroista Jorma Kaukosen sävellyksessä In the Morning, joka julkaistiin Early Flightilla ja lisäksi eräänä Surrealistic Pillown vuonna 2003 ilmestyneen cd-version bonusraidoista.  Kesällä 1967 antamassaan haastattelussa Garcia mainitsi soittaneensa korkeaa leadia kappaleessa Today ja kitaroineensa myös kahdella muulla Surrealistic Pillown raidalla, eli kappaleilla Plastic Fantastic Lover ja Comin' Back to Me. Lisäksi Garcia sovitti uudelleen Somebody to Loven. Hänen soittoaan kuultiin myös toisessa Early Flightilla ja Surrealistic Pillown vuoden 2003 cd-versiolla julkaistussa kappaleessa J.P.P. McStep B. Blues. Garcia on saattanut myös soittaa kappaleessa How Do You Feel. Jorma Kaukonen on esittänyt mielipiteenään Garcian toimineen keskeisesti tuottajana, joka sovitti kappaleet yhtyeelle. Garcian kommentti, jonka mukaan musiikki oli yhtä surrealistista kuin tyyny, inspiroi osaltaan albumin nimeä. Surrealistic Pillow miksattiin sekä monona että stereona. Albumin stereoversio sisältää raskaampia kaikuefektejä, joita ei kuulla monoversiolla. Myöhemmin vuoden 1967  aikana Surrealistic Pillowlta julkaistiin singleformaatissa kappaleet Somebody to Love ja White Rabbit, jotka saavuttivat Billboardin listalla viidennen ja kahdeksannen sijan. Ne ovat myös Airplanen ainoat top 40:ään nousseet singlet. Sekä mono, että stereomiksaukset albumista ovat saatavilla kahdella vuonna 2001 ilmestyneellä uusintajulkaisulla; RCA:n Gold Cd-painoksena sekä osana The Ignition -nimistä boxia. Elokuussa 2003 Surrealistic Pillowsta julkaistiin kuusi bonuskappaletta sisältänyt stereoversio, joka sisälsi mm. monosingleversiot Somebody to Lovesta ja White Rabbitista. Kyseisen uusintapainoksen tuottamisesta vastasi Bob Irwin. Surrealistic Pillown originaali brittipainos julkaistiin ilman White Rabitia ja Plastic Fantastic Loveria ja niiden tilalla oli kolme kappaletta yhtyeen esikoisalbumilta Jefferson Airplane Takes Off. Surrealistic Pillown kappaleista Today sai osakseen runsasta radiosoittoa classic rock-tyyppisillä kanavilla ja collegeradiossa rakkauden kesänä 1967, vaikkei kyseistä kappaletta julkaistukaan singleformatissa. Vuonna 2003 Surrealistic Pillow saavutti sijan 146. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Vuoden 2017 tammikuussa Somebody to Love myi kultaa ja White Rabbit platinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti