perjantai 29. joulukuuta 2017

Sunnuntain extra:Electric Light Orchestran vuoden 1976 suurmenestys

Electric Light Orchestra:A New World Record

11. syyskuuta 1976 Britanniassa Jet Recordsin julkaisemana ja Yhdysvalloissa United Artists Recordsin julkaisuna ilmestynyt A New World Record on Electric Light Orchestran kuudes studioalbumi. Kyseisellä pitkäsoitolla yhtye siirtyi aikaisempaa tuotantoaan lyhyempien popkappaleiden pariin ja mainittu trendi tuli jatkumaan ELO:n myöhäisemmällä uralla. Kyseessä oli yhtyeen toinen Munichin Musicland -studioilla äänittämä albumi ja se tuli merkitsemään ELO:lle läpimurtoa Britanniassa. Yhtyeen kotimaassa sen kolme edellistä pitkäsoittoa eivät nimittäin olleet saavuttaneet listasijoitusta, mutta A New World Record nousi sitä vastoin top teniin Englannin albumilistalla. Pitkäsoitosta muodostui maailmanlaajuinen menestys, joka myi moninkertaisesti platinaa sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Maailmanlaajuisesti pitkäsoitto myi viisi miljoonaa kappaletta jo julkaisuvuonnaan. A New World Recordin kannessa nähdään ensikertaa Koshin suunnittelema yhtyeen logo, joka tuli olemaan oma merkittävä osansa suurimmassa osassa yhtyeen myöhäisempiä albumijulkaisuja. A New World Recordilta poimittiin neljä singlemenestystä; Livin' Thing, Atlantin molemmin puolin kymmenen suosituimman joukkoon noussut Telephone Line, josta muodostui yhtyeen ensimmäinen kultamyyntiin yltänyt single Yhdysvalloissa, Britanniassa top teniin kohonnut Rockaria! sekä Yhdysvalloissa sijalle 24. noussut Do Ya. Kappaleista viimeksi mainittu oli uusionäkemys The Move-yhtyeen vuonna 1972 ilmestyneestä singlestä. Electric Light Orchestran johtohahmo Jeff Lynne oli The Moven jäsen yhtyeen uran loppuvaiheessa vuosien 1970 ja 1972 välillä. Vuonna 1977 neljä A New World Recordin kappaleista pääsi mukaan elokuvan Joyride soundtrackille. Vuonna 2006 Sony Epic/Legacy julkaisi albumista remasteroidun ja bonuskappaleita sisältävän version. Surrender ilmestyi myös promosinglenä ja iTunesista ladattavana singlenä ja se nousi latauslistalla top 100:n. Kyseinen kappale oli alun perin kirjoitettu lopulta toteutumatta jääneelle elokuvasoundtrackille ja se viimeisteltiin vuonna 2006. Heinäkuussa 2012 A New World Record ilmestyi ainoastaan vinyyleitä julkaisevan yhtiön Music on Vinylin kautta 180 gramman vinyylinä kohokuvilla koristetulla kansikuvaratkaisulla. Jeff Lynne mainitsee A New World Recordin remasteroidun version kansilehdessä biisinkirjoittamisensa nousseen kyseisen albumin aikaan uudelle tasolle. Kappaleet alkoivat virrata ja suurin osa niistä syntyi nopeasti. Yhtyeessä Fanny vaikuttaneet Patti Quatro Ericson ja Brie Brandt sekä mainittuun yhtyeeseen kuulumaton Addie Lee lauloivat keskeisiä taustavokaaleita A New World Recordin kappaleista erityisesti Livin' Thingissä ja avausraidalla Tightrope, vaikka jäivät ansioistaan ilman mainintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti