perjantai 15. joulukuuta 2017

Lauantain pitkä:Australian rockkoneen luottobasisti

14. joulukuuta 1949 syntynyt Clifford "Cliff" Williams on englantilainen muusikko, joka  kesästä 1977 lähtien toimi australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n basistina ja taustalaulajana. Ammattimuusikon uransa Williams oli aloittanut kymmentä vuotta aikaisemmin brittiyhtyeissä Home ja Bandit. Ensimmäinen Williamsin bassottelua sisältänyt Ac/Dc:n pitkäsoitto oli vuonna 1978 ilmestynyt Powerage. Vuonna 2003 Williams pääsi Ac/Dc:n jäsenenä American Rock and Roll Hall of Fameen. Williamsin bassonsoitolle on tunnusomaista se, että hänen keskeiset bassolinjansa seuraavat rytmikitaraa. Williamsin sivuprojekteihin lukeutuvat hyväntekeväisyyskonsertit ja lisäksi hän on ollut mukana Emir & The Frozen Camelsin vuonna 2002 ilmestyneellä albumilla San sekä Euroopan-kiertueella. Clifford Williams syntyi Ramfordissa, Essexissä. Vuonna 1961 Williamsin perhe muutti Hoylakelle, lähelle Liverpoolia. Williams vakuuttui paikallisesta Merseybeat-soundista ja päätti ryhtyä itsekin soittajaksi. Ensimmäisen yhtyeensä Williams perusti 13-vuotiaana. Williamsin soittotyyliin vaikuttaneista nimistä mainittakoon The Rolling Stones, The Kinks sekä Bo Diddleyn kaltaiset bluesmuusikot. Bassonsoiton suhteen Williams on pääosin itseoppinut ja hänen muodollinen koulutuksensa rajoittuu muutamiin liverpoolilaiselta ammattibasistilta otettuihin soittotunteihin. Williams jätti koulun 16-vuotiaana työskennellen päivisin insinöörinä ja iltaisin muusikkona. Vuonna 1966 Williams aloitti ammattimaisen muusikonuransa ja muutti Lontooseen. Siellä hän työskenteli purkutyömaalla ja supermarketeissa ja soitti lyhytikäisissä yhtyeissä. Williams tapasi kitaristi Laurie Wisefieldin, joka vaikutti myöhemmin Wishbone Ashissa ja kaksikko oli mukana lyhytikäisessä yhtyeessä Sugar.

Vuonna 1970 Williams ja Wisefield perustivat solisti Mick Stubbsin, kosketinsoittaja Clive Johnin ja rumpali Mick Cookin kanssa progressiivista rockia esittäneen yhtyeen Home. Yhtye solmi sopimuksen Epic Recordsin kanssa ja esikoispitkäsoitto Pause for a Hoarse Horse ilmestyi seuraavana vuonna. Home toimi lämmittelyesiintyjänä Jeff Beckille, Mott the Hooplelle, The Facesille ja Led Zeppelinille. Vuonna 1972 yhtyeen kosketinsoittajaksi vaihtui Jim Anderson ja Home julkaisi nimeään kantaneen kakkospitkäsoittonsa. Siltä poimittiin yhtyeen ainoa singlehitti Dreamer, joka jäi brittilistalla juuri top 40:n ulkopuolelle. Homen kolmas albumi, vuonna 1973 ilmestynyt Alchemist ei noussut listoille. Brittiläisen laulaja/lauluntekijän Al Stewartin pyydettyä Homea säestysbändikseen Yhdysvaltain-kiertueelle maaliskuussa 1974 Mick Stubbs jätti yhtyeen. Muut Homen muusikot muodostivat Al Stewart Bandin, mutta Home lopetti toimintansa kiertueen jälkeen. Williams soitti amerikkalaisessa Stars-yhtyeessä ennen kuin perusti vuonna 1974 yhtyeen Bandit. Siihen kuuluivat lisäksi solisti Jim Diamond ja myöhemmin Bucks Fizzissa sekä Roger Watersin taustayhtyeessä soittanut rumpali Graham Broad. Bandit solmi sopimuksen Arista Recordsin kanssa ja julkaisi nimeään kantaneen debyyttialbuminsa vuonna 1977. Bandit toimi myös Alexis Kornerin taustayhtyeenä niin ikään vuonna 1977 ilmestyneellä levyllä The Lost Album. Yhtye kuitenkin hajosi kyseisen vuoden lopulla. Banditin hajottua Williams suunnitteli jättävänsä musiikkibisneksen, mutta Banditin kitaristi Jimmy Litterland kehotti häntä koesoittoon australialaiselle hardrockyhtyeelle Ac/Dc:lle. Yhtyeen edellinen basisti Mark Evans oli saanut lähteä yhtyeestä kyseisen vuoden pitkäsoiton Let There Be Rockin levyttämisen jälkeen.

Koe-esiintymisenään Williams soitti neljä jamisessiota ja 27. toukokuuta 1977 hän liittyi Ac/Dc:hin solisti Bon Scottin, kitaristien Malcolm ja Angus Youngin ja rumpali Phil Ruddin seuraksi. Ac/Dc:ssä Williams korvasi australialaisen muusikon ja hänellä oli vaikeuksia saada työlupaa maahan. Williamsin ensimmäiset keikat Ac/Dc:n riveissä Australiassa promosivat Let There Be Rockia. Vuonna 1978 ilmestynyt Powerage oli Williamsin debyyttilevy yhtyeessä ja yhdessä Back in Blackin kanssa se säilyy hänen suosikkinaan Ac/Dc:n repertuaarista. Williams oli oma merkitävä osansa Ac/Dc:tä tuosta lähtien ja Angus Youngin jälkeen hän on pisimpään yhtyeen riveissä vaikuttanut muusikko. Williams lauloi Ac/Dc:ssä myös taustoja. Vuonna 1988 Ac/Dc pääsi Australian Recording Industry Assosiation's Hall of Fameen ja kuutta vuotta aikaisemmin Kerrangin lukijat äänestivät Williamsin vuoden basistiksi. Cliff Williams, Brian Johnson ja kitaristi Mark Hitt osallistuivat rumpali Steve Luongon kanssa Classic Rock Cares-hyväntekeväisyysprojektiin. Kvartetti kirjoitti ja äänitti kymmenen kappaletta vuonna 2007 ja teki myös hyväntekeväisyyskiertueen. Vuonna 2011 Williams esiintyi Mark Farnerin järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertissa. Silloin tällöin Williams soittaa myös Fort Myersista kotoisin olevassa rhythm and blues-yhtyeessä The Juice. Seitsemäs heinäkuuta 2016 Williams ilmoitti jättävänsä Ac/Dc:n Rock or Bust -maailmankiertueen päätyttyä. Viimeisen konserttinsa yhtyeen riveissä hän soitti kyseisen vuoden syyskuussa Philadelphian Wells Fargo Centerissä. Syyskuun viimeisenä 2020 Ac/Dc ilmoitti Williamsin, Brian Johnsonin ja Phil Ruddin liittyneen virallisesti uudelleen yhtyeen jäseniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti