tiistai 4. elokuuta 2015

Torstain terävä:Brittiheavyn klassikon solisti


7. elokuuta 1958 Nottinghamshiressa, Worksopissa syntynyt Paul Bruce Dickinson, joka tunnetaan paremmin jälkimmäisellä etunimellään, identifioituu ensisijaisesti kaikkien aikojen keskeisimpiin ja suosituimpiin lukeutuvan heavy-yhtyeen Iron Maidenin vokalistiksi. Hänen uransa musiikin parissa alkoi 70-luvulla pienissä pubyhtyeissä. Dickinson kävi koulua Sheffieldissä ja pääsi Lontoon yliopistoon. Hardrockista Dickinson kiinnostui Deep Purplen Child in Timen ansiosta. Ensimmäinen hänen hankkimansa levy olikin Purplen Deep Purple In Rock ja sitä seurasivat Black Sabbathin debyytti, Jethro Tullin Aqualung ja Emerson Lake and Palmerin Tarkus. Vuonna 1979 Dickinson liittyi New Wave of British Heavy Metalia edustaneeseen yhtyeeseen Samson, jonka kanssa hän saavutti jonkinasteista menestystä. Samsonin jäsenenä Dickinson käytti taiteilijanimeä Bruce Bruce ja oli solistina kahdella yhtyeen studioalbumilla; pitkäsoitoilla Head On ja Shock Tactics. Dickinson jätti Samsonin vuonna 1981 ja korvasi Paul Di' Annon Iron Maidenin vokalistina. Hänen ensimmäinen pitkäsoittonsa Maidenin riveissä oli vuoden 1982 klassikkoalbumi The Number of the Beast. Maiden julkaisi jo 80-luvulla sarjan kultaa ja jopa platinaa myyneitä klassikkolevyjä. Kimara vuoden 1983 Piece of Mindista yhdeksän vuotta myöhemmin ilmestyneeseen Fear of the Darkiin on pitkä ja tasainen, ja jokaisella kyseisenä aikana ilmestyneellä Maidenin pitkäsoitolla on omat diggarinsa. Vaikka perustajajäsen, basisti Steve Harris on ollut Maidenin keskeisin biisintekijä, myös Dickinson osallistui yhtyeen singlehittien, kuten Run to the Hills, Flight of Icarus ja 2 Minutes to Midnight, sävellystyöhön. Vuonna 1986 ilmestyneellä pitkäsoitolla Somewhere in Time ei erinomaisuudestaan huolimatta ollut mukana Dickinsonin sävellyksiä, toisin kuin sen seuraajalla, kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä ja aikaisempia Maiden-albumeita progressiivisemmalla Seventh Son of the Seventh Sonilla. Vuonna 1993 klassikkoalbumi Fear of the Darkin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen Dickinson siirtyi soolouralleen ja julkaisi muutaman tyylillisesti monipuolisen sooloalbumin. Hänen soolodebyyttinsä oli jo Maiden-aikana julkaistu, muun muassa Mott the Hooplen klassikkohitin All the Young Dudes coverinaan sisältänyt Tattood Millionaire ja myöhäisemmistä sooloalbumeista erityisen onnistuneena voinee pitää vuonna 1994 ilmestynyttä pitkäsoittoa Balls to PicassoBlaze Baileyn vokalistin pesti Maidenissa jäi suhteellisen lyhyeksi, sillä Dicksinsonin paluu yhtyeeseen tapahtui vuonna 1999. Seuraavana vuonna ilmestynyt Brave New World oli ensimmäinen Dickinsonin vokalisoima Maiden-albumi sitten vuoden 1992. Myös yhtyeen tuoreimmat studiolevyt; vuoden 2006 Matter of Life and Death ja vuonna 2010 ilmestynyt Final Frontier ovat onnistuneet mainiosti. Maiden-aikanaan Dickinson on tähän mennessä julkaissut vielä yhden sooloalbumin, vuonna 2005 ilmestyneen pitkäsoiton Tyranny of Souls. Musiikkiuransa lisäksi Dickinson on tullut tunnetuksi Astraus Airlinesin lentäjänä. BBC Radio 6 Musicilla pyöri vuosina 2002–2010 Dickisonin juontama radioshow. Lisäksi hän on toiminut juontajana televisiodokumenteissa ja laatinut novelleja sekä elokuvakäsikirjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti