Sunnuntain extra:Erään yhdysvaltalaissuosikin varhaisvaiheet

 The Doobie Brothers on amerikkalainen rockyhtye, joka on toiminut viidellä vuosikymmenellä ja myynyt tähän mennessä maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa albumia. Yhtyeen suurin menestys ajoittui kuitenkin 70-luvulle. Vuonna 2004 Doobie Brothers pääsi lauluhtyeiden Hall of Fameen. Rumpali John Hartman saapui Kaliforniaan vuonna 1969 aikomuksenaan tavata Moby Grape -yhtyeen johtohahmo Skip Spence ja osallistua yhtyeen reunioniin. Spence esitteli Hartmanin laulaja, kitaristi ja biisintekijä Tom Johnstonille. Kaksikko muodosti tulevan The Doobie Brothersin ytimen. Greg Murphy basistinaan kolmikko esiintyi useimmiten voimatriona ympäri San Joseta, mutta kokoonpanoa täydensi silloin tällöin puhallinsektio. Vuonna 1970 he lyöttäytyivät yhteen laulaja/kitaristi/biisintekijä Patrick Simmonsin ja basisti Dave Shogrenin kanssa. Simmons oli aikaisemmin ollut mukana useissa yhtyeissä ja esiintynyt myös sooloartistina. Simmonsin soittotyyli täydensi onnistuneesti Johnstonin rhythm and blues-tyylistä kitarointia. Yhtye konsertoi ahkerasti Pohjois-Kaliforniassa vuoden 1970 aikana. Tekemiensä demojen ansiosta The Doobie Brothers solmi sopimuksen Warner Brosin kanssa loppuvuodesta 1971. Yhtyeen diggareita olivat olleet moottoripyöräjengit, joten sen listoille nousematon debyyttialbumi erosi countryvaikutteissaan merkittävästi Doobie Brothersin livesoundista. Pitkäsoitolta poimittu single Nobody on säilynyt yhtyeen keikkasetissä vuosikymmeniä eteenpäin ja se on myös levytetty uudestaan vuonna 2010 ilmestyneelle pitkäsoitolle World Gone Crazy. Vuoden 1971 joulukuussa basistiksi vaihtui Tiran Porter ja samalla yhtyeen kokoonpanoa täydennettiin toisella rumpalilla Michael Hossackilla. Heinäkuussa 1972 ilmestynyt kakkospitkäsoitto Toulouse Street sisälsi hitit Listen to the Music sekä Jesus is just Alright ja se merkitsi yhtyeen läpimurtoa. Seuraavana vuonna ilmestynyt albumi Captain and Me jatkoi menestystä ja sisälsi hitit Long Train Runnin' ja China Groove. Koko yhtyeen käsialaa ollut ja hardrocktyyliä edustanut Without You ylsi liveversioissaan usein 15 minuuttiin ja yksi mainitunlainen jamiversio kuultiin Don Kirshnerin Rockconcert -ohjelmassa. Vuoden 1974 pitkäsoitto What Were Once Vices Are Now Habbits sisälsi yhtyeen ensimmäisen listakärkeen nousseen singlen; Simmonsin käsialaa olleen Black Waterin. Steely Danin soolokitaristi Jeff Baxter täydensi yhtyeen kokoonpanon kesken kyseisen pitkäsoiton tiimoilta tehdyn kiertueen ja rumpaliksi vaihtui Keith Knudsen. Näihin aikoihin The Doobie Brothersin peruskokoonpanoa täydensi keikkakonstekstissa Stax Recordsin legendaarinen Memphis Horns. Kyseiseltä laajennetulta kokoonpanolta ei ole julkaistu virallisia tallenteita, mutta radiossa niitä on sentään kuultu King Biscuit Flower Hour -ohjelmassa. Yhtyeen uran ensimmäisen luvun päätti vuonna 1975 ilmestynyt pitkäsoitto Stampede, joka sisälsi hittinään coverversion Isley Brothersin sekä Blood, Sweat and Tearsin aikaisemmin levyttämästä legendaarisen biisintekijäkolmikon Holland Dozier Hollandin käsialaa olleesta kappaleesta Take Me in Your Arms. Myöhemmin kyseisellä vuosikymmenellä yhtye menestyi aikaisempaa kevyemmällä musiikillisella tyylillä kokoonpanolla, jossa solisti/kosketinsoittajana vaikutti myös soolouraltaan tuttu Michael McDonald.